Darkille kuvakollaasi

suomalaislapsille isoisien teot Itä-Karjalan keskitysleireillä, kun naisia ja lapsia piestiin henkihieveriin ja monta viatonta vankia "hävisi" yöhön kun suhnat veivät, ettei jalat maata viistänyt. Tiedän tämän kun olen leireillä olleita puhuttanut! Ja kuvia lahtarit ottivat! Odotellaan jos vaikka hesarin toimittajat tekisi tutkivaa journalismia ja kaivaisi kyseisiä kuvia arkistojen kätköistä!

sinne jätti, vaikka pois piti hakea. Syyttäkää niitä "sankarpoikanne"

Ainakaan minulle ei tullut tässä asiassa mitään uutta tietoa, sillä olen ollut varsin tietoinen näistä tapahtumista jo aikoja sitten. En ole edes missään vaiheessa kieltänyt näitä neuvostopartisaanien tekemiä sotarikoksia, joissa suomalainen siviiliväestö joutui uhriksi. Enkä todellakaan ole pitänyt näitä partisaaneja minkäänlaisina sankareina, jos joku täällä niin luulee.

Nämä isänmaalliset oikeistolaiset sen sijaan pyrkivät aina salaamaan kaikki ne sotarikokset, joista suomalaiset sotilaat olivat vastuussa. Näistä asioista ei ikinä haluta puhua, koska aiheen katsotaan olevan liian arkaluontoinen ja jopa sotaveteraanien muistoa loukkaava. Oikeistolaiset kyllä ihailevat aina suomalaisia sotilaita, vaikka kyseessä olisikin siviiliväestön tappamiseen syyllistynyt sotarikollinen, tai omia sotilaita teloittanut lahtari. Jos Huhtiniemen tapahtumissa ei kerran ole mitään salailtavaa, niin otetaan asia sitten oikein päivän puheenaiheeksi.

näytetään kirjoitti:

suomalaislapsille isoisien teot Itä-Karjalan keskitysleireillä, kun naisia ja lapsia piestiin henkihieveriin ja monta viatonta vankia "hävisi" yöhön kun suhnat veivät, ettei jalat maata viistänyt. Tiedän tämän kun olen leireillä olleita puhuttanut! Ja kuvia lahtarit ottivat! Odotellaan jos vaikka hesarin toimittajat tekisi tutkivaa journalismia ja kaivaisi kyseisiä kuvia arkistojen kätköistä!

Voisitko vastata seuraaviin kysymyksiin:
1) Millä leirillä puhutellut olivat ?
2) Kuka otti kuvia leiriläilistä,Suomalaiset vartijatko ?
3) Mikähän mahtoi olla haastatellun kansallinen tausta,eli missä maassa olet leirillä ollutta haastatellut ?
Kiitos etukäteen vastauksista .

dark-signs kirjoitti:

Ainakaan minulle ei tullut tässä asiassa mitään uutta tietoa, sillä olen ollut varsin tietoinen näistä tapahtumista jo aikoja sitten. En ole edes missään vaiheessa kieltänyt näitä neuvostopartisaanien tekemiä sotarikoksia, joissa suomalainen siviiliväestö joutui uhriksi. Enkä todellakaan ole pitänyt näitä partisaaneja minkäänlaisina sankareina, jos joku täällä niin luulee.

Nämä isänmaalliset oikeistolaiset sen sijaan pyrkivät aina salaamaan kaikki ne sotarikokset, joista suomalaiset sotilaat olivat vastuussa. Näistä asioista ei ikinä haluta puhua, koska aiheen katsotaan olevan liian arkaluontoinen ja jopa sotaveteraanien muistoa loukkaava. Oikeistolaiset kyllä ihailevat aina suomalaisia sotilaita, vaikka kyseessä olisikin siviiliväestön tappamiseen syyllistynyt sotarikollinen, tai omia sotilaita teloittanut lahtari. Jos Huhtiniemen tapahtumissa ei kerran ole mitään salailtavaa, niin otetaan asia sitten oikein päivän puheenaiheeksi.

Aleksandr Smirnov ja Georgi Kalashnikov, taistelija Valentin Smirnov, joukkueenjohtaja Nikolai Dmitrijenko, partisaaniosaston tiedustelupäällikkö Anatoli Golubev sekä lääkintäsisaret Valentina Derjabina ja Helga Lobuh.

Kirjailija ja upseeri Pentti H. Tikkanen kirjoitti muun muassa Seitajärven tuhotöistä dokumenttiromaanissaan Partisaanit hyökkäävät (1971). Kirjan arvosteli Helsingin Sanomissa Mattiesko Hytönen, joka sivuutti sotarikosten kuvauksen. Tikkanen panee julmuudet 'sodan järjettömyyden' tiliin. Tyyne Martikainen kuvailee viranomaisten penseää suhtautumista partisaanien uhreihin ja heidän omaisiinsa, mutta Erkkilä käsittelee myös vaikenevia tiedotusvälineitä. Hän toteaa myös suomalaisen älymystön pysyneen hiljaa näistä sotarikoksista. Sana suomettuminen tulee väkisinkin mieleen, vaikka Erkkilä ei sitä käytä. Sen sanan takana on yksinkertainen logiikka: vain hävinneet syyllistyvät sotarikoksiin. Tyyne Martikaisen, Veikko Erkkilän sekä Tauno Oksasen ja Paavo Martikaisen kirjat kertovat sotarikoksista uhrien näkökulmasta. Erkkilä on tehnyt arvokasta työtä etsiessään julkisuuteen myös rikosten tekijät, jotka yhä elävät ja muistelevat 'sankarillisia' partisaaniaikojaan monin seremonioin ja halailevat suomalaisia karmeassa ystävyyden, yhteistyön ja avunannon hengessä. Uhrit ovat hiljaa, kaukaisten syrjäkylien ihmiset. Veikko Erkkilän kirjasta jää kaikumaan partisaanikomentaja Aleksandr Smirnovin nauru ja sanat uhrien omaisille: 'Luuletteko, että olen tullut tänne nöyristelemään edessänne?' Suomalaisen nöyristelyn takia uhrit on jätetty yksin."


Seitäjärven tapahtumat

Partisaanihyökkäyksessä Savukosken Seitajärven kylään aamuyöllä 7. heinäkuuta 1944 kuoli neljätoista kylän siviiliasukasta ja kaksi vartioryhmän sotilasta.
"Savukosken Seitajärvellä vanhan heinäladon sisähirressä on kaksi kaiverrusta: Valma Arajärvi ja MA 13.6. 1944. Nimikirjaimet tarkoittavat Martta Arajärveä. Martta oli tehnyt molemmat kaiverrukset vähän sen jälkeen, kun oli täyttänyt viisitoista vuotta. Hän oli ollut ladossa viisivuotiaan sisarensa Valman kanssa."

"Kolme viikkoa myöhemmin tytöistä oli jäljellä enää nämä kaiverrukset ja valokuvat heidän ruumiistaan.Nämä kuvat ovat kuuluvat nyt Sotahistorian laitokselle luovutettavaan aineistoon.

Neuvostoliittolainen partisaanijoukko hyökkäsi kylään ja tappoi tai vangitsi kaikki tavoittamansa ihmiset. Naiset ja tytöt joutuivat kokemaan harkituimmat verityöt, sillä heidät vietiin kauaksi metsään teloitettaviksi. Suurin osa viiden asumuksen kylästä poltettiin."

Seitajärven hyökkäystä varten partisaaniosastot Poljarnik ja Bolsevik olivat muodostaneet yhteisen hyökkäysosaston, johon kuului 48 miestä ja naista. Kaikkiaan osastossa oli 152 partisaania. Hyökkäystä kylään valmisteltiin useita päiviä.

Nujerretun osa oli vaieta
Sodan päättymisen jälkeen Suomen itärajan kylät uskoivat kansainväliseen oikeuteen ja tapahtumien selvityksiin, sillä Suomen tapahtumat alkoivat kaikua ulkomaille yhä useampaan maahan, muuallekin kuin Ruotsiin.

- Mutta ajan kuluminen ei tuonut asioihin muutoksia. Suomessa partisaanihyökkäyksiä koskevat asiakirjat olivat salaisina arkistoissa. Tiedotusvälineet eivät kertoneet kylien kokemuksista enää sen jälkeen, kun sotatoimien viralliset tiedotteet loppuivat,nyt on koittanut aika,jolloin materiaali julkaistaan.


Neuvostopartisaanien terroritekoja yritti 1950-luvun lopulla saada sotarikoksia tutkivan YK:n komission käsittelyyn mm. asekätkennän vuoksi Yhdysvaltoihin paennut, partisaanien takaa-ajaja, Itä-Lappia suojanneen osasto Saun joukkueenjohtaja Olavi Alakulppi.

Hän oli saanut haltuunsa Seitajärven uhreista otettuja valokuvia ja hyökkäyksestä kertovia ruotsalaisia lehtiä. Komissio ei Alakulpin mukaan päässyt edes aloittamaan tutkimuksia kuullessaan Neuvostoliiton ja Suomen YK-lähettiläitä.

Sodankäynnin rajoituksia säätelevän Geneven sopimuksen Neuvostoliitto hyväksyi vuonna 1943.
- Ironista, että tuosta vuodesta lähtien neuvostopartisaanien tuhotyöt keskittyivät aikaisempaa useammin suomalaisiin siviilikyliin.

Aleksandr Smirnov on palkittu mm. korkeilla kunniamerkeillä Nevostoliitossa tekemistään urotöistä.

dark-signs kirjoitti:

Ainakaan minulle ei tullut tässä asiassa mitään uutta tietoa, sillä olen ollut varsin tietoinen näistä tapahtumista jo aikoja sitten. En ole edes missään vaiheessa kieltänyt näitä neuvostopartisaanien tekemiä sotarikoksia, joissa suomalainen siviiliväestö joutui uhriksi. Enkä todellakaan ole pitänyt näitä partisaaneja minkäänlaisina sankareina, jos joku täällä niin luulee.

Nämä isänmaalliset oikeistolaiset sen sijaan pyrkivät aina salaamaan kaikki ne sotarikokset, joista suomalaiset sotilaat olivat vastuussa. Näistä asioista ei ikinä haluta puhua, koska aiheen katsotaan olevan liian arkaluontoinen ja jopa sotaveteraanien muistoa loukkaava. Oikeistolaiset kyllä ihailevat aina suomalaisia sotilaita, vaikka kyseessä olisikin siviiliväestön tappamiseen syyllistynyt sotarikollinen, tai omia sotilaita teloittanut lahtari. Jos Huhtiniemen tapahtumissa ei kerran ole mitään salailtavaa, niin otetaan asia sitten oikein päivän puheenaiheeksi.

sinun ne pitää tuoda esille.ei ne konnan työt omin nokinensa esille tule.joko huhtiniemen luissa luodin reikiä?
sulla pioneeri pentuleirin kumitusjutut alkaneet elämään omaa elämäänsä.fiktiot&faktat sekaisin.
koitappa löytää asiaasi puoltavia linkkejä

näytetään kirjoitti:

suomalaislapsille isoisien teot Itä-Karjalan keskitysleireillä, kun naisia ja lapsia piestiin henkihieveriin ja monta viatonta vankia "hävisi" yöhön kun suhnat veivät, ettei jalat maata viistänyt. Tiedän tämän kun olen leireillä olleita puhuttanut! Ja kuvia lahtarit ottivat! Odotellaan jos vaikka hesarin toimittajat tekisi tutkivaa journalismia ja kaivaisi kyseisiä kuvia arkistojen kätköistä!

Ei varmaan koskaan, koska sellaista ei ole tapahtunut muualla kuin punatautisten kommeareiden märissä päivunissa.

Menkääpä laulamaan partisaanivalssianne huomenna murhattujen haudoille.

Laskija Loikkanen kirjoitti:

Voisitko vastata seuraaviin kysymyksiin:
1) Millä leirillä puhutellut olivat ?
2) Kuka otti kuvia leiriläilistä,Suomalaiset vartijatko ?
3) Mikähän mahtoi olla haastatellun kansallinen tausta,eli missä maassa olet leirillä ollutta haastatellut ?
Kiitos etukäteen vastauksista .

1. Alavoisten ja Petroskoin leireillä.
2. Suomalaiset sotilaat, eivät kulema olleet leirien henkilökuntaa.
3. enemmänkin puhutin kuin haastattelin, mutta Viipurissa -73 ja venäläisiä henkilöitä.

rajaseudun asukkaat kirjoitti:

sinne jätti, vaikka pois piti hakea. Syyttäkää niitä "sankarpoikanne"

Kas kun nuo punakiimaiset murhaajat eivät etukäteen kertoneet tulostaan. Kyllä suomen armeija olisi evakuoinut siviilit kotoaan, mutta koskapas nuo punafasistit ovat tekojaan etukäteen kertoneet.

dark-signs kirjoitti:

Ainakaan minulle ei tullut tässä asiassa mitään uutta tietoa, sillä olen ollut varsin tietoinen näistä tapahtumista jo aikoja sitten. En ole edes missään vaiheessa kieltänyt näitä neuvostopartisaanien tekemiä sotarikoksia, joissa suomalainen siviiliväestö joutui uhriksi. Enkä todellakaan ole pitänyt näitä partisaaneja minkäänlaisina sankareina, jos joku täällä niin luulee.

Nämä isänmaalliset oikeistolaiset sen sijaan pyrkivät aina salaamaan kaikki ne sotarikokset, joista suomalaiset sotilaat olivat vastuussa. Näistä asioista ei ikinä haluta puhua, koska aiheen katsotaan olevan liian arkaluontoinen ja jopa sotaveteraanien muistoa loukkaava. Oikeistolaiset kyllä ihailevat aina suomalaisia sotilaita, vaikka kyseessä olisikin siviiliväestön tappamiseen syyllistynyt sotarikollinen, tai omia sotilaita teloittanut lahtari. Jos Huhtiniemen tapahtumissa ei kerran ole mitään salailtavaa, niin otetaan asia sitten oikein päivän puheenaiheeksi.

...jos keskusteltu. Aapokin totesi syylliseksi suomen puolustusvoimat vuonna 1944 ja Mannerheimin vuonna 1918. Valitettavasti nuo vainajat olivat kuolleet jo 1800-luvulla.

Huhtiniemen teloitukset ovat kommareiden propagandaa. Partisaanien murhat ovat dokumentoitua faktaa. Haluaako punafasistimme keskustella saduista vai faktoista? Sadut tuntuvat kiinnostavan enemmän... valitettavasti...

Ovatko nuo venäläisten sotarikokset sinulle NIIN pyhiä, että keskustelu pitää siirtää heti satuiluihin suomalaisten rikoksista? Olet säälittävä sotarikollisten suojelija.

varmasti kirjoitti:

1. Alavoisten ja Petroskoin leireillä.
2. Suomalaiset sotilaat, eivät kulema olleet leirien henkilökuntaa.
3. enemmänkin puhutin kuin haastattelin, mutta Viipurissa -73 ja venäläisiä henkilöitä.

16. kesäkuuta 1941 kokoonnuttiin Kajaaniin suunnittelemaan Itä-Karjalan miehityshallintoa. Paikalle saapui heimotyössä mukana olleita suomalaisia ja Suomessa asuvia 'heimopakolaisia'. Järjestelyissä oli mukana myös pää- ja sisäministeri, Lapin maaherra Hilli, Siirtoveäen Huollon johtaja Urho Kekkonen. Vielä syksyllä 1941 sodan ollessa käynnissä tutkittiin syksyllä 1941 valtiojohdon tieten suomensukuisten kansojen sekä "juurettomien venäläisten" väestönsiirtomahdollisuuksia Itä-Karjalassa ja Pohjois-Venäjällä. Suomi antoi myös Saksalle voimakkaita signaaleja siitä, että Kuolan niemimaa ja Itä-Karjala ovat osa Suomea. Asiaa perusteltiin sotilaallisilla, kulttuurisilla, väestöllisillä ja taloudellisilla syillä. (Björkman 1998)

Päämajan Itä-Karjalan hallintosuunnitelmissa on lisäksi maininta, että "Suomen tarkoitus on myös pitää Karjala hallussaan ja kehittää siitä valtakunnan tasavertainen osa ja vahva suojamuuri Venäjää vastaan". Väestö oli sen takia saatava puhdistetuksi vieraista, eli venäläisistä, aineksista. Päätös Itä-Karjalan sotilashallinnon yleisjärjestelyistä tehtiin 15.7.1941 (Suviniemi 1996, 25).

Päämajan sotilashallintoesikunnan suunnitelmiin kuului muun muassa viiden henkilöryhmän siirtäminen vallatuille alueille: heimopakolaisten; suomalaisten rintamamiesten, sotainvalidien ja sotaorpojen; evakuoitujen itäkarjalaisten; Venäjän suomensukuisten kansojen ja Saksan sotavankien, jotka puhuivat suomea; sekä ulkosuomalaisten, lähinnä Yhdysvaltojen ja Kanadan siirtolaisten. (Manninen 1980, 47-51, 155-158, 167, 175, 189-192; Uola 1982, 406-410, 421, 425, 430-455.)" (Nordberg 2003, 188-189)

(Weilin Göös: Suomi 85 itsenäisyyden puolustajat, osa Rintamalla, s.211):
"Miehitysalue saavutti ennen vuoden 1941 loppua sodanaikaisen laajuutensa, ja sen väkiluvuksi kirjattiin enimmillään hieman yli 85 000. Väestönkirjauksen pohjaksi annettiin 21.8.1941 käsky kansallisuusjaottelun suorittamiseksi ltä-Karjalassa. Sen tarkoituksena sanottiin olevan Suomen kansaan elimellisesti liittyvän ja rodullisesti puhtaan kantaväestön luominen. Väestö jaettiin kansallisuusryhmiin. Pääryhmat olivat "kansalliset" ja "epäkansalliset" seka vielä erikseen siirto- ja keskitysleireissä olevat.

Väkiluvultaan suurin alue oh Äänisniemi, jossa oli lähes yksinomaan venäläistä asutusta, enimmillaan 22 000 henkea. Suomensukuisen väestön suuri enemmistö asui sotilashallintoalueen eteläosassa Aunuksessa ja sen ympäristössä. Vienan piirissä, Karhumäen linjalta pohjoiseen asui vain noin 3 000 henkeä. Suomalaisten haltuun joutuneella alueella oli ennen sotaa asunut enintään 300 000 henkeä. Heistä siis alle 30 prosenttia oli jäänyt paikoilleen. Vuoden 1944 alussa väestö jakaantui melko tasaisesti kahtia: kansallisia oli 41875 ja epäkansallisia 41 510. Kansallisuusjaottelulla väestö jaettiin etuoikeutettuihin ja muihin, mikä vaikutti elintarvikeannoksiin, palkkoihin ja muihinkin etuihin. Karjala karjalaisille, muukalaiset muualle.

Ennen päähyökkäyksen alkua 8.7.1941 ylipäällikkö antoi käskyn, jossa määrättiin vallattavalle alueelle jäävän väestön käsitteystä. Sen mukaan venäläinen väestö oli vangittava ja toimitettava keskitysleiriin. Suomen talvisodassa menettämän Karjalan osan alueelle jääneille noin 2 000 neuvostokansalaiselle perustettiin Kanta-Suomeen Miehikälään keskitysleiri. Suuremmassa määrin venäläisväestöä jäi
suomalaisten käsiin edettäessä kohti Syväriä. Syvärin seutu kuului hallinnollisesti Leningradin alueeseen. Syvärin seudun venäläisväestöä varten perustettiin Petroskoihin kuusi keskitysleiriä. Muut suuremmat leirit olivat Pyhäjärven ja Alavoisten leiri. Enimmillään leireissä oli väkeä noin 4 000 henkeä keväällä 1942. Äänisniemeltä siirrettiin keskitysleiriin noin 2 700 henkeä. Muu väestö sai asua vapaana koko miehityksen ajan. Vuoden 1942 alussa Repolan alueelle oli perustettu Lusman ja Koropin kyliin leirit ei-venäläisiä epäkansallisia varten. Repolan alueella oli myös epäluotettavia suomensukuisia varten
perustettu Kolvasjärven keskitysleiri. Vastaavasti epäluotettavia epäkansallisia varten perustettiin leiri Kinnasvaaraan, missä toimi myös miehitysalueen keskusvankila.

Sotilashallinnossa oil pyrkimyksenä päästä Karjalan venäläisväestöstä alueelle "pakkosiirrettynä" väestönä mahdollisimman pian eroon. Sotilashallintokomentajan lainopillinen avustaja sotilasvirkailija Merikoski matkusti loppusyksystä 1941 tutustumaan Saksan idässä valtaamien alueitten hallinnolliseen järjestelyyn. Matkalla hän keskusteli Päämajalta saamiensa ohjeiden mukaisesti mahdollisuuksista saada siirretyksi ltä-Karjalaan jäänyt venäläinen siviiliväestö Saksan idässä valtaamille alueille jo ennen Saksan ja Neuvostoliiton välisen sodan loppua. Asian ratkeaminen jäi odottamaan Leningradin kukistumista, mutta siihen ei myöhemmin enää palattu.

Elintarvikejakelussa leiriläiset rinnastettiin sotavankeihin, ja näin heidän annoksensa olivat huomattavasti muuta väestöä pienempiä. Talvesta 1942 alkaen kärjistynyt elintarviketilanne synnytti nälkäkatastrofin, jonka seurauksena leirikuolleisuus kohosi suureksi. Kuolleisuutta lisäsi leiriväestön vanhusten ja lasten hyvin suuri osuus. Kaikkiaan leireissä kuoli 4 600 henkeä, heistä 2 500 huhti-syyskuussa 1942. "

Päätelmä:Kuolleisuus leireillä oli suuri johtuen huonosta elintarviketilanteesta,mutta väitteesi suomalaisten aseenkäytöstä siivilejä ja nimenomaan lapsia ja naisia vastaan en usko,ennekuin parempia todisteita ilmenee.

Laskija Loikkanen kirjoitti:

16. kesäkuuta 1941 kokoonnuttiin Kajaaniin suunnittelemaan Itä-Karjalan miehityshallintoa. Paikalle saapui heimotyössä mukana olleita suomalaisia ja Suomessa asuvia 'heimopakolaisia'. Järjestelyissä oli mukana myös pää- ja sisäministeri, Lapin maaherra Hilli, Siirtoveäen Huollon johtaja Urho Kekkonen. Vielä syksyllä 1941 sodan ollessa käynnissä tutkittiin syksyllä 1941 valtiojohdon tieten suomensukuisten kansojen sekä "juurettomien venäläisten" väestönsiirtomahdollisuuksia Itä-Karjalassa ja Pohjois-Venäjällä. Suomi antoi myös Saksalle voimakkaita signaaleja siitä, että Kuolan niemimaa ja Itä-Karjala ovat osa Suomea. Asiaa perusteltiin sotilaallisilla, kulttuurisilla, väestöllisillä ja taloudellisilla syillä. (Björkman 1998)

Päämajan Itä-Karjalan hallintosuunnitelmissa on lisäksi maininta, että "Suomen tarkoitus on myös pitää Karjala hallussaan ja kehittää siitä valtakunnan tasavertainen osa ja vahva suojamuuri Venäjää vastaan". Väestö oli sen takia saatava puhdistetuksi vieraista, eli venäläisistä, aineksista. Päätös Itä-Karjalan sotilashallinnon yleisjärjestelyistä tehtiin 15.7.1941 (Suviniemi 1996, 25).

Päämajan sotilashallintoesikunnan suunnitelmiin kuului muun muassa viiden henkilöryhmän siirtäminen vallatuille alueille: heimopakolaisten; suomalaisten rintamamiesten, sotainvalidien ja sotaorpojen; evakuoitujen itäkarjalaisten; Venäjän suomensukuisten kansojen ja Saksan sotavankien, jotka puhuivat suomea; sekä ulkosuomalaisten, lähinnä Yhdysvaltojen ja Kanadan siirtolaisten. (Manninen 1980, 47-51, 155-158, 167, 175, 189-192; Uola 1982, 406-410, 421, 425, 430-455.)" (Nordberg 2003, 188-189)

(Weilin Göös: Suomi 85 itsenäisyyden puolustajat, osa Rintamalla, s.211):
"Miehitysalue saavutti ennen vuoden 1941 loppua sodanaikaisen laajuutensa, ja sen väkiluvuksi kirjattiin enimmillään hieman yli 85 000. Väestönkirjauksen pohjaksi annettiin 21.8.1941 käsky kansallisuusjaottelun suorittamiseksi ltä-Karjalassa. Sen tarkoituksena sanottiin olevan Suomen kansaan elimellisesti liittyvän ja rodullisesti puhtaan kantaväestön luominen. Väestö jaettiin kansallisuusryhmiin. Pääryhmat olivat "kansalliset" ja "epäkansalliset" seka vielä erikseen siirto- ja keskitysleireissä olevat.

Väkiluvultaan suurin alue oh Äänisniemi, jossa oli lähes yksinomaan venäläistä asutusta, enimmillaan 22 000 henkea. Suomensukuisen väestön suuri enemmistö asui sotilashallintoalueen eteläosassa Aunuksessa ja sen ympäristössä. Vienan piirissä, Karhumäen linjalta pohjoiseen asui vain noin 3 000 henkeä. Suomalaisten haltuun joutuneella alueella oli ennen sotaa asunut enintään 300 000 henkeä. Heistä siis alle 30 prosenttia oli jäänyt paikoilleen. Vuoden 1944 alussa väestö jakaantui melko tasaisesti kahtia: kansallisia oli 41875 ja epäkansallisia 41 510. Kansallisuusjaottelulla väestö jaettiin etuoikeutettuihin ja muihin, mikä vaikutti elintarvikeannoksiin, palkkoihin ja muihinkin etuihin. Karjala karjalaisille, muukalaiset muualle.

Ennen päähyökkäyksen alkua 8.7.1941 ylipäällikkö antoi käskyn, jossa määrättiin vallattavalle alueelle jäävän väestön käsitteystä. Sen mukaan venäläinen väestö oli vangittava ja toimitettava keskitysleiriin. Suomen talvisodassa menettämän Karjalan osan alueelle jääneille noin 2 000 neuvostokansalaiselle perustettiin Kanta-Suomeen Miehikälään keskitysleiri. Suuremmassa määrin venäläisväestöä jäi
suomalaisten käsiin edettäessä kohti Syväriä. Syvärin seutu kuului hallinnollisesti Leningradin alueeseen. Syvärin seudun venäläisväestöä varten perustettiin Petroskoihin kuusi keskitysleiriä. Muut suuremmat leirit olivat Pyhäjärven ja Alavoisten leiri. Enimmillään leireissä oli väkeä noin 4 000 henkeä keväällä 1942. Äänisniemeltä siirrettiin keskitysleiriin noin 2 700 henkeä. Muu väestö sai asua vapaana koko miehityksen ajan. Vuoden 1942 alussa Repolan alueelle oli perustettu Lusman ja Koropin kyliin leirit ei-venäläisiä epäkansallisia varten. Repolan alueella oli myös epäluotettavia suomensukuisia varten
perustettu Kolvasjärven keskitysleiri. Vastaavasti epäluotettavia epäkansallisia varten perustettiin leiri Kinnasvaaraan, missä toimi myös miehitysalueen keskusvankila.

Sotilashallinnossa oil pyrkimyksenä päästä Karjalan venäläisväestöstä alueelle "pakkosiirrettynä" väestönä mahdollisimman pian eroon. Sotilashallintokomentajan lainopillinen avustaja sotilasvirkailija Merikoski matkusti loppusyksystä 1941 tutustumaan Saksan idässä valtaamien alueitten hallinnolliseen järjestelyyn. Matkalla hän keskusteli Päämajalta saamiensa ohjeiden mukaisesti mahdollisuuksista saada siirretyksi ltä-Karjalaan jäänyt venäläinen siviiliväestö Saksan idässä valtaamille alueille jo ennen Saksan ja Neuvostoliiton välisen sodan loppua. Asian ratkeaminen jäi odottamaan Leningradin kukistumista, mutta siihen ei myöhemmin enää palattu.

Elintarvikejakelussa leiriläiset rinnastettiin sotavankeihin, ja näin heidän annoksensa olivat huomattavasti muuta väestöä pienempiä. Talvesta 1942 alkaen kärjistynyt elintarviketilanne synnytti nälkäkatastrofin, jonka seurauksena leirikuolleisuus kohosi suureksi. Kuolleisuutta lisäsi leiriväestön vanhusten ja lasten hyvin suuri osuus. Kaikkiaan leireissä kuoli 4 600 henkeä, heistä 2 500 huhti-syyskuussa 1942. "

Päätelmä:Kuolleisuus leireillä oli suuri johtuen huonosta elintarviketilanteesta,mutta väitteesi suomalaisten aseenkäytöstä siivilejä ja nimenomaan lapsia ja naisia vastaan en usko,ennekuin parempia todisteita ilmenee.

olisi pitänyt tehdä?
suomella ei ollut käytössä siperiaa jonne kyyditä alku asukkaat.neukuilla oli jonne viedä muut kuin venäläiset.neukut on kyydinnyt ruijasta liekkö mustalle merelle asti vähemmistot.ne epäluotettavat.sehän oli neukkujen juoni jättää asukkaat rasitteiksi sodan jalkoihin

dark-signs kirjoitti:

Ainakaan minulle ei tullut tässä asiassa mitään uutta tietoa, sillä olen ollut varsin tietoinen näistä tapahtumista jo aikoja sitten. En ole edes missään vaiheessa kieltänyt näitä neuvostopartisaanien tekemiä sotarikoksia, joissa suomalainen siviiliväestö joutui uhriksi. Enkä todellakaan ole pitänyt näitä partisaaneja minkäänlaisina sankareina, jos joku täällä niin luulee.

Nämä isänmaalliset oikeistolaiset sen sijaan pyrkivät aina salaamaan kaikki ne sotarikokset, joista suomalaiset sotilaat olivat vastuussa. Näistä asioista ei ikinä haluta puhua, koska aiheen katsotaan olevan liian arkaluontoinen ja jopa sotaveteraanien muistoa loukkaava. Oikeistolaiset kyllä ihailevat aina suomalaisia sotilaita, vaikka kyseessä olisikin siviiliväestön tappamiseen syyllistynyt sotarikollinen, tai omia sotilaita teloittanut lahtari. Jos Huhtiniemen tapahtumissa ei kerran ole mitään salailtavaa, niin otetaan asia sitten oikein päivän puheenaiheeksi.

"Jos Huhtiniemen tapahtumissa ei kerran ole mitään salailtavaa, niin otetaan asia sitten oikein päivän puheenaiheeksi"

Minusta Veli hyvä,tuntuu että olet tutustunut Huhtiniemen tapaukseen jossain värittyneessä opintopiirissä.Et ehkä ole tutustunut aiheeseen muutoinkun kahden kirjallisen materiaalin mukaan.

Jos saan arvata niin,toinen on Heikki Hietamiehen teos ja toinen on Antti Arposen,Karjala-lehden päätoimittajan,teos.

Näissä teoksissa fiktio on korvannut osittain faktan,koska joulu on tulossa ja kirjojen myyntiluvut pitää saa ylös.Antti Arposen teoksen painosmäärä on kuitenkin aika pieni,ei uskaltanut ottaa riskiä.

Huhtiniemen tapaus on avoin vielä tällä ketkellä.Kaivaukset ovat alkaneet,mutta niitä on tehty väärässä paikassa.Kaivausten suunnittelussa käytettiin maatutkaa,jolla pyrittiin selvittämään paikkoja,jossa maata on muokattu.Samoin vuoden 1971 tapahtuneet löydökset tehtiin samalta alueelta,jossa maatutkaus suoritettiin.Maatutkaa käyttivät sekä puolustusvoimat,että Etelä-Karjalan Ammattikorkeakoulu.

Minulla on myös tietoa asiasta.Tunnen henkilökohtaisesti Saimaan Suojeluskunnan sodanaikaisia toimijoita,tai tarkemmin tunsin;he ovat jo kuolleet.Nimiä en mainitse,syyn varmaan tiedät.

Siinä ole oikeassa,että alueelta löytyy ammuttuja sotilaskarkurita.Heitä vaan ei ole ammuttu laittomasti.Heinäkuun 5 1944 tuli voimaan laki,jonka mukaan sotilaskarkuduudesta voitiin tuomita kuolemaan.Karkuruuteen piti kuitenkin liittyä muiden vaarantamista tai agitaatiota.Tutustu tarkemmin lakiin Finlexin kokoelmissa.

Kun näitä ammuttuja löydetään leirikentän eli lentokentän laidasta,Huhtiniemestä n. 500 metriä,pitää pystyä todistamaan seuraavat asiat:

Onko ammututut tuomittu ja ammuttu ennen 5:ttä heinäkuuta 1944.

Se että dokumentit puuttuu,ei tee toiminnasta laitonta.

Kun opintopiirissänne asiaa puidaan,ottakaa asioista selvää.Älkää irroittako tapausta kontekstista vaan käsitelkää tapaus senaikaisessa ajassa.

Toisaalta voinen esittää sinulle kysymyksen:

Oletko lopettanut vaimosi,elämänkumppanisi tai toverisi hakkaamisen ? Vastaukseksi kelpaa muuten vain Kyllä tai Ei ?

Laskija Loikkanen kirjoitti:

16. kesäkuuta 1941 kokoonnuttiin Kajaaniin suunnittelemaan Itä-Karjalan miehityshallintoa. Paikalle saapui heimotyössä mukana olleita suomalaisia ja Suomessa asuvia 'heimopakolaisia'. Järjestelyissä oli mukana myös pää- ja sisäministeri, Lapin maaherra Hilli, Siirtoveäen Huollon johtaja Urho Kekkonen. Vielä syksyllä 1941 sodan ollessa käynnissä tutkittiin syksyllä 1941 valtiojohdon tieten suomensukuisten kansojen sekä "juurettomien venäläisten" väestönsiirtomahdollisuuksia Itä-Karjalassa ja Pohjois-Venäjällä. Suomi antoi myös Saksalle voimakkaita signaaleja siitä, että Kuolan niemimaa ja Itä-Karjala ovat osa Suomea. Asiaa perusteltiin sotilaallisilla, kulttuurisilla, väestöllisillä ja taloudellisilla syillä. (Björkman 1998)

Päämajan Itä-Karjalan hallintosuunnitelmissa on lisäksi maininta, että "Suomen tarkoitus on myös pitää Karjala hallussaan ja kehittää siitä valtakunnan tasavertainen osa ja vahva suojamuuri Venäjää vastaan". Väestö oli sen takia saatava puhdistetuksi vieraista, eli venäläisistä, aineksista. Päätös Itä-Karjalan sotilashallinnon yleisjärjestelyistä tehtiin 15.7.1941 (Suviniemi 1996, 25).

Päämajan sotilashallintoesikunnan suunnitelmiin kuului muun muassa viiden henkilöryhmän siirtäminen vallatuille alueille: heimopakolaisten; suomalaisten rintamamiesten, sotainvalidien ja sotaorpojen; evakuoitujen itäkarjalaisten; Venäjän suomensukuisten kansojen ja Saksan sotavankien, jotka puhuivat suomea; sekä ulkosuomalaisten, lähinnä Yhdysvaltojen ja Kanadan siirtolaisten. (Manninen 1980, 47-51, 155-158, 167, 175, 189-192; Uola 1982, 406-410, 421, 425, 430-455.)" (Nordberg 2003, 188-189)

(Weilin Göös: Suomi 85 itsenäisyyden puolustajat, osa Rintamalla, s.211):
"Miehitysalue saavutti ennen vuoden 1941 loppua sodanaikaisen laajuutensa, ja sen väkiluvuksi kirjattiin enimmillään hieman yli 85 000. Väestönkirjauksen pohjaksi annettiin 21.8.1941 käsky kansallisuusjaottelun suorittamiseksi ltä-Karjalassa. Sen tarkoituksena sanottiin olevan Suomen kansaan elimellisesti liittyvän ja rodullisesti puhtaan kantaväestön luominen. Väestö jaettiin kansallisuusryhmiin. Pääryhmat olivat "kansalliset" ja "epäkansalliset" seka vielä erikseen siirto- ja keskitysleireissä olevat.

Väkiluvultaan suurin alue oh Äänisniemi, jossa oli lähes yksinomaan venäläistä asutusta, enimmillaan 22 000 henkea. Suomensukuisen väestön suuri enemmistö asui sotilashallintoalueen eteläosassa Aunuksessa ja sen ympäristössä. Vienan piirissä, Karhumäen linjalta pohjoiseen asui vain noin 3 000 henkeä. Suomalaisten haltuun joutuneella alueella oli ennen sotaa asunut enintään 300 000 henkeä. Heistä siis alle 30 prosenttia oli jäänyt paikoilleen. Vuoden 1944 alussa väestö jakaantui melko tasaisesti kahtia: kansallisia oli 41875 ja epäkansallisia 41 510. Kansallisuusjaottelulla väestö jaettiin etuoikeutettuihin ja muihin, mikä vaikutti elintarvikeannoksiin, palkkoihin ja muihinkin etuihin. Karjala karjalaisille, muukalaiset muualle.

Ennen päähyökkäyksen alkua 8.7.1941 ylipäällikkö antoi käskyn, jossa määrättiin vallattavalle alueelle jäävän väestön käsitteystä. Sen mukaan venäläinen väestö oli vangittava ja toimitettava keskitysleiriin. Suomen talvisodassa menettämän Karjalan osan alueelle jääneille noin 2 000 neuvostokansalaiselle perustettiin Kanta-Suomeen Miehikälään keskitysleiri. Suuremmassa määrin venäläisväestöä jäi
suomalaisten käsiin edettäessä kohti Syväriä. Syvärin seutu kuului hallinnollisesti Leningradin alueeseen. Syvärin seudun venäläisväestöä varten perustettiin Petroskoihin kuusi keskitysleiriä. Muut suuremmat leirit olivat Pyhäjärven ja Alavoisten leiri. Enimmillään leireissä oli väkeä noin 4 000 henkeä keväällä 1942. Äänisniemeltä siirrettiin keskitysleiriin noin 2 700 henkeä. Muu väestö sai asua vapaana koko miehityksen ajan. Vuoden 1942 alussa Repolan alueelle oli perustettu Lusman ja Koropin kyliin leirit ei-venäläisiä epäkansallisia varten. Repolan alueella oli myös epäluotettavia suomensukuisia varten
perustettu Kolvasjärven keskitysleiri. Vastaavasti epäluotettavia epäkansallisia varten perustettiin leiri Kinnasvaaraan, missä toimi myös miehitysalueen keskusvankila.

Sotilashallinnossa oil pyrkimyksenä päästä Karjalan venäläisväestöstä alueelle "pakkosiirrettynä" väestönä mahdollisimman pian eroon. Sotilashallintokomentajan lainopillinen avustaja sotilasvirkailija Merikoski matkusti loppusyksystä 1941 tutustumaan Saksan idässä valtaamien alueitten hallinnolliseen järjestelyyn. Matkalla hän keskusteli Päämajalta saamiensa ohjeiden mukaisesti mahdollisuuksista saada siirretyksi ltä-Karjalaan jäänyt venäläinen siviiliväestö Saksan idässä valtaamille alueille jo ennen Saksan ja Neuvostoliiton välisen sodan loppua. Asian ratkeaminen jäi odottamaan Leningradin kukistumista, mutta siihen ei myöhemmin enää palattu.

Elintarvikejakelussa leiriläiset rinnastettiin sotavankeihin, ja näin heidän annoksensa olivat huomattavasti muuta väestöä pienempiä. Talvesta 1942 alkaen kärjistynyt elintarviketilanne synnytti nälkäkatastrofin, jonka seurauksena leirikuolleisuus kohosi suureksi. Kuolleisuutta lisäsi leiriväestön vanhusten ja lasten hyvin suuri osuus. Kaikkiaan leireissä kuoli 4 600 henkeä, heistä 2 500 huhti-syyskuussa 1942. "

Päätelmä:Kuolleisuus leireillä oli suuri johtuen huonosta elintarviketilanteesta,mutta väitteesi suomalaisten aseenkäytöstä siivilejä ja nimenomaan lapsia ja naisia vastaan en usko,ennekuin parempia todisteita ilmenee.

Lainaus Helge Seppälän kirjasta “Suomi miehittäjänä 1941-1944”

“Suomalaisten joukkojen perustamilla keskitysleireillä oli marraskuussa 1941 yhteensä 11 166 henkeä. Keräily oli tehokasta, koska vuoden 1941 lopulla keskitysleireillä oli 20 005 enemmän tai vähemmän tervettä venäläistä tai vierasheimolaista kansalaista. Vuoden 1943 alussa keskitysleireillä oli 15 240 epäkansallista henkilöä. Suurimmillaan keskitysleirien vahvuus oli maaliskuussa 1942, jolloin leireillä oli 23 984 epäkansallista eli pääasiallisesti venäläisiä.”

Toinen lainaus samasta kirjasta:

“Enimmillään keskitysleireissä oli noin 27 % miehitetyn alueen väestöstä. Kansainväliseltä kannalta katsoen lukua on pidettävä suurena.”

Veli Hopia kirjoitti:

Aleksandr Smirnov ja Georgi Kalashnikov, taistelija Valentin Smirnov, joukkueenjohtaja Nikolai Dmitrijenko, partisaaniosaston tiedustelupäällikkö Anatoli Golubev sekä lääkintäsisaret Valentina Derjabina ja Helga Lobuh.

Kirjailija ja upseeri Pentti H. Tikkanen kirjoitti muun muassa Seitajärven tuhotöistä dokumenttiromaanissaan Partisaanit hyökkäävät (1971). Kirjan arvosteli Helsingin Sanomissa Mattiesko Hytönen, joka sivuutti sotarikosten kuvauksen. Tikkanen panee julmuudet 'sodan järjettömyyden' tiliin. Tyyne Martikainen kuvailee viranomaisten penseää suhtautumista partisaanien uhreihin ja heidän omaisiinsa, mutta Erkkilä käsittelee myös vaikenevia tiedotusvälineitä. Hän toteaa myös suomalaisen älymystön pysyneen hiljaa näistä sotarikoksista. Sana suomettuminen tulee väkisinkin mieleen, vaikka Erkkilä ei sitä käytä. Sen sanan takana on yksinkertainen logiikka: vain hävinneet syyllistyvät sotarikoksiin. Tyyne Martikaisen, Veikko Erkkilän sekä Tauno Oksasen ja Paavo Martikaisen kirjat kertovat sotarikoksista uhrien näkökulmasta. Erkkilä on tehnyt arvokasta työtä etsiessään julkisuuteen myös rikosten tekijät, jotka yhä elävät ja muistelevat 'sankarillisia' partisaaniaikojaan monin seremonioin ja halailevat suomalaisia karmeassa ystävyyden, yhteistyön ja avunannon hengessä. Uhrit ovat hiljaa, kaukaisten syrjäkylien ihmiset. Veikko Erkkilän kirjasta jää kaikumaan partisaanikomentaja Aleksandr Smirnovin nauru ja sanat uhrien omaisille: 'Luuletteko, että olen tullut tänne nöyristelemään edessänne?' Suomalaisen nöyristelyn takia uhrit on jätetty yksin."


Seitäjärven tapahtumat

Partisaanihyökkäyksessä Savukosken Seitajärven kylään aamuyöllä 7. heinäkuuta 1944 kuoli neljätoista kylän siviiliasukasta ja kaksi vartioryhmän sotilasta.
"Savukosken Seitajärvellä vanhan heinäladon sisähirressä on kaksi kaiverrusta: Valma Arajärvi ja MA 13.6. 1944. Nimikirjaimet tarkoittavat Martta Arajärveä. Martta oli tehnyt molemmat kaiverrukset vähän sen jälkeen, kun oli täyttänyt viisitoista vuotta. Hän oli ollut ladossa viisivuotiaan sisarensa Valman kanssa."

"Kolme viikkoa myöhemmin tytöistä oli jäljellä enää nämä kaiverrukset ja valokuvat heidän ruumiistaan.Nämä kuvat ovat kuuluvat nyt Sotahistorian laitokselle luovutettavaan aineistoon.

Neuvostoliittolainen partisaanijoukko hyökkäsi kylään ja tappoi tai vangitsi kaikki tavoittamansa ihmiset. Naiset ja tytöt joutuivat kokemaan harkituimmat verityöt, sillä heidät vietiin kauaksi metsään teloitettaviksi. Suurin osa viiden asumuksen kylästä poltettiin."

Seitajärven hyökkäystä varten partisaaniosastot Poljarnik ja Bolsevik olivat muodostaneet yhteisen hyökkäysosaston, johon kuului 48 miestä ja naista. Kaikkiaan osastossa oli 152 partisaania. Hyökkäystä kylään valmisteltiin useita päiviä.

Nujerretun osa oli vaieta
Sodan päättymisen jälkeen Suomen itärajan kylät uskoivat kansainväliseen oikeuteen ja tapahtumien selvityksiin, sillä Suomen tapahtumat alkoivat kaikua ulkomaille yhä useampaan maahan, muuallekin kuin Ruotsiin.

- Mutta ajan kuluminen ei tuonut asioihin muutoksia. Suomessa partisaanihyökkäyksiä koskevat asiakirjat olivat salaisina arkistoissa. Tiedotusvälineet eivät kertoneet kylien kokemuksista enää sen jälkeen, kun sotatoimien viralliset tiedotteet loppuivat,nyt on koittanut aika,jolloin materiaali julkaistaan.


Neuvostopartisaanien terroritekoja yritti 1950-luvun lopulla saada sotarikoksia tutkivan YK:n komission käsittelyyn mm. asekätkennän vuoksi Yhdysvaltoihin paennut, partisaanien takaa-ajaja, Itä-Lappia suojanneen osasto Saun joukkueenjohtaja Olavi Alakulppi.

Hän oli saanut haltuunsa Seitajärven uhreista otettuja valokuvia ja hyökkäyksestä kertovia ruotsalaisia lehtiä. Komissio ei Alakulpin mukaan päässyt edes aloittamaan tutkimuksia kuullessaan Neuvostoliiton ja Suomen YK-lähettiläitä.

Sodankäynnin rajoituksia säätelevän Geneven sopimuksen Neuvostoliitto hyväksyi vuonna 1943.
- Ironista, että tuosta vuodesta lähtien neuvostopartisaanien tuhotyöt keskittyivät aikaisempaa useammin suomalaisiin siviilikyliin.

Aleksandr Smirnov on palkittu mm. korkeilla kunniamerkeillä Nevostoliitossa tekemistään urotöistä.

Valma ja martta Arajärvi 13.6. 1944.

Aleksandr Smirnovin uroteko,joka oli suuren sosialistinen Neuvostoliiton sankari:

http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135223081609.jpeg

dark-signs kirjoitti:

Ainakaan minulle ei tullut tässä asiassa mitään uutta tietoa, sillä olen ollut varsin tietoinen näistä tapahtumista jo aikoja sitten. En ole edes missään vaiheessa kieltänyt näitä neuvostopartisaanien tekemiä sotarikoksia, joissa suomalainen siviiliväestö joutui uhriksi. Enkä todellakaan ole pitänyt näitä partisaaneja minkäänlaisina sankareina, jos joku täällä niin luulee.

Nämä isänmaalliset oikeistolaiset sen sijaan pyrkivät aina salaamaan kaikki ne sotarikokset, joista suomalaiset sotilaat olivat vastuussa. Näistä asioista ei ikinä haluta puhua, koska aiheen katsotaan olevan liian arkaluontoinen ja jopa sotaveteraanien muistoa loukkaava. Oikeistolaiset kyllä ihailevat aina suomalaisia sotilaita, vaikka kyseessä olisikin siviiliväestön tappamiseen syyllistynyt sotarikollinen, tai omia sotilaita teloittanut lahtari. Jos Huhtiniemen tapahtumissa ei kerran ole mitään salailtavaa, niin otetaan asia sitten oikein päivän puheenaiheeksi.

tapahtumat,vai oletko ainoastaan ns. "tiedostanut" tapahtumat ?

Veli Hopia kirjoitti:

"Jos Huhtiniemen tapahtumissa ei kerran ole mitään salailtavaa, niin otetaan asia sitten oikein päivän puheenaiheeksi"

Minusta Veli hyvä,tuntuu että olet tutustunut Huhtiniemen tapaukseen jossain värittyneessä opintopiirissä.Et ehkä ole tutustunut aiheeseen muutoinkun kahden kirjallisen materiaalin mukaan.

Jos saan arvata niin,toinen on Heikki Hietamiehen teos ja toinen on Antti Arposen,Karjala-lehden päätoimittajan,teos.

Näissä teoksissa fiktio on korvannut osittain faktan,koska joulu on tulossa ja kirjojen myyntiluvut pitää saa ylös.Antti Arposen teoksen painosmäärä on kuitenkin aika pieni,ei uskaltanut ottaa riskiä.

Huhtiniemen tapaus on avoin vielä tällä ketkellä.Kaivaukset ovat alkaneet,mutta niitä on tehty väärässä paikassa.Kaivausten suunnittelussa käytettiin maatutkaa,jolla pyrittiin selvittämään paikkoja,jossa maata on muokattu.Samoin vuoden 1971 tapahtuneet löydökset tehtiin samalta alueelta,jossa maatutkaus suoritettiin.Maatutkaa käyttivät sekä puolustusvoimat,että Etelä-Karjalan Ammattikorkeakoulu.

Minulla on myös tietoa asiasta.Tunnen henkilökohtaisesti Saimaan Suojeluskunnan sodanaikaisia toimijoita,tai tarkemmin tunsin;he ovat jo kuolleet.Nimiä en mainitse,syyn varmaan tiedät.

Siinä ole oikeassa,että alueelta löytyy ammuttuja sotilaskarkurita.Heitä vaan ei ole ammuttu laittomasti.Heinäkuun 5 1944 tuli voimaan laki,jonka mukaan sotilaskarkuduudesta voitiin tuomita kuolemaan.Karkuruuteen piti kuitenkin liittyä muiden vaarantamista tai agitaatiota.Tutustu tarkemmin lakiin Finlexin kokoelmissa.

Kun näitä ammuttuja löydetään leirikentän eli lentokentän laidasta,Huhtiniemestä n. 500 metriä,pitää pystyä todistamaan seuraavat asiat:

Onko ammututut tuomittu ja ammuttu ennen 5:ttä heinäkuuta 1944.

Se että dokumentit puuttuu,ei tee toiminnasta laitonta.

Kun opintopiirissänne asiaa puidaan,ottakaa asioista selvää.Älkää irroittako tapausta kontekstista vaan käsitelkää tapaus senaikaisessa ajassa.

Toisaalta voinen esittää sinulle kysymyksen:

Oletko lopettanut vaimosi,elämänkumppanisi tai toverisi hakkaamisen ? Vastaukseksi kelpaa muuten vain Kyllä tai Ei ?

Tipsi Darkille
Kysele tältä suomalalaiselta luutnantilta asiasta.Hän on elossa ja pää pelaa.
Hän oli puolustamassa Viipuria kesällä 1944 ja evakoimassa Lappeenrantaa 1944 heinäkuussa.
http://www.sodatkuvina.cjb.net/images/Jatkosota/Rintama/cwdata/4409ViipuriAselevonHetki.html
Niin,mutta ensin sinun on selvitettävä kuka hän on ? Minä en voi,enkä liioin halua paljastaa hänen henkilöllisuuttaan.