Etsikko aika

Mihin tarvitaan nykyistä kirkkoa - ei mihinkään!
Pulla-ja broileri/homo pappien armeija pyörittää jokasuuntaan kumartavaa yhteisöään. Eikö heidän pitäisi kertoa ihmisen lapselle ainoasta totuudesta ja tärkeimmästä voimasta, rakkaudesta.

Jätätte kertomatta totuuden, jolloin olette kanssarikollisia niiden kanssa, jotka harhaanjohtavat meitä ja palvelevat vain mammonaa.
RAKKAUS siirtää vuoria!
2236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

vastaa.
Kiitän kaltaisistasi Jumalaa.
Niin kuin huomaat, LUTERILAISET ovat hampaattomia vastaamaan :(
Siks minä kirjoitin ja vastasin, teinkö väärin?

Äänestä

Ehkä joskus on ollut kirkollakin hengellistä selkärankaa enempi, vaikkakin näen sen toteuttaneen sitä pakkojäsenyys kristillisyydellä ja suoranaisella pelottelulla etteivät ihmiset katsoisi minnekään muualle kuin kirkon opetuksiin jotka ovat olleet selvästi tarkoituksen hakuista kirkkoonpäin pumppausta!

Eräänä eroamiseni kriteerinä kirkosta minulla oli aikoinaan tuo pappien "monenkirjava joukkio", jonka havaitsin sellaiseksi etten yksinkertaisesti voinut sitä hyväksyä Raamatun ilmoituksen mukaiseksi! Ja toinen syy erooni, oli katolinen kasteoppi jonka luterilaisuus oli tuonut kirkkoonsa Lutterin mukana.


Kirjoitat-
>>Jätätte kertomatta totuuden, jolloin olette kanssarikollisia niiden kanssa, jotka harhaanjohtavat meitä ja palvelevat vain mammonaa. RAKKAUS siirtää vuoria!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Mihin tarvitaan nykyistä kirkkoa - ei mihinkään!
Pulla-ja broileri/homo pappien armeija pyörittää jokasuuntaan kumartavaa yhteisöään. Eikö heidän pitäisi kertoa ihmisen lapselle ainoasta totuudesta ja tärkeimmästä voimasta, rakkaudesta.

Jätätte kertomatta totuuden, jolloin olette kanssarikollisia niiden kanssa, jotka harhaanjohtavat meitä ja palvelevat vain mammonaa.
RAKKAUS siirtää vuoria!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu