Palsta tarvitsisi täysjärkisen oikeistolaisen

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000021363680

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000021364493

Siinä taas yksi paljastui psykopaatiksi. Phaedran, Hitman-1:n ja Ranen tähdittämän joukon rinnalle saatiin taas yksi häiriintynyt kuolaaja edustamaan jaloa ideologiaa.

Mistä tänne saisi edes yhden sellaisen oikeiston kannattajan, joka olisi täysjärkinen ja uskottava? Keskustelun tason kannalta olisi parempi, että molemmilla puolilla pysyttäisiin asia-argumenteissa. Nyt se ei näiden lastentappamisajatuksia Viagranaan käyttävien kanssa oikein onnistu.

Toivon todella, että palstalle löydetään oikeiston keulakuvaksi hahmo, joka osaa kirjoittaa, tekee sen vain yhdellä nimimerkillä, ei kärsi uskonnollisista harhoista, ei ole rasisti, pystyy tarvittaessa näkemään rikan myös omiensa silmässä, ja ennen kaikkea: ei kiihotu verestä. (Surullisin esimerkki teben ohella lienee Lahtari Ari, joka haaveilee ensin vuoden 1918 saattamisesta loppuun eli kaikkien vasemmistolaisten surmaamisesta, ja kohta perään toteaa olevansa hurskas kristitty.)

Olisiko teillä ehdottaa ketään tuohon vaativaan asemaan, josta käsin voisi pelastaa sen, mitä pelastettavissa on? Nykyisellä menolla tuskin yksikään palstan lukija äänestää oikeistoa ja ihan vain siksi, ettei kukaan halua asettua sellaisen rinnalle, jolla on esittää vain tekstini alun linkeistä löytyvän tasoista argumentaatiota.
6269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Joka ei keskustele foorumilaisten kanssa ja joka ei mielestänsä ole poliittisesti valveutunut mutta tietää mitä tarkoittaa nettietiketti ja yleensä "siisti" foorumi (ei suvaitse päättömiä avauksia eikä provoilijoita). Tiedän heti pari sopivaa mutta heidän suostuttelunsa foorumille on aika projekti :p

Äänestä

kapitalismin asiaa rehellisesti, ja valheesta jää tunnetusti kiinne.

Kuka sitten haluaa edes yrittää, jos on jo tuomittu epäonnistumaan.

Puhdasta kapitalismia kun on niin harvassa maassa, esim. jenkkilässä kapitalismiin sekoittuu anarkismia, diktatuuria, hyväksikäyttöä, selkeää rikollista toimintaa kuten ryöstelyä, lahjontaa, kiristystä, valehtelua yms.

Viisainta siis on kapitalistin pitää suunsa kiinne, ja kahmia niin kauan kun se on mahdollista.

Suomessakin on vain tällainen sosiaalikapitalismi, sekä sossut että oikeisto repii duunarin selkänahasta niin paljon kun sielu sietää. Suuri osa yritystoimintaakin pyörii tukiaisten varassa.

Äänestä

Sitten viime vuoden alun tämä palsta on ollut parhaimpia kotimaisia hörhöilyn menomestoja. Jos "älykäs oikeistolainen" kaipaa tasokasta keskustelua tämä jenkki-Irak-israel-hitman-moonman-bull*hit-palsta on viimeinen paikka mistä hän sellaista etsii.

Äänestä

huolehtii pääasiassa Punalipun toimisto, jossa muuten työtön ryhmä aivottomia tekee disinformaatiotyötä. Maksetaanko taille palkka pimeästi? Mistä rahat tulevat? Tuloista työttömän pitää ilmoittaa. Muuten se on petos.
Aikanne päättyi oikeasti noin v.1990!

Äänestä
  • Palstaa lukiessa vaikuttaa siltä, että on edelleen vain punaisia ja valkoisia eikä mitään siltä väliltä. Ihmettelen tyhmänä tätä suurta määrää "kommari"-mielipiteitä, joita täällä näkyy olevan. Olen, ihan oikeasti, luullut ettei kommunisteja enää ole. Ihmettelen myös näitä oikeistolais-kristittyjä, jotka kaikki vaikuttavat häiriintyneiltä mielenterveyspotilailta, joiden kuuluisi ehdottomasti olla lukkojen takana. Missä ovat ihan tavalliset ihmiset, joilla on moraalia, omatunto ja tervettä järkeä?

    Äänestä

  • %%% kirjoitti:

    Palstaa lukiessa vaikuttaa siltä, että on edelleen vain punaisia ja valkoisia eikä mitään siltä väliltä. Ihmettelen tyhmänä tätä suurta määrää "kommari"-mielipiteitä, joita täällä näkyy olevan. Olen, ihan oikeasti, luullut ettei kommunisteja enää ole. Ihmettelen myös näitä oikeistolais-kristittyjä, jotka kaikki vaikuttavat häiriintyneiltä mielenterveyspotilailta, joiden kuuluisi ehdottomasti olla lukkojen takana. Missä ovat ihan tavalliset ihmiset, joilla on moraalia, omatunto ja tervettä järkeä?

    http://redwing.hutman.net/~Mreed/warriorshtm/ferouscranus.htm

    Tällaisia ihmisiä on oikeasti olemassa. Varokaa itseänne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Havainnut kirjoitti:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000021363680

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000021364493

Siinä taas yksi paljastui psykopaatiksi. Phaedran, Hitman-1:n ja Ranen tähdittämän joukon rinnalle saatiin taas yksi häiriintynyt kuolaaja edustamaan jaloa ideologiaa.

Mistä tänne saisi edes yhden sellaisen oikeiston kannattajan, joka olisi täysjärkinen ja uskottava? Keskustelun tason kannalta olisi parempi, että molemmilla puolilla pysyttäisiin asia-argumenteissa. Nyt se ei näiden lastentappamisajatuksia Viagranaan käyttävien kanssa oikein onnistu.

Toivon todella, että palstalle löydetään oikeiston keulakuvaksi hahmo, joka osaa kirjoittaa, tekee sen vain yhdellä nimimerkillä, ei kärsi uskonnollisista harhoista, ei ole rasisti, pystyy tarvittaessa näkemään rikan myös omiensa silmässä, ja ennen kaikkea: ei kiihotu verestä. (Surullisin esimerkki teben ohella lienee Lahtari Ari, joka haaveilee ensin vuoden 1918 saattamisesta loppuun eli kaikkien vasemmistolaisten surmaamisesta, ja kohta perään toteaa olevansa hurskas kristitty.)

Olisiko teillä ehdottaa ketään tuohon vaativaan asemaan, josta käsin voisi pelastaa sen, mitä pelastettavissa on? Nykyisellä menolla tuskin yksikään palstan lukija äänestää oikeistoa ja ihan vain siksi, ettei kukaan halua asettua sellaisen rinnalle, jolla on esittää vain tekstini alun linkeistä löytyvän tasoista argumentaatiota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu