Löysin oman tekstini vuosien takaa, ja kauhistuin, kuinka paikkansapitävä se on. Jotkut uhkakuvista ovat jo toteutuneet, ja muutkin ovat uhkaamassa toteutua. Suomenkielisten pitäisi todella ryhdistäytyä! Mutta tässä se teksti:
Hinnalla millä hyvänsä ?
Jokin aika sitten tuli julki tieto, jonka mukaan Ruotsalaisen kansanpuolueen veteraanipoliitikko Pär Stenbäck on alkanut muiden tehtäviensä ohella johtaa uutta venäläis-suomenruotsalaista yhdistystä. Yhdistyksen vaatimattomana tarkoituksena on integroida Suomeen oletetusti runsainkin määrin muuttavat venäläiset Suomen ruotsinkieliseen kulttuuriin, suomenkielisen valtakulttuurin sijaan.
Sama kiintoisa ilmiö on ollut jo meneillään monissa enemmistöltään ruotsinkielisissä kunnissa - vastaanotetut pakolaiset opetetaan ruotsinkielisiksi. Kaikki tämä perustellaan sillä fraasilla, että "Suomi on kaksikielinen maa". Ilmeinen tavoite on, että sellaisena sen tulee pysyäkin.
Lisäksi on muistettava RKP:n vaatimukset omasta TV-kanavasta ja vaatimukset ruotsinkielen aseman sementoimisesta lakiin, riippumatta siis siitä, onko valtakunnassa kymmenen vaiko miljoona ruotsinkielistä.
Ruotsinkielinen vähemmistö on mm. Henrik Laxin ja Pär Stenbäckin voimin - ikäänkuin varkain - aloittanut mahtavan taistelun ruotsinkielen aseman säilyttämiseksi Suomessa. Heidän puolellaan on uudelleen käynnistynyt puolensataa vuotta uinunut kielitaistelu, mutta suomalainen valtaväestö ei ole vielä reagoinut asiaan juuri mitenkään.
Kielitaisteluhan katkesi sotavuosina, mutta osoitti elonmerkkejä heti, kun Karjalan evakot piti asuttaa (ei ruotsinkielisille alueille, vaativat ruotsinkieliset!). Sitten tuli taas pitkä hiljaiselo, kun erityisesti presidentti Paasikivi ajatteli, että ruotsinkielisen kulttuurin (eli skandinaavisen sidoksen) säilyminen Suomessa olisi ikäänkuin henkivakuutus Neuvostoliiton hegemoniapyrkimyksiä vastaan. Nyt on sitten tuonkin vakuutuksen tarve rauennut.
Toinen yleinen fraasi on, että "kaksikielisyys on rikkaus". Siitä, onko se sitä esim. kulttuurin tasolla, voidaan perustellusti olla useaakin mieltä, mutta yksi fakta on, jota mikään osapuoli ei voi kiistää: kaksikielisyys on suuri kustannus. Kyseessä lienee miljardiluokan menoerä vuosittain jo pelkästään siitä, kun on välttämättä ylläpidettävä lähes joka hallinnon sektorilla kaksi erillistä organisaatiota. On hyvin hankalaa edes arvioida, mitä maksaa koulujen "pakkoruotsi". Se on ainakin selvää, että 5%:n suuruinen kielivähemmistö ei näitä kuluja edes teoriassa itse maksa, vaan valtaväestö kustantaa tämän lystin, joka on sille itselleen vielä suorastaan haitallista. Suomenkielisten suvaitsevaisuutta ei voi muuta kuin ihmetellä.
Suomenruotsalaisista puhuttaessa unohdetaan valitettavan usein se fakta, että kyseessä eivät ole Ruotsista tulleet emigrantit, vaan valtaosin omat suomalaiset suomenkielisemme, jotka pääasiassa 1700- ja 1800-lukujen taitteessa (lähde: John H. Wuorinen: Nationalism in Modern Finland) itse päättivät ruotsinkielistyä, lähinnä opportunistisista syistä, saadakseen tätä kautta paremmat asemat hallinnossa ja suhteet aitoruotsalaiseen, silloiseen yläluokkaamme. Teko oli kyllä ymmärrettävä, mutta ei kovin kaunis.
Toinen yleinen virhetulkinta on, että esim. Tove Janssonin, Elmer Diktoniuksen tai vaikkapa Johannes Salmisen nerokkuus liittyisi jotenkin heidän käyttämäänsä ruotsinkieleen. Mielestäni tällainen väittämä on loukkaus kyseisten henkilöiden kykyjä kohtaan. Varmasti he olisivat kyenneet saavutuksiinsa myös muulla äidinkielellä, esimerkiksi vaikka suomeksi. Suomenruotsalainen kulttuuri on lisäksi hyvin vähän erillään suomenkielisestä kulttuurista, johtuen juuri siitä, että kyseessä ovat valtaosin vain omat ruotsinkielistyneet suomalaisemme, joiden juuret ovat siinä ihan samassa suossa, jota Jussikin kuokallaan aikanaan raivasi.
Henkilökohtainen mielipiteeni on, että kaksikielisyyden aika on ohi. On varsin kyseenalaista elvyttää väkisin kieltä, joka ei ole koskaan tänne aidosti kuulunutkaan, ja vielä rumemmat puitteet asia saa, jos tuota kieltä puhumaan maahamme houkutellaan Afrikan asukkaita ja venäläisiä. RKP:n tietyt piirit ovat nyt aloittaneet ruman viivytystaistelun, jonka mottona taitaa olla "hinnalla millä hyvänsä". Suomenkielisen puolen tulisi tähän viimeinkin reagoida, ja esim. eduskuntavaaleissa tulisi jokaisen suomenkielisen muistaa se, että monen muun tärkeän asian lisäksi vaakakupissa on koko ajan myös tämä kielikysymys. Jokainen ruotsinkielistä äänestävä suomenkielinen näet kannattaa samalla oman äidinkielensä väheksyntää ja itseensä kohdistuvaa hyväksikäyttöä, vaikka tämä kysymys ei lainkaan nousisi esiin vaaleja edeltävissä keskusteluissa.
Hinnalla millä hyvänsä ?
Jokin aika sitten tuli julki tieto, jonka mukaan Ruotsalaisen kansanpuolueen veteraanipoliitikko Pär Stenbäck on alkanut muiden tehtäviensä ohella johtaa uutta venäläis-suomenruotsalaista yhdistystä. Yhdistyksen vaatimattomana tarkoituksena on integroida Suomeen oletetusti runsainkin määrin muuttavat venäläiset Suomen ruotsinkieliseen kulttuuriin, suomenkielisen valtakulttuurin sijaan.
Sama kiintoisa ilmiö on ollut jo meneillään monissa enemmistöltään ruotsinkielisissä kunnissa - vastaanotetut pakolaiset opetetaan ruotsinkielisiksi. Kaikki tämä perustellaan sillä fraasilla, että "Suomi on kaksikielinen maa". Ilmeinen tavoite on, että sellaisena sen tulee pysyäkin.
Lisäksi on muistettava RKP:n vaatimukset omasta TV-kanavasta ja vaatimukset ruotsinkielen aseman sementoimisesta lakiin, riippumatta siis siitä, onko valtakunnassa kymmenen vaiko miljoona ruotsinkielistä.
Ruotsinkielinen vähemmistö on mm. Henrik Laxin ja Pär Stenbäckin voimin - ikäänkuin varkain - aloittanut mahtavan taistelun ruotsinkielen aseman säilyttämiseksi Suomessa. Heidän puolellaan on uudelleen käynnistynyt puolensataa vuotta uinunut kielitaistelu, mutta suomalainen valtaväestö ei ole vielä reagoinut asiaan juuri mitenkään.
Kielitaisteluhan katkesi sotavuosina, mutta osoitti elonmerkkejä heti, kun Karjalan evakot piti asuttaa (ei ruotsinkielisille alueille, vaativat ruotsinkieliset!). Sitten tuli taas pitkä hiljaiselo, kun erityisesti presidentti Paasikivi ajatteli, että ruotsinkielisen kulttuurin (eli skandinaavisen sidoksen) säilyminen Suomessa olisi ikäänkuin henkivakuutus Neuvostoliiton hegemoniapyrkimyksiä vastaan. Nyt on sitten tuonkin vakuutuksen tarve rauennut.
Toinen yleinen fraasi on, että "kaksikielisyys on rikkaus". Siitä, onko se sitä esim. kulttuurin tasolla, voidaan perustellusti olla useaakin mieltä, mutta yksi fakta on, jota mikään osapuoli ei voi kiistää: kaksikielisyys on suuri kustannus. Kyseessä lienee miljardiluokan menoerä vuosittain jo pelkästään siitä, kun on välttämättä ylläpidettävä lähes joka hallinnon sektorilla kaksi erillistä organisaatiota. On hyvin hankalaa edes arvioida, mitä maksaa koulujen "pakkoruotsi". Se on ainakin selvää, että 5%:n suuruinen kielivähemmistö ei näitä kuluja edes teoriassa itse maksa, vaan valtaväestö kustantaa tämän lystin, joka on sille itselleen vielä suorastaan haitallista. Suomenkielisten suvaitsevaisuutta ei voi muuta kuin ihmetellä.
Suomenruotsalaisista puhuttaessa unohdetaan valitettavan usein se fakta, että kyseessä eivät ole Ruotsista tulleet emigrantit, vaan valtaosin omat suomalaiset suomenkielisemme, jotka pääasiassa 1700- ja 1800-lukujen taitteessa (lähde: John H. Wuorinen: Nationalism in Modern Finland) itse päättivät ruotsinkielistyä, lähinnä opportunistisista syistä, saadakseen tätä kautta paremmat asemat hallinnossa ja suhteet aitoruotsalaiseen, silloiseen yläluokkaamme. Teko oli kyllä ymmärrettävä, mutta ei kovin kaunis.
Toinen yleinen virhetulkinta on, että esim. Tove Janssonin, Elmer Diktoniuksen tai vaikkapa Johannes Salmisen nerokkuus liittyisi jotenkin heidän käyttämäänsä ruotsinkieleen. Mielestäni tällainen väittämä on loukkaus kyseisten henkilöiden kykyjä kohtaan. Varmasti he olisivat kyenneet saavutuksiinsa myös muulla äidinkielellä, esimerkiksi vaikka suomeksi. Suomenruotsalainen kulttuuri on lisäksi hyvin vähän erillään suomenkielisestä kulttuurista, johtuen juuri siitä, että kyseessä ovat valtaosin vain omat ruotsinkielistyneet suomalaisemme, joiden juuret ovat siinä ihan samassa suossa, jota Jussikin kuokallaan aikanaan raivasi.
Henkilökohtainen mielipiteeni on, että kaksikielisyyden aika on ohi. On varsin kyseenalaista elvyttää väkisin kieltä, joka ei ole koskaan tänne aidosti kuulunutkaan, ja vielä rumemmat puitteet asia saa, jos tuota kieltä puhumaan maahamme houkutellaan Afrikan asukkaita ja venäläisiä. RKP:n tietyt piirit ovat nyt aloittaneet ruman viivytystaistelun, jonka mottona taitaa olla "hinnalla millä hyvänsä". Suomenkielisen puolen tulisi tähän viimeinkin reagoida, ja esim. eduskuntavaaleissa tulisi jokaisen suomenkielisen muistaa se, että monen muun tärkeän asian lisäksi vaakakupissa on koko ajan myös tämä kielikysymys. Jokainen ruotsinkielistä äänestävä suomenkielinen näet kannattaa samalla oman äidinkielensä väheksyntää ja itseensä kohdistuvaa hyväksikäyttöä, vaikka tämä kysymys ei lainkaan nousisi esiin vaaleja edeltävissä keskusteluissa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.