Veikko Vennamon kuolematon slogan oli: ”kyllä kansa tietää”! Ja se vetosi suureen kansanosaan. Monet kenties ensimmäistä kertaa elämässään kokivat todella ”tietävänsä” asioita, kun Vennamo siinä taitavasti heitä johdatteli. Ei Vennamo ollut asiassa vailla omakohtaisia pyyteitä, mutta monet kokivat hänen pyrkivän ajamaan vain heidän etujaan, parantamaan heidän asemaansa.
Vennamolla oli ”Poudiaisensa”, joka mopollaan kulki uutterasti oikeaa evankeliumia levittämässä. Kepun kenttäorganisaatio on jotain aivan muuta: se on puolueistamme ylivoimaisesti suurin. Siinä varmaan on monia ihan hyviä, viisaita ihmisiä, mutta myös puolueen häikäilemättömimmät propagandistit ja manipuloijat, joita liian herkkä omatunto ei pidättele puhumasta ”kepulaisittain”, jos ja kun siten saadaan lisää kannattajia puolueelle.
Kepun kenttäorganisaatio tuntee Suomen kansan kenties paremmin kuin mikään muu instanssi maassamme. Sen taitavat miehet ja naiset vetoavat koetuilla keinoillaan siihen hyvin suureen kansanosaan, joka ei juuri lue muita lehtiä kuin ”7 päivää” ja muut vain julkkisjuorujen varassa elävät roskaviihdelehdet, eivätkä seuraa tv:stakaan juuri muuta kuin ”Salattuja elämiä” ja vastaavia ”tositarinoita elävästä elämästä”. Urheilua heistä sentään monet seuraavat, ja kuuntelevat myös iskelmä- ja pop-musiikkia.
Itse asiassa tuo kansanosa on se kaikkein tietämättömin ja valveutumattomin, mutta vähintään vennamolaisella taidolla kepulaisen kenttäorganisaation taitavat propagandistit saavat nuo ihmiset kokemaan itsensä jopa muita tietävämmiksi ja valveutuneimmiksi. Nähdään se täälläkin – puhutaan monista asioista vain sillä varmuudella, jonka ainoastaan täydellinen tietämättömyys tai ymmärtämättömyys asiasta voi aikaansaada. Ja toiset samanlaiset uskovat heidän puheisiinsa kuin Jumalan sanaan, enemmänkin; kuin Kekkosen sanaan!
Tuon kepulle tärkeimmän suuren kansanosan elämä pyörii siis paljolti noiden mielenkiinnon kohteiden ympärillä. Siten he tuntevat itsekin elävänsä ikään kuin arkipäiväänsä hohdokkaammalla tasolla, ja mielellään samastuvat sankareihinsa. Ainakin he haluavat kaikin mahdollisin tavoin tukea ihailunsa kohteita. Jos noista heidän ihailunsa kohteista joku – kohumalli, kohu-urheilija, nuorisoidoli, mikä tahansa ”tunnettu”, ja millä tavalla tahansa ”julkkis” – on ehdokkaana vaaleissa, kyllä he sitä äänestävät.
Tuohon ihmisjoukkoon kuuluvat kokevat myös myötäelämisen tunteita vaikeuksiin joutuneita sankareitaan kohtaan. Esim. dopingista kärähtänyt urheilija on varmaan jonkin salaliiton uhri. Ainakin häntä puolustellaan siten, että ”kaikki muutkin maat urheilijoitaan douppaavat”. Eli lähtökohta on tältä saitilta hyvin tuttu: asiassa täytyy olla jotain hämärää, jos joku on toisenlainen, toimii ja ajattelee asioista toisin kuin minä itse. Myötäelämisen sympatiat muuttuvat tietysti kannatukseksi, vaikka kannatettavalla ei olisi mitään näyttöjä siitä, jota varten häntä kannatetaan.
Kepun kenttäorganisaation nerokkaimmat, joskin usein moraalittomimmat ihmiset ovat edellä todetun hyvin oivaltaneet. Siksi he poimivat puolueen ehdokkaiksi myös noita ”väärin kohdeltuja” sankareita. Toki he vielä mieluummin ottavat ehdokkaikseen niitä, jotka eivät ole ryvettäneet itseään kenenkään silmissä. Nuo ehdokkaat ikään kuin puhdistavat ryvettyneempiäkin ehdokkaita. Mutta eihän ryvettyneisyys mikään haitta kepupoliitikolle ole, usein kunnon rypeminen tuo vain uuden nosteen. Siitä tiedämme ”hyviä” esimerkkejä.
Turhat moraaliset närkästykset sivuun jättäen on pakko ihailla kepun politrukkeja siitä, miten hyvin he tuntevat Suomen kansan, ja miten taitavasti he käyttävät sitä puolueensa kannatuksen kasvattamiseksi. Kyllä sen puolueen suuressa organisaatiossa on siis ihan todellisia psykologisia kykyjä, eikä vain tältä saitilta tuttuja, muita kirjoittajia arvioivia ”kepupsykologeja”.
Veikko Vennamon slogania hieman muuttaen ja sen tarkoituksen päinvastaiseksi kääntäen voin lopuksi todeta: ”kyllä kepu tietää!”.
(Mutta olisikohan asia kepulaisestakin näkövinkkelistä kuitenkin niin, kuin Jari Tervo määritteli uutisvuodossa: paras julkkisehdokas puolueelle on se, joka tuo paljon ääniä, mutta ei kuitenkaan pääse läpi.)
Vennamolla oli ”Poudiaisensa”, joka mopollaan kulki uutterasti oikeaa evankeliumia levittämässä. Kepun kenttäorganisaatio on jotain aivan muuta: se on puolueistamme ylivoimaisesti suurin. Siinä varmaan on monia ihan hyviä, viisaita ihmisiä, mutta myös puolueen häikäilemättömimmät propagandistit ja manipuloijat, joita liian herkkä omatunto ei pidättele puhumasta ”kepulaisittain”, jos ja kun siten saadaan lisää kannattajia puolueelle.
Kepun kenttäorganisaatio tuntee Suomen kansan kenties paremmin kuin mikään muu instanssi maassamme. Sen taitavat miehet ja naiset vetoavat koetuilla keinoillaan siihen hyvin suureen kansanosaan, joka ei juuri lue muita lehtiä kuin ”7 päivää” ja muut vain julkkisjuorujen varassa elävät roskaviihdelehdet, eivätkä seuraa tv:stakaan juuri muuta kuin ”Salattuja elämiä” ja vastaavia ”tositarinoita elävästä elämästä”. Urheilua heistä sentään monet seuraavat, ja kuuntelevat myös iskelmä- ja pop-musiikkia.
Itse asiassa tuo kansanosa on se kaikkein tietämättömin ja valveutumattomin, mutta vähintään vennamolaisella taidolla kepulaisen kenttäorganisaation taitavat propagandistit saavat nuo ihmiset kokemaan itsensä jopa muita tietävämmiksi ja valveutuneimmiksi. Nähdään se täälläkin – puhutaan monista asioista vain sillä varmuudella, jonka ainoastaan täydellinen tietämättömyys tai ymmärtämättömyys asiasta voi aikaansaada. Ja toiset samanlaiset uskovat heidän puheisiinsa kuin Jumalan sanaan, enemmänkin; kuin Kekkosen sanaan!
Tuon kepulle tärkeimmän suuren kansanosan elämä pyörii siis paljolti noiden mielenkiinnon kohteiden ympärillä. Siten he tuntevat itsekin elävänsä ikään kuin arkipäiväänsä hohdokkaammalla tasolla, ja mielellään samastuvat sankareihinsa. Ainakin he haluavat kaikin mahdollisin tavoin tukea ihailunsa kohteita. Jos noista heidän ihailunsa kohteista joku – kohumalli, kohu-urheilija, nuorisoidoli, mikä tahansa ”tunnettu”, ja millä tavalla tahansa ”julkkis” – on ehdokkaana vaaleissa, kyllä he sitä äänestävät.
Tuohon ihmisjoukkoon kuuluvat kokevat myös myötäelämisen tunteita vaikeuksiin joutuneita sankareitaan kohtaan. Esim. dopingista kärähtänyt urheilija on varmaan jonkin salaliiton uhri. Ainakin häntä puolustellaan siten, että ”kaikki muutkin maat urheilijoitaan douppaavat”. Eli lähtökohta on tältä saitilta hyvin tuttu: asiassa täytyy olla jotain hämärää, jos joku on toisenlainen, toimii ja ajattelee asioista toisin kuin minä itse. Myötäelämisen sympatiat muuttuvat tietysti kannatukseksi, vaikka kannatettavalla ei olisi mitään näyttöjä siitä, jota varten häntä kannatetaan.
Kepun kenttäorganisaation nerokkaimmat, joskin usein moraalittomimmat ihmiset ovat edellä todetun hyvin oivaltaneet. Siksi he poimivat puolueen ehdokkaiksi myös noita ”väärin kohdeltuja” sankareita. Toki he vielä mieluummin ottavat ehdokkaikseen niitä, jotka eivät ole ryvettäneet itseään kenenkään silmissä. Nuo ehdokkaat ikään kuin puhdistavat ryvettyneempiäkin ehdokkaita. Mutta eihän ryvettyneisyys mikään haitta kepupoliitikolle ole, usein kunnon rypeminen tuo vain uuden nosteen. Siitä tiedämme ”hyviä” esimerkkejä.
Turhat moraaliset närkästykset sivuun jättäen on pakko ihailla kepun politrukkeja siitä, miten hyvin he tuntevat Suomen kansan, ja miten taitavasti he käyttävät sitä puolueensa kannatuksen kasvattamiseksi. Kyllä sen puolueen suuressa organisaatiossa on siis ihan todellisia psykologisia kykyjä, eikä vain tältä saitilta tuttuja, muita kirjoittajia arvioivia ”kepupsykologeja”.
Veikko Vennamon slogania hieman muuttaen ja sen tarkoituksen päinvastaiseksi kääntäen voin lopuksi todeta: ”kyllä kepu tietää!”.
(Mutta olisikohan asia kepulaisestakin näkövinkkelistä kuitenkin niin, kuin Jari Tervo määritteli uutisvuodossa: paras julkkisehdokas puolueelle on se, joka tuo paljon ääniä, mutta ei kuitenkaan pääse läpi.)
Vastaukset 43
Vanhimmat
Eikös sinun sotilaana pitänyt olla valmis puolustamaan vaikka verelläsi jokaista suomalaista, niitäkin, joita nyt halveeraat. Miksi luulet olevasi niitä parempi puhumaan noin? Kertoisitko?
...sanon selvän tosiasian: eivät meidän rakkaassa kansassamme kaikki ole kovinkaan valveutuneita ja asioista tietäviä. Ei se ole useinkaan heidän oma vikansa, vaan olosuhteiden vika.
Jos jotakin halveeraan, niin sitten sitä, että joku taho - vaikkapa nyt siis kepu - käyttää omien tarkoitusperiensä vuoksi hyväkseen kansanosaa, joka pystyy heikoimmin sitä hyväksikäyttöä vastustamaan.
Sotilaana tietenkin olin aina valmis ja varautunutkin siihen, jota varten meitä sotilaita koulutettiinkin: puolustamaan koko maatamme ja kansaamme, jokaista suomalaista samalla tavalla hänen puoluekantaansa tai mihinkään toisarvoisiin seikkoihin katsomatta. Ja siihen olisin edelleen henkisesti valmis, mutta määräävässä asemassa olevat eivät taida uskoa, että fyysiset kykyni olisivat siihen enää riittävät.
Nyt kyllä aliarvioit Suomen kansaa. Ja yliarvioit kepua kun sanot "Kepun kenttäorganisaatio tuntee Suomen kansan kenties paremmin kuin mikään muu instanssi maassamme". Suomen kansa ei ole yhtä kuin maaseudulla asuvat, sillä sen ja vain sen kepu tuntee. Kaupunkien monitahoisempi, suvaitsevampi ja intellektuempi elämänmuoto on kepulle täysi mysteeri. Toivottavasti myös pysyy sellaisena.
Toki kaupunkien monitahoisuuteen kuuluu kepulaisuuskin yhtenä marginaaliryhmänä (rujoimmillaan se lienee näyttäytynyt tällä palstalla) siinä kuin muutkin normaalijärjelle vieraat ilmiöt. Helsinki suurimpana kaupunkinamme ottaa vastaan ja kotiuttaa valtaosan maahan- ja maaltamuuttajista. Viimemainituista osa ei koskaan sopeudu vaan jatkaa kepun kannattajana.
Kepun ainoa tapa kosiskella äänestäjiä kaupungeissa etenkin Jäätteenmäen mokailujen jälkeen on julkkikset. Missit, urheilijat, poliitikkojen vaimot tai ex-vaimot, näyttelijät ja muusikot. Näitähän meilläkin riittää kun TV:stä tuttuja alkaa olla joka lähtöön, ja ne joiden kompetenssi ei riitä omalla alallaan, tai joiden juna meni jo, siirtyvät politiikkaan ja siihen porukkaan jossa vähäinenkin osaaminen on suositus - Kepuun
...vielä haluan sanoa, että en ole eri mieltä kanssasi mistään tuossa sanomastasi. Käsitä tyylikeinokseni, että käsittelin avauksessani asiaa noin!
Hyvää yötä Sinullekin!
”Toki kaupunkien monitahoisuuteen kuuluu kepulaisuuskin yhtenä marginaaliryhmänä (rujoimmillaan se lienee näyttäytynyt tällä palstalla) siinä kuin muutkin normaalijärjelle vieraat ilmiöt.”
Siis kuten tämä:
http://galleria.suomi24.fi/CITY.-Keskusta
...sellainen, kuin kunnon sotilaalle sopiikin: aseista riisuva! Vain yksi rohkea on uskaltautunut siinä sanomaani hieman kyseenalaistamaan, ja hänelle olen vastannut, joten voin tästä lähteä yöpuulle.
Yön aikana mahdollisesti tulevia vastineita voin kommentoida aikaisintaan huomenn iltapäivällä, sillä klo. 10.30 minun on oltava mustassa puvussa ja prenikat rinnassa yhden vanhan sotilastoverini hautajaisissa.
Tuollaisia tilaisuuksia tulee nykyisin eteen yhä tihenevässä tahdissa. Sellaiset muistuttavat kuolevaisuudestamme. Omankin aikani lähenemisestä, eikä se tunnu ollenkaan pelottavalta. Elämä on opettanut hyväksymään senkin tosiasian.
Ihan kaikkea hyväksymään pitkä ja monipolvinen elämäkään ei ole opettanut. Avauksestani ilmenevä asia saattaa olla yksi niistä, joskin on myös paljon pahempiakin. Mutta enpä halua pilata kenenkään myöhäisiltaa sellaisista puhumalla.
Hyvää yötä!
Hyi mitä ihmisten aliarviointia.
tämä on kepun taso, ei ihme kun kepusta moni on muuttanut perussuomalaisiin se sentään kunnioittaa ihmistä.
ex-kepuli
muka joku puolue, salli mun nauraa.
Toivottaa Wistipakka.
perusuomalaisiin, samanlaisia popopulisteja ootte molemmat. Äänestä vain niitä.
>>>Kepun kenttäorganisaatio tuntee Suomen kansan kenties paremmin kuin mikään muu instanssi maassamme. Sen taitavat miehet ja naiset vetoavat koetuilla keinoillaan siihen hyvin suureen kansanosaan, joka ei juuri lue muita lehtiä kuin ”7 päivää” ja muut vain julkkisjuorujen varassa elävät roskaviihdelehdet, eivätkä seuraa tv:stakaan juuri muuta kuin ”Salattuja elämiä” ja vastaavia ”tositarinoita elävästä elämästä”. Urheilua heistä sentään monet seuraavat, ja kuuntelevat myös iskelmä- ja pop-musiikkia.
JKK otti noita esimerkkejä tietenkin vain hatustaan, sillä mistäpä hän ei-kepulaisena voisi kepulaisen kiinnostuskohteet ohjelman ja lehden tarkkuudella tuntea. Itse tuot kepulaisena esille varmaan oikeampia esimerkkejä, jotka eivät kyllä luonteeltaan ja laadultaan JKK:n esimerkeistä juuri poikkea.
Täällä kyllä on ollut nähtävissä, että kepulaiset lukevat paljonkin JKK:n mainitsemaa "seiskaa" ja muita roskalehtiä, joiden luokkaan iltapäivälehdetkin on nykyisin luettava. Miksipä he sitten niitä kehottavat boikotoimaan, jos eivät ole ennenkään lukeneet.
Enemmän symbolisena minä kuitenkin käsitän tuon alueen, osoittamassa vain sitä, että kepu suuntaa suurimmat toiveensa ja ponnistuksensa niihin, joilla on suppeimmat tiedot ja näkemykset yhteiskunnasta ja maailmasta ja ovat siten helpoimmat uhrit puolueelle. Kepu myös onnistuu pyrkimyksessään, sen näkee kepun kannattajakunnan kooskumasta täälläkin.
Kepun toiminnan moraalia sopii aiheesta arvostella, mutta sen oivalluskykyä pitää ihastella. Eri asia on, onko sellainen sittenkään viisasta pitemmän päälle. Ja kepun markkinat kapenevat sitä mukaa kun kansa sivistyy ja valistuu.
Hyvin JKK aiheesta kirjoittaa.
Oletko siis sitä mieltä, että jonkun tv-ohjelman katsominen tai katsomatta jättäminen ratkaisee sen, millaista poliittista tietoa sille tullaan jakamaan? Ja että sosialidemokraatit ja kokoomus jättäisivät kaupunkilaiskatsojien suosiossa olevan "Salattujen elämien" yleisön informaationsa ulkopuolelle? Katsopa vuodenvaihteen jälkeen kyseisen sarjan yhteyteen sijoitettuja puoluemainoksia!
Eri puolueiden poliittinen toiminta on nykyisin melko yhtenäistä, mutta palataanpa historiaan. 1960-80 -luvuilla televisiosta tuli paljonkin vasemmistohenkisiä ohjelmia. Vasemmistoviihde painottui työväenlauluohjelmiin ja erilaisiin studio-ohjelmiin, joiden vasemmistolaiset toimittajat olivat tekevinään älykkäitä kysymyksiä aliarvioiden kuitenkin samalla yleisöään.
On totta, että puhtaisiin viihdesarjoihin demarit suhtautuivat tuolloin nihkeästi, koska he katsoivat kevyen ohjelman pyrkivän siihen, että työläinen pysyy tyytyväisenä ja tiedostamattomana ja jaksaa siten paremmin raataa kapitalistin hyväksi. Joitakin harvoja poikkeuksia on ollut, esimerkiksi "Heikki ja Kaija", joka toki oli harmiton ja humoristinen ohjelma, mutta jossa siinäkin nääs-hokemien ja perheriitojen välissä muistettiin sopivasti luokka-asetelmien olemassaolo.
Vasemmistolaiset pyrkivät tv-viihteellään pohjustamaan maaperää yleisön keskuudessa, jotta vastaanotto varsinaiselle poliittiselle informaatiolle olisi suosiollisempi. Perusolettamus oli sama kuin sinulla ja JKK:llakin, että lähtökohtaisesti kansa on tyhmää, mutta että se voisi hieman viisastua viihteen avulla, ja siten tulla suosiollisemmaksi poliittiselle työlle.
Asenteet ovat toki muuttumassa, mihin alussa viittasin, mutta joidenkin kirjoittajien perusnäkökulma näkyy pysyvän entisenä.
Kun tyttäreni Hollywoodissa puvusti sarjaa niin sai jatkuvasti kamaa laitettavaksi esille sarjassa. Marimekolta m.m.
Voitaisiinko ajatella että puolueetkin ovat tuotteita ja varmaan tulemme näkemään niitä sarjoissa. Pitää vain olla kaveri käsikirjoittajan eikä puvustajan kanssa.
Jos uhutaan kansan tuntojen tuntemisesta niin eniten näyttää olevan demarit pihalla.
Ainakin Tuusulan kunnallispolitiikassa aseveliakseli kokdem näyttää elävän täysin eristyksissä reaalielämästä.
Nytkin lisäsivät budjetiin 6 uutta pomon virkaa kuntaan. Hyvä toimiva johto hoitaisi kaikki ne hommat mutta kokdem ei tuollaisia sioita muilta kiireiltä huomaa.
Päätomittaja Pentti Kiiski kirjoitti aiheesta hyvän kolumnin tämän päivä Keski-Uusimaahan.
Tällä viikolla valitti demari Risto Kuisma paikallislehdessä rekkajonoista itärajalla.
Kyselinkin häneltä miksi ei hoida asioita liikennevaliokunnan jäsenenä ja miksi ei puoluetoveri Huovinen (pian TV:ssä) hoida asioita vaan hra Kuisma yrittää hoitaa paikallislehden kautta.
Kolumnissaan moitti Vanhasta vaikka liikenneministeri on DEMARI.
-demarilogiikka toimii noin. Kuisma muuten on joskus AKT:n pomona ollut yksi heistä jotka ovat maksaneet Suomelle maltaita ja aiheuttaneet laivojen ulosliputuksen.
Jos tunsi Vennamo kansan ja jos kepupolitrukit tuntevat sen vielä paremmin, niin kyllä sinä tunnet vähintään yhtä hyvin tämän saitin kepulaiset. Osaat valita oikeat aiheet ja oikean esitystavan kepulaisten riehaannuttamiseksi.
Ihme kyllä nyt eivät näy riehaantuneen niin kuin tavallisesti. Olisiko esityksesi ollut liian hyvä ja tosi? Kepulaisen ei sellaista sovi kehua, eikä ole sijaa moittimisellekaan. Kirjoitit ehkä myös liian maltillisesti. Olisit vähän provosoinut, niin olisi tullut jo ainakin 50 kuormaa sontaa sen päälle.
Samoja ominaisuuksia sinulla on kuin niillä kepupolitrukeillakin. Taitavia kansankiihottajia olette. Eduksesi kyllä on laskettava, että sinä kiihotat kepukansaa niiden torjumalla totuudella, ne politrukit niiden haluamilla valheilla.
Otamme kirjoituksesi tosissaan. Perusteltu kritiikki on tervetullutta vaikka olisikin hieman asenteellista.
Kiitos Jorma Korhonen taas hyvästä kirjoituksestasi. Jospa tulisit puolueemme listoille?
Sinulla olisi vahva koneisto käytettävissä esim. eläkeasioihin! (suoraan asiaan, jos sulla kantti riittää)
Terveisin Keskustalainen (oikeasti)
Voi jos saisimmekin tuon Korhosen omaan leiriin!
Piti oikein kirjautua sisään, pitkästä aikaa. Minulla oli tuossa kesällä lyhyt kausi jolloin olin näkevinäni Keskustan politiikassa montakin hyvää asiaa. Mutta kupla puhkesi, viimeistään siinä vaiheessa kun alkoi tulla julkisuuteen seuraavien eduskuntavaalien kepuehdokkaiden nimiä.
Mitä tekstiisi tulee niin se on melkein kuin "minun kynästäni". Mutta johan me olimme monista asiosta samaa mieltä silloin kun kirjoittelin tänne useammin. Olisiko suhde Tanja Saarelaan ollut ainoa erimielisyys?
…rupesin kehumaan kepua jo avaukseni otsikossa? Ei näy kepukansa kiinnostuneen asiasta ollenkaan sillä tavoin kuin tavallisesti. Koetan kuitenkin jatkossakin muistaa, mitä lupasin Ökyisännälle hiljattain, eli jatkaa ”maltillisella” linjalla. Uskon Ökyn vakuuttelut, että keskustassakin on ihan kunnon ihmisiä, ja hän, joka täällä eniten on pyrkinyt olemaan keskustan mannekiini, ei oikeasti ole lainkaan keskustalainen.
Huomaan kuitenkin saaneeni muutaman näkemystäni tukeneen kannanoton, joita arvostan. Humidorin tunnen vanhastaan henkilöksi, jonka mielipiteitä kannattaa kuunnella. Mieltäni lämmittävät myös nimim. Keskustalaisen sanat. En kuitenkaan tartu tarjoukseen tulla kepun listoille. Onkohan Keskustalaisella valtuuksiakaan tuohon pyyntöön? Joka tapauksessa olen jo liian vanha mille tahansa listoille. Kiitos nyt kuitenkin! Tulenkohan tuollaisesta ihan liian hentomieliseksi kepua kohtaan?
Tuskin kuitenkaan. Varmaan tuon jatkossakin esille kepusta myös niitä piirteitä, joita ei voida ehkä kovin arvostettavina eikä yleisemmin kannatettavina pitää. Kuten nyt tuota tapaa pyrkiä hankkimaan kannatusta kaiken maailman julkkisten avulla niiltä, joiden tiedoiltaan köyhässä maailmassa vain nuo julkkikset ovat suurinta ja kauneinta.
No, ei kai tuo pahinta ole, mitä kepusta voisi puhua ja kiistämättä minäkin olen tullut joskus puhuneeksi. Ja saatan puhua vastakin, kun minulle tärkeätä rehellisyys itselleni ja muille, eli pyrin kertomaan vain todeksi näkemääni, pidettäköön siitä tai ei. Mutta nyt ei ole tarvetta todenpuhumiseen tuolta alueelta. Sen sijaan kerron totuutta tästä päivästäni.
- - -
Olin vanhan toimiupseeritoverini, minua seitsemän vuotta vanhemman sotilasmestari, pääsihteeri, toiminnanjohtaja Toivo Linnan hautajaisissa. Siunaustilaisuus oli klo 10.30 alkaen Hietaniemen vanhassa kappelissa. Ohjelma oli arvokas, alkaen urkusoololla ”Oi kallis Suomenmaa” ja päättyen mieskuoron urkujen säestyksellä esittämään Finlandia-hymniin.
Toivon arkku ja viereiset katafalkit peittyivät kukkapaljouteen. Päällystöliiton puheenjohtaja, Päällystöliiton evp-yhdistyksen puheenjohtaja ja minä laskimme arkulle yhteisen seppeleemme, tietenkin juhla-asuisina prenikat rinnassamme.
Muistotilaisuus ja lounas olivat Laulumiesten talon juhlasalissa, ja paikalla sielläkin oli varmaan lähemmäs sata ihmistä. Kuulimme kauniita puheita Toivosta, hänen lastensa, muiden läheistensä ja työtovereittensa suista.
Toivo oli hyvin merkittävä henkilö ammattikunnassamme ja sen ulkopuolellakin. Elämäntyönsä sotilaana hän teki ensin rannikkotykistössä ja sittemmin pitkään Pääesikunnassa, jossa toimi samoissa tehtävissä, joissa minäkin sitten myöhemmin, mm. henkilöstöasiantuntijana. Toivo oli myös koko ammattikuntamme pääluottamusmies, minä vain maavoimien vara-pääluottamusmies. Toivo oli edeltäjäni myös henkilöstöhallinnon opettajana henkilökunnan kursseilla.
Toivo ei ehtinyt mukaan siihen toimiupseerijärjestelmään, jossa minä ja monet muutkin saimme upseerin ruusukkeita kauluksiimme, mutta tuskinpa moni isompiakaan ruusukkeita kantava oli ylempien esimiestensäkään taholta yhtä arvostettu kuin oli sotilasmestari Toivo Linna.
Puolustusvoimista eläkkeelle jäätyään Toivo toimi silloisen Toimiupseeriliiton pääsihteerinä, ja siitä tehtävästä 60-vuotiaana eläköityään vielä pitkään Helsingin sotaveteraanien toiminnanjohtajana.
Toivo oli syntyisin Perhosta, köyhistä oloista, eikä hänelläkään ollut nuorena mahdollisuutta koulutielle. Jo kansakoulun kolmannen luokan jälkeen kansakoulujen tarkastaja esitti hänen vanhemmilleen, että lahjakas Toivo pitäisi laittaa oppikouluun, jossa pääsisi suoraan toiselle luokalle. Mutta eihän suurperheen köyhä isä nähnyt sitä mahdolliseksi, kun lähin oppikoulu oli 105 km:n päässä Kokkolassa, josta olisi pitänyt hankkia ja kustantaa pojalle asunto. Tästä kuulin nyt ensimmäistä kertaa hänen veljensä, entisen keskustalaisen kansanedustaja Heimo Linnan muistelemana.
Toivolla oli aikoinaan kaksikin veljeä samanaikaisesti kansanedustajina, Heimo kepussa ja Lauri SMP:ssa, ja jos veljeksistä lahjakkain (kuten nuo veljet tuollakin totesivat) eli Toivo olisi ryhtynyt politiikkaan, olisi kolmaskin puolue ollut veljessarjassa edustettuna!
Haikein mielin muistelen suuresti arvostamaani entistä ammattitoveriani, hienoa ihmistä ja ystävää, Toivo Linnaa. Yhä tihenevässä tahdissa on elämässäni tuollaisia tilaisuuksia, jotka muistuttavat, että ei omakaan aikani voi olla enää kovin kaukana. Mutta jos tilaisuudet ovat hengeltään yhtä valoisia, kuin nytkin oli – ja usein ovat – ei lainkaan pelota ajatus siirtymisestä rajan yli sinne, josta nyt emme mitään tiedä. Uskoa toki voimme ja saamme. Aina olen ollut tiedonhaluinen; haluaisin jo tietääkin, etten olisi pelkästään heikon uskoni varassa.
- - -
Tämä tuskin oli keskustan politiikkaa, vaikka siinä keskustalainen kansanedustajakin mainittiin, mutta ei kai tämä kuitenkaan pahempaa liene kuin mitä täällä usein puhutaan muka keskustan politiikan varjolla. Halusin tuon sanoa, ja toivon, että myös kestätte sanomiseni. Kiitos!
Ettekö te Kepuhörhöt viimeistään nyt, näe mikä mies on Jorma Korhonen, minäkin aivan liikutuin Jorman hautajaismuistoloista, totuus on armoton, Koeta Jorma jaksaa.Toivoo myös Uusi-Ukki.
Olen aika paljon katsonut sinun kirjoituksiasi ja pirteä ilonkyynel on aina ollut silmissäni! Haluaisin kuitenkin kertoa, jos suostut:
"Keskusta on kanava asioille. Käytä sitä hyväksi".
Tule oikeasti Keskustaan silä Sulla varmasti on asiaa.
Tuossa avauksessasi on eräs sellainen oletus, johon haluaisin puuttua. Arvelet, että nimenomaan keskusta politiikassaan hyödyntää "tietämättömän" kansanosan hyväuskoisuutta ja manipuloi sitä ovelalla psykologialla.
Itse olen aika paljon tutkinut eri puolueiden historiaa ja paikallishistorioita. Mielestäni kuvauksesi ei osu maalaisliittoon ja keskustaan. Pikemminkin juuri SMP:n alkuaikoihin ja kommunisteihin. Kommunistisen kateusretoriikan tyyliinäytteitä parhaimmillaan on: "Herrat on tapettava kerhoneuvojia myöten!". SMP:n iki-isä Veikko Vennamo taas kunnostautui ASO:ssa niin, että allekirjoitti itse vain myönteiset päätökset, apulaisjohtaja kielteiset. Niin asutustilallisille syntyi legendaarinen käsitys, että Veikko Vennamo oli ainoa "herra" johon kansa saattoi panna toivonsa.
Tämän käsityksen tunnen hyvin, koska asun seudulla, jossa on paljon siirtolaisia. Erään vanhan isännän toteamus oli kuvaava: "Kyllä se meille on ensin Veikko ja sitten vasta Jumala!"
Tällaisia käsityksiä en ole koskaan kuullut kenenkään maalaisliittolaisen tai keskustalaisen omista johtajistaan esittävän. Päin vastoin. Keskustassa on voimakkaasti sellaista perinnettä, että johtajia pidetään tiukalla. Suurena puolueena jossa on pitkälle viety kenttädemokratia, vaaditaan johtajilta poikkeuksellisia ominaisuuksia. Siksi kukaan keskustan johtajista ei ole jättänyt kansaa kylmäksi sellaiseen tapaan kuin vaikkapa kokoomusjohtajat Itälä tai Salolainen.
En siis pidä relevanttina väitettäsi, joskin ymmärrän tuollaisenkin kuvan voivan syntyä minkä tahansa puolueen kannattajista kun oikein valotetaan.
Maalaisliitossa ja keskustassa ei ole kysymys hurmosliikkeestä vaan itsetietoisesta kansanliikkeestä, jossa ei asioita silmänkääntötempuilla ratkaista. Johtajien on käytävä kova koulu ja Euroopan suurimman puoluekokouksen sauna lävitseen. Tämä seikka luo myös valitun johtajan ja joukon välille lujan siteen. Tämä on syy siihen, että keskustaväki puolustaa johtajiaan. Esimerkiksi ns. Vladimirov- ja jalasmökkijupakat vain nostivat Väyrysen kannatusta: ei vain puolueen sisällä vaan myös ulkopuolella. Toisaalta johtaja kyllä saa tylyn kohtelun, jos hän hylkää joukkonsa. Esko Ahon matka Harvardiin koettiin hapuilevana pakomatkana, ja puolueväki alkoi etsiä uutta johtajana.
Olkoon edellä sanottu sinulle hieman toisenlaisen näkökulman valaisuna.
Mainitsemasi Heimo Linnan olen tavannut useamman kerran, mikä tulkoon mainituksi palstan aihepiirin ulkopuolisena asiana.
Tuot esiin tavallisen kepulaisen mielipiteen. Jota tulee kunnioitaa. Ja joka on monilta osin oikea.
Kummastuttavaa onkin mikä sai aikanaan niin monen teistä tukemaan Kekkosen oman edun tavoittelua puoluettanne hyväksikäyttäen, tai mikä sai edellisissä vaaleissa falskiakin falskimman valehtelijaämmän lähes kritiikittömän tuen.
Mikä saa teidät uskomaan EU ja Nato vastaisuuteen kun samalla puolueenne johtajat vievät meitä niin EU:n kuin Natonkin ytimiin sen teiltä pimittäen, esimerkikiksi Naton hovihankkijan tekemien miinanraivaajaveneiden hankkimisella Suomeenkin Kääriäisen junailemana.
Miksi te aina ja aina vaan valitsette johtajiksenne ihmisiä joiden käytännön politiikka poikkeaa siitä mitä te tahdotte ja silti tuette heitä?
Mikä on se joka saa uskomaan kaiken tuon valheen?
Olet rehti kepulaisuuden kannattaja, sinä varmaan osaat vastata toisin kuin joku Oiva tai City Kekkusta joille kepu on uskonto ja hurmosliike.
Kävin galleriassa ja huomasin otsikon KänäTerijoelle Marx Marx
-saat koko pisteen raipulta jos otsikko oli SINUN
Demarien looshiin jonne tein 3 aloitusta jotka kai imartelevat kovasti demareita.
-:)
...en sentään samaa mieltä kaikesta kanssasi ole!
Uskon, että se kansanosa, josta keskusta ammentaa suuren kannatuksensa, ei todellakaan ole sitä kaikkein valistuneinta osaa kansastamme. Nähdäänhän se täälläkin päivittäin; nähdäkseni minkään muun puolueen kannattajat eivät liiku niin vähillä tiedoilla maailmasta niin varmoilla asenteilla. Siis uskon varassa. Miten se usko on syntynyt? Luulen, että paljolti juuri kuvaamallani tavalla.
Kun vilkaisee Suomen karttaa ja sijoittaa sen päälle keskustan suurimmat kannatusalueet, ja kun tuntee noiden alueiden väestörakenteen, helppo on tehdä johtopäätös, että ei kepun taitavilla manipulaattoreilla ole vastasaan vaikeimmin käsiteltävä kansanosa.
Tietenkin keskustan kannattajakunnassa on paljon myös myönteisiä poikkeuksia. Täälläkin. Sinä olet yksi niistä. Ja varmaan myös millä tahansa alueella siellä ns. kepu-Suomessakin on korkeastikin koulutettuja ja kaikin tavoin sivistyneitä ja valistuneita yksilöitä, jotka tuntevat maailmaa ja ajattelevat maammekin tarpeista toisin kuin tyyppikepulaiset vaikkapa täällä. Ja huom: en lue tyyppikepulaiseksi sitä erästä; hänet voidaan tyypitellä vain kategoriassa, jossa ei ole mitään sijaa politiikassa, vaan jossain ihan muussa.
Varmaan on myös niin, että kepun laajan kentän tiheä organisaatio ja varsinkin maaseudulle ominainen naapurustokontrolli seuloo kepun politiikkaan hyviä poliittisia kykyjä ja karsii siitä huonompia. Mutta tärkeintä on se, mitä tarkoitusta varten niin tapahtuu. Mitkä ovat perimmiltään keskustan tavoitteet? Minulle ja monelle muulle se ei ole koskaan selvinnyt. Puolue ei tunnusta olevansa enää maanviljelijäin puolue, eikä edes maaseudun puolue, vaan yleispuolue. Millä tavoitteilla, mitä hyvää sillä on tarjottavana esim. helsinkiläisille? Yleispuolueena esiintyessään puolue ei ole rehellinen, joka tosiseikka paljastuu aina tiukan tullen. Kevään budjettiraamikiistassa viimeksi nähtiin, mitkä asiat puolueelle sittenkin ovat tärkeimmät.
Siinä ei mitään pahaa. Maanviljelijät tarvitsevat edustajansa politiikassa, mutta miksi sitä ei voida tunnustaa ja miksi yritetään esiintyä jonakin muuna. Maaseutu kokonaisuudessaankin tarvitsee puolustajansa, mutta kyseenalaista on, onko keskusta sen ainoa tai edes paras puolustaja.
Keskustan poliittisissa tavoitteissa on sellaista vanhan kaipuuta, jota voidaan pitää taantumuksellisena ja se estää sitä kehitystä, jota maaseutukin tarvitsisi. Usein vain siksi, että puolueen kannatus pysyisi siellä korkeana, kun uusien avausten myötä pelätään tulevan myös uutta politiikkaa.
Varmaan kaikkien puolueittemme pyrkimyksissä on samoja piirteitä, joita avauksessani hieman paheksuen toin esille kepusta. Mutta niillä ei ole siihen samoja mahdollisuuksia; ei sellaista kenttäorganisaatiota eikä yhtä kouliintuneita agitaattoreita.
Historiaa on jo se aika, jolloin parhaat agitaattorit syntyvät työväen liikkeen piirissä. Se liike on saavuttanut jo tavoittelemansa ja siitä on tullut virkamiesmäinen tai pikkuporvarillinen, ja sen "satraapitkin" ovat liian tyytyväisinä laiskistuneet. No, ehkä Eero Heinäluomassa on vielä vähän sitä agitaattoria, joka on tuttu Väinö Linnan "Pohjantähti"-trilogiasta tai Kiannon "Punaisesta viivasta", mutta vain teknisissä taidoissa, ei aatteen palossa.
Tuossa joku näkyy jo Sinulle vastatessaan osoittaneen, että kyllä kepussa johtajat korotetaan korkealle enemmän kuin muissa puolueissa. Urho Kekkonen ei tosin koskaan ollut puolueensa puheenjohtaja, mutta kiistattomaksi johtajaksi hän pääsi keinoilla, joista lienet lukenut, ja olenhan niistä minäkin täällä kertoillut. Ei niitä voida ainakaan demokraattisina eikä moraalisestikaan hyväksyttävinä pitää, ellei sitten jesuiittamaisesti ajatella, että tarkoitus pyhittää keinot. Mutta nyt heti pitäisi kysyä: mikä olikaan Kekkosen tärkein tarkoitus?
- - -
Kiitos vain toisenlaisen näkökulman tarjoamisesta! Aina sellainen avartaa näkökenttää. Minä koetin vielä tehdä pientä vastapalvelusta!
- - -
Heimo Linna kertoi muisteluissaan tuolla veljensä hautajaisissa, että kun heidän isänsä (vapaussodan vääpeli, muuten) joutui vielä ikämiehenä talvisotaan, niin hän 14-vuotiaana veljeksistä vanhimpana ja kaverinaan toiseksi vanhin silloin 12-vuotias Toivo ottivat tukkipalstan, ja justeeri-sahan kanssa tukkipuita kaataen he sitten ankarana talvena 1940 saivat särvintä perheelle, johon äidin lisäksi kuului jo tuolloin muistaakseni kuusi lasta!
Kova oli omakin lapsuuteni, ja niin pienestä kuin muistan piti pientilan töihin osallsitua, jo 10-vuotiaana olin kuorimassa enoni tekemiä propseja ja 14-vuotiaana purouitossa, mutta ei minulla kuitenkaan ollut pakottamassa sellaista ahdistavaa tilannetta kuin Linnan veljeksillä.
Hienoja miehiä tuollaiset olinteet sitten kasvattivat. Sellainen tuntuu olevan Heimokin, kuten ehdottomasti oli myös Toivo.
...herää nyt ajatus, että yritätkö minut ylistämällä alistaa? No, leikkiähän tämä; minä olen herkkä uskomaan ihmisen hyvyyteen ja vilpittömyyteen. Jos myös tämän pitkän elämän aikana on tutustunut myös sellaisiin, joista noita ominaisuuksia on vaikea löytää. Sinä et kuulu niihin. Mutta tälläkin saitilla on esiintynyt monia sellaisia, ja varsinkin se yksi, joka nyt lienee ylemmältä taholta estetty esittämästä parastaan.
Katso juuri antamani vastaukseni Ökyisännälle; siinä on näkemyksiäni, jotka saattavat antaa vastausta Sinunkin esityksiisi. Tietysti pitää ensin lukea Ökyisännän hyvä vastine!
Ehkä en sitten keskustele enää.
Kiitokset kuitenkin perustellusta vastauksestasi.
Näkisin mielelläni sinut täällä Kepun jutuissa.
Sulla on tietoa ja rynnimistaitoa asioiden eteen.
Sorry, jos olet väärin ymmärtänyt. En ole vihulainen kenellekään.
pyytämässä anteeksi irvailuasi Halosen puheviasta?
Ei ole siihen sinusta miestä! Irvailuun kylläkin.
Haluaisin huomauttaa sinulle, että politiikan aineksesta vain yksi osa muodostuu faktoista. Suurempi osa on erilaisten maailmankatsomusten tavoitteista, erilaisista ihmiskäsityksistä ja erilaisista eettisistä näkemyksistä koostuvaa pyrkimysainesta.
Ei yhteiskunnallista päätöksentekoa voida vain fakta-aineistosta perustella. Arvot vaikuttavat. Jos ajattelet vaikkapa Euroopan unionia, niin siinäkin korotamme ratkaisevaan osaan eurooppalaisia demokratioita yhdistävät arvot. Tätä näkökulmaa usein korostaa mm. usein ihailevassa sävyssä esiin tuomasi Paavo Lipponen.
Ei edes talouspoliittista päätöksentekoa voi ohjata fakta-aineisto, joka sitä paitsi taloustieteessä on aina siinäkin arvosidonnaista. Vaikkapa Karl Marxin, Milton Fridmanin tai J.K.Galbraithin taloudelliset aatokset ovat perin erilaisia, mutta kaikki ovat selittäneet taloudellista maailmanjärjestystä sillä tavoin, että niitä on käytetty yhteiskunnallisen päätöksenteon pohjana.
Mielestäni asetat kysymyksen "kenen asialla" mikin puolue on, hieman vanhentuneella tavalla. Suomessa ei oikeastaan ole sellaisia eturyhmäpuolueita, jollaisten aikana olet itse tutustunut Suomen politiikkaan.
Kaikki puolueet ovat Suomessa viime vuosikymmenen aikana ohjelmallisesti pyrkineet Englannin ja Saksan tapaan poliittiseen keskustaan.
Maalaisliitto syntyi maaseudun väestön ja maatalouden asioiden ajajana. Mutta puolueessa on toki aina ollut vahva tarve "katsoa tunkion ylitse" - sen ohjelmaan on aina kuulunut kolme peruspilaria: tasavaltalaisen valtiomuodon ja yhtäläisten poliittisten oikeuksien puolustaminen; köyhän asia eli heikommassa asemassa olevan puolustaminen (joka juontaa juurensa ennen muuta Alkion ja Kallion humaanista kristillisyydestä) sekä alueellisen tasa-arvon korostaminen.
Maatalouden asian ajamisesta: kai huomasit, miten viime presidentinvaalien toisen kierroksen alussa niin Halosesta kuin Niinistöstäkin tuli suuria maaseudun ystäviä. Samoin vasemmistoliitto, kokoomus ja jopa vihreät jyrkin sanoin tuomitsivat maanviljelijöiden tuloja alentaneen EU-tukiratkaisun. Maatalous on EU-aikana yksi osa EU-politiikkaamme, ja sen asioiden siirtyminen pois kotimaisesta TUPO-pöydästä on muuttanut puolueiden suhtautumista siihen. Keskustalla maatalouden asiat ovat muita puolueita vahvemmin ja asiantuntevammin puolueen ohjelmissa ja tavoitteissa, eikä sillä ole tarvetta edellisten esimerkkien mukaisiin kommervenkkeihin.
Koulutuksesta vielä pari esimerkkiä. Muistanet, että keskustan tärkeimmät poliitikot ovat jo Johannes Virolaisen ajoista olleet akateemisia, korkeitakin oppiarvoja suorittaneita. Ja arkipäiväisemmin: oman valtuustoryhmäni 14:ta jäsenestä on 5/14 akateemisen loppututkinnon suorittaneita, 4/14 korkeintaan maamieskoulun (ammattikoulun) käyneitä maanviljelijöitä ja koneyrittäjiä sekä 5/14 ammatti- tai amk-koulutettuja. Toimialajakauma on: yksityisyrittäjä 3, maanviljelijä 4, opettaja 2, hoitolalla 2, 1 lakimies sekä 2 jo eläkkeellä olevaa, toinen teollisuustöistä, toinen hoitoalalta. Olemme oman 27-jäsenisen valtuuston korkeimmin koulutettu ryhmä - demareilla ja vasemmistolla ei ole yhtään akateemisen lopputukinnon suorittanutta valtuutettua, kokoomuksella yksi neljästä. Oppiarvot eivät tietysti demokratiassa paina, mutta siinä sinulle yksi katsaus keskustalaisten alhaiseen koulutustasoon. Ja väitän tilannetta aika tyypilliseksi kehittyneissä maalaiskunnissa.
...enkä toki edes syntynyt kun Kekkonen nousi valtaan. Ukkini oli maalaisliiton pitäjäpäällikkönä vuoden 1956 vaaleissa, vapaussoturi, kolmen sodan veteraani ja reservin kersantti. Kekkosen ohella hän piti arvossa kansanedustaja, rovasti Lennart Heljasta, joka oli Kekkosen lähipiiriä ja Pariisin rauhanneuvottelijoita. Ukkini uskon kallistuneen kekkosen kannalle en suinkaan epäisänmaallisin vaan kovin isänmaallisin, rauhaan tähtäävin tavoittein. Eikö tuo lie jo saanut sotia kylliksi.
Kekkonen on tuon ikäpolven arvostusta saanut myös koko maahan hyvinvointia levittäneen teollistamis-, liikenne- ja energiapolitiikan ajajana. Siitä voit lukea lisää kirjasta "onko maallamme malttia vaurastua".
…jos vaikuttaisit täällä enemmän, varmasti se olisi eduksi keskustalle, ja minäkin kokisin itseni joskus melko aseettomaksi vastaan väittämään, tai en ainakaan hevin raaskisi niin tehdä! No, kun en nyt ainakaan vielä halua kepun kuvan kovin kirkastuvan, niin pitänee olla iloinen, että tuolla ylempänä yrittää olla kovasti keskustalainen hän, jota sinä(kään) et pidä keskustalaisena!
Kun toteat, että politiikan aineksista vain yksi osa muodostuu faktoista, niin sillä vain vahvistat sen, että hyvät agitaattorit pystyvät ihmismieliä manipuloimalla luomaan puolueesta kuvan, joka ei faktojen – sen tekemisten valossa – vastaa todellisuutta. Minusta keskusta on tästä ehkä muita puolueita selvempi esimerkki.
Puolueilla pitäisi olla pohjana jokin ideologia, aate, arvot, ihan kuten sanot, ja puolueen pitäisi pyrkiä toiminnallaan arvopohjansa edellyttämiin tuloksiin. Noinhan on ollut varsinkin työväenpuolueiden kohdalla, mutta myös Maalaisliitolla. Santeri Alkio määritteli selkeät arvot ja tavoitteet. Ne olivat puolueen johtotähtinä aina Kekkosen aikoihin asti, mutta sen jälkeen ne ovat näkyneet enemmän vain juhlapuheissa. Puolueen yleispuolue-tematiikka mielestäni sopii melko huonosti alkiolaisuuteen. En tosin ole sen erikoistuntija.
Kannatan kyllä niitä arvoja, joita Paavo Lipponen on tuonut voimakkaasti esille, ja hän on myös määrätietoisesti pyrkinyt niitä edistämään. Matti Vanhasen toiminnasta tuolla alueella ei voi sanoa muuta kuin että kovin venkoilevaa ja epävarman vaikutelman antavaa se on ollut. Niin ollen se ei ole voinut olla parhaalla mahdollisella tavalla Suomen edun mukaista.
En pysty väittelemään Marxin, Fridmanin tai Galbraithin näkemyksistä, kun en ole perehtynyt niihin muuten kuin satunnaisista artikkeleista. Joskus nuoruudessani lainasin kirjastosta Marxin ”Pääoman”, mutta sille kävi samoin kuin Hitlerin ”Mein Kamphillekin”; en jaksanut sitä läpi lukea. Marx oli minulle liian vaikeatajuista, Hitler yököttävän sairasta. Joltisiakin talousvastuita jouduin viimeisessä pitkäaikaisessa työssäni kantamaan, ja hyvin siinä onnistuin, mutta se työ oli kuitenkin niin käytännönläheistä, että suurille talousteorioille ei ollut tarvetta ja niihin tukeutumisella olisin luultavasti työtiimissäni enemmän huvittanut kuin herättänyt luottamusta. Mutta vaikutat minua perehtyneemmältä, joten uskon, että asia on siten kuin sanot.
Olethan itse asiassa oikeassa siinä, että puolueittemme erot ovat vuosi vuodelta kaventuneet, ja kyllä kai ne kaikki ovat nimenomaan keskustaan suuntautuneita eli keskipakoisvoiman vastaisesti käyttäytyviä olleet. Niin on tapahtunut kaikissa länsimaissa. Mutta se ei tarkoita sitä, että nimenomaan puolue nimeltä Suomen Keskusta olisi ollut niiden ideaali. Voidaan nähdä niinkin, että keskusta on oikeastaan tullut tarpeettomaksi. Kepussahan on samaa kuin morsiuspuvussa pitää olla: vähän uutta, vähän vanhaa, vähän sinistä ja vähän lainattua. Onko keskusta onnistunut sekoitus noista kaikista? Minusta jokin muu vaihtoehto olisi selkeämpi.
Jos on niin, että ideologiat ovat puolueista paljon karisseet – niin minä näen – niin miksi ihmeessä sellainen äläkkä täälläkin sosialismista, punaisuudesta ja sen sellaisesta vain mielikuvien tasolla elävästä todellisuutta vastaamattomasta? Jos meillä ei ole edes eturyhmäpuolueita – kuten sanot, ja olen siitä paljolti samaa mieltä – niin miksi ihmeessä sellainen mesoaminen milloin yrittäjien, milloin duunareiden, milloin jonkin muun ryhmän puolesta muka jonkin puolueen avulla.
Jos tällä linjalla hetken jatkaisin, niin kysyisin: miksi ihmeessä meillä tarvitaan puolueita ollenkaan, tai ainakaan yhtä enempää? No, jätän kysymättä, kun mielestäni niitä tarvitaan. Mutta vain kaksi, kuten esim. Isossa Britanniassa, USA:ssa ja käytännössä näihin asti myös Saksassa ja nyt yhä selvemmin myös Ruotsissa.
Sen, mitä puhut Maalaisliiton synnystä ja sen alkuhistoriasta, myönnän todeksi, ja koskettelin sitä jo sen verran, että riittäköön. Keskustan nykyluonteesta meillä on erimielisyyttä, mutta myös keskustalaisten – tai ainakin sellaisina esiintyvien – keskuudessa näkyy olevan asiasta kovin erilaisia käsityksiä, ja erot näkyvät suurimmillaan puolueelle täälläkin asetetuissa toiveissa.
Saattaapa olla yleisemminkin niin kuin kerrot omassa ryhmässäsi olevan, eli että keskustan poliitikoissa on keskiarvoa enemmän korkeakoulutettuja. Se kertoo kepukentän arvostavan koulutusta tai ainakin ihailevan koulutettuja. Onhan kepun poliitikoissa todella ollut paljon tohtorismiehiä, puheenjohtajinakin Sukselaista, Virolaista ja Väyrystä. Demareissa ei jostain syystä näköjään tohtoreilla ole samanlaista arvostusta, kun nytkin puheenjohtajaksi tuli ”vain” ylioppilas, vaikka käytettävissä olisi ollut valtiotieteen tohtori, ekonomi ym. Tuomioja. Tohtori Kimmo Kiljunen ei päässyt edes varapuheenjohtajaksi, vaikka minusta hän olisi yksi varteenotettavimpia tulevaisuudenmiehiä heillä.
Kiitoksia vielä kerran asiallisesta vastineestasi. Eiköhän tämä debattimme tästä aiheesta riitä täksi kerraksi? Hyvää yötä!
Sanon tuossa noin:
>> No, kun en nyt ainakaan vielä halua kepun kuvan kovin kirkastuvan, niin pitänee olla iloinen, että tuolla ylempänä yrittää olla kovasti keskustalainen hän, jota sinä(kään) et pidä keskustalaisena!
Keskustellaan sivistyneesti. Ei siis sotketa hirmuisuuksia ja oikeusjuttujen uhkia asioihin vaan toimitaan kuten akateemikko Vilkuna aina Urho Kekkoselle muistutti, minkä Kekkonenkin otti opikseen: "Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin."
Ylempänä myös minä vastasin kysymykseen, miksi meikäläiset ovat kannattaneet Kekkosta. Vastasin rehellisesti sikäli kuin poikasena kolmen sodan vetraani-ukkini ajattelua ymmärsin. Lue sekin vastaus ja suhteuta toki sodanjälkeisen maailman aikaan ja kulkuun. Alkuperäisen avauksesi ensimmäisen vastauksen täydennykseksi totean, että ukkini työskenteli koko rintamamiesten ja karjalaisten asutustoiminnan ajan kunnan asutuslautakunnan puheenjohtajana ja tunsi hyvin sekä ASO:n että Vennamon toiminnan. Maalaisliiton kansanedustajana Vennamo on pitänyt puheita talossa, jota minä nykyään isännöin, niitä tietysti on satoja ja tuhansia. Mutta tehdessään esityksiä ylöspäin ja hoitaessaan päätöksien seurauksia alaspäin ei ukkini hyväksynyt Vennamon toimintaa. Hyvä johtaja ottaa vastuun koko toiminnasta, ei vain sen hyvistä puolista. ne kielteiset päätökset jäivät usein sitten paikallisesti selitettäviksi ja muilla tavoilla pehmitettäviksi. Liekö niin, että nykyäänkin pitäisi johtajan uskaltaa vastata kaikista asioista, niin hyvistä kuin huonoista, sellaista ihmiset arvostavat ja arvelen tässä skaalassa Vanhasen olevan mies paikallaan.
Meinaan että anna Jorma jo olla sen sotasi ns. Kerimäen kanssa.
Se ei kai ole kovin vakava asia, vakavammista kirjoitin äsken.
Ukkini ei muuten sota-ajasta puhuessaan koskaan puhunut teoistaan, vaan siitä, mitä yleisesti tapahtui. Se oli viisasta rauhankasvatusta. Hän muisteli paitsi Heljaksen tasoittelevia näkemyksiä, myös Kyösti Kallion sanoja talvisodasta: "Paha päivä tuli. Mutta onneksi se kohtasi yhdistyneen kansakunnan" (muistinvaraisesti). Siinäpä asiassa aikanaan auttoivat kovasti niin Lex Kallio kuin Ståhlbergin armahduspolitiikka. Niin että nyt on mielestäni turha "punanurkkien" ja muiden menneisyyden haamujen perässä juosta. Tohtori Ahti Karjalaisella, joka oli lahjakas ja herkkä mies, oli sen suuntainen filosofia, että mikään ei ole niin turhaa kuin eilisen katuminen tai huomisen pelkääminen - on elettävä tämä päivä niin hyvin kuin se on mahdollista. Siinäpä haaste myös sinulle ja niille, joiden kanssa on vihavälejä. Hyvää yötä.
Ilmeisesti luuhailusi keskustan palstalla on tekemässä sinusta, JKK, ihan oikeasti miehen! Varsin järkevästi edellisessä jutuskelit, ehkä Ökyisäntä osaa käsitellä sinunlaisiasi ja tämä on positiivinen kommentti teistä molemmista!
Jatkakaa samaan tyyliin!!!
…haluan minäkin keskustella aina, kun siihen toinen tarjoaa mahdollisuuden.
Sivistyneesti yritin aikoinaan esittää myös tietojani ja näkemyksiäni Urho Kekkosesta, kymmeniin historiantutkijoiden tai Kekkosen aikalaisten muisteluihin ja elämäkertoihin tukeutuen, mutta sain vastaani kaikkea muuta kuin sivistynyttä puhetta esitykseni torjumiseksi. Kyllä siinä taas puhuttiin paljon enemmän minusta kuin Urho Kekkosesta. Ilmeisesti he olettivat tietävänsä minusta enemmän kuin Kekkosesta, mutta väärässä olivat siinäkin.
Sinä puhut tuossa hieman samoin kuin se eräs näsäviisas, joka syyttää minua anakronismivirheestä Kekkosta arvioidessani. Sinun ei tosin tarvitse hänen tavallaan yrittää sivistyssanojen paljoudella todistaa näkemystäsi oikeaksi, kun siinä ihan oikeasti on myös sellaista totta, jonka minäkin jo aikoinani näin todeksi ja myönnän sen vieläkin sellaiseksi.
Kekkosessa oli kaksi hyvin erilaista puolta ja paljon muuta niiden välissä. Jo hänen eläessään sen tuli tajuamaan jokainen, jolla oli järki päässä, ja käytti sitä myös vähänkään kriittisesti. Toin ”kekkostutkielmassanikin” esille tuota näkemystä, siis Kekkosen suuresti arvostettavia puolia. Mutta voittopuolisesti hänessä oli muuta. Ja lähtökohtaisesti hän oli väärä mies presidentiksi, väärällä tavalla siihen asemaan päässyt ja usein karkeasti väärin ja väärin tarkoitusperin asemaansa käyttänyt.
Kiistaton, monin lähtein todistettu tosiasia on, että Kekkonen pääsi presidentiksi Neuvostoliiton tahdosta ja avulla, jopa oman puolueensa enemmistön ja Suomen kansan suuren enemmistön tahdon vastaisesti, ja Neuvostoliitto oli hänen tärkein tukijansa koko hänen uransa ajan. En puutu tässä yksityiskohtiin, koska esityksestäni tulisi hirmupitkä, mutta laitan vielä loppuun linkin siihen ”kekkostutkielmaani”, jossa asiasta on lukuisia esimerkkejä.
Totean vain, että jos eräs toinen tohtori olisi Kekkosen asemasta tullut presidentiksi vuonna 1956, niin Suomen asema olisi muodostunut ihan toisenlaiseksi, olisimme nopeasti tulleet osaksi läntistä maailmaa. Mutta kun tohtori Kekkonen jo 1944 antoi tukensa Neuvostoliiton vaatimuksille nimetä tuo toinen tohtori, Väinö Tanner, sotasyylliseksi ja pistää vankilaan, niin tietenkään enää vuonna 1956 hän ei voinut tulla kyseeseen.
Mutta luulenpa, että jos vaikka se yksi ratkaiseva ääni vuonna 1956 olisi ollut parturi K-A-Fagerholmin puolella, niin siinäkin tapauksessa olisi tapahtunut siten, kuin Aarno Laitisen sanoo ”Jos Fagerholm olisi vuonna 1956 voittanut presidentinvaalit, Suomi olisi nopeasti kulkenut kohti länsimaista demokratiaa, sitoutunut läntisiin instituutioihin ja välttänyt kaiken sen kamaluuden, jonka aasialaisen stalinistikulttuurin kyllästämä Neuvostoliitto salakuljetti KGP:n ja Kekkosen avulla tänne” (IL 25.10.2002).
Vennamosta olen kyllä paljolti samaa mieltä kanssasi, sillä puhdas populistihan hän oli, lajissaan yhtä häikäilemätön kuin Kekkonenkin. Ja miesten välirikko kai johtuikin paljolti heidän samankaltaisuudestaan ja samoista pyrkimyksistä päästä maalaisliiton tärkeimmäksi vaikuttajaksi ja sitä kautta ylimpään valtaan. Oli heillä myös aidosti toisenlaisia ja ristiriitoihin johtaneita näkemyksiä, kun Vennamo oli pientilavaltaisen ja Kekkonen suurten maatilojen kannalla. Vennamo ei liioin olisi koskaan voinut myöntyä Kekkosen lailla nöyristelyyn Neuvostoliittoon päin.
Lex-Kalliosta ja sen merkityksestä puhut totta. Haluan tuoda esiin toisenkin asian, jonka vuoksi arvostan Kalliota suuresti. Koko hänen poliittinen toimintansa 1920-30-luvuilla tähtäsi vapaussodassa auenneen kuilun umpeen luomiseen, ja siinä asiassa hänellä oli ”toisella rannalla” hyvä yhteistyökumppani, Väinö Tanner. Paljolti noiden miesten ansiosta otimmekin sitten syksyllä 1939 yksimielisenä kansana vastaan maahamme hyökänneen vihollisen.
- - -
Luulin Sinun jo ymmärtäneen, mistä on kyse näkemyksessäni Keriksestä. En minä vihaa häntä, sillä näen hänen olevan alapuolella kaiken sellaisen, jota kannattaa vihata. Ainoastaan inhoan häntä suuresti, ja siihen varmaan ymmärrät olevan aihetta, jos luit esim. niitä Keriksen tekstejä, joita muutama päivä sitten Sinulle esittelin. Ei kukaan, jolla on hiukankin ihmisyyttä, esitä mitään tuollaista kenellekään, ei mistään syystä eikä missään tilanteessa, ja Keris esitti sitä minulle vain vastauksena asialliseen poliittiseen kysymykseen tilanteessa, jossa vaimoni oli kuolemaisillaan, sitäkin tilannetta ivaten.
Halveksuntaani hän on hankkinut yhä lisää poistelemalla ja muuttelemalla jälkikäteen (tämän vuoden aikana) noita törkeimpiä herjakirjoituksiaan. Varmaan sitä uhoamaansa oikeudenkäyntiä ajatellen. Mutta ihan turhaan: kyllä ne aölkuperäiset versiot yhä löytyvät hänen operaattoriltaan, jos niitä tarvitaan ja jolleivät lukuisat kopiot alkuperäisistä olisi kyllin todistusvoimaisia.
Linkki "kekkostutkielmaani" (olen siitä esittänyt myöhemmin täydennetyn version, mutta en nyt löydä sitä):
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000003692400
…vain sitä vailla olin. Sitä tarvitsen myös vakuuttuakseni Ökyisännän viisaudesta. Varmaan myös hän tarvitsi tunnustustasi.
Nyt odotan vain mielipidettä kepun toiselta suur-älyköltä, aivoriihenne toiselta jäseneltä ja puolueen päästrategilta toimittaja Hietaselta. Sen saatuani katson saaneeni hyväksynnän kepun tärkeimmiltä ja vaikutusvaltaisimmilta tahoilta. Kiitos!
.. siitä missä ne omaksumisen rajat kulkevat. Taitaa olla narsistin vähän vaikea oppia mitään uutta. Taantuminen tapahtuu heti kun oman kunnian tunto astuu kuvaan ja sekoittaa pään.
JKK...
Ukki lopetti Apuva huutonsa.... ymmärsi yskän.
Enkä edes tiedä mistä on kysymys
En edes tiedä mistä on kysymys, onko taas kysymys, siitä että minä olen niin hyvä kirjoittaja kuin JormaKorhonenen. Muuten minun Tyttäreni sanoivat, Isä miksi sinä et ole aikanasi kirjoittanut romaania elämästäsi, kun sinä osaat noin hyvin puhua asioista jotka sinua kiinostaa.
En edes tiedä
Usually You don't know what is all about;-))