uskovaisia varten - täällä heillä on mahdollisuus luovaan ajatteluun; toinen palsta on tuo 'Ateismi' missä viihtyvät?
Tämä palsta
on lähinnä
2285
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eiköhän lähes kaikki Suomi24:n palstojen kirjoitukset ole pelkästään yrityksiä toisten ärsyttämiseen. Eniten ärsyyntyvät ihmiset löytyvät palstoilta, joilla on fanaattisesti asiaansa uskovia ihmisiä eli juuri täällä ja ateistien palstalla.
Ja kokeilehan käydä ärsyttämässä uskovaisia, vaikkapa helluntailaisia tai lestadiolaisia. Heti ne ovat kuin herhiläiset kimpussa ja sataa tulta ja tulikiveä. Varsinkin helluntailaiset ovat äreää porukkaa.
Uskiksia on muuten kiva härnätä sen vuoksi, että niillä ei ole asiakeskusteluissa muuta vastausta kuin ID tai GODDIDIT. Voi jopa arvuutella, onko raamatunlauseita ja helvettiä jo toisessa kirjoituksessa vai vasta kolmannessa. Jos homoista on kyse, niin silloin helvetti rätisee jo ensimmäisessä.