Viikon taphtumat

Muumi.

Maanantai 13.11.06

Ensimmäisen trooppisella saarella vietetyn yön jälkeen, Marlena herää hermostuneena. Roman yrittää rauhoitella häntä. Abe tajuaa, että on Theon syntymäpäivä ja hänen aiemmin järjestämänsä paketti lähetetään tänään Lexielle. Marlena tekee aamupalaa ja huomaa, että Romanin pyjamassa on hänen nimikirjaimensa, vaikka hän otti sen Johnin kaapista. Roman uskoo, että joku on tehnyt heille julman pilan. Abe näkee Romanin ja Marlenan pyjamissaan. Aben mielestä Roman tuntee olonsa liian mukavaksi toisen miehen vaimon kanssa. Roman sanoo, että Marlena pyysi häntä jäämään. Roman näyttää nimikirjaimet. Abe ei voi olla ajattelematta, että joku yrittää saada Romanin ja Marlenan takaisin yhteen. Marlena rukoilee, että heidän rakkaansa pystyvät jotenkin aistimaan, että he ovat elossa. Juuri silloin sireeni alkaa soida, ja he miettivät ,kuka "kuolee" seuraavaksi. Lexie yrittää järjestää Theon syntymäpäiväjuhlia. Celeste saa ongelmaisia tuntemuksia tarot-korteista. Lexie kehottaa äitiään jättämään kortit rauhaan, mutta Celeste käskee Lexien pysyä kaukana Tekistä. Tek saa Aben paketin poliisiasemalle ja lähtee viemään sitä Lexielle. Lexie lukee kirjeen, jossa Abe haluaa Lexien jatkavan elämäänsä toisen miehen kanssa. Celeste koskee kirjettä ja sanoo, ettei Abe ole kuollut. Patrick saa sulatettua Jenniferin sydämen, kun hän kirjoittaa vauvakirjaan Jackin nimen vauvan isän kohdalle.

Tiistai 14.11.06

Lexie ei ole iloinen Celesten ennustuksesta. Jennifer,Patrick ja Tek saapuvat. Tekin päälle roiskahtaa oranssia maalia. Lexie vie hänelle pyyhkeen ja näkee vilauksen alastomasta Tekistä. Jennifer ja Patrick lähentyvät Patrickin kirjoituksen jälkeen. Patrick saa taas soiton salaperäiseltä mieheltä. Tek luulee tavanneensa Patrickin aikaisemminkin ja kysyy, onko Patrick ollut vankilassa. Patrick kieltää, mutta Tek ei usko. Jennifer löytää Celesten "kuoleman"-kortin. Hän laskee sen alas ja yrittää levätä. Hän kuulee Celesten ennustavan, että Jenniferin vauva kuolee. Marlena,Roman ja Abe ovat loukussa Marlenan asunnossa. Abe ja Roman selittävät, että saaren rajat vaihtelevat ja, että Jack lähti etsimään ulos pääsyä mutta ei ole vielä palannut. Marlena ei pidä kuulemastaan varsinkaan, kun Jennifer on kotona vaikean raskautensa kanssa. Kun lukot aukeavat, he lähtevät etsimään johtolankoja uudesta uhrista. Julie yrittää puhua Samille järkeä viemällä hänet Marlenan haudalle. Sami ei pidä Julien neuvoista. Hän ryntää pois sanoen, että kaikki on ohi Lucasin kanssa. Lucas ja Kate kuulevat sen. Lucas vannoo,että Sami ja hän eivät ole enää pari.

Keskiviikko 15.11.06

Patrick ja järkyttynyt Jennifer palaavat kotiin. Patrick muistelee puhelua, jossa Jenniferin henkeä uhattiin. Jenniferille soitetaan ja puhelimesta kuuluu vain rätinää, mutta Jennifer vannoo kuulleensa Jackin äänen. Julie ei usko, vaan sanoo Jenniferin vain kuvitelleen. Jennifer löytää tietokoneelta todisteita. Bonnie kysyy Patirckilta, onko tämä hänen tekosiaan. Patrick vannoo, ettei ole sotkeutunut asiaan. Patrickille soittaa taas salaperäinen mies, ja Patrick pelkää Jenniferin- ja vauvan hengen puolesta. Sami haluaa pyytää Katelta anteeksi. Sami on joskus kirjoittanut kirjeen,jossa hän on paljastanut Katen olleen Stefanon ilotyttö. Sami antaa Katelle kirjeen tuhottavaksi. Sami haluaa aloittaa uuden jakson elämässään. Ei ole varmaa, onko Samilla kuitenkaan puhtaat jauhot pussissa. Kiriakisien kartanossa Crystal ja Nicole puhuvat Marlenan tilanteesta ja John kuulee tämän. Brady kuitenkin selittää Johnille, että he puhuvat Marlenan muistoksi tehtävästä ilmaisklinikasta. Nicolella on suunnitelma, Chloen Salemiin palaamisen estämiseksi. Hän lähettää Bolle, Philipille ja Bellelle nimettömän sähköpostin. Philip unelmoi suutelevansa Belleä. Belle saa sähköpostin ilmaisklinikasta. Philip tarjoutuu lahjoittamaan rahaa siihen. Philip kertoo vahingossa Bellelle rakastavansa häntä.

Torstai 16.11.06

Lexie on syvästi järkyttynyt Abelta aikaisemmin saaneestaan kirjeestä. Hän pyytää Tekiä drinkille. Lexie kertoo Tekille, ettei hän ole vielä valmis seurustelemaan toisen miehen kanssa, koska hän rakastaa edelleen Abea. Lexiestä tuntuu että Abe olisi elossa ja Tek ymmärtää. Tek ei halua painostaa Lexietä. Abe pelkää ,että Lexie rakastuu toiseen mieheen. Saarella Jack on paennut viidakkoon ja Abe ja Roman pelkäävät hänen puolesta. Brady haluaa varmistuksen että uusi konserttihalli rakennetaan, mutta muut eivät suostu tähän ,joten Brady murtuu. Nicole on iloinen asiasta. John vie Katen Blue Noteen. John näkee Crystalin saapuvan paikalle ja Kate lähtee.

Perjantai 17.11.06

Bo palaa Hopen luo kotiin kartanolta. Hän kertoo Hopella mitä päätettiin ja että Nicole yrittää erottaa perheen. Hope kertoo olevansa huolissaan Shawnista. Celeste saa näyn, että Shawn Brady on vaarassa. Celeste kertoo näystään Bolle ja Hopelle. Bo on epäileväinen, mutta Hope aikoo selvittää asian ja tajuaa, että hänen ja Bon on mentävä Shawnin asunnolle heti. Celeste tajuaa, että jos Bo ja Hope eivät löydä Shawnia, hän voi kuolla. Jan viettelee Shawnia. Shawn yrittää ottaa Janilta avaimet. Jan on aikeissa käyttää väkivaltaa Shawniin, kun Shawn ottaa avaimet ja kolkkaa hänet. Philip kertoo Bellelle rakastamastaan naisesta, mutta ei tiedä kertoako, että nainen on Belle. Blue Notessa, John aikoo jutella Crystalin kanssa ja selvittää onko hän Nicolen rikoskumppani. Crystal suutelee Johnia. Mimi kuulee Rexin menevän kouluun opiskelemaan baarimikoksi. Rex syyttää Philipiä Bellen iskemisestä. Mimi puolustaa Philipiä, mutta Rex aikoo pysäyttää Philipin touhun.

0

304

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kaipaamasi miehen nimi?

        Ja maakunta tai kaupunki?
        Ikävä
        27
        5284
      2. Olit ihan

        Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
        Ikävä
        33
        3593
      3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

        Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
        Ikävä
        53
        3492
      4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

        Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
        Maailman menoa
        26
        3387
      5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

        "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
        Maailman menoa
        123
        2980
      6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

        se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
        Maailman menoa
        32
        2717
      7. Antifasismi - mitä se on?

        Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
        Maailman menoa
        19
        2403
      8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

        Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
        Maailman menoa
        120
        2380
      9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

        TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
        Suomalaiset julkkikset
        14
        2205
      10. Millaista läheisyyttä

        Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
        Ikävä
        41
        2042
      Aihe