Minulla on monia uskovaisia ystäviä, jotka vielä muutama vuosi sitten olivat elävässä uskossa. Monet olivat todellä aktiivisia Jumalan työssä ja vielä joitakin vuosia sitten eräskin kaverini jakoi omasta halustaan traktaatteja Helsingin keskustassa. Ryhtyisitkö itse siihen tuosta vain? Nykyään hän on kokonaan luopunut. Hän juopottelee ja elää seksuaalisesti holtitonta elämää. Monet muutkin ystäväni leikkivät synnillä, vaikka vielä vähän aikaa sitten he olivat ihan samalla tavalla uskossa kuin minäkin olen.
Nuorena minua kummastuttaa se, että huomaan monien ikäisteni jollain lailla loitontuvat Kristuksesta. Heillä ei ole enää samanlaista iloa ja luottamusta kuin heillä joskus oli. He ovat jollain lailla kylmiä ja etäisiä sisimmässään ja ikäänkuin he ovat vetäytyneet tarkkailemaan ja ehkä miettivät uskosta luopumista.
Surullista on se, että monesti ystävyyskin kuihtuu kahden uskovan välillä, joista toinen on luovuttamassa.
Monesti syynä kylmenemiseen on se, että monet nuorille tyypilliset synnit ovat tulleet näille ihmisille liian houkutteleviksi. Ihmettelen vain, että mikä sai heidät luovuttamaan, sillä yhdessähän me kuljimme tietä, johon kuului se, että syntiä vastaan taistellaan. Monet kuorossa laulaneet ja kokousissa todistaneet nuoret seurakunnastamme ovat nykyään katkeria Jumalalle ja seurakuntalaisille. He ovat kokonaan maailmassa. En osaa täysin ymmärtää heitä, sillä en tiedä tarkalleen, mitä toisten nuorten sisimmässä tapahtuu kun he poikkeavat pois.
Olen aavistellut, että tulevaisuudenpelko ja monet muut pelot ja epäluottamus Jumaan huolenpitoa kohtaan saattaa olla taustalla. Maailmasta lähdetään yksinkertaisesti hakemaan tarpeille tyydytystä.
Mutta, asiassa on monta muttaa. Kaikki eivät luovu. Minäkään en aio luopua.
Olen huomannut, että ne nuoret, joiden vanhemmat olivat muistikuvieni mukaan kiireisiä ja etäisiä näiden nuorten ollessa lapsia, ovat luopuneet. Lähtevätkö he siis etsimään inhimillistä hyväksyntää, toveruutta ja rakkautta maailmasta?
Ovatko he vihaisia vanhemmilleen? Vihaisia pastoreille? Vihaisia vanhemmiston veljille?
Yhteistä luopuneille ystävilleni on se, että heillä oli vaikea suhde isään, tai etäinen suhde molenpiin vanhempiin. Ne, joiden vanhemmat eivät puhuneet lapsilleen kovin paljoa Jeesuksesta silloin kun he olivat pieniä lapsia, ovat lähteneet. Onko vanhempien merkitys näin suuri siinä, että nuori ihminen lakkaa yrittämästä?
Nuorena minua kummastuttaa se, että huomaan monien ikäisteni jollain lailla loitontuvat Kristuksesta. Heillä ei ole enää samanlaista iloa ja luottamusta kuin heillä joskus oli. He ovat jollain lailla kylmiä ja etäisiä sisimmässään ja ikäänkuin he ovat vetäytyneet tarkkailemaan ja ehkä miettivät uskosta luopumista.
Surullista on se, että monesti ystävyyskin kuihtuu kahden uskovan välillä, joista toinen on luovuttamassa.
Monesti syynä kylmenemiseen on se, että monet nuorille tyypilliset synnit ovat tulleet näille ihmisille liian houkutteleviksi. Ihmettelen vain, että mikä sai heidät luovuttamaan, sillä yhdessähän me kuljimme tietä, johon kuului se, että syntiä vastaan taistellaan. Monet kuorossa laulaneet ja kokousissa todistaneet nuoret seurakunnastamme ovat nykyään katkeria Jumalalle ja seurakuntalaisille. He ovat kokonaan maailmassa. En osaa täysin ymmärtää heitä, sillä en tiedä tarkalleen, mitä toisten nuorten sisimmässä tapahtuu kun he poikkeavat pois.
Olen aavistellut, että tulevaisuudenpelko ja monet muut pelot ja epäluottamus Jumaan huolenpitoa kohtaan saattaa olla taustalla. Maailmasta lähdetään yksinkertaisesti hakemaan tarpeille tyydytystä.
Mutta, asiassa on monta muttaa. Kaikki eivät luovu. Minäkään en aio luopua.
Olen huomannut, että ne nuoret, joiden vanhemmat olivat muistikuvieni mukaan kiireisiä ja etäisiä näiden nuorten ollessa lapsia, ovat luopuneet. Lähtevätkö he siis etsimään inhimillistä hyväksyntää, toveruutta ja rakkautta maailmasta?
Ovatko he vihaisia vanhemmilleen? Vihaisia pastoreille? Vihaisia vanhemmiston veljille?
Yhteistä luopuneille ystävilleni on se, että heillä oli vaikea suhde isään, tai etäinen suhde molenpiin vanhempiin. Ne, joiden vanhemmat eivät puhuneet lapsilleen kovin paljoa Jeesuksesta silloin kun he olivat pieniä lapsia, ovat lähteneet. Onko vanhempien merkitys näin suuri siinä, että nuori ihminen lakkaa yrittämästä?
Vastaukset 27
Vanhimmat
Onneksi minun lähipiirissäni asiat eivät ole ihan noin huonosti. Harva on kokonaan luopunut uskosta. Kuitenkin voi selvästi nähdä, että moni on etääntynyt Jumalasta vaarallisen kauaksi. Luotan kuitenkin siihen, että Jumala pitää heistäkin kiinni ja rukoilen, että he saisivat uuden innon etsiä Herran kasvoja.
Vaikka joskus näyttääkin, että joku lähipiiristä on etääntynyt Jumalasta, ei asia välttämättä ole niin. Ainakin minusta tuntuu, että meillä kaikilla on erämaakausia, jolloin tuntuu että Jumala loitontunut eikä rukoukset nouse kattoa korkeammalle. Silloin on turha esittää ulkokultaista. On parempi vain rukoilla ja luottaa siihen, että Jumala on siellä jossain ja katsoo perään. Hän kyllä ajallaan antaa jälleen sateiden kastella maan. Eihän viljakaan kasva jatkuvassa sateessa, tarvitaan myös kuivia kausia.
Painostaminen ja ahdistelu on pahinta mitä sellaiselle uskovalle voi tehdä. Tärkeintä on rukoilla ja elää rinnalla ihan arjen keskellä.
Jumala antaa kasvun.
Tunnen nämä ihmiset niin hyvin ja myönnettävä on, että juoruja kuulevat minunkin korvani... joten kyllä he monesti ovat ihan aidosti luopuneita.l Toiset ovat tietenkin kylmällä paikalla, mutta siihenhän kuuluu, että ihminen on ikäänkuin uskossa ja siinä tilassa kylmällä paikalla. Luopumus on ikäänkuin ihan eri asia... Silloin tulee karkeata syntielämää mukaan jne...
Rinnalla elämisestä senverran, että se on aikalailla mahdotonta, jos ihminen kokee uskonasiat jollain lailla vastenmielisinä...
Mutta kyllä me jossain määrin ollaan kavereita vieläkin...
paranee, vähenee uskovaisten määrä vääjäämättömsti.
Tämä on nähty hyvin esim. Afrikassa. Vielä 50-vuotta sitten heistä lähes 100% olivat uskovaisia, nykyisin vain n. 20%.
Uskovaisten määrä kasvaa Afrikassa räjähdysmäisesti.
Ne, jotka ovat tarpeeksi epäitsenäisiä uskoakseen kouluttajiensa höpötyksiä, saavat uskoa, mitä haluavat...
uskontojen tulevaisuus
Viimeaikaisen kehityksen perusteella näyttää lähes varmalta, että perinteiset afrikkalaiset uskonnot ovat hyvää vauhtia katoamassa ihmisten katsomusjärjestelminä. Arvioiden mukaan perinteisten uskontojen kannattajia on vuosituhannen vaihteessa maailmassa kaikkiaan 101 miljoonaa (1.6% väestöstä), ja vuonna 2025 enää vain 8 miljoonaa (0.1% väestöstä). Suuret maailmanuskonnot, lähinnä kristinusko ja islam, sekä niistä irtaantuneet lukuisat uskonnolliset ryhmät valtaavat alaa Afrikassa. Kirkkokuntien liepeille syntyy jatkuvasti uusia uskonnollisia ryhmittymiä, joissa on runsaasti aineksia kristinuskosta ja myös islamista. Sen sijaan sellainen uskonnollisuus, joka tukeutuu pelkästää afrikkalaiseen perinteeseen, on katoamassa. Eräänä syynä tähän on perinteisten uskontojen alhainen status noissa yhteisöissä. Perinteisiin uskontoihin pitäytyviin liitetään usein sellaiset negatiiviset termit kuin tietämättömyys, takapajuisuus ja köyhyys. Lisäksi ne ovat liikaa sitoutuneet paikkaan, sosiaaliseen rakenteeseen, talousmuotoon ja jopa kieleen kestääkseen voimakkaat yhteiskunnalliset muutokset.
Edellä sanotun lisäksi on aivan erityistä syytä korostaa, että vaikka afrikkalaiset perinteiset uskonnot koherentteina uskomusjärjestelminä katoaisivat, niillä silti on on edelleen, ja tulee olemaan kauas tulevaisuudessa, voimakas vaikutus afrikkalaisten elämään. Afrikkalaisesta uskonnollisuudesta on suodattunut runsaasti elementtejä niihin kristinuskon ja islamin muotoihin, jotka leviävät Afrikassa. Esimerkiksi luterilainen kirkko Afrikassa ei ole steriili, kulttuurista vapaa "oikeaoppisten" yhteisö, vaan siinä on runsaasti paikallisvaikutteita. Yksityisten ihmisten elämässä vaikuttaa kirkon universaalin opetuksen lisäksi voimakas paikallisperinne, jolla on suuri vaikutus. Ihmiset joutuvat viettämään eräällä tavalla kaksijakoista elämää, jossa nykyaikaisuuden nimissä tulee kuulua johonkin kirjauskontoon, mutta jossa nämä uskonnot koetaan liian kaukaisiksi vastaamaan kaikkiin elämän kysymyksiin. Mm. usko noituuteen ja erilaisten paikallisten parantajien valmistamiin lääkkeisiin ja heidän järjestämiinsä parannusrituaaleihin elää voimakkaana ihmisten keskuudessa, eikä ole merkkiäkään siitä, että niiden vaikutus olisi edes vähenemässä.
Näinhän Raamattu sanoo viimeisistä ajoista. Kun laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. Ja kun Jeesus tulee, löytyneekö uskoa maan päältä.
Näissä meillä onkin kilvoittelu pysyäksemme tiellä. Hyvä kuitenkin, jos näemme tilamme ja osaamme etsiä apua!
Ei ole niin helppoa pitkällä juoksulla uskossa olla. Kaikenlaisia kiusauksia ja vaaroja aina vaanii. Tulee kuivia ja erämaa -jaksoja. Todellinen usko tulee meistä sillä tavalla näkyviin, kun joudumme olemaan armon kerjäläisiä. Ja turvaamaan heikkoina Kristukseen.
Jumala sallii välillä lankeamisiakin. Jumala kasvattaa meitä monin tavoin. Jotta juurtuisimme Häneen.
"salli", tai hyväksy lankeamista. luulen, että hän vihaa sitä. Meitä hän kitenkin rakastaa ja on valmis antamaan aina anteeksi. Eikö se ole niin, että meille itseasiassa on jo annettu anteeksi kaikki, mitä emme ole ehtineet tehdä. Kunhan vain vastaanotamme anteeksiantamuksen... Eli siinä mielessä Jumala on armollinen ja pitkämielinen...
Ei tietenkään Jumala halua kenekään lankevan. Mutta sallii sen, jos siihen on kasvatuksen kannalta katsottuna jotain hyötyä.
Uskon, että Jumala voi kasvattaa ilman luopumusta. Niin hän on kasvattanut kaikkia pyhiä... Ajattele saarnaajia jne...
Oikeampi katselukulma olisi, että mitä on tapahtunut srklle ja siellä annettavalle opetukselle!
Jos johtajat ovat luistaneet Sanan viittatieltä, laventaneet evankeliumin, unohtaneet profeetat, hyljänneet Israelin ja sitä koskevan totuuden opettamisen. Ja päästäneet sisälle HARHAOPPIHENGEN, sen hengen, joka halveksii Kristuskeskeisyyttä, Sanan raittiutta, Jumalan pyhyyttä jne, EI IHME, ETTÄ SRKT VUOTAVAT!
eli, seurakunnista on alkanut kadota hengellisyys. Tilalle on tuotu kaatajia, rautalankamusiikkia ja etsitään "muodin mukaisia" ihmeitä ja tekoja, joita selitetään hengen tekemiksi.
Jumalan sanasta tehdään markkinatavaraa kulloinkin olevan virtauksen suuntaisesti. Tämä ilmiö on kaikissa uskonnoissa ja liikkeissä, ja se tulee lisääntymään ja jatkumaan - valitettavasti.
Mutta meidän seurakunnassa ei ole niin. meillä on erittäin raitista ja Kristuskeskeistä. Jos kertoisin seurakuntani nimen, olisit siitä varma.
Kyse on myös siitä, että aika on paha...
Syyt "luopumisiin" on usein Jumalassa itsessään.
Siinä vaiheessa kun ihminen huomaa sen tosi asian, ettei Jumalaa kiinnosta ihmisten arki ja siihen liittyvät huolet ja murheet.
Ei se riitä, että vakuutetaan Jumalaa kiinnostavan muukin kuin pelastuminen, jos näytöt puuttuvat.
Jos +99% rukouksista menee kuuroille korville, ei se jaksa kauaa innostaa.
Ihminen on ajatteleva olento, joka osaa tehdä johtopäätöksiä.
arkesi? Minun arjesta hän on kiinnostunut ja tunnen hänen läsnäolonsa. Hän rohkaisee ja nuhtelee...
saatana valehtelee sinulle Jumalasta ja voi olla myös niin, ettei sinulle kelpaa Jumalan vastaukset. Jos luet Raamattua, niin huomaat, että Jumala on vain ja ainoastaan ihmisestä kiinnostunut. Sinusta ja minusta.
Tyhmä kun olen, niin huomasin sen vasta n. 20 vuoden jälkeen, siis liian myöhään.
Sinun arjestasi Hän voi olla kiinnostunut, mutta minua se ei paljon auta.
Entisenä hellarina tiedän, ettei Jumalan välinpitämättömyyttä vähällä myönnetä, mutta se ei totuutta Jumalasta muuta miksikään.
Tyypillistä on myös laittaa kaikki Saatanan syyksi, kun muutakaan selitystä ei ole.
Se on helpoin tapa ratkaista toisten ongelmat, mutta se on myös valehtelua, johon monet hellarit ymmärtämättömyyttään sortuvat.
En ole enää katkera, siitä olen jo päässyt, mutta pettynyt olen edelleen.
Totuus on kuitenkin se, että Jumala on kiinnostunut ihmisestä vain ja ainoastaan silloin kun kyse on ihmisen iankaikkisesta sielusta, pelastumisesta.
Kaikki muu on Jumalalle toissijaista.
Puhun kokemuksesta, en olettamuksesta.
katkera. Sinussa on pahuuden henki. Ylpeytesi estää uskosi. Toistan: sinä olet katkera. Sinä nyt vain haluat vainota tosiuskovaisia.
Niin sanoakseni :)
eikä sitäkään voi muuksi muuttaa. Kokemuksilla on hyvin vähän arvoa, jos neovat ristiriidassa muiden kokemusten kanssa.
Oletko ajatellut, että jumala ei voi koskaan yhtyä lihallisen mielen pyyntöihin ja mielipiteisiin? Jos arkesi on lihallista, etkä vietä aikaa Jumalan kanssa, on selvää, etei hän ole arjessasi läsnä niinkuin pitäisi. Jumala ei koskaan yhdy itsesääliin, ahneuteen, katkeruuteen ja moniin muihin asioihin, joita me niin mielellämme elättelemme.
Näinhän Raamattu yksiselitteisesti kertoo.Ensin tapahtuu luopumus. Pauli Rahkonen on kirjoittanut hyvän tekstin, joka löytyy googlettamalla. Kaikesta ei välttämättä tarvitse olla samalla kannalla.
Joka tapauksessa Jumalan huoneesta on eksytys lähtevä ja sitä seuraava luopuminen. Nämä merkit ovat olleet nähtävissä jokaiselle jo viimeiset viisitoista vuotta ainakin. Raittiita seurakuntia
ei ole enää. Paimenet ja vanhimmistot eivät ole kiinnostuneita totuudesta, tai jos ovat, eivät uskalla ihmispelossa sitä julistaa.
Valta, menestys, ihmiskunnia ovat tulleet tärkeämmiksi kuin rakkaus Jumalaan ja hänen sanaansa. Ei ole ihme, että monien rakkaus kylmenee. Toinen asia on, kylmeneekö rakkaus Jumalaan, vaiko seurakuntaan. Seurakunta ja usko eivät ole sama asia. Yhteisestä uskosta tullaan rakentumaan seurakuntiin, mutta jos sitä ei enää ole - yhteistä uskoa.
Moni jättäytyy surullisena pois seurakunnista juuri sen vuoksi, ettei se täytä heidän hengellisiä tarpeitaan, eikä vastaa heidän kaitsemisestaan. Toinen, vakava asia sekin, on seurakuntien hengellinen haureus. Vilpittömät ja valvovat eivät halua tulla tartutetuiksi tästä homeesta, joka tuhoaa hengen.
Näistä asioista on moni varoittanut ja varoittaa edelleen. Mitään muutosta parempaan ei kuitenkaan ole tapahtunut, vaan aivan päinvastoin. Näistä monista niin sanotuista luopuneista voisi ehkä ajatella niinkin, että mistä he ovat luopuneet. Mikä heidän uskonsa on ollut, todella. Eihän hengellinen palavuus myöskään tarkoita sitä, että on kaikenlaisessa toiminnassa aktiivisti. Traktaattien levittäminen ei kerro vielä paljon uskosta. JOskus ehkä enemmänkin pelosta.
Pyhä palavuus Jumalalle on, että ihminen tuntee oman mahdottomuutensa ja syntisyytensä. Hän pyytää Herraa tulemaan jokaiseen elämänsä hetkeen rohkaisemaan ja lohduttamaan, että jaksaisi Herran vahvistamana loppuun asti.
Näin on ja kyllä luopumus on voimakasta kun se tunkeutuu niiden uskovien elämään, joilla oli toimiva Jumalasuhde.
Meidän seurakunta on siitä erikoinen, että se täyttää aika hyvin hengelliset tarpeet. vaativatkin sellaiset. Ja kun tasapainoiset ja raittiit uskovat luopuvat seurakunnan yhteydestä, joka on raitis ja hengellinen, niin syyt ovat vaikeasti löydettäviä... Heikkoja olemme me ihmiset.
että "usko" kulkee suvuissa. Vanhemmat ovat olleet uudestisyntyneitä, mutta heidän lapsensa ei kukaties ole. Jos on vanha kirkollisesti järjestäytynyt suku kyseessä, lapsesta tulee heti joku vetäjä johonkin. Jotkut käyvät kukaties jonkin Raamattukoulunkin, mutta elävää uskoa se ei suinkaan takaa, uskoa Herraan Jeesukseen Herranaan. Miksi ei anneta kasvaa Herran tuntemisessa ja odoteta Jumalan valintaa, vaan jokin "tärkeä" tehtävä tungetaan eteen?
Tämä nyt on vain yksi asia kaiken keskellä. Ollaan luopumuksen ajassa, joka on säädetty Taivaasta. Herran lähettämä eksytys viistää uskovien leirejä. On aika, josta sanotaan, että kaikki nukkuivat. Mekin, vaikka tuntuu, että hereillä muka olisimme. Harvat meistä niin hereillä on, että on varaa sanoa, että minä tosiaan valvon.
On paljon ihmisiä, jotka eivät ole todella uudestisyntyneitä, tai ovat hyljänneet suoran tien heti uudestisynnyttyään. uskoontulo ei ole kovin mystinen juttu ja luulen, että hellareista 99,9% on uudestisyntyneitä, mutta vain uskonsa hyljänneitä sydämensä tasolla. Se on kohtalokasta. Ilman Jumalan voimaa ei voi pysyä uskossa.
53. Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne. ...
60. Niin monet hänen opetuslapsistansa, sen kuultuaan, sanoivat: "Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?" ...
63. Henki on se, joka eläväksi tekee; EI LIHA MITÄÄN HYÖDYTÄ. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä. ...
66. TÄMÄN TÄHDEN monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa".
Eiköhän ne luopumisen ja pois menemisen syyt ole aivan samat kuin Jeesuksen aikana; havaitaan että uskon elämä onkin Jeesuksen opetuksen mukaan enemmän hengellistä elämää kuin lihallista, jota Jeesus sanoo jopa täysin hyödyttömäksi — ei liha mitään hyödytä — ei se enää kiinnostakaan niin suuria kansanjoukkoja kuin maalliseen valtaan pyrkivä lihalliseen elämään väkisin ympätty usko!
Meidän aikanamme herätyskokouksissa ei kerrota koko totuutta, että:
"Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat",
(1.Kor.15:19)!
Jos tämä totuus kerrottaisiin jättäytyneille jo uskon elämän alkutaipaleella, myöhemmin luopuvia saattaisi olla paljon vähemmän. Kaikissa uskonyhteisöissä on sellaista vääristeltyä totuutta, että meillä on oikea usko ja kun vaan kuulut meidän yhteisöömme, Sinua seuraa lähes rajaton armo ja Jumalan siunaus. Jumala jopa katselee pikkurikoksiasi sormiensa välistä!
Sen sijaan korostetaan uskomaan sellaisia asioita joilla ei ole henkilökohtaisesti uskon kanssa mitään tekemistä, vaan jotka ovat yksin Jumalan päätettävissä olevia asioita, kuten esimerkiksi vaatimus, että Jeesus on totinen Jumala, Jeesus lihan mukaan on Hengestä syntynyt, vaikka Jeesus itse opetti, että "mikä Hengestä syntyy on henkeä, ja mikä lihasta syntyy, on lihaa"!
Uskon kohteena nykyisin pidetään ihmeitä; neitseestä syntymistä, yliluonnollisia lihan ja veren kokemia ihmeitä ja muita yliluonnollisia merkkejä sekä halutaan huomio kääntää pois Jeesuksen opettamasta terveestä Jumalan sanasta ja Jumalan voitelemasta Elämästä Kristuksesta.
Nykyisin opetetaan Jeesuksen seuraavan niitä jotka uskovat merkkeihin, eikä niin päin, että merkit seuraavat niitä, jotka etsivät Voideltua Elämää.
Kyllä me tiedetään miksi ne luopuu, mutta ei se vähennä surua siitä, että läheiset ystävät ovat helvettiin matkalla...
Hyvin kirjoitat.
Ymmärtäjiä ei koskaan ole liikaa *huoh*...
pitäis hiljentää tahtia.