Saari.-happy end.

Paukkiboy

Konstaapeli pikkarainen herää ja tutisee vihoissaan, niin että kärpäslätkä tärisee hänen vasemassa kädessään. Hän kiroilee!. Sitten hän nousee ylös lattialta ja käy suihkussa. Nyt häntä rupeaa vituttamaan se kuinka vanhus mahtaa voida jaksella pienten runkkareiden parissa. Hän ottaa mukaansa pakkauksen diapameja ja painelee saarelle auttaakseen vanhaa tuttua.

Saavuttuaan paikalle hän löytää vanhuksen juoksentelemassa pitkin kämppää. Välillä eukko hakkaa päätä seinään, välillä juoksentelee. Sitten hän nappaa kiinni eukosta ja rauhoittelee tätä ja tunkee hänen suuhunsa diapamin, jonka jälkeen vanhus rauhoittuu. Sitten Pikkarainen antaa eukolle diapamirasian ja palaa takaisin kotiinsa, jossa häntä odottaa Onerva. Pikkarainen riisuutuu ja asettuu sänkyyn selinmakuulle. Onerva istahtaa hänen päällensä ja ratsastaa Pikkaraisella. Sänky heiluu ja natisee. Sitten Onerva nousee pois ja toteaa, että saatiinkohan me lapsia, eikun ai niin sähän vedit väärää reikää.

Sitten he siirtyvät olohuoneeseen vetämään miestä väkevämpiä. Myöhemmin molemmat sammuvat. Onerva näkee outoa unta. Hän näkee Pikkaraisen kutistuvan pienen lapsen kokoiseksi ja näkee tämän örisevän kuin leijona. Unessa Pikkarainen alkaa lennellä pitkin huonetta ja lopuksi pierasee, joka jälkeen Onerva herää. Kello on yhdeksän ja hän laittaa kahvit tulemaan.

Aaamulla vanhus kaivaa kätköstä vaarin vanhan haulikon ja päättää lähteä kadulle duumailemaan. Kaupungille saavuttuaan hän ottaa haulikon esille ja tähtää sillä vauvan rattaita kuljettavaa nais henkilöä ja ampuu tätä kohti, mutta luoti osuukin huti, suoraan erään pihan kukkaruukku menee paskaksi ja nainen juoksee kuset housuissa täyttä vauhtia karkuun, kunnes Vanhus tähtää uudelleen kohti, mutta edelleenkin luoti menee huti kunnes eräs mies nappaa haulikon eukon käsistä ja raahaa tämän kadun nurkan takana olevalle poliisiasemalle.

Pikkaraisen lähdettyä ostoksille, eräs huumekauppias ampuu hänen huomaamattaan, häneltä aivot pihalle, koska hän ei ollut maksanut velkoja tarpeeksi ajoissa. Vuotta myöhemmin eräs pikkaraisen kaveri ampuu tykinkuulalla huumediilerin tuusan nuuskaksi ja sen pituinen se.

1

525

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • happyending112

      Lol

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe