Uskis mittari

Oletko miten hyvä ja tunnollinen uskis? Tottelet ja toteutat kaikki jumalasi toiveet ja pyynnöt.

Tapahtui viime syksynä eräässä EteläKorealaisessa lastentarhassa. Uskis mies tappoi puukolla kuusi lasta ennen kuin hänet saatiin taltutettua. Poliiseille hän kertoi toteuttavansa jumalan käskyä. Jumala oli pyytänyt häntä tappamaan ja uskollinen uskis teki töitä käskettyä.
Siinä oli esimerkki hyvästä uskiksesta.

Tunnistatko itsesi hyväksi uskikseksi?
15723
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tapahtui viime vuonna eräässä suomalaisessa ostoskeskuksessa.

Ateistipoika rakensi pommin tarkoituksenaan räjäyttää ostoskeskus mukaan luettuna sen asiakkaattaivaan tuuliin. Pommi oli tarkoitus räjäyttää kauko-ohjatusti. Pommi räjähti ja kuusi viatonta kuoli, satoja loukkaantui, osa heistä vakavasti. Siinä oli esimerkki hyvästä ja älykkäästä ateistista.

Tunnetko sinä "Mirka" itsesi hyväksi ateistiksi?

Tunnetko, että keskustelun avauksesi oli älykäs?

Äänestä
  • "Tunnetko, että keskustelun avauksesi oli älykäs?"

    kuvastaa hyvin avaajan älyllistä alamittaisuutta.

    Äänestä

Jumala on luonut kaiken, niin minullekin on opetettu. Hyvän ja pahan, rakkauden ja vihan jne... HÄN ANTOI MEILLE MYÖS VAPAUDEN VALITA!!!
Kun kuulet tämän "Jumalan äänen" käskevän sinua tekemään "jotain" kysy aina: Onko tämä todella Jumalan ääni, joka minua puhuttelee? Onko tämä teko rakkkautta vai vihaa, vertaa niitä esimerkiksi kymmeneen käskyyn, jotka meidän Jumalamme on meille antanut - noudatettaviksi!!
Mieti sitten teetkö vai et, kumman Sinä valitset.

Äänestä

miehellä oli näköjään jotain pimahtanu päässänsä. tuosta tottelevaisuudesta. uskovaisen ensi auktoriteetti on raamattu. kaikki mitä me "kuullaan" tuolta ylhäältä tulevan pitää koetella raamatun valossa. jos se on oikein raamatun mukaan niin uskon et silloin se tulee jumalalta. kyseinen mieshän siis tappoi lapsen joten rikko jo käskyjä eli ei se mitää jumala ääntä kuunnellu vaa omaansa.
ja tuosta "hyvästä uskiksesta" ei sellasii oo. on vaa taapertavii jumalan lapsii jokka yrittää kömpelösti elää täällä ja tekee mega mogii jokka jumala kuiteski armossaan ja rakkaudessaan antaa anteeks ku pyydetää. et se hyvistä uskiksista. käännetään katseemme mieluummi hyvää jumalaa:)

Äänestä

Tunnetko sinä itsesi hyväksi idiootiksi?

Tuliko kenties kertaakaan sinne kiveksen kokoiseen aivoon ajatusta että tämä psykopaatti (?) mahdollisesti harhautti sinunlaisia ihmisiä jotka syyttävät kaikista maailman ongelmista uskovia.

Murhamies: " juu, en tee tuota enää, katoskin olin silloin iso, paha uskovainen, mistä sinäkin olet saarnannut oi maailmankaikkeuden tietopankin ylipapitar Mirka"
Mirka: "selvä, sopiihan tuo, arvasinhan minä että tuo oli vahinko! "

Neuvostoliitossa oli hyviä esimerkkejä hieman toisen suunnan "uskiksista" jotka tappoivat ateistisen maailmanvallan nimissä monia siviilejä, heidän tekojaanhan sinä et laske, lienevät "uskisten" propagandaa?

Äänestä
  • on kuulemma joku kusipääpikkupoika.

    Äänestä

  • Tiedoksi kirjoitti:

    on kuulemma joku kusipääpikkupoika.

    enpä olisi tuosta kovin yllättynyt.

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    enpä olisi tuosta kovin yllättynyt.

    Väärää tietoa. Ikääni voitte arvailla ja voin pohjustaa arvailujanne että olen yli 20v tutkinut näitä asioita. Tiedän mitä kirjoitan. Kaikki kirjoitukseni perustuu faktoihin ja puolueettomiin tutkimuksiin.

    Mutta teidän tietonne perustuu ainoastaan uskoon. Usko ei ole totuus ja ei kerro yhtään mitään. Faktoja teillä ei ole.

    Äänestä

  • Mirka kirjoitti:

    20 v. asioita tutkinut henkilö ei kopioi pil.un kuvia uskontopalstalle.

    Voit TEINIPELLE ihan hyvin lopettaa palstan häiriköinnin.

    Äänestä

  • Mirka kirjoitti:

    Väärää tietoa. Ikääni voitte arvailla ja voin pohjustaa arvailujanne että olen yli 20v tutkinut näitä asioita. Tiedän mitä kirjoitan. Kaikki kirjoitukseni perustuu faktoihin ja puolueettomiin tutkimuksiin.

    Mutta teidän tietonne perustuu ainoastaan uskoon. Usko ei ole totuus ja ei kerro yhtään mitään. Faktoja teillä ei ole.

    ---

    Voihan se uskovainenkin sanoa, että hänen tietonsa ovat faktaa.

    Olet yli kaksikymmentä vuotta "mennyt metsään"! Mahdat olla melko syvällä!!!

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    Voihan se uskovainenkin sanoa, että hänen tietonsa ovat faktaa.

    Olet yli kaksikymmentä vuotta "mennyt metsään"! Mahdat olla melko syvällä!!!

    "Missä olet nyt?"

    on puunveistotunti meneillään.

    Äänestä

  • Mirka kirjoitti:

    Väärää tietoa. Ikääni voitte arvailla ja voin pohjustaa arvailujanne että olen yli 20v tutkinut näitä asioita. Tiedän mitä kirjoitan. Kaikki kirjoitukseni perustuu faktoihin ja puolueettomiin tutkimuksiin.

    Mutta teidän tietonne perustuu ainoastaan uskoon. Usko ei ole totuus ja ei kerro yhtään mitään. Faktoja teillä ei ole.

    Ainakaan mitkään merkit eivät osoita että olisit "tutkinut" näitä asioita korkeintaan kuin 20 päivää jos sitäkään.
    Taas näitä tapauksia mitä teini-iässä tapasin, ikäiseni ja nuoremmat sanoivat autolla ajosta puhuttaessa ajaneensa jo 10 vuotta rallia, ehkä enempikin.

    Vai että vain usko? Heh, sinä siis et usko siihen mitä kirjoitat?
    Sanottakoot vielä että jos sanot tietäväsi ettei Jumalaa ole, on sinun uskosi täysin mielipiteellistä, absurdia, sekä emotinaalista.

    Äänestä

  • Ope kirjoitti:

    "Missä olet nyt?"

    on puunveistotunti meneillään.

    ...ope... näpit irti siitä Mirkasta. Mirka taitaa veistellä tulppaa... sanonko mä mihin.

    Mirka on muuten hiomapaperimerkki, että hyvinkin löytyy veistoluokasta.

    Äänestä

Olipa liikuttava tarina!

Oletko salaa haaveillut saarnaajan ammatista?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Mirka kirjoitti:

Oletko miten hyvä ja tunnollinen uskis? Tottelet ja toteutat kaikki jumalasi toiveet ja pyynnöt.

Tapahtui viime syksynä eräässä EteläKorealaisessa lastentarhassa. Uskis mies tappoi puukolla kuusi lasta ennen kuin hänet saatiin taltutettua. Poliiseille hän kertoi toteuttavansa jumalan käskyä. Jumala oli pyytänyt häntä tappamaan ja uskollinen uskis teki töitä käskettyä.
Siinä oli esimerkki hyvästä uskiksesta.

Tunnistatko itsesi hyväksi uskikseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu