poliiseiksi.
"Asunnottomilla väkivaltaisia kokemuksia vartijoista
Julkaistu: 18.11.2006 19:10
Poliisiammattikorkeakoulun tutkija Elina Ruuskanen haastatteli tämän vuoden maalis–toukokuussa helsinkiläisnuoria ja asunnottomia heidän kokemuksistaan vartijoista.
Vielä julkaisematon tutkimus antaa vartijoille paljon huonomman arvosanan kuin poliisille. Vartijoita syytettiin kovakouraisuudesta ja keskustelemattomuudesta.
"Asunnottomat tekivät hyvin selvän eron poliisin ja vartijoiden välille. Poliisi oli se hyvä viranomainen, joka kuuntelee, vartijat taas olivat töykeitä ja kovakouraisia", Ruuskanen sanoo.
"Saattaa olla, että se viha, mikä asunnottomilla ennen kohdistui poliisiin, on siirtynyt vartijoihin."
Yksityisen turvallisuusalan perusongelma on riittämätön koulutus. Nyt vartijana työskentelyyn riittää 40 tunnin pikakurssi. Tutkijat, viranomaiset ja vartijoiden edustajat myöntävätkin, että lainsäädäntö laahaa jäljessä.
Vartijakortti Suomessa on noin 12 000 henkilöllä, joista arviolta noin puolet tekee aktiivisesti alan töitä. Suurin osa turvallisuusalan työntekijöistä ei syyllisty rikkeisiin. Selvityspyyntöjä vartijoiden toimista tulee poliisille vuosittain noin 30. Toki monet tapaukset jäävät myös ilmoittamatta, sillä vartijoiden vakioasiakkaat ottavat harvemmin yhteyttä poliisiin.
Yksityisillä vartijoilla on myös pahemman luokan imago-ongelma. Asennetutkimusten mukaan kansa luottaa poliisiin huomattavasti enemmän kuin yksityisiin turvallisuuspalveluihin.
Viime vuosina vartijoiden työstä on tullut aiempaa haastavampaa. He joutuvat hoitamaan yhä useampia perinteisesti poliisille kuuluneita tehtäviä.
Uusi lakiehdotus on vireillä, mutta toteutuessaankaan se ei ratkaise ongelmaa.
TOMMI NIEMINEN"
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Asunnottomilla väkivaltaisia kokemuksia vartijoista/1135223076408

Vastaukset 16
Vanhimmat
http://www.sampo2002.oulu.fi/psykopatit/johdanto.htm
vartijat ovat samaa paskaa.
eilispäivän paskaa!
päivän pahinta saastetta.
olivat sodanaikaista SAASTAA. Edustivat samaa älyllisyytä ja tehtävää kuin vastapuolen politrukit.
Olen työskennellyt alalla yli 25v joten jotakin tiedän minäkin. Etenkin kun ehdin ennen vartijan työtäni tehdä muitakin töitä. Työ sinänsä käy ihan työstä, vaikka siistimpää kuin moni muu homma. Palkka on liian pieni, jos otetaan huomioon työajat ja joskus sen vaarallisuus. Kukahan on psykopaatti, kuka ei sen ratkaiskoon, mielenterveydestä tietävät ammatti-ihmiset. Kyllä meillä on perusteellinen lääkärintarkastus töihintulotarkasuksen yhteydessä ja sitä seurataan. Psykopaatteja ovat mielestäni asiakkaiksi joutuneet kohdehenkilöt. Meissäkin on monenmoista kulkijaa. Luultavasti keskivertoihmisiä enimmäkseen, poikkeaa vain siinä, että ovat yleensä lainkuuliaisia, josko sekään on riittävä näyttö psykopaatiksi?
uudestaan: Psykopaatit hakeutuvat vartijoiksi ja poliiseiksi.
Miltäs nyt tuntuu?
mielenterveytesi. Meillä sen tekee lääkäri, ei toimittajat. Tuossa fimassa (potkimistapaus) lienee ongelmia. Samoin on ongelmana se, että poliisin tehtäviä on siirretty(ei meidän toivomuksesta) vartijoille. Ei tunnu yhtään kummemmalle. Entä sinun olotilasi, onko verenpaineet normaalin rajoissa?
hakeudu hommiin jossa saavat päteä ?
otetaan argumentaation tueksi lääketieteellinen aspekti?
parempia arvioinneissaan ovat: Narkkarit, juopot, ATAR:it, pyromaanit, huorat, terroristit ym lainkuuliaiset. He muodostavat asiakaskunnastamme, sen yhden osan. He saattavat olla tavallaan hyviäkin asiantuntijoita, mutta on kai kuultava normaaleja,työssäkäyviä ihmisiä joita myös palvelemme. Mihin ihmisryhmään katsot itsesi kuuluvan?
teettää työt muilla - ja mahdollisimman pienellä palkalla
ehkä mekin kehitytään, otetaan mallia..
"Kaikkialla latinalaisessa Amerikassa ovat kaupunkien ostoskeskusten kauppiaat palkanneet kuolemanpartioita tappamaan katulapsia, jotteivät nämä enää häiritsisi heidän liiketoimintaansa. Nämä kuolemanpartiot koostuvat usein kauppiaiden lahjomista poliiseista. Samanlaisia ilmiöitä esiintyy myös muualla maailmassa, esim. Keniassa.
New Yorkissa arvioidaan olevan n. 100 000 asunnotonta. New Yorkin poliisin käynnistettyä ns. zero-tolerance -kampanjan, on heidät pyritty järjestelmällisesti häätämään kaikkialta minne he vain yrittävät asettua. Koska asuntotuotantoon ei kaupungissa kuitenkaan sanottavasti ole sijoitettu, on viestinä kodittomille ilmeisesti se, että heidän tulisi yrittää pidättää hengitystään ja lakata olemasta. Kodittomien saaminen pois ihmisten silmistä on Yhdysvalloissa niin tärkeää, että jopa ilmaisen ruuan jakaminen kodittomille voi muodostua hyvin suureksi synniksi. Niinpä kodittomille kaupunkien keskustoissa ilmaista ruokaa jakava Food Not Bombs -järjestö on joutunut pelkän ruuan jakamisen takia niin järjestelmällisen poliisin vainon kohteeksi, että Amnesty International ja YK:n ihmisoikeuskomissio ovat toistuvasti (turhaan) vaatineet USA:n hallitukselta selvitystä asiasta. Tokiossa viranomaiset tyhjensivät vuonna 1994 kovin ottein satojen kodittomien asuttaman läpikulkutunnelin kaupungin suurimman rautatieaseman tienoilla. Samanlaiset väkivaltaiset häädöt ovat sen jälkeen toistuneet usein."
http://www.anarkismi.net/kapis/25asunnot.htm
Työttömyyden lisääntyminen on kaiken perussyy.verotus on siis myös noussut.
Epäilen sinun karsiutuneen testeissä. Hyökkäävyytesi voisi viitata jonkinlaiseen tautiin.
Kun näkee vaan itsensä eikä arvosta muita, syntyy mustavalkoinen kuva toisesta ihmisestä tai ihmisryhmästä. Silloin ei huomaa oman identiteetin säröjä.
Psyopaatti on vakavasti sairas ihminen.
Josko tosielämässä joutuu tekemisiin tällaisen henkilön kanssa, ymmärtää, miten vakavasta asiasta on kyse. Maailma on paha. Kuka sen tekee pahaksi,ihminen.
Virkammieshenkilöt, mm. poliisit vartijat lastenvalvojat ja jopa diakoniatyötä tekevät henkilöt... ovat valinneet ammatin, josta harvoin kiitosta heruu.
He tekevät työtä joita ilman yhteiskuntamme sortuisi. Eläisimme silloin todellisten psykopaattien keskuudessa...
Tunneäly on lahja ja sitä käyttämällä ihminen näkee kuulee, tunnistaa ja arvostaa oman ja kanssaeläjien tunteet, tarpeet ja teot.. niin oikeudenmukaisuudessa kuin vääryydessä.
Tuntuu pahalta miten paljon maassamme on kodittomia!!! Huumeidenäyttö on räjähtänyt huippuun jonka myötä rikollisuuden kasvuvauhti kiihtyy. Yhteiskuntamme voi pahoin ja yksilö voi pahoin!!!!
Yhteiskuntamme ei arvosta pehmeitä arvoja mutta yksilöltä sitä ei voida riistää!!!
Hyvää ja rakentavaa ei synny pahalla ja parjaamalla,
vaan hyvällä.
Asioihin perehtyminen ja miettiminen kannattaa aina. Se kasvattaa ja kehittää ihmistä eheytyvästi.
"Kohtele toista niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan."