On se hyvä että EU ei aja vain unelmiensa kiitotietä. Kaikki pitäisi saada yhteiseen neuvottelupöytään; Kreikka ja Kypros jarruttivat Turkin kanssa pidettäviä neuvotteluja, selvisikin sitten että vika on Turkissa, minkä Kreikka ja Kypros paremmin naapurimaina tiesivät. Nyt Puola rämäpäänä uskaltaa jarruttaa Putinin kanssa pidettäviä neuvotteluja. Mitä se Venäjä pitää Puolaa kauppasaarrossa, ja öljynjohtamisessa Venäjä sanelee omat sävelensä.
Euraasian unioni kuvaisi paremmin, kun Turkki ja vielä Venäjä saadaan tiiviiseen neuvottelupöytään. Unionihan tarkoittaa valtioliittoa, ei yhteistä valtiota. Miksei sitten Venäjä voisi 12 vuoden päästä kuulua kanssamme samaan tiimiin, kun siellä ensin saadaan rahtusen verran korruptio vähenemään.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ole huoleti, EU kehittyy lisää.
Minäkin unelmoin siitä, että saisimme Venäjän EU:n täysivaltaiseksi ja rakentavaksi jäseneksi. Tämä myös poistaisi Suomen ikiaikaisen ongelman eli pitkän itärajan - tämän jälkeen ei enää olisi itärajaa, vaan olisimme kaikki yhtä.
Pidetään päämäärä kristallinkirkkaana mielessämme ja otetaan tulevaisuuden mahdollisuudet rohkeina ja päättäväisinä vastaan.