"Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on tyrmistynyt siitä, että merivoimien uudet miinantorjunta-alukset tilataan Italiasta. Hän pitää käsittämättömänä, että kotimainen laivanrakennusklusteri ja Patria voitiin sivuuttaa.
"Suomalaisen työn sortaminen on todella väkevä välikysymyksen paikka. Puolustusministeri Seppo Kääriäinen ansaitsee henkilökohtaisen epäluottamuslauseen löysäniskaisesta toiminnastaan," Soini ilmoitti lauantaina Kankaanpäässä.
Kansallisesti elintärkeissä asioissa ei voida piiloutua EU:n kilpailulainsäädännön suojaverhoihin. Tässä hankinnassa suomalaisen työn ulosliputtaminen oli linja alusta alkaen, Soini katsoi.
Merivoimat ostaa italialaiselta Intermarine S.p.A:lta kolme miinantorjunta-alusta järjestelmineen. Kaupan kokonaishinta on 245 miljoonaa euroa".
Kyllä sitä rahaa riittää näköjään kylvettäväksi aivan huu haa ostoksiin. Kusta on päässä aina laineksi asti.

Vastaukset 1
Vanhimmat
et osannut(uskaltanut) mennä alan miesten palstalle kommentoimaan asiaa, taidat olla hieman...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000019&subcat=536