Miten Ismo voi olla noin tyhjätasku, vaikka on toimitusjohtajana??!!! Ei varaa maksaa illallista. Onko käsikirjoittajalta unohtunut, että töistä maksetaan palkkaa, ja vïeläpä Ismolle kävi mäihä ja sai 5000.- Totosta...? Eihän missään ole mainittu, että Ismo olis velkaantunut....vähän totuuden mukaisempaa tarinaa kehiin!!!
Ismosta
ja Tanjasta
91213
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Missä vaiheessa se voittosumma kerrottiin?
On kyl aika syvältä, että salkkareissa kaikki pääsee toimitusjohtajiks ym. firman pomoiks ilman mitään koulutusta. Sitten ei saa palkkaa niistä töistä hahahaa
Naurettavinta on se, että Ismo sai paikan jollain hakemustyöllä. Ei mihinkään työpaikkaan pääse silleen, ei ainakaan luulis.
Sitten vielä Katri. Amiksen maalarilinjan koulutuksella ja piirakkaa jakamalla päästään jonkun yrityksen johtoportaaseen. Heheheheee
Käsikirjoittajilla kulkee paremmin kuin Beavisillä ja Buttheadilla
Toimitusjohtajan haussa ei tosiaan ollut koulutustaso vaatimusta.Palkkaa kyllä työstä johtajallekin maksetaan.Hakemuksen perusteella Ismo työpaikan sai, eihän työpaikkaa todellisuudessakaan tulla kotiin tarjoamaan.Ei Katrin ammattikoulutusta ei ole kerrottukaan eikä Katri varmaan Ossille piirakkaa jaellut päästäkseen tiimiin töihin.
Se oli Aamu joka oli käyny maalarilinjan amiksessa, eikä Katri.
Katrihan oli Aamun opiskelutoveri maalarilinjalla.
Onhan Ismolla vielä firma, joko Stellans kauppa tai Talotaikurit, eikös ne Sepon kanssa vaihtaneet firmoja ja ei missään vaiheessa Ismo ole myynyt firmaansa Sepolle, vaikkakin Seppo niitä molempia pyörittää. Ismo on ökyporvari :o)
Nii ja Tanja miten kaunis entinen malli ja Ismo rupsahtanut talonmies. Ei tasan mee onnenlahjat.
Olihan Ossikin heti talousvaikeuksissa kun sai kenkää snow teamista. Luulisi ettei toimitusjohtajan palkka niin huono ole että joutuu heti talousvaikeuksiin kun monoa tulee. Onneks kahvila työllistää...
Saattaahan snoukkari maksaa hyvää palkkaa toimitusjohtajalleen, mutta jos eivät osanneet mukauttaa menojaan tuloihin johtajakautenaan.
käy sääliks tanjaa!