USA Irakissa

noin epäillään Englannissa. Enpä usko, että menee vuottakaan, kun lähtö tulee.
2118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

imperialisminsa räikeydessä. Useat ovat tienneet jo pitkään että USA:n motiivi asiassa on öljy, mutta joillekin sumutus "massatuhoaseilla" ja "terrorismilla" ja "demokratian viennillä" on tehonnut. Heistäkin usea on viime aikoina herännyt tajuamaan karun ahneuden koreiden sanojen takana.

Nyt kysymys onkin siitä, kuinka pitkälle USA voi mennä tekosyidensä rapautuessa. Edessä on hetki jolloin sotaretken perusteettomuus joko tunnustetaan ja irakista vetäydytään, tai vaihtoehtoisesti USA julistaa irakin öljykenttien kuuluvan kansallisiin intresseihinsä "siksi koska".

Eli USA:lla on valittavanaan joko arvovaltatappio yhdistettynä taloudelliseen katastrofiin, taikka ulkopoliittinen itsemurha ja ajautuminen virallisesti sotaisaksi hylkiökansaksi ja roistovaltioksi muun maailman silmissä.

Kovan valinnan paikka.

Äänestä

Tosta saa sen käsityksen että USA on ollut jo 30 vuotta Irakissa. Saddamhan on ollut jo kauan vankina? Vouis opetella kirjottaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


30 vuotta? kirjoitti:

noin epäillään Englannissa. Enpä usko, että menee vuottakaan, kun lähtö tulee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu