Raamatun mukaan Jumalan alkuperäinen tarkoitus ei selvästikään ollut se, että ihmiset kuolisivat. Hän loi ensimmäisen ihmisparin, Aadamin ja Eevan, asetti heidät Eedeniksi kutsuttuun maalliseen paratiisiin ja kehotti heitä hankkimaan lapsia ja laajentamaan paratiisikotinsa maailmanlaajuiseksi. He kuolisivat vain siinä tapauksessa, että he rikkoisivat hänen ohjeitaan (1. Mooseksen kirja 1:28; 2:15-17).
Koska Aadamilta ja Eevalta puuttui arvostus Jumalan hyvyyttä kohtaan, he olivat tottelemattomia ja joutuivat kärsimään säädetyn rangaistuksen. Jumala sanoi Aadamille: "[Sinä] tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman." (1. Mooseksen kirja 3:19) Ennen kuin Aadam luotiin, häntä ei ollut olemassa; hän oli maata. Ja tottelemattomuutensa eli syntinsä vuoksi Aadam tuomittiin palaamaan maaksi, olemattomuuden tilaan. Hän ei siirtynyt henkimaailmaan kuolemassa. Ikuisen elämän piti olla palkinto ei rangaistus.
Kuolema merkitsee siis sitä, ettei ole elämää. Raamattu ilmaisee näiden vastakohtaisuuden: "Synnin maksama palkka on kuolema, mutta Jumalan antama lahja on ikuinen elämä." (Roomalaisille 6: 23) Raamattu osoittaa kuoleman täydellisen tiedottomuuden tilaksi sanoessaan: "Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään." (Saarnaaja 9: 5) Raamattu selittää ihmisen kuolemasta: "Kun hänen henkensä lähtee hänestä, niin hän tulee maaksi jälleen; sinä päivänä hänen hankkeensa raukeavat tyhjiin." (Psalmi 146: 3, 4.)
Mutta Eedenissähän vain Aadam ja Eeva rikkoivat Jumalan käskyä. Miksi sitten me kaikki kuolemme? Se johtuu siitä, että me kaikki olemme syntyneet Aadamin tottelemattomuuden jälkeen, ja siksi me kaikki perimme synnin ja kuoleman häneltä. Raamattu selittää: "Yhden ihmisen [Aadamin] kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema, ja näin kuolema levisi kaikkiin ihmisiin." (Roomalaisille 5:12; Job 14:4.)
Joku voi kuitenkin kysyä: ’Eikö ihmisillä ole kuolematon sielu, joka jää eloon kuolemassa?’ Monet ovat opettaneet näin ja ovat jopa sanoneet kuoleman olevan portti toiseen elämään. Tämä käsitys ei kuitenkaan ole peräisin Raamatusta. Pikemminkin Jumalan sana opettaa, että sinä olet sielu, että sielusi olet todellisuudessa sinä itse kaikkine fyysisine ja henkisine ominaisuuksinesi. (1. Mooseksen kirja 2:7; Jeremia 2:34, "viatonten" = "viattomain sieluin", "Vanha kirkkoraamattu"; Sananlaskut 2:10) Raamattu sanoo lisäksi: "Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava." (Hesekiel 18:4) Raamattu ei opeta missään, että ihmisellä on kuolematon sielu, joka säilyy elossa ruumiin kuollessa.
On tärkeää ymmärtää tämä. Monet perustelevat sielun kuolemattomuutta Raamatunjakeilla jotka on hyvin helppoa osoittaa väärin ymmärretyiksi.
Jeesus herätti kuolleita esim Lasaruksen. Hän ei kertonut kokemuksistaan taivaassa tai palavassa helvetissä. Miksi? Ei ollut mitään kerrottavaa.
Jos Lasarus esim olisi päässyt taivaaseen, ei varmaankaan olisi ollut ystävällistä herättää hänet kuolleista takaisin maahan.
Jotkut yrittävät perustella kuolemattoman sielun oppia rikkaan miehen ja lasaruksen tapauksella. Kiistattomat todisteet kuitenkin osoittavat sen olevan vertaus.
Sielun kuolemattomuusoppi on peritty pakanauskonnoista, kristillisyyteen se ei kuulu.
Koska Aadamilta ja Eevalta puuttui arvostus Jumalan hyvyyttä kohtaan, he olivat tottelemattomia ja joutuivat kärsimään säädetyn rangaistuksen. Jumala sanoi Aadamille: "[Sinä] tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman." (1. Mooseksen kirja 3:19) Ennen kuin Aadam luotiin, häntä ei ollut olemassa; hän oli maata. Ja tottelemattomuutensa eli syntinsä vuoksi Aadam tuomittiin palaamaan maaksi, olemattomuuden tilaan. Hän ei siirtynyt henkimaailmaan kuolemassa. Ikuisen elämän piti olla palkinto ei rangaistus.
Kuolema merkitsee siis sitä, ettei ole elämää. Raamattu ilmaisee näiden vastakohtaisuuden: "Synnin maksama palkka on kuolema, mutta Jumalan antama lahja on ikuinen elämä." (Roomalaisille 6: 23) Raamattu osoittaa kuoleman täydellisen tiedottomuuden tilaksi sanoessaan: "Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään." (Saarnaaja 9: 5) Raamattu selittää ihmisen kuolemasta: "Kun hänen henkensä lähtee hänestä, niin hän tulee maaksi jälleen; sinä päivänä hänen hankkeensa raukeavat tyhjiin." (Psalmi 146: 3, 4.)
Mutta Eedenissähän vain Aadam ja Eeva rikkoivat Jumalan käskyä. Miksi sitten me kaikki kuolemme? Se johtuu siitä, että me kaikki olemme syntyneet Aadamin tottelemattomuuden jälkeen, ja siksi me kaikki perimme synnin ja kuoleman häneltä. Raamattu selittää: "Yhden ihmisen [Aadamin] kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema, ja näin kuolema levisi kaikkiin ihmisiin." (Roomalaisille 5:12; Job 14:4.)
Joku voi kuitenkin kysyä: ’Eikö ihmisillä ole kuolematon sielu, joka jää eloon kuolemassa?’ Monet ovat opettaneet näin ja ovat jopa sanoneet kuoleman olevan portti toiseen elämään. Tämä käsitys ei kuitenkaan ole peräisin Raamatusta. Pikemminkin Jumalan sana opettaa, että sinä olet sielu, että sielusi olet todellisuudessa sinä itse kaikkine fyysisine ja henkisine ominaisuuksinesi. (1. Mooseksen kirja 2:7; Jeremia 2:34, "viatonten" = "viattomain sieluin", "Vanha kirkkoraamattu"; Sananlaskut 2:10) Raamattu sanoo lisäksi: "Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava." (Hesekiel 18:4) Raamattu ei opeta missään, että ihmisellä on kuolematon sielu, joka säilyy elossa ruumiin kuollessa.
On tärkeää ymmärtää tämä. Monet perustelevat sielun kuolemattomuutta Raamatunjakeilla jotka on hyvin helppoa osoittaa väärin ymmärretyiksi.
Jeesus herätti kuolleita esim Lasaruksen. Hän ei kertonut kokemuksistaan taivaassa tai palavassa helvetissä. Miksi? Ei ollut mitään kerrottavaa.
Jos Lasarus esim olisi päässyt taivaaseen, ei varmaankaan olisi ollut ystävällistä herättää hänet kuolleista takaisin maahan.
Jotkut yrittävät perustella kuolemattoman sielun oppia rikkaan miehen ja lasaruksen tapauksella. Kiistattomat todisteet kuitenkin osoittavat sen olevan vertaus.
Sielun kuolemattomuusoppi on peritty pakanauskonnoista, kristillisyyteen se ei kuulu.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Sillä kun elämän henkäys menee Jumalan luo. joka sen on antanutkin, ja ihminen itsessään on sielu, niin kuolemassa ei jää eloon mitään.
Jos ihmisen sielu jäisi eloon, niin silloinhan ei sitä tarvitsisi herää ylös kuolleista. Sehän eläisi koko ajan. Maallinen ruumis muuttuu tomuksi, ja ylösnousemuksessa ihminen saa upouuden hengellisen ruumiin. Jokseenkin näin se taitaa olla ?
-koemme ruumiillisen kuoleman kaikki,-se on ainakin varmaa..
-mutta Raamattu sanoo siitä joka kuolee synneissänsä että sen on kuolemalla,-kuoltava !
-ei ihmisen sielu ja henki mihinkään kuole ensimmäisessä,-ruumiillisessa kuolemassa,-vaikka tomumaja kuoleekin ja maatuu..Henki palajaa Jumalan tykö joka sen on antanutkin jne..
-mutta se joka on kuollut uskossa sillä on sama olotila kuin Lasaruksella juuri Aabrahamin helmassa,-odottamassa ensimmäistä ylösnousemusta,-määrätynlaisessa,välitilassa !
-samoin on uskossa kuolleiden laita,-sekä niiden jotka ovat maiden päällä uskossa sillä hetkellä kun Pasuuuna soi ja tapahtuu,ylösotto,-näihin ei toisella kuolemalla ole,valtaa !!!
-mikä on sitten tämä toinen kuolema..se osa on järkyttävä jos siihen joutuu..se tarkoittaa iäistä eroa Jumalasta,-toinen kuolema..ja nousemusta sille viimeiselle tuomiolle ,ilman toivoa,ilman Kristusta jne,-sellainen on toinen,kuolema toivottomuuden osa,-iankaikkisuudessa !
kovinkin epäraamatulliseksi.
"Joka elää ja uskoo minuun, hän ei ikinä kuole", opettaa Jeesus.
Kysymys kuuluu: Valehteliko Jeesus?
vaan Jeesus tiesi, että vaikka ihmisen maallinen elämä päättyykin, niin hänellä on uskon kautta toivo päästä iankaikkiseen elämään. Siksi hän ei Jeesuksen silmissä ollut kuollut.
Raamatun eri käännöksissä henki ja sielu ovat sekoittuneet pahemman kerran toisiinsa ja tulkintoja riittää moneen lähtöön. Jopa ruumiin ylösnousemukseen, joka lienee peräisin vanhan biblian käännösvirheestä Jobin kirjan 19:26.
1 Kun 17.21 puhuu vuoden 1938 käännöksessä sielusta
21. Sitten hän ojentautui pojan yli kolme kertaa, huusi Herraa ja sanoi: "Herra, minun Jumalani, anna tämän pojan sielun tulla häneen takaisin."
22. Ja Herra kuuli Eliaa, ja pojan sielu tuli häneen takaisin, ja hän virkosi henkiin.
kun taas vuoden 1992 käännöksessä hengestä:
21. Hän ojentautui kolmesti pojan ylle ja rukoili: "Herra, minun Jumalani! Anna hengen palata tähän poikaan!"
22. Herra kuuli Elian pyynnön. Henki palasi poikaan, ja hän virkosi eloon.
Ratkaisevaa on kuitenkin se, mitä sanotaan 2 Kor 5 luvussa ruumiista pois muuttamisesta ja pääsystä Jumalan luo. Eli meidän HENKEMME tätä halajaa.
5. Mutta se, joka on valmistanut meidät juuri tähän, on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi.
6. Sentähden me aina olemme turvallisella mielellä ja tiedämme, että, niin kauan kuin olemme kotona tässä ruumiissamme, me olemme poissa Herrasta;
7. sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.
8. Mutta me olemme turvallisella mielellä ja haluaisimme mieluummin muuttaa pois ruumiista ja päästä kotiin Herran tykö.
-sanoin että joka kuolee synneissänsä !Sen on kuolemalla kuoltava,-sanoo Raamattu..
-eikö se silloin tarkoita myöskin sitä mitä siinä lukee!?
-tämä toinen kuolema astuu voimaan viimeisellä tuomiolla,-kun kirjat avataan jne,,sen jälkeen seuraa,ellei armahdusta tapahdu,tässäkään istunnossa,iankaikkinen kuolema,-iäinen ero Jumalasta,-se on toinen kuolema !
-Sen osa joka on uskossa ja kuolee uskossa tai temmataan uskossa ollessaan yläilmoihin,-on tietenkin ihan eri asia,-kuten totesinkin...
.siis mitä epäraamatullista tässä nyt on?
-1992 Kirkkoraamattua minä en edes pidä Raamattua vaan väärennöksenä jonka ovat käännättäneet,-liberaaliteologiset,-huijarit..
-lukekaa kirja Ateistit alttarilla,-niin tajuatte,-mistä todella on kysymys !
-ihmisessä on sielu,henki,sekä ruumis se on nyt ihan selvä asia,olkoonpa nyt sitten miten puitu,eri Raamatunkäännöksissä tahansa !
"Muuttaa pois ruumiista" (2 Kor. 5:8). Nämä Paavalin sanat eivät merkitse erillisen sielun olemassaoloa vaan olemuksen muutosta maallisesta ruumiista ylösnousemusruumiiseen (1 Kor. 15: 51 - 53)
"Ruumiissa vai poissa ruumiista" (2 Kor. 12: 1-4). Tässä taas oli kyseessä Paavalin kokema näky kuten Johanneksella tai Hesekielillä. Tällaiset näyt tuntuvat niin todellisilta, että niiden kokija tuntee olevansa jossain muualla kuin ruumiissaan (vrt. hypnoosi- ja kuolemanrajakokemukset).
"Myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä" (Saarn. 3:11). Tätäkin kohtaa on usein käytetty "todistamaan", että ihmisessä on jotain kuolematonta. Tämä ajatus on kuitenkin jo Saarnaajan kirjallekin vieras (esim. Saarn. 3:19-21), ja yhtä hyvin tulkittavissa siten, että ihmisellä on kyky tajuta ikuisuuden olemassaolo. Eräs hepreakielen tuntija oli jopa sitä mieltä, että kyseisessä jakeessa on käännösvirhe. Hänen mukaan siinä ikuisuudella viitataan niihin Jumalan tekoihin, joista jakeen loppuosa kertoo. Ikuinen tapahtuminen on nähtävissä esim. taivaankappeleiden liikkeissä.
"Heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu." (Mark. 9:48). Tässä kohden Jeesus lainaa Jes. 66:24, jonka ehkä useimmat kuulijat tunsivat. Jeesus ilmeisesti käytti sitä lisäämään ilmaisullista iskevyyttä puheeseensa. Kyseinen Jesajan kirjan kohta kuuluu:
"Ja he käyvät ulos katselemaan niiden miesten ruumiita, jotka ovat luopuneet minusta; sillä heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle."
Koska kyseinen Jesajan kirjan luku puhuu uusista taivaista ja uudesta maasta, tuntuu oudolta ajatella, että siellä lojuisi ruumiita ikuisesti kaikkien nähtävillä. Jos madot elävät ikuisesti, pitäisi ruumiidenkin säilyä siellä ikuisesti. Järkevin tulkinta on ymmärtää tämä tekstikohta kirjallisena tehokeinona, eräänlaisena liioitteluna, joka on varsin yleistä eräiden Raamatun kirjoittajien kohdalla. Tuli ja madot pysyvät, kunnes ovat suorittaneet tehtävänsä loppuun. On syytä uskoa, että näin kyseinen kohta myös ymmärrettiin ainakin oppineiden juutalaisten keskuudessa.
Ajatus kuolemattomasta sielusta tai hengestä ei siis ilmeisesti ole Raamatun eikä niin muodoin myöskään alkuperäisen kristinuskon mukainen. Ainoa, jonka Raamattu kertoo puhuneen ihmisen kuolemattomuudesta oli paratiisin käärme, jonka Uusi Testamentti tunnistaa itse Saatanaksi. "Ette suinkaan kuole" oli hänen suuri valheensa, jota tänä päivänä toistavat lähes kaikki uskonnot
LAINAUS: http://www.netikka.net/mpeltonen/tekstit.htm
"21. Sitten hän ojentautui pojan yli kolme kertaa, huusi Herraa ja sanoi: "Herra, minun Jumalani, anna tämän pojan sielun tulla häneen takaisin."
22. Ja Herra kuuli Eliaa, ja pojan sielu tuli häneen takaisin, ja hän virkosi henkiin"
Sielu tarkoittaa yksinkertaisesti elämää tai ihmistä itseään, ei jotain kuolematonta osaa. Tuossa rukoiltiin että Jumala palauttaisi pojan elämän, eikä sitä että sielu tulisi jostain taivaasta ruumiiseen.
oli tuokin.
Ei vain mene minun kaaliin.
Job 19 luku
26. Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.
Jossain käännöksessä muistaakseni lukee "Kun olen lihassani kuihtuneena saan nähdä Jumalan" En ole kohtaa verrannut kovin paljon eri käännöksien kesken.
Job ilmaisi uskovansa siihen että hän saisi nähdä Jumalan. Kukaan ei voi kuitenkaan nähdä Jumalaa ja elää, sanotaan Raamatussa. Todellisuudessa Job näki jumalallisen voiman ilmenemisen, kuuli Jumalan sanaa ja hänen ymmärryksensä silmät avautuivat näkemään totuuden Jumalasta. Siksi Job peruutti puheensa ja katui tomussa ja tuhassa. Kysymykset joihin hän ei kyennyt vastaamaan olivat todistaneet Jumalan ylimmyyden ihmisen rinnalla, vaikka tämä olisi yhtä uskollinen Jumalalle kuin Job.
Esim Joh 8:51 ei tarkoita sitä että Jeesuksen seuraajat eivät näe kirjaimellista kuolemaa. Hän tarkoittaa sitä etteivät hänen seuraajansa näe ikuista tuhoa eli toista kuolemaa josta ei ole ylösnousemustoivoa.
2 kor 5:8 "Haluaisimme ennemmin muuttaa pois ruumiista ja tehdä kotimme Herran luoksen"
Tämä ei kuulemma totudu oletetun sielun kuolemattomuuden kautta vaan Kristuksen läsnäolon aikaan koittavan ylösnousemuksen kautta.
Tässä joitain näkemyksiä joita tuli mieleen ko kohdista, en juurikaan ole ehtinyt nyt tarkempia selityksiä etsiä.
Raamattua voi tulkita ja tulkitaan hyvin monella tavalla. Välistä itseänikin ahdistaa kun totuudesta ei tunnu saavan selkoa, vaikka kuinka yrittäisi. Eri näkemykset kannattaa tutkia ja uskoa sitten miten itse oikeaksi kokee.
Vain tyhjää myyvät firmat tarvitsevat uskoa saadakseen tuotteensa myytyä.
määritelmä todellisesta kuolemasta on tämä:
Room. 8:6
"Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha";
Se on sama kuin ero Jumalasta:
Room. 6:23
"Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme".
Luonnollinen kuolema on sama kuin erota pois tästä näkyväisestä maailmasta, johon jää vain tiedoton ruumiimme maahan hajotettavaksi.
""Kyllä Raamattu antaa selkeästi ymmärtää, että ihminen on ikuinen eikä koskaan kuole.""
****************
Luukkaan 16. luku alkaa ironisella sarkasmilla ja jatkuu luvun loppuun saakka; jakeissa 8 ja 9 Herra kehui väärää huoneenhaltijaa, joka hävitti herransa omaisuutta. Miksi ette huomaa tätä selväksi sarkasmiksi, jolla vertauksella Jeesus halusi opettaa rehellisyyttä kuulijoilleen?
Väitteesi mukaan olisi lukemattomia miljardeja kuolemattomia ihmisiä!
Etsipä sitten vastine tälle Jumalan sanalle:
1. Timot.6. luku
13. "Jumalan edessä, joka kaikki eläväksi tekee, ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka Pontius Pilatuksen edessä todisti, tunnustaen hyvän tunnustuksen, minä kehoitan sinua, ... ...
16. jolla AINOALLA ON KUOLEMATTOMUUS; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä - 13 Jumalan edessä, joka kaikki eläväksi tekee, ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka Pontius Pilatuksen edessä todisti, tunnustaen hyvän tunnustuksen, minä kehoitan sinua,
14 että tahrattomasti ja moitteettomasti pidät käskyn meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen saakka,
15 jonka aikanansa on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra,
16 jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä -
hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen."
tunteminen (Joh.17:3) on sielun eläväksitekevä voima. Se on se "Jumalan siemen" (1.Joh.3:9) ja se Jumalan puhaltama "iankaikkisuus" (Saarn.3:11) joka tekee sielumme eläväksi. Ilman sitä Jumalan puhallusta, "Jumalan viisautta", joka on sama kuin Voideltu elämä, Kristus, ilman sitä on sielumme kuollut. Hän on se, joka "kaikki eläväksi tekee".
Kyllä Raamattu antaa selkeästi ymmärtää, että ihminen on ikuinen eikä koskaan kuole. Ruumis kuolee kyllä mutta tietoisuus ei sammu koskaan. Lasarus tarina ei ole vertaus vaan puhuu tositapahtumista.
Ristin ryöväri meni Paratiisiin Jeesuksen kanssa eli elämä jatkui heti kuoleman jälkeen. Jeesus astui alas tuonelaan kuolemansa jälkeen ja saarnasi siellä hengille eli eläville ihmisille, jotka olivat kuolleet. Siis elämä jatkuu kuoleman jälkeen tälläkin todisteella.
Ylösnousemuksessa haudassa ollut liharuumis herätetään ja luodaan uudeksi ylösnousemusruumiiksi ja sitten annetaan pelastetuille henkisieluille.
Valen
oli jumalallista viisautta niin paljon, että vaikka hän ei tuntenutkaan Jumalaa ja hänen asetuksiaan, pyysi hän välimieheltä apua viimeisillä hetkillään ja sai SÄILYTTÄÄ SIELUSSAAN sen jumalallisen kipinän, "Jumalan siemenen", (1.Joh.3:9) "iankaikkisuuden", jonka Jumala on pannut sydämiimme, (Saarn.3:11).
Sillä Jumalan sana sanoo, että juuri jumalallinen VIISAUS ja YMMÄRRYS meissä on se "iankaikkisuus", "Jumalan siemen" ja "leiviskä" (Matt. 25:28) on se komponentti meissä, joka tekee meistä IHMISEN ja erottaa meidät eläimistä, (Ps.49:13,21, 2.Piet.2:12).
1. Kor. 1:30
"Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,"
Ef. 1:8
"Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi,"
"Ottakaa sentähden leiviskä häneltä pois ja antakaa sille, jolla on kymmenen leiviskää". Tässä tilanteessa kokonaisuus särkyy:
Luuk. 12:46
"niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja HAKKAA HÄNET KAPPALEIKSI ja määrää hänelle saman osan kuin uskottomille."
Luuk. 19:23
"miksi et siis antanut rahojani rahanvaihtajan pöytään, että minä tultuani olisin saanut periä ne korkoineen?'"
Tämän edellisen jakeen uskon olevan identtinen seuraavien jakeiden kanssa ja puhuvan samasta asiasta:
Sananl. 4:
1. "Kuulkaa, lapset, isän kuritusta ja KUUNNELKAA oppiaksenne ymmärrystä.
5. Hanki viisautta, hanki ymmärrystä, älä sitä unhota, älä väisty pois minun suuni sanoista.
7. Viisauden alku on: hanki viisautta, ja KAIKELLA muulla HANKKIMALLASI hanki YMMÄRRYSTÄ."
Jos osaatte ajatella loogisesti, ymmärrätte kyllä, mitä nämä kohdat tarkoittavat!
Jatkuvasti siteerattu raamatunkohta, jonka uskotaan viittaavan sielun (tai hengen) kuolemattomuuteen, on Luuk. 23:43:ssa olevat Jeesuksen sanat:
"Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa"
Välimerkit lisättiin Raamatun tekstiin kuitenkin ensi kerran vasta 9. vuosisadalla. Näin ollen välimerkki kreikkalaiseen alkutekstiin asetettiin jo alunperin tulkinnanvaraisesti. Sanonta "tänä päivänä" on yleinen Vanhassa Testamentissa, ja korostaa lähes aina sitä, mitä tapahtuu, eikä sitä, milloin tapahtuu. Kaksoispisteen oikea paikka on siis mitä todennäköisimmin sanojen "tänä päivänä" jäljessä eikä niiden edellä.
Nykyinen käännös johtaa myös ristiriitaisuuteen: Koska Jeesus nousi kuolleista kolmantena päivänä ja astui taivaaseen vasta noin 40 päivän kuluttua siitä (Apt. 1:3), hän ei ilmeisestikään mennyt paratiisiin kuolinpäivänään. Joku saattaa pitää tätä asiaa Jeesuksen jumaluuteen liittyvänä, salattuna paradoksina. Mutta miksi turvautua järjettömään paradoksiin, kun asia voidaan yksinkertaisesti nähdä käännösvirheenä?
Jeesuksen kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta on toinen esimerkki, johon aina vedotaan haluttaessa osoittaa Raamatun puoltavan näkemystä sielun elossasäilymisestä kuoleman jälkeen. Harva lienee ajatellut, että Jeesus on saattanut tässä vertauksessaan käyttää kuulijoidensa ennestään tuntemaa taruaineistoa. Ei siksi, että olisi uskonut tai halunnut vahvistaa ihmisten uskoa siihen vaan yksinkertaisesti elävöittääkseen vertaustaan, jonka tarkoituksena oli osoittaa, ettei rikkaus ole merkkinä Jumalan suosiosta. Fariseuksilla tällainen käsitys kun oli hyvin yleinen.
Rikkaus voidaan ymmärtää paitsi maallisena, myös hengellisenä asiana. Fariseuksilla ja kirjanoppineilla oli nuo hengelliset rikkaudet, pyhät kirjoitukset ja niiden syvälliset selitykset hallussaan, mutta keskiajan katolisen kirkon tavoin he jakoivat niitä janoaville hengellisesti köyhille pelkkiä murusia tuosta viisaudesta.
ennenkin olen harkinnut saman asian olevan mahdollista niin kuin selostit, "tänään". Erilaisille tulkinnoille pitää antaa joustavia ja loogisia vaihtoehtoja. Dogmeja on liikaa!