Heinäluoman sumutus

Heinäluoma sumuttaa viinaverokeskustelussa, viinaveroa ei tulla koskaan nostamaan EU tasolla edes millekään minimitasolle. Suomalaiset ottivat jo asian esille, mutta sille lähinnä naurettiin. Mahdoton ajatus että jossain Ranskassa nostettaisiin viinin hintaa tai että Saksassa jossa olut on elintarvike, nostettaisiin oluen hintaa. Yksikin EU maa riittäisi torppaamaan Suomen esityksen, ja nyt sitä vastustaa 17 maata. Heinäluoma elää jossain fantasiamaassa ja luulee että kusetus menee läpi suomalaisiin. Jos oltaisiin järkeviä niin Suomessa keskusteltaisiin viinien verotuksen madaltamisesta, eikä mistään veronkorotuksista.
3141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

viinan hintaa nosteta niin sitten jonkun muun jota kansa käyttää säännöllisesti, se on varma. Pitää rahaa saada herroille ku valtio on kohta myyty

Äänestä

Tuleva hallitus on RIVI-DEMARIN UNELMA !!

Sillä ökyrikkaiden VARALLISUUSverojen poisto toi valtion verokukkaroon sellaisen loven, että sen täyttäminen plus että myös muut seikat SUHDANNEROMAHDUS, asuntokauppa pysähtyy jne jne. asettavat veronkorotuspaineita RIVI-DEMARILLE.

--AUTON "KÄYTTÖ"-maksu on näistä rajuimmassa nousussa.

--VIinan hinta.

--Mahdollisesti myös ALVien korotukset.

RAJU VEROKOROTUS-kausi siis edessä RIVI-DEMARILLE.
(kiitos ökyrikkaiden varallisuusverojen poiston).

Äänestä

RKP hallituksen ainaisjäsen ajaa rannikkoruotsalaisten eli ,ahvenanmaan laivavarustajan,VIKNGlinen etua!
Tallinanmatkat ovat olleet laskussa,varustamot tarvitsevat matkustajia ja oiva keino on rahastaa viinaverolla ja öykkäriomistajat,pääsevät taas kusemaan "kyyppärin" työntekijänsilmille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EU linja kirjoitti:

Heinäluoma sumuttaa viinaverokeskustelussa, viinaveroa ei tulla koskaan nostamaan EU tasolla edes millekään minimitasolle. Suomalaiset ottivat jo asian esille, mutta sille lähinnä naurettiin. Mahdoton ajatus että jossain Ranskassa nostettaisiin viinin hintaa tai että Saksassa jossa olut on elintarvike, nostettaisiin oluen hintaa. Yksikin EU maa riittäisi torppaamaan Suomen esityksen, ja nyt sitä vastustaa 17 maata. Heinäluoma elää jossain fantasiamaassa ja luulee että kusetus menee läpi suomalaisiin. Jos oltaisiin järkeviä niin Suomessa keskusteltaisiin viinien verotuksen madaltamisesta, eikä mistään veronkorotuksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu