usko vai teot?

Jaakob 2:24 Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.

Room.5:1 Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.

Tämä tavallisen ihmisen silmin luettuna aiheuttaa ristiriidan. Kenellä on viisautta antaa tähän vastaus? Teot vai usko, usko vai teot?
4216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hankala on kaikkea raamatusta ymmärtää. Itsekin olen miettinyt tuota asiaa.Toisaalta Jeesus täytti lain ja meidän uskomme Häneen pitäisi riittää. Mutta toisaalta usko ilman tekoja on kuollut ja kristinuskossa on myös monia monia asioita joita Ei saisi tehdä. Siis silläkin mitä jättää tekemättä on suurta merkitystä. Raamatun mukaan ainoastaan usko pelastaa. Raamatussa sanotaan kuitenkin esim. että varkaat eivät pelastu ja että uskovan täytyisi välttää monia tekoja ja tehdä monia tekoja.

Äänestä

Liitän tähän muutamia ajatuksia linkistä:
http://www.lindellnet.net/miksikristusko.htm#4.7
"Kristillisen uskon kolme tasoa
Kristillistä uskoa voidaan tarkastella kolmella tasolla, joista taso 2 on nimenomaan elävän kristinuskon erikoistaso.
1. Järjen taso. Tämä ei merkitse, että ymmärrämme tai pystymme selittämään kaiken. Uskonasioissa on ja tulee olemaan asioita, joita rajoittuneet aivomme eivät käsitä täysin. Järkeämme käyttämällä tai olosuhteiden johdosta päädymme kuitenkin siihen vaihtoehtoon, joka kokonaisuuden kannalta vaikuttaa järkevimmältä. Näin me teemme jatkuvasti elämämme eri alueilla.
Tähän kuuluvat myös kristilliset oppirakennelmat, raamatuntuntemus, kristillistä elämää koskevat asiat ja perinteet. Näistä asioista voidaan käydä keskustelua tai jopa kiivasta väittelyä.

2. Sydämen usko. Tämä usko on pelastava usko. (Room.10:10-11) Tämä on se sisäinen salattu vakaumus, jota kukaan ulkopuolinen ei voi arvioida. Se on Jumalan ja yksilön välinen asia, mutta voi tulla esiin seuraavalla uskon tasolla. Tämä usko ei perustu tunteisiin, jotka ajoittain vaihtelevat. Se perustuu Jumalan Sanaan, evankeliumin sanomaan. Jeesuskin puhui uudestisyntymisestä, pelastuksesta. Tämä tapahtuu armosta ilman omaa ansiotamme (Ef.2:8-10) Tämä on hengellistä elämää, iankaikkista elämää, yhteyttä Jumalan kanssa tai millä nimikkeellä sitä halutaan nimittää. Mikä on tämä elämä? Sitä ei kukaan voi tarkkaan määritellä. Mutta ei kukaan voi myöskään määritellä, mikä meidän fyysinen elämä on, vaikka tiedetään erittäin paljon elämän ja ruumiimme toiminnoista. Elämä ei voi syntyä kuolleesta aineesta. Se on Jumalan lahja. Elän, toimin ja teen monenlaisia asioita, vaikka en tiedä, miten se on mahdollista. Ymmärrykseni pohjalta tämä toiminta on "järjetön", johon en voi "uskoa". Mutta silti elän ja tiedän, että elän. Hengellinen elämä on mielestäni jotain samantapaista. Tärkein kysymyksemme: Elänkö tätä elämää? Kukaan muu ei voi ratkaista tätä kysymystä puolestamme. Emme voi elää sitä, jos hylkäämme Jumalan pelastussuunnitelman Jeesuksen sovitustyön kautta.
Tästä sydämen uskosta on myös kysymys, kun jokin raamatunjae avautuu meille ihan uudella tavalla.

3. Käytännön uskon taso, eli miten tämä uskomme
tulee näkyviin arkielämässämme. Eri ihmisten kohdalla tämä vaihtelee valtavasti riippuen luonteestamme, kokemuksistamme, ympäristötekijöistä, perinteistä jne. Tunteetkin muovaavat käyttäytymistämme usein luvattoman paljon ja saavat meidät joskus toimimaan hyvin itsekkäästi, kun meidän tulisi toimia Jumalan tahdon mukaisesti. Monet "hiljaiset" uskovaiset voivat tosin elää aika "näkymättömästi", mutta jos heidän "sydämen uskonsa" on aito, se heijastuu ilmapiiriin heidän ympärillään.

Ihminen voi ilman sanojakin "todistaa" uskostaan. Tältä taustalta voimme paremmin ymmärtää Jaakobin sanat: "Usko ilman tekoja on kuollut". Teot eivät synnytä pelastavaa (sydämen) uskoa, mutta sydämen usko synnyttää tekoja. Ihminen voi tehdä hyviä tekoja ja osoittaa rakkautta myös ilman pelastavaa uskoa.
Todellinen kristillinen usko on yksilön kohdalla hänelle henkilönkohtaisesti sopiva, tasapainotettu yhdistelmä näistä kolmesta tasosta."

Siis muista: Omat teot eivät voi pelastaa ketään.
Pelastava usko ei ole ihmisen uskottelu (yrityksiä uskoa). Se on Jumalan lahja, kun tunnustamme syntisyytemme, hyväksymme Jumalan pelastussuunnitelman Jeesuksen sovitustyön kautta.

Pelastava usko tuo mukaan, että se vähitellen alkaa vaikuttaa tavalla tai toisella tekoihimme. Hengen hedelmä (Gal.5:22) alkaa kypsyä.

Jos sanomme, että uskomme, mutta se ei tuo minkäänlaisia muutoksia tekoihimme, eikä Hengen hedelmä ala vähitellen kysyä, ilmeisesti on kysymys omasta uskottelusta eikä Jumalan lahjoittamasta pelastavasta uskosta.

Äänestä
  • Voisivatko hyvät teot ilman uskoa olla kuolleita, vailla arvoa. Jos kunniakkailla teoilla ei ole taivaaseen pääsyn päämäärää, mistä ne silloin ovat lähtöisin? Epäitsekkäästä rakkaudestako? Jumala on rakkaus, emmekä ilman Häntä olisi tästä tietoisia.

    Pyhitetäänkö usko teoilla, jolloin usko ja teot tulevat yhdeksi hedelmäksi. Kristus kirkasti Isänsä ja edellytti niiden, jotka uskovat Häneen, kirkastavan itsensä. Kirkastaminen liittynee jotenkin siihen, että toimii uskonsa mukaan. Mutta voiko toimia oikeudenmukaisesti ilman uskoa, Jumalasta erillään? Eikö se ole mahdotonta?

    Äänestä

vaikuttamia.

Jumala tietää vastauksen. Olen itse kipuillut sen kanssa maallisen isäni kohdalla, joka ei koskaan todistanut suullaan uskostaan, mutta otti kerran vainotun kulkijan yöksi taloomme ja äitini tarjosi aamupalan tuntemattomalle miehelle.

Miten Jumala asian näkee tuomiolla, sen Jumala tietää!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


blind.. kirjoitti:

Jaakob 2:24 Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.

Room.5:1 Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.

Tämä tavallisen ihmisen silmin luettuna aiheuttaa ristiriidan. Kenellä on viisautta antaa tähän vastaus? Teot vai usko, usko vai teot?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu