Suuri valiokunta puoltaa EU:n perustuslakisopimuksen hyväksymistä
Eduskunnan suuri valiokunta hyväksyi perjantaina 6. lokakuuta lausunnon, jossa se toistaa keväällä antamansa selontekolausunnon viestin EU:n perustuslakisopimuksen hyväksyttävyydestä ja sopimuksen ratifioinnin tarpeellisuudesta.
Valiokunta kuuli lausuntoaan varten ministeri Paula Lehtomäkeä ja puhemies Paavo Lipposta.
Ennen lausunnon hyväksymistä siitä äänestettiin. Edustaja Outi Ojala (vas.) ehdotti edustaja Pentti Tiusasen (vas.) kannattamana hallituksen esityksen hylkäämistä. Valiokunnan lausuntoehdotus hyväksyttiin äänin 19-3. Tyhjää äänesti kolme. Edustaja Heidi Hautalan (vihr.) ja edustaja Rosa Meriläinen (vihr.) ehdottivat lausunnon perusteluihin lisättäväksi kohtaa, jossa varauduttaisiin kansanäänestyksen järjestämiseen kaikissa jäsenvaltioissa samanaikaisesti ennen uuden sopimuksen hyväksymistä. Valiokunnan lausuntoehdotus hyväksyttiin äänin 18-6. Tyhjää äänesti yksi.
Lausunnossa suuri valiokunta toteaa perustuslakisopimuksen olevan kokonaisuutena merkittävä askel eteenpäin EU:n kehittämisessä. Valiokunta painottaakin, että sopimuksen hyväksyminen eduskunnassa merkitsee sitoutumista sopimukseen kokonaisuutena, eikä siten sido Suomea ja mitään muutakaan jo sopimuksen hyväksynyttä maata sopimuksen sisältämiin yksittäisiin ratkaisuihin tai määräyksiin yhteydestä irrotettuna.
Valiokunta lausuu lisäksi, että kaikkien jäsenvaltioiden allekirjoittaman ja enemmistön hyväksymän perustuslakisopimuksen tulevaisuudesta käytävän keskustelun lähtökohtana tulee olla sopimusteksti. Lausunnossa viitataan ministeri Paula Lehtomäen käymiin konsultaatioihin muiden jäsenvaltioiden kanssa sekä Italian sisäministeri Giuliano Amaton työryhmään, jonka jäsen puhemies Paavo Lipponen on.
Suuren valiokunnan lausunto SuVL 8/2006 vp – HE 67/2006 vp) on kokonaisuudessaan luettavissa eduskunnan www-sivuilla: www.eduskunta.fi -> toimielimet -> suuri valiokunta -> lausunnot 2006.

Vastaukset 1
Vanhimmat
"Edustaja Heidi Hautalan (vihr.) ja edustaja Rosa Meriläinen (vihr.) ehdottivat lausunnon perusteluihin lisättäväksi kohtaa, jossa varauduttaisiin kansanäänestyksen järjestämiseen kaikissa jäsenvaltioissa samanaikaisesti ennen uuden sopimuksen hyväksymistä."
Eikö olekin kaksinaamaista esiintyä kansanäänestyksen puoltajana? Meitä suomalaisia ei kiinnosta, mitä muut jäsenvaltiot tekee, meitä kiinnostaa, mitä me suomalaiset saamme tehdä.
Hautala ja Meriläinen, ette ajaneet tässäkään suomalaisten etua. Tällainen päätösehdotus on niin fucking iisiä kumota, ja senhän tiesitte tämän jo ennen ehdotustanne. Olisitte ehdottaneet, että suomalaiset saavat äänestää omasta kannastaan. Senkin lusmut, me emme ole niin tyhmiä kuin kuvittelette. Maalisvaalit tulee!