Raamattuhotelli mainitsee asiasta näin (ei tarvise enää viitata vastauksessa sinne):
Uuden liiton ajalle ei ole joulusta eikä pääsiäisestäkään asetusta. Kuitenkin joulua ja pääsiäistä vietetään, ja käytetään mahdollisuus viedä evankeliumia hyväksi. Näiden juhlien vietossa on syytä huomoida että ne vietetään oikeassa hengessä. Juhlat sisältävät myös tapoja ja perinteitä joiden mielekkyyttä on hyvä miettiä.
Kertokaa esim. lähetättekö joulukortteja, kuuluuko joululahjat joulunviettoonne, tuleeko joulupukki, syöttekö joulukinkkua, onko kodissanne joulukuusi jne
Uuden liiton ajalle ei ole joulusta eikä pääsiäisestäkään asetusta. Kuitenkin joulua ja pääsiäistä vietetään, ja käytetään mahdollisuus viedä evankeliumia hyväksi. Näiden juhlien vietossa on syytä huomoida että ne vietetään oikeassa hengessä. Juhlat sisältävät myös tapoja ja perinteitä joiden mielekkyyttä on hyvä miettiä.
Kertokaa esim. lähetättekö joulukortteja, kuuluuko joululahjat joulunviettoonne, tuleeko joulupukki, syöttekö joulukinkkua, onko kodissanne joulukuusi jne
Vastaukset 9
Vanhimmat
Uskooko adventistiperheen lapsi joulupukkiin vain Ellen-profeettaan?
Kumpi on oikeasti olemassa?
Jolukuusen latvassa adventistillä ei ole tähteä vaan siellä on paalu niinkuin Ellen Whiten haudalla.
Adventistit syövät jouluna soijakinkkua kasvispedillä.
Jarlaun kuusi on koristettuna jarlaun omilla hymypoika kiiltokuvilla ja ellenhohtoisilla hopeanauhoilla.
Myös itsetehtyjä mikael-enkeli makeisia syödään jouluna. Reseptin saat hotellin pääkokilta.
Olen seuraillut tätä palstaa vasta vähän aikaa ja suurin ihmettelyn aihe on: Mikä saa ihmiset kirjoittamaan noin törkeää "vinoilua" silloin kun puhutaan lahimmäisillemme tärkeistä asioista? Edellisessä viestissä vihjataan nimimerkkiin Jarlau, jonka viestit ovat asiallisia, eivätkä sisällä ivaa toisinajattelevia kohtaan. (En muuten tunne ko. henkilöä)
Oletko tällä palstalla tavannut adventistia joka osaa keskustella asioista ja vastatata esitettyihin kysymyksiin sekä pysyä aihepiirissä?
Mitä mieltä olet adventistien harjoittamasta massapostituksesta?
Olen ollut muutamana päivänä täällä. Olen suorastaan tyrmistynyt, mitä ihmiset kirjoittavat. Miksi tähänkään kysymykseen kukaan asioista tietävä ei vastaa. Ei kai adventistinkaan joulussa ole mitään sellaista, mistä ei voisi kertoa.
vastata noin typerään pilkkaamiseen?
Ihminen, joka ei tiedä adventisteista mitään, voi esittää tuollaisen kysymyksen? Minä vastaisin, jos osaisin. Tunnen kyllä adventisteja, mutta joulusta emme ole koskaan puhuneet. En minä ainakaan ensimmäiseksi ajattele, että joku tahallaan esittäisi täällä kysymyksiä loukataakseen muita. Mikä tuossa on sitä pilkkaa? Adventistit eivät paljon asioitaan kerro ja silloinhan muut eivät voi niitä tietää. Lihaa adventistit eivät syö, loukkaako sinua tuo kinkkukysymys?
Lähetän juhla-ajan tervehdyksen sukulaisilleni. Yleensä se on kortti, jossa on raamatunlause Jeesuksen syntymästä tms. Itsekin olen alkanut saada samanlaisia, koska ilmeisesti hekin ajattelevat minun niistä pitävän enemmän kuin pukin ja tonttujen kuvista. Adventistiystävilleni lähetän tervehdyksen Nykyaika-lehden välityksellä. Sillä tavalla tuen myös Avustuspalvelun työtä. Joillekin arvostamilleni "yhdistyksille" lahjoitan myös pienen summan rahaa. Pakistanissa koulua käyvä kummipoikamme saa myös seurakunnan kautta koulumaksua varten rahaa.
Sukulaisten kanssa kokoonnumme tänäkin vuonna syömään "pikkujoulun" aterian yhdessä. Siellä saan yleensä kertoa jonkun kertomuksen aiheesta, joten olen nykyään valmistautunut siihen. Ennemmin joskus en ollut, ja pyyntö tuli yllätyksenä.
Joululahjat ovat kuuluneet asiaan niin kauan kun lapset olivat kotona. Nyt ostamme aika vähän ja tarpeeseen.
Ei ole tullut joulupukkia uskoontulomme jälkeen paitsi yhden kerran, kun vävymme oli Amerikasta käymässä ensi kertaa. Lahjat ilmestyivät portaille salaisesti, ja sitä nuorin tyttäremme aina ihmetteli. Kerran olimme hautausmaalla sytyttämässä kynttilää isäni haudalle, ja siellä oli pukki. Tyttö pelästyi, mutta minä kysyi pukilta, oliko hän taas käynyt meidän ovemme takana. Hän oli heti tilanteen tasalla ja kertoi käyneensä. Se kotimatka oli jännittävä, kun tyttö odotti, puhuiko pukki totta. Siellähän lahjapussi odotti potaalla taas kerran. Oli siinä hänelle vielä muutamaksi vuodeksi ihmettelemistä. Yleensä kyllä selvitimme, ettei pukki lahjoja itse osta, vaan niihin pitää olla myös rahaa.
Emme syö kinkkua, vaan yleensä kasvisruokaa. Joskus ostamme kalkkunan siivuja.
Kodissamme on kuusi ulkona. Ennen sekin oli sisällä ja lasten koristelema. Siinäkin oli oma hartautensa hakea se sukulaisen luvalla metsästä hieman ennen aattoa. Otimme aina hieman toispuolisen kuusen, että jäljelle jäävät saivat tilaa kasvaa kauniiksi puuksi. Se vei vähemmän tilaa nurkassa. Sanoisin sitä metsän harvennukseksi.
Luemme aina evankeliumin Jeesuksen syntymästä, kun kokoonnumme aterialle ja kiitämme siitä, mitä Jumala on meille antanut. Kuuntelen myös joulun aikaan enemmän radiota, koska siinä ei tarvitse istua töllöttää katsomassa ja ohjelmakin on kuuntelemisen arvoista.
Seurakunnassamme vietämme yleensä Uuden vuoden juhlan. Siitä on tullut melkein traditio, jossa muistelemme mennyttä kiitollisuudella ja pyydämme Jumalan siunausta tulevaan vuoteen.
Todella kaunis kuvaus joulusta. Tästä huokuu ihana joulutunnelma. Toivotaan, että kaikkien joulu olisi yhtä rauhallinen.