Helluntaina
Apt.2:5-15
Kaikkialta silloisesta tunnetusta maailmasta oli kokoontunut hurskaita juutalaisia suurille juhlille, kun yhtäkkiä tapahtui jotain kummallista. joukko galilealaisia, jotka tunnettiin melko karkeina maalaisina, alkoi yhtäkkiä puhua monilla eri kielillä! Mistä oikein oli kyse?
Voimme kuvitella niiden tyrmistyksen, jotka yllättäen kuulivat omaa kieltään. he olivat hämmennyksissä, että eräässä vaiheessa (Apt.2:13) joku pilkkasi heitä sanoen heidän olevan juovuksissa.
Apostolien tekojen 2. luvussa, jossa kielilläpuhumisen lahja ensimmäisen kerran mainitaan, käy selvästi ilmi että se on Hengen lahjoittama kyky puhua vieraita kieliä. jos sovellamme sitä periaatetta, että, vaikeampia tekstejä tulee tulkita selvien tekstien avulla, silloin myös kielilläpuhumiseen liittyviä vaikeampia tekstejä (1.Kor.14) tulee tulkita Apt.2.luvun kaltaisten selvien tekstien valossa. Se on tärkeää, kun otamme huomioon nykyisen kielilläpuhumisilmiön, jossa ihmiset uskovat merkityksettömien äänteiden toistamisen todistavan Pyhän Hengen vaikutuksesta. Se, mitä Pyhän hengen vuodatuksessa helluntaina tapahtui, oli aivan muuta.
”Pyhä Henki omaksui tulisten kielten muodon ja jäi olemaan koolla olevien yllä. Tämä oli sen opetuslapsille vuodatetun lahjan merkkinä, joka antoi heille kyvyn puhua sujuvasti kieliä, jotka siihen asti olivat olleet heille tuntemattomia. Tulen ilmeneminen kuvasi palavaa intoa, jolla apostolit tulivat työskentelemään, ja heidän työhönsä liittyvää voimaa.” (6AO 30).
”Jotkut näistä henkilöistä harjoittavat sellaista, mitä he kutsuvat armolahjoiksi ja sanovat Herran asettaneen ne seurakuntaan. He puhuvat merkityksetöntä mongerrusta, jota he sanovat tuntemattomaksi kieleksi. Se ei ole tuntematonta vain ihmisille vaan myös Herralle ja koko taivaalle. Sellaiset lahjat ovat suuren pettäjän avulla miesten ja naisten itsensä tuottamia. Fanatismia, väärää kiihtymystä, väärää kielilläpuhumista ja meluisia menoja on pidetty jumalan seurakunnalle antamina lahjoina. jotkut ovat tulleet tässä suhteessa petetyiksi.” (1T 412).
Lainaukset: E.G.White

Vastaukset 4
Vanhimmat
Noin kirjoitti väärä profeetta Ellen G. White, joka itse putoili penkeiltä, tuijotti, jäi kouristuneisiin asentoihin, kimitti pahojen henkien äänellä jne.
Pahojen henkien voimasta. Ei hän muuten voisi valehdella noin paljon, sillä tietääkseni uskova1 ei elänyt silloin kun E. White vaikutti että olisi omin silmin voinut nähdä nuo sanomansa, jotka poikkeavat kuin yö päivästä sen aikalaisten silminnäkijöiden lausunnoista.
Ethän sinäkään uskova_1:n parjaaja, ole koskaan Jumalaa nähnyt, et ole elänyt Jeesuksen aikana jne. Ja kuitenkin tarkasti tiedät, mitä he ovat sanoneet ja vielä osaat tulkita, mitä he ovat sanoillaan tarkoittaneet.
Olet varoittava esimerkki siitä, minkälaiseksi adventismi voi ihmisen pilata.