Mitä hän teki?
Oletko törmännyt liikennehäirikköön?
10
1284
Vastaukset
- Kukkahattutäti2
Olen törmännyt kerran näiden vuosien aikana. Mies seisoi keskellä kapeaa katua, eikä suostunut väistämään. En mahtunut ohi työkalullani ja aikani odoteltua soitin poliisit paikalle. Heitä odotellessa kundi väänsi joutessaan tuulilasin pyyhkijät solmuun. Humalassahan tuo oli kuin peikko, joten sai yöpaikan putkasta ynnä sakot ja joutui korvaamaan aiheuttamansa vahingot. Poliisi soitti mulle seuraavan päivänä ja kertoi asiasta.
Ei tule varsinaisia liikennehäiriköitä mieleen. Pari vuotta sitten kaksi juopunutta jätkää juoksi keskelle katua ja oikein asettuivat eteen keskisormi pystyssä. Olin silloin liikkeellä pakettiautolla.
Annoin auton lähestyä hidastamatta. Hampparit eivät suostuneet väistymään vilkuttelusta ja tööttäilystä huolimatta, joten ajoin kylmästi päin. Toinen pysyi pystyssä ja toinen kaatui. Pakun vasen ulkopeili meni romuksi, joten taisi olla jonkinmoinen kolaus. Peilin runko on metallia.
Vinkiksi vaan, jos tulee mieleen rynnätä keskelle katua näyttelemään keskisormea, niin en aio edes hidastaa. Sanon poliisille sitten jälkikäteen, että "en nähnyt" ja saan korkeintaan kirjallisen huomautuksen.
Varsinaisia liikennehäiriköitä en muista. Töppäilijöitä näkee silloin tällöin, mutta niistä ei kannata provosoitua. Kärsivällisesti vaan. Kaikkihan te teette virheitä.
Master Eq- sitä sattuu
Olin vieraassa kaupungissa pimeän aikaan ulkoparkkipaikalla, jolta ei ollut selkeitä ulosajo-opasteita. Yritin ulos eräästä kohdasta ja jouduin samalla kääntymään suorankulman oikealle. Vastaan tuli auto, joka vilautti valoja. Silloin huomasin, että siitä ei saa mennä ulospäin. Peruutin takaisin sinne mistä tulin ja pysähdyin katselemaan ympärilleni missä on ulosajo. Kaveri vaan seisottaa autoaan kapeikossa ja mulkoilee sieltä varmaan tarkoituksenaan vartoida, etten mene siitä kohdasta ulos. Niinpä sitten lähdin eteenpäin ja käännyin 'vartioauton' edestä vasemmalle. Tämä lähti heti liikkeelle ajaen perässäni. Kuinka ollakkaan havaitsin ulosajo-opasteen sivullani. Painoin jarrut pohjaan, jotta ehtisin kääntyä. Samassa kolahti. Vartija tömäytti etupuskurinsa vetokoukkuuni. En 'huomannut' mitään, vaan ajoin ulos parkkipaikalta.
- Lauri Liikennehäirikkö
Häiriköin toissapäivänä itse seuraavasti:
Olin kävelemässä töistä kotiin. Tullessani risteykseen (ei liikennevaloja) jossa minun piti ylittää tie suojatietä pitkin. Oli juuri asumassa suojatielle, kun kuulin auton lähestyvän kovaa vauhtia. Pysähdyin odottamaan auton pysähtymistä suojatien eteen. Autolija hidasti ensin, mutta nähdessään minun seisovan suojatien edessä, kiihdytti vauhtiaan. Kohdalleni tullessaan soitteli sitten torvea ja pui nyrkkiä, koska oli häiriköintini (=aikomus ylittää tie) vuoksi joutunut hidastamaan hieman vauhtiaan.- The Rat
> Pysähdyin odottamaan auton pysähtymistä suojatien eteen.
Ei pysähdytä keskelle suojatietä.
Jos taas pysähdyit reunaan, auto saa ajaa ihan rauhassa yli. Suojatien siis.
Suojatiellä toimitaan seuraavasti: kävellään suoraan yli ripeästi ja turhia ihmettelemättä. Auton vastuulla on antaa suojatietä ylittävälle jalankulkijalle esteetön kulku (ei pysähtyä, se liittyy siihen että toinen auto on jo pysähtynyt eteen). - Lauri Liikennehäirikkö
The Rat kirjoitti:
> Pysähdyin odottamaan auton pysähtymistä suojatien eteen.
Ei pysähdytä keskelle suojatietä.
Jos taas pysähdyit reunaan, auto saa ajaa ihan rauhassa yli. Suojatien siis.
Suojatiellä toimitaan seuraavasti: kävellään suoraan yli ripeästi ja turhia ihmettelemättä. Auton vastuulla on antaa suojatietä ylittävälle jalankulkijalle esteetön kulku (ei pysähtyä, se liittyy siihen että toinen auto on jo pysähtynyt eteen).Tarkennetaan hieman:
Pysähdyin luonnollisesti katsomaan tuleeko autoja. Siis ENNEN astumistani suojatielle, en siis pysähtynut suojatielle, vaan ENNEN suojatietä. Auto lähestyi takaviistosta niin kovaa vauhtia, etten uskaltanut astua tielle. Olisin tielle mennessäni aivan varmasti jäänyt alle, eikä siinä tilanteessa olisi hirveästi lohduttanut tieto siitä että minä olin oikeassa ja autoilija väärässä.
Toimin siis todella törkeästi, toivottavasti jeepistivaarille ei jäänyt tilanteesta traumoja. Saattoi jäädäkin, koska oli niin kova kiire pois paikalta. - selvisit!
Minä olisin autoilijana tullu vetään turpaa. Tollaset apinat panee vihaks!
- ajan liikenteessä
Ei nyt kerkiä luettelemaan kovin paljoa.
Hän teki:
-Liian myöhäinen suuntavilkun käyttö.
-Ei ollenkaan suuntavilkkua.
-Räpsii suuntavilkkua.
-Liian suuri nopeus.
-Vääränlaista ryhmittymistä, tarkoittaa esimerkiksi että ajoneuvon sivupeilit menee jo toisen kaista puolelle.
-Risteyksen tukkimista.
-Kevyenliikenteen turvallisuuden vaarantamista.
-Väistämisvelvollisuuden rikkominen.
-Törkeää eteen ajamista huomattavasti alhaisemmalla nopeudella kuin mikä minulla on, en aja ylinopeutta kuitenkaan. Tänään mm:ssä roska-auto ajoi bussin eteen jonka lähes piti pysähtyä, ihan turhaa koska bussin perässä tulin vain minä ja sen jälkeen vapaata baanaa olisi ollut vaikka kuinka. Roska-auto toki kääntyi taas heti seuraavasti tienhaarasta oikealle ja taas bussi ja minä saimme hidastella.
Pittää mennä töohin.. - melk.ammattikuski
Olen 18 vuotias, tosi kokenut kuski. Ällistyttää vaan aina tää häirikköjen määrä liikenteessä. Mm. tänä aamuna ykskin mummo roikkui VW Jetallaan ihan etupuskurissani kiinni toista kilometriä. Tolkutonta!!
- ehehe
heheheh
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen1126470Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,3645866Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?
Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam284344Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään123595Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk703577Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1092811Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,211920Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t221816Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.181634Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei1931305