Eikai Koira-Allergiaa?

Meille tuli perjantaina hoitoon koira.
Perjantaina illalla kehoon levisi ihottumaa jota kutitti niin vietävästi. kävin lääkärissä ja kerroin koirasta ja sanottiin että ei usko johtuvan koirasta vaan jostain ruoka-aineesta. Lauantaina ei ollut mitään ja kaikki oli hyvin. Tänään sitten heräsin aamulla ja sisäreidet ovat täynnä punoittavia pieniä pyöreitä alueita. Ikäänkuin nokkosrokkoa. Se ei kutise lainkaan. Kämmenpohjia kutisee ikäänkuin sisältä päin ja ne punoittavat vähän. Niissä tuntuu myös pientä pistelyä ja jos niiden päälle laskee kuumaa/liian lämmintä vettä niin se polttelee. Mitään muita oireita ei ole. Ei ole nuhaa, hengitystieongelmaa, ei kutita silmiä tai kurkkua tai mitään. kaikki muu on reilassa.
Minulla on joskus satunnaisesti melko harvoin ollut nokkosihottumaa. Se ei ikinä minulla kutise ja häviää yleensä itsestään mutta se perjantainen kutinakohtaus ja nyt tämä käsien pistely jne vähän huolettaa. Meidän olisi tarkoitus hankkia saksanpaimenkoira ja maanantaina meinaan soittaa lekurille ja pyytää pääsyä allergiatesteihin.
Eli mitä veikkaatte? Kaikki mielipiteet ovat tervetulleita. Kiitos etukäteen!
1490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Noi allergia jutut ovat tosi tylsiä! Mulla oli taas niin että kävin allergia testeissä kun hankimme koiran. Kävin testeissä ihan varmuuden vuoksi. No en ole ollut millekkään allerginen enkä myös niille ollut jota testattiin. Testeissä oli myös koira. Sitten haimme koiran ja heti alkoi oireilu ja kun koira pissi vielä paperille ja pentu tuoksu oli kova oli olo kamala. Koira on edelleen ja on sisäsiisti, oireet hieman helpottuneet ajan myötä. Siedätys hoitoa ei voida antaa kun ei ole alerginen. Kortisoni sumuketta käytän päivittäin. Että sellainen alergia juttu. Itselläni on ollut ollut tuollaista ihon alla olevaa kihelmöintiä ja punotusta. yleensä mulla aristaa se punoittava kohta nipistelee ja kutisee, turvotustakin on ajoittain kutisevassa kohdassa.
Olisi mukava kuulla miten sulla käy asian kanssa, voi olla niin että oli vaan ohi menevä ilmiö, toivottavasti niin olisi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolinkainen kirjoitti:

Meille tuli perjantaina hoitoon koira.
Perjantaina illalla kehoon levisi ihottumaa jota kutitti niin vietävästi. kävin lääkärissä ja kerroin koirasta ja sanottiin että ei usko johtuvan koirasta vaan jostain ruoka-aineesta. Lauantaina ei ollut mitään ja kaikki oli hyvin. Tänään sitten heräsin aamulla ja sisäreidet ovat täynnä punoittavia pieniä pyöreitä alueita. Ikäänkuin nokkosrokkoa. Se ei kutise lainkaan. Kämmenpohjia kutisee ikäänkuin sisältä päin ja ne punoittavat vähän. Niissä tuntuu myös pientä pistelyä ja jos niiden päälle laskee kuumaa/liian lämmintä vettä niin se polttelee. Mitään muita oireita ei ole. Ei ole nuhaa, hengitystieongelmaa, ei kutita silmiä tai kurkkua tai mitään. kaikki muu on reilassa.
Minulla on joskus satunnaisesti melko harvoin ollut nokkosihottumaa. Se ei ikinä minulla kutise ja häviää yleensä itsestään mutta se perjantainen kutinakohtaus ja nyt tämä käsien pistely jne vähän huolettaa. Meidän olisi tarkoitus hankkia saksanpaimenkoira ja maanantaina meinaan soittaa lekurille ja pyytää pääsyä allergiatesteihin.
Eli mitä veikkaatte? Kaikki mielipiteet ovat tervetulleita. Kiitos etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu