Tätä keskustelua lukiessani sain aivan fantastisen idean: seuraavaksi pitää tehdä Maajussin jatkoksi uusi ohjelmasarja, josta tulisi kaikkien mielestä aivan erinomainen, kun esiintyjiksi valitaan kaikkein viisaimmat ja kriittisimmät kirjoittelijat tästä keskustelusta.
Naisia olisi tietysti enemmän, mutta niin pitääkin olla, jotta heistä voisi parhaat emännät valita. Mutta tärkeintä olisi tosiaan, että kenekään ei tarvitsisi enää sanoa pahaa sanaa missään vaiheessa, sillä uuden sarja kaikki esiintyjät olisivat
kunnollisia, siveellisiä, oikealla tavalla maaseutua edustavia, oikeaa maatilaa viljeleviä, oikeita maanviljelijöitä ja heille sopivia morsianehdokkaita,
kaikki osaisivat nauraa oikealla tavalla rakastuneesti, kenenkään ilme ei paljastaisi pettymystä,
mutta tietenkin ohjelmassa vältettäisiin turhia ilmeitä,
kukaan ei hiippailisi yöllä minnekään, eikä siinä tarjottaisi kenellekään punaviiniä,
kaikki morsiamet erottaisivat lehmivasikan heti sonnivasikasta ensi silmäyksellä,
kaikki naiset olisivat hyviä soutajia ja huopaajia,
nuoretkin naiset osaisivat tehdä lihapullat oikein, eikä heillä olisi lakattuja kynsiä,
kaikenlaiset alkupalat tarjottaisiin vain oikeanlaisilta alkupalalautasilta,
mitään kaksimielistä ei tulisi kenenkään mieleen, ennen kuin pappi on sanonut aamenensa,
kukaan ei esittäisi mitään, vaan ohjelma näyttäisi vain totuuden, eikä mitään muuta,
ja mikä tärkeintä, kaikki osaisivat sanoa yhdyssanat oikein yhdyssanoina ja pilkutkin olisivat oikeissa paikoissa,
lisäksi juontajakaan ei tuottaisi pettymystä, sillä hän olisi kaunis, asiallinen ja säädyllinen, ja hänkin osaisi puhua kaunista suomen kieltä oikein äännettynä ja sillä tavalla artikuloiden, että kukaan lännessä, pohjoisessa, idässä tai etelässä ei tuntisi mitään alemmuutta väärien ilmaisujen takia.
Koska ohjelma tulee varmasti saamaan paljon huomiota ja halukkaita esiintyjiäkin on näillä ehdoilla aivan pilvin pimein, ilmoittautuminen on parasta suorittaa heti. MTV3:n yhteystiedot löytyvät nettisivuilta Maajussille morsian -ohjelman kohdalta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Erinomainen idea. Olisi mukava nähdä kuinka täydellisiä
ihmisiä nämä kaikkea kritisoivat tyypit itse ovat.
Useinmiten eniten toisia haukkuvat ovat niitä, jotka eivät
itse kestä minkäänlaista kritiikkiä omista tekemisistään.
Heillehän olisi suuri järkytys, kun kaikki ihmiset eivät
pidäkään heidän tapaansa ainoana oikeana.
:D Aivan paras idea ja kirjoitus!!
Pakko toteutua, ehdottomasti. Maikkarille lähtee ehdotus heti huomenna.
Ja kyllä, ne täällä ihmisiä haukkuvat ovat itse koulukiusattuja ja hyljeksittyjä parkoja tai itsestään liikoja luulevia tyhjäpäitä. Varmasti onkin varaa arvostella muita joka asiasta.
Miten koulukiusattu on muka huono ihminen? Minusta ne heidän
kiusaajansa ovat kyllä monta kertaa halveksittavampia ihmisiä.
Raukkaparkoja, jotka hyökkäävät joukolla toisen kimppuun
purkaakseen omaa pahaa oloaan ja tunteakseen itsensä paremmiksi.
Loistava satiiri!
Olet muutes aika helkkarin hyvä kirjoittaja. :)
Kiitos päivän nauruista!