ja tämä on jatkunut jo vuosia. Eikö halun pitäisi olla sydämessä eikä makeanhimossa?
10-vuotias houkutellaan karkilla seuroihin
Karkkia vai Jumalan sanaa?
131373
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
rakkaudetonta aikuisille tarkoitettua tulimeri-saarnaa! Näin on aina ollut ja on aina oleva! (Jo 100v)
Onhan lauantaina lapsille päiväkerho 1,5t, mutta muut ajat on pakko kuunnella saarnoja päivät pitkät. Monikohan lapsi oikeasti nauttii niistä tulikivenkatkuisista pelottavista saarnoista? Onko edes oikein pakottaa lapsi sellaiseen?
Kyllä pitäisi vähän sensuroida sen mukaan mitä lapsi pystyy ymmärtämään.
Minulle oli lapsuus painajaista siitä syystä että jouduin kuuntelemaan sellaista mitä en ymmärtänyt ja aloin kuvitella kaikenlaista.
Olin joskus kokouksen jälkeen niin kauhun vallassa että en nukkunut koko yönä.
Kouluun vain oli mentävä ja vanhemmat ihmettelivät mikä minua vaivaa.
En uskaltanut puhua peloistani kenellekkään.
Se ei ollut yhtään kivaa. aloin tehdä jopa monia asioita tosi typerästi vain sen takia etten joutuisi helvettiin, mutta siis nuo tekemiset oli ihan turhaa, eihän niillä ole mitään merkitystä. Suoritin ihme rukousrituaaleja ja uskonnollisia menoja, näin jälkenpäin ajateltuna typeriä lapsen leikkejä mutta ne oli vakavaa tosi asiaa, ihme palvontamenoja enkä edes oikein tiennyt mitä palvon tai miksi teen niin kuin teen. Ei lapsen sellaisia kuulu leikkiä. Meillä lapsilla oli muuten esim. alakouluikäisenä aika hurjat keskustelut, juteltiin, ketkä joutuu helvettiin ja ketkä ei. Hävettää näin jälkeenpäin kun sillain tuomittiin, että se ja se joutuu helvettiin sen ja sen asian takia tai jos ei tee sitä tai tuota tms. Kerroin sitten kotona ja äiti ehdottomasti neuvoi minua ettei ketään saa tuomita. Äiti oli tiukka kyllä uskonnollisista asioista mutta tuomitsemaan hän ei sallinut ketään ruveta ja kyseli, kuka on sitä opettanut, mutta en kertonut. Erään kaverini vanhemmat oli kummallisia kun ne puhui meille jatkuvasti siitä tulikiven alle joutumisesta. Muistan lapsuudesta että jos tekee sitä tai tätä joutuu kuuman kiven alle kärsimään tai jos jättää tekemättä sitä tai tätä ... koko lapsuus meni helvettiä miettiessä, mutta onneksi sitten ikää tuli lisää, tietomäärä kasvoi ja aloin ymmärtää, että koko pelottelu oli hölynpölyä.
Kuinkas moni muu on pienenä leikkinyt jotain palvontatapahtumaa,esim. seuroja, lauluhetkiä tms. Esim. joulukuvaelmaa ei nyt lasketa tähän hommaan.
Annatko tarkoituksellisesti väärää tietoa siinä että lapset kuuntelevat saarnoja lauantain kerhoa lukuunottamatta päivät pitkät? Missähän noin tiiviisti seuroja mahdetaan järjestää ja kuka sinne ehtii joka päivä mennä? Meidän perhe käy seuroissa 2-3 kertaa kuukaudessa kuuntelemassa yhden 45 minuutin mittaisen puheen ja luulenpa että edustamme keskivertoperhettä.
Vievät kuuntelemaan pieniä lapsia näitä saarnoja?
Eihän tulimerellä peloittelu ole tarkoitettu pienen lapsen korville joka ei ymmärrä asioita.
"Meidän perhe käy seuroissa 2-3 kertaa kuukaudessa kuuntelemassa yhden 45 minuutin mittaisen puheen ja luulenpa että edustamme keskivertoperhettä."
Ainakin meillä kotona tuo on varmaan aika normaalitahti, yksi puhe silloin kun käydään, muttei joka sunnuntai. Voi myös levähtää ja/tai kuunnella seuroja netin tai radion kautta. Silloin tällöin on myös vieraita tms.
ja sunnuntaisin seurat kahdella saarnalla. Joskus oli myös keskiviikkoseuroja. Lisäksi monta kertaa vuodessa useita päiviä kestäviä maakunnallisia ja/tai ympäristön omia isompia seuroja (kesä- ja talviseurat sekä -päivät, seurakuntapäivät, pyhäinpäivä, pääsiäinen, helluntai, juhannus, suvi, jne, jne).
Ja kaikissa piti aina olla läsnä. Myös lasten, sillä vanhempia puhuteltiin heti, jos yksikin lapsi oli päästetty helpommalla seuroissa käynnin suhteen.
Eikö nykyään ole enää pakko käydä kaikissa?
Kuinka muuten luulet, että ihmiset hyppäisivät SRK:n mielivallan alla jos heitä ei olisi peloteltu?
Minäkin kerron omista kokemuksistani. Vain toinen vanhemmistani oli vl ja jaksoi lähteä seuroihin vain harvoin. Itse olin kuitenkin innokas seuroissa kävijä jo lapsena - ei hätää - onneksi lähettyvillä asui uskovaisia, jotka jaksoivat pitää huolta. Puhelisoitto tai kaksi, niin kyyti yleensä järjestyi. Muistan vieläkin hyvin rakkaina nuo aikuiset ihmiset, jotka jaksoivat ottaa meidänkin perheen lapsia kyytiinsä - eikä koskaan tuntunut siltä, että olisimme olleet vaivaksi.
Suviseuroihin tai maakunnallisiin lähteminen ei ollut itsestäänselvyys. Ensimmäisiin suviksiin pääsin vasta varhaisnuorena ja maakunnallisiin hieman myöhemmin - mutta lupa tuli kysyä - ja aina kun luvan sai, oli mukava lähteä!
ikinä seuroihin. Päin vastoin, minä ruinasin monesti väsynyttä isää tai äitiä lähtemään seuroihin. Nyt ihmettelen miten ne aina jaksoivatkin lähteä. Koin lapsena seuroissa olon turvalliseksi ja mukavaksi. Ehkä minä en kuunnellut sitten niitä saarnoja... Sosiaalisena pikkutyttönä letit putkella viipotin menemään. Kyllä minun lapsuudessa olisin paljosta jäänyt paitsi. Aikuiset koin turvallisina.
Minut houkuteltiin lapsena karkkien avulla seuroihin vanhempieni toimesta. Teini-ikäisenä kaverit houkuttelivat minut seuroihin tupakan avulla.
Tuo oli päivän paras tsoukki!
täälläkin .Kävin äitini kans seuroissa ja koin ne turvalliseksi ja vieläkin joskus joku virsi nostaa sen lapsuuden tunteen ja muiston siitä hetkestä kuin se mieleen jäi.Vaikka en ollutkaan silloin itse uskomassa,kävin aina silloin tällöin seuroissa.Mutta kun asia aukes omakohtaisesti 70-luvun lopussa,oli osoite selvä,mistä löytyy tunnonrauha.silloin nuorena uskovaisena istuttiin seuroissa montakertaa viikossa ja sydän lepäsi sanankuulossa,se oli vapaaehtoista käymistä.Nyt kun on pieniä lapsia,ei ole itsestäänselvää kuinka usein pääsee seuroihin.Paremmin tahtoo olla pieni "hiuka"päällä.Nettiseurat ovat muodostuneet ihanaksi asiaksi mitä tästä myllystä löytyy.Suviseurat ovat jo juhlaa.Mutta ei sitä sellainen ymmärrä joka ei itse sitä sisäisesti ole kokemassa.