Moniavioisuus

Tuolla alemmassa keskustelussa nimim. Pentecostal* sanoi, että olisi kiva jos olisi monta vaimoa. Tästä aiheesta olisi ihan mielenkiintoista keskustella. :)

Olihan se moniavioisuus käytössä VT:n aikana, mutta mikä olikaan Jumalan alkuperäinen tarkoitus? Yksi mies ja yksi vaimo. Moniavioisuus oli syntiinlankeemuksen seurausta, joten miksi meidän pitäisi palata vanhan liiton aikaan, kun meillä on nyt Uusi Liitto, johon moniavioisuus ei kuulu?
8297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

naisella voisi olla monta miestä? No, ainakaan minä en haluaisi "kouluttaa" enää yhtään miestä. yksi riittää. Olen hionut häntä ja hän minua. Eiköhän se riitä.Näinhän Jumala on sen säätänyt.

Äänestä
  • olemme patriarkaalisen juutalaiskristillisen kasvatuksen tuotteita.
    Mikäli taustanamme olisi yhtä pitkä matriarkaalinen perinne (kuin nyt on patriarkaalinen) saattaisi olla että naisella olisi monta miestä. - Kertoisihan siinä tapausessa Raamattukin kuinka Salomonittarella oli tuhat miestä ja jalkamiehet vielä lisäksi.

    Äänestä

Suniksen profiili, yksi niistä.

Äänestä

Ei ollut sallittua myöskään vanhan liiton aikoina.Jokainen siihen aikaan montaa vaimoa pitänyt eli yksinkertaisesti synnissä.

Äänestä
  • Jumalan lupauksiin, koitui myös Aabrahamin kompastukseksi, koska hän ei uskonut että Saarakin saisi lapsen. Vain Saaran lapsista tuli lupauksen lapsia. Eikä suinkaan tuosta heidän palvelijastaan.

    1Mooseksen kirja

    18:13 Mutta Herra sanoi Aabrahamille: "Miksi Saara nauroi ajatellen: 'Synnyttäisinkö minä todella, minä, joka olen näin vanha?'
    18:14 Onko mikään Herralle mahdotonta? Tähän aikaan minä palaan luoksesi tulevana vuonna, ja Saaralla on silloin poika."
    18:15 Ja Saara kielsi sanoen: "En minä nauranut"; sillä hän pelkäsi. Mutta hän sanoi: "Ei ole niin; sinä nauroit."
    18:16 Silloin miehet nousivat siitä ja kääntyivät Sodomaan päin, ja Aabraham kulki heidän kanssaan saattaaksensa heitä.
    18:17 Ja Herra sanoi: "Salaisinko minä Aabrahamilta, mitä olen tekevä?
    18:18 Onhan Aabrahamista tuleva suuri ja väkevä kansa, ja kaikki kansakunnat maan päällä tulevat hänessä siunatuiksi.
    18:19 Sillä minä olen valinnut hänet, että hän käskisi lapsiansa ja perhettänsä, joka jää hänen jälkeensä, noudattamaan Herran tietä ja tekemään sitä, mikä vanhurskaus ja oikeus on, jotta Herra antaisi Aabrahamille tapahtua, mitä hän on hänelle luvannut."

    Äänestä

  • Moseksen laki kieltää moniavoisuuden vain kuninkailta. Mitenkä ilmeni vaikapa että Jakob eli synnissä Rakelin ja Lean kanssa tai kun käskettiin ottaman lisävaimo? Esim leviraatissa, mieshän saattoi jo olla naimisissa ja usein olikin, mutta kuolleen veljen vaimo oli pakko silti naida. Ei pidä "hengellistää" eikä kristillistää yhteisöä joka ei sellainen ollut, anakronismien rakentelu on turhaa.

    Äänestä

Kuka järkevä ja normaali mies haluaisi monta vaimoa?

Äänestä

mutta minä en =(

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


SleeplessNight kirjoitti:

Tuolla alemmassa keskustelussa nimim. Pentecostal* sanoi, että olisi kiva jos olisi monta vaimoa. Tästä aiheesta olisi ihan mielenkiintoista keskustella. :)

Olihan se moniavioisuus käytössä VT:n aikana, mutta mikä olikaan Jumalan alkuperäinen tarkoitus? Yksi mies ja yksi vaimo. Moniavioisuus oli syntiinlankeemuksen seurausta, joten miksi meidän pitäisi palata vanhan liiton aikaan, kun meillä on nyt Uusi Liitto, johon moniavioisuus ei kuulu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu