Norbergin haastattelema Mato Valtonen kertoi:
Vuonna 1981 Sliippareilla piti olla juhannus keikka Mukkulassa.Paikallinen poliisipäälikkö kielsi sen kuitenkin jollain lomakkeella,syy oli päälikön vahva lestaadilaisuus tausta.
-Valtonen sanoi että paljon on maailma siitä muuttunut-
Vuonna 2003.Sentenced yhtye teki "Routasydän" kappaleen Oulun Kärpille ,Kärppä johdon halusta.Kaupungin päättäjien mielestä se loukkasi joitain tahoja ja sitä kiellettiin soittamasta Raksilan jäähallissa.Kärpät myötyi siihen,vaikka Kärppä johto ja yleisö piti sitä hyvänä kannustus kappaleena.Tämä kaikki sai aikaan eräs ulkomailta tullut pastori ja muutamat lestaadiolaiset kaupungin päättäjät.Uhkana oli että jos kappaletta ei olisi vedetty pois Raksilasta niin Kärpät olisi menettänyt rahaa erillisiin jäähallin korjauskustannuksiin.
Näin on maailma muuttunut 20 vuodessa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
mitähän sä oot kattonu Arto Nyberg kyllä siellä esiintyy, mut Norbergistä en oo kuulukkaa
joo.etkö löytänyt asiaa tuosta tekstistä?
OJ Simpson - Buffalo Bills
on elokuvissa Norberg
suvaitsemattomuudessaan ja kieroilussaan.
Näitä Oulun firmoja pyörittävätkin ja päättävät meidän syntisten asioista
yrityksiä Etelä-Suomessakin!
Työskentelin taannoin eräässä esikoislestadiolaisten omistamassa yrityksessä ja olihan kokemus!
Kaksinaismoralistisempaa menoa en ole koskaan nähnyt. Jos joskus olen kuvitellut uskovaisten olevan jollakin lailla jalompia, parempia ja rehdimpiä ihmisiä, niin kyllä mieli muuttui täysin, kun aikani seurasin kyseiseen porukkaan kuuluvien tekoja ja puheita.
Mammonan palvonta tuntui olevan tärkeintä, koska esimerkiksi bussinesten pieleen meno on Jumalan rangaistus ja ymmärrykseni mukaan oli suotavaa, että ns. ulkopuolisia petkutetaan ja hyväksikäytetään mahdollisiman paljon.