Järkyttävää valetta

Tuhansia kristinuskon suuntia vääntää järkyttävää valetta hyväuskoisille ihmisille jotka vielä maksavat siitä että saavat valheita uskoa!
Eivätkö kristinuskon uskovaiset tajua, että tuhannet kristinuskon suunnat eivät voi olla oikeassa vaan korkeintaan yks heistä jos edes sekään sillä kristinuskon oma historia esimerkiksi murhaajana todistaa, etteivät he Jumalaa palvele vaan saatanaa Jumalan ja Jeesuksen nimissä.
Totuus esiin, ja ristin (joka on murha-aseen tunnus) kumartaminen ala-ikäisen osalta lailla kiellettävä niin ehkä vähitellen saadaan rikollisuuskin vähemmäksi yhteiskunassa.
311237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

mitä tämä lopun ajan rajuun eksytykseen johdettu
ihmiskunta kristinuskoksi sanoo.
Lue vaikka aluksi tuosta alta: "Minulle tuli tämä Herran sana."

Äänestä

Mikään kristinuskon suunnista ei pelastu kollektiivisesti. Jumala kun ei pelasta seurakuntia vaan ihmisiä. Jumala näkee jokaisen ihmisen sydämeen ja asenteeseen. Jos ihminen on ottanut vastaan Jeesuksen Kristuksen sovitusuhrin ja uskoo Jeesukseen Herranaan ja Vapahtajanaan, niin hän pelastuu. Siinä ei ole väliä sillä mihin seurakuntaan kuuluu. Jeesus pelastaa, ei seurakunnat.

Siunausta!

Valen

Äänestä
  • kun hän on päässyt ahtaasta portista sisälle,
    saanut kohdata Kristuksen, joka on puhdistanut
    hänen sydämensä ja puhdistettuun sydämeen antanut
    sinettiksi Totuuden Henkensä.

    "Mutta kenellä ei tätä Henkeä ole, ei ole hänen
    omansa."

    Vaikka minkälaisten ihmisten käsien alla on antanut
    elämänsä Jeesukselle, se ei ketään pelasta vaan
    se yksinkertaisesti pysähdyttää Jumalan ihmisessä
    aloittaman työn, kun hän Jumalan sijasta turvautuukin
    ihmisiin: "Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin",
    ei yksin mies vaan nainenkin.

    Usko ilman tekoja on kuollutta uskoa, sillä
    uskovathan kaikki Saatanan pahat hengetkin
    Jeesukseen, eivätkä silti pelastu.

    Ne Jumalalle kelpaavat hyvät teotkin kirkastuvat
    vasta ahtaassa portissa, jolloin ne teot eivät
    enää olekaan ihmisen tekoja, vaan niitä tekoja,
    jotka Pyhä Henki on itsekullekin tehtäväksi antanut.

    Siksi suurinta rakkautta, jota minäkin voin
    lähimmäisillenei osoittaa on siinä, että kerron
    heille totuuden.

    Äänestä

  • Se on Saatanan suuri ilosanoma, Joka on sinutkin tehnyt onnelliseksi.

    Ja joku portto on saanut uskollisen veronmaksajan.

    1Äänestä

On olemassa vain yhtä oikeaa kristillisyyttä ja kaikki muu onkin sitten antikristillisyyttä. Asiasta löytyy kyllä lisätietoa ihmisen Pojan, Kristuksen kertomana, siis jos ihminen on todella aidosti siitä kiinnostunut! Ja kyllä murha-aseen palvominen kuuluu
täysin antikristillisyyden piiriin.

Äänestä
  • toi tämän lopun ajan "kristinuskon" yhdeksi
    kulmakiveksi Saatanan eksyttämä Rooman keisari
    Konstantinus, jota sitten kaikki maailman porttoseurakunnat
    ovat erinomaisella tavalla hyödyntäneet.

    Sillä ruumiin tappaminen on pientä siihen verrattuna,
    miten nämä porttoseurakunnat tuhoavat ihmisen
    hengen ja sielun.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    toi tämän lopun ajan "kristinuskon" yhdeksi

    Mutta, eipä se ole este tai yllyke näille monille antikristityille palvoa sitä ja sitä paikkaa, jonne se aikoinaan pystytettiin ihmisen Poikaa, Kristusta varten, ja täytyy aina muistaa, Kristus kielsi myös ihmisiä lankemasta hänen itsensä eteen, sekä myös esineiden että patsaiden palvomisen. Hengen suhteen ratkaisut sitten ovatkin kyllä jokaisen ihmisen itsensä käsissä ja oman uskon varassa, ja ennen kaikkea, Luojamme, taivaallisen Isän armon varassa.

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    ovat täynnä jos jonkilaista patsasta ja kuvaa,
    joilla ihmisparat pidetään kaukana elävästä
    Jeesuksesta Kristuksesta, joka Henkensä kanssa
    elää jokaisen kutsumansa ihmisen sydämessä.

    Sillä ei hän ole kuolleita kuvia ja patsaita
    palvovien kuolleiden sielujen Jumala, vaan
    Hengestä elävien Jumala, kuten kirjoitettu on:

    "Sinulla ei saa olla muita jumalia. Älä tee
    itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa,
    älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä,
    mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä
    on vesissä maan alla.

    Älä kumarra äläkä palvele niitä, sillä minä, Herra,
    sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala. Aina kolmanteen
    ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan
    isiensä pahoista teoista, vaadin tilille ne, jotka
    vihaavat minua.

    Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni nillle
    tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat
    minun käskyjäni."

    Tämänkin käskyn rikkomisen on Saatana saanut aikaan
    omalla evankeliumillaan: "Onko Jumala muka tarkoittanut
    käskyt ihmisten noudetattevaksi? Ei kukaan pysty
    niitä noudattamaan. Ainoastaan Jeesus on ne
    noudattanut, joten uskotaan vain häneen, niin
    kaikki on silloin kohdallamme hyvin, kun vain
    me häntä korotamme."

    Ja niin ihmisparat vain tällaisia valheita
    huulillaan hokevat, kun liha ei suostu Jumalan
    tahtoon vaan päivästä päivään harhailee
    syntisillä teillä, joita reissuja sitten ihmiset
    käsiensä alla heille puhtaaksi mantraavat.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    toi tämän lopun ajan "kristinuskon" yhdeksi
    kulmakiveksi Saatanan eksyttämä Rooman keisari
    Konstantinus, jota sitten kaikki maailman porttoseurakunnat
    ovat erinomaisella tavalla hyödyntäneet.

    Sillä ruumiin tappaminen on pientä siihen verrattuna,
    miten nämä porttoseurakunnat tuhoavat ihmisen
    hengen ja sielun.

    ...että risti on elämän merkki.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    ovat täynnä jos jonkilaista patsasta ja kuvaa,
    joilla ihmisparat pidetään kaukana elävästä
    Jeesuksesta Kristuksesta, joka Henkensä kanssa
    elää jokaisen kutsumansa ihmisen sydämessä.

    Sillä ei hän ole kuolleita kuvia ja patsaita
    palvovien kuolleiden sielujen Jumala, vaan
    Hengestä elävien Jumala, kuten kirjoitettu on:

    "Sinulla ei saa olla muita jumalia. Älä tee
    itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa,
    älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä,
    mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä
    on vesissä maan alla.

    Älä kumarra äläkä palvele niitä, sillä minä, Herra,
    sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala. Aina kolmanteen
    ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan
    isiensä pahoista teoista, vaadin tilille ne, jotka
    vihaavat minua.

    Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni nillle
    tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat
    minun käskyjäni."

    Tämänkin käskyn rikkomisen on Saatana saanut aikaan
    omalla evankeliumillaan: "Onko Jumala muka tarkoittanut
    käskyt ihmisten noudetattevaksi? Ei kukaan pysty
    niitä noudattamaan. Ainoastaan Jeesus on ne
    noudattanut, joten uskotaan vain häneen, niin
    kaikki on silloin kohdallamme hyvin, kun vain
    me häntä korotamme."

    Ja niin ihmisparat vain tällaisia valheita
    huulillaan hokevat, kun liha ei suostu Jumalan
    tahtoon vaan päivästä päivään harhailee
    syntisillä teillä, joita reissuja sitten ihmiset
    käsiensä alla heille puhtaaksi mantraavat.

    Kirkastettu ja voideltu ihmisen Poika, Kristus kehoittaa jokaista meistä rukoilemaan yksin omassa kammiossamme taivaallista Isää, elikkä muiden ihmisten katseilta piilossa osoittamaan suoraa kunnioitusta Hänelle, joka istuu valtaistuimella yksin ja jolla on valta tuomita sekä eläviä että kuolleita. Kuten myös, Kristus kehoittaa tekemään pelkästään hyviä tekoja kanssaeläjillemme, koska se on juuri sitä oikeaa palvelemista ainuastaan sekä Isän aitoa "palvomista", kaikessa hyvässä tarkoituksessaan. Siksipä tuostakaan asian tolasta ei pitäisi jäädä nyt kellekkään yhtään epäselvää yksityiskohtaa tai mieltä hämmentävää seikkaa, sillä niin selvä se sen kaikilta osiltaan on. Ja kaikki muu järjetön touhuaminen, palvominen, on siksi pysyvästi myös kiellettyä. Täytyy kuitenkin muistaa, etteivät ihmiset kenkään toisen ihmisen tekemällä väkipakolla muutu miksikään, vaan jos ottavat asiaksen muuttua, niin rakkaudellisella ohjauksella sekin sitten tapahtuu Isän armosta ja Hänen tahdostaan. Eikä tosiaankaan siihen yhtään rakennusta tai palvontapaikkaa tarvita.

    Äänestä

  • blackest kirjoitti:

    ...että risti on elämän merkki.

    Sillä pari miljardia muutakin itsensä kristityksi
    luulevaa luulee samoin.

    "Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan
    päälle rauhaa, en minä ole tullut tuomaan rauhaa
    vaan miekan."

    Äänestä

ristillä Jeesus voitti kuoleman, niin ettei kenenkään enää tarvitsisi kuolemalla kuoleman (tarkoittaa ihan muutakuin ruumiin kuolemaa)

Äänestä
  • mutta Saatana teki siitä tappamisen merkin, kuten
    Jeesuskin sen ilmoitti:

    "Teidät erotetaan synagogasta (seurakunnista), ja
    tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa
    jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle."

    Ensin tätä "pyhää palvelusta" lähtivät suorittamaan
    roomalaiset, sitten keisari Konstantinus, sitten
    Rooman paavit, sitten Muhammedin joukot, sitten
    Luther ja hänenkin jälkeläiset, kun he 30 vuotta
    tappoivat katolilaisia ja toisinpäin.

    Ja onko tässäkään ajassa yhtäkään mailman mahtavaa,
    joka ei Jumalan nimeen vannoisi kun aseiden kanssa
    ihmisiä tappamaan lähtevät. Onko heille kukaan sanonut?

    "Pistä miekkasi tuppeen, joka miekkaan tarttuu se
    miekkaan kaatuu."

    Ja se miekka johon kaikki tappajat ja heidän
    kannattajansa kerran kaatuvat on tosi terävä miekka:

    "Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi
    kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään
    ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja
    luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme
    ja ajatuksemme.

    Jumalalta ei voi salat mitään. Kaikki, mikä on luotu,
    on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili."

    Äänestä

Se on pahuuden voiton merkki!

Mitkä, näistä kristinuskon aikaan saanoksista todistaa, että kristinusko on sekä raamatullinen (väärennetyn raamatun) tai/ja Jumalallinen.

Suuret murhat jopa omia uskovaisia joihin kristityt ovat syyllistyneet:
- Jeesuksen murha
- Jeesusta seuranneiden varhaiskristittyjen murhat
- mustasurma
- ristiretket murhineen
- noitavainot murhineen
- pakanavainot murhineen
- kristinuskon poliittisin perustein suorittama murhat
(esimerkiksi suomen sisällissota 1918)
Siis satoja vuosia jatkuneet ihmisten murhaamiset kristinuskon taholta.

Meille on opetettu ja raamatussa lukee että esivaltaa tulee kunnioittaa.
Tuleeko meidän kunnioittaa Jumalan ja raamatun vastaista esivaltaa?
Jos niin silloinhan murhaajien, kuten Stalinin, Husseinin, Hitlerin jne esivallat ovatkin kristittyjen mielestä ilmeisesti Jumalallisia koska esivaltaa tulee kunnioittaa!

Raamatussa ja sen tulkinnassa täytyy olla selvää saatanallisuutta muuten tuollainen älä tapa käskyn rikkominen ei voi olla mahdollista. Jumalan antama älä tapa käsky on raamatussa yhdeksän kertaa ja Jeesuskin on sen vahvistanut ja tuli murhatuksi. Älä tapa käsky on
käskynä niin selvä, ettei siitä ole mahdollisuutta edes kiistellä jos Jumalaa kunnioittaa. Ja siinä käskyssä ei ole kristunuskollekkaan erivapautta koska Jumala; kaikkiviisana halusi suojella omia pahaa esivaltaa vastaan niin HÄN piti tappo määräyksien oikeuden itsellään
kuten VT:kin osoittaa. Saatana on asettanut itsensä Jumalan tahdon yläpuolelle ja seuraukset siitä ovat tiedossamme.

Kuinka paljon krintinuskon ja sen avustuksella ja myötävaikutuksella pitää saada tappaa ja tapattaa ihmisiä ennenkuin olemme valmiit tunnustamaan että saatana on kristinuskon hallitsijana?

Ja kuinka kauan kristinuskon/saatanan valheellisuudet, Jumalan vastaisuudet ja kieroilut saa jatkua ennenkuin ihmiset ymmärtää lopettaa sielujen pakkoliitännät (esimerkiksi lapsikasteet) saatanan hallitsemiin uskonnollisiin yhteisöihin?

Ja koska heräämme huomamaan, että se saatana toimii Jumalan ja Jeesuksen nimessä?

Jo, nuo edellä mainitut seikat osoittavat kristinuskon osallistuneet maailmassa eniten jumalattomuuksiin murhien / ihmisten tappojen sekä armottomien kidutuksien suhteen kuten krisinuskon toimesta noitina kiduttivat ja lopuksi helvetin tulessa polttivat viattomia lapsia, naisia ja miehiä. Ja kuitenkaan tuossa ei lähestulkoonkaan ole kaikki kristinuskon jumalattomuudet. Esimerkiksi orjakauppa ja sen seuraukset ovat pois. Ja raamatullisesti orja kauppa on tietääkseni edelleen sallittu ja muistaakseni raamatussa on jopa ohjeita orjien hinnoteluun. Minä en näe orjakaupassa mitään Jumalallisuutta joten siinä mielestäni on yksi
asiayhteys lisää joka osoittaa ettei raamattu ole vain ja ainoastaan Jumalan sanaa. Ja historiaan tarkoin perehtyneet tietää paljon enemmän kristinuskon/Jumalan nimissä suoritetuista jumalattomuuksista.

Eikä noita jumalattomuuksia voida kiertää väittämällä että "ei ne olleet lutherilaisia"; "paavin joukot sen on saanut aikaan" jne muiden päälle syyt vierittäen. Kristinusko on kristinuskoa eri uskonsuuntineen saman historiallisen taakan alla. Kun esimerkiksi murhaamalla luodulle kristinuskon pohjalle rakennetaan usko niin siitä puuttuu Jumalallinen
tietous. Ja se tulee julki jo älä tapa käskyn voimassa olon ansiosta.
Rohkenen epäillä, että kristinusko jo nimenä paljastaa saatanallisuuden eli mihin jumalattomuuden voimaan uskovat. Kristinuskon tunnus risti on luonnos kahdesta murha/tappo aseesta. Miekasta; ja rististä jolla Jeesuskin murhattiin; ja josta ilmeisesti saatana nauttii ja ylpeilee uskovaisten tunnuksena ja nauraa heidän tietämättömyydelle.
Muistakaa, että miekka aikoinaan oli vähintää yhtä peloittava ase kuin ydinpommi tänään!!!

Kaikki kristinuskon jäseneksi pakkoliitänät olis välittömästi lailla kiellettävä. Ei edes väärennetyssä raamatussa ole määrätty, että sanaa pitää levittää murhaamalla kuten se suomeenkin tuotiin, usko tai kuolet oli miekkamiehen tarjoamat ehdot joista suomalaiset sivistystä valitsi. Tosin lain ja uskonnon virkakoneistot nykyisinkin ovat niin tiiviisti lähellä
toisiaan että istuvat osittain saman pöydän ääressä meidän sitä välttämättä huomaamatta.

Jos meillä kerran on uskonvapaus - niin miksi useimmat meistä pakkokastetaan jo pienenä lapsena! Ei ole uskonvapautta se jälkeläisille pakotettu usko! joka kaiken lisäksi on saatanan asialla Jumalan ja Jeesuksen nimessä.

Kun raamatussa on selvästi älä tapa käsky niin miksi sotilaita siunataan murhaamaan!
Jumalan tahdostako armeijalla on sotilaspastoreita toimimassa älä tapa käskyä vastaan!!!
Tuskin sanon minä vaan saatanalle sitä työtä tehdään Jumalan nimessä.

Meille opetaan jo lapsesta Jumalan ja Jeesuksen seuraamista mutta opettajamme itse seuraavat saatanaa Jumala ja Jeesuksen nimessä! Eikö ole aika lasten vanhempien alkaa miettimään uskonnollisen koulutuksen piilosaatanallisuutta ja sen merkitystä ihmiskunnalle.
Tunnen menneisyydestä nuoria joilla on ollut kysymyksiä joihin ei ole ollut kristinuskon edustajilla vastauksia. Ei kai kun eihän saanata ole kaikivaltias. Ja kun lapsille selitetään että "vain Jumala tietää" niin sisäinen epätietoisuus vie nuoren mahdollisuuden olla Jumalan ja Jeesuksen seuraaja ja harhatuu saatanan palvojaksi tietämättään.
Ei Jumala ole salaperäinen ja tee tietämättömyyksiä ihmislle vaan saatana!

Miksi luthterinoppi on tärkeämpi kuin Jumalan sana. Siksikö että raamattua ei ehditty tarpeeksi väärentää ennenkuin kristinuskon johto tiesi mitä saatana tarvitsee. Tosin nyt on taas siirrytty enemmän raamatun väärentämiseen kun lutherinoppikaan ei enään saatanalle
riitä. Siitä osoituksena vuoden 1992 suomenkielinenkin raamattu jossa on lisäys lähetyskäsky jota ei ennen ollut ja jossa älä tee huorin käsky on nyt älä tee aviorikosta jotta naimattomat voivat herrojen iloksi huorata, pari esimerkkiä väärennöksistä mainitakseni.
Mihän varten raamatussa on kenelle se on osoitettu:
5Moos 12:32. Kaikkea, mitä minä käsken, noudattakaa tarkoin. Älkää siihen mitään lisätkö älkääkä siitä mitään ottako pois.
ilm. 22:18. Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
19. ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.

Jos Jumalaa ja Jeesusta seuraa uskossa, niin tekee niinkuin Jumala on määrännyt ja Jeesus opettanut ja esimerkillisin teoin näyttänyt.
Ja on täysin selvää, että kun laki ja oikeus ei puutu siihen, että Jumalan ja Jeesuksen nimessä jumalattomuuksia tehdään, niin vastuu Jumalan ja Jeesuksen laeista ja opetuksista sekä niiden noudattamisista on meidän jokaisen omalla vastuulla.
Maailman uskonvapauslaki olisi uusittava sellaiseksi kristinuskonkin suhteen kaikkialla, että se olisi sopusoinnussa Jumalan sanan kanssa eikä toimis Jumalaa vastaan. Tosin tuo muutos ei takaa mitään mutta avais mahdollisuuden päästä kehityksen myötä vähitellen eroon saatanan vallasta hallita kristinuskoa ja tehdä siitä ihmisille Jumalallinen tietous. Tosin ilman vaikkeutta sekään ei onnistu koska saatana on vahvoilla vallan suhteen ja meillä on osittain hukassa todellinen Jumalan sana. Alkuperäistä Jumalan sanan raamattua ei ole kirjoitetussa muodossa ja osa Jumalan sanasta menetettiin kun kristityt murhasivat Jeesusta seuranneita varhaiskristittyjä saatanan voitonriemuksi! Mutta; uskon kehitykseen että kun/jos lapsia saa varttua aikuiseksi; sukupolvesta toiseen ilman pakkoliittämisiä, ilman väärää oppia, ilman uskonnollisia valheellisuuksia jne niin vähitellen saadaan takaisin se Jumalan ihmiselle antama sielullinen raamattu ja sen sanoma. Ja minulle ei olis ollenkaan yllätys vaikka juuri se olis se todellinen Jumalan sana josta niin usein puhutaan kauniisti kirkkojen piilosaatanallisuudessa Jumalan ja Jeesuksen nimeen! Herra on usein mainittuna sama kuin saatana.
http://www.suomalaiset.org/cgi-bin/kielige...t=tietousl inkit

Jos olisimme oikealla tiellä, meillä olis vain yksi varma TIETOUS Jumalasta.
Nyt meillä on yli 3000 kristinuskoa (muiden uskontojen lisäksi) joista kukaan ei voi todistaa olevansa täysin oikeassa mutta joista jokainen osoittaa toistaan vastaaan, omilla teorioillaan toisen olevan väärässä sanomatta sitä välttämättä selvästi.

Jos olisimme oikealla tiellä, olis vain yksi ainoa raamattu ja se olis SELVÄÄ JUMALAN SANAA ilman saatanan aikaan saamia ristiriitaisuuksia joita uusissa käännöksissä tehdään lisää! Raamattuja on lukemattomia eriversiota eri tekstein ja se sielussamme oleva Jumalan sana on turmeltunut pakkokasteissa, ruumiin lihan syömisistä ja ruumiin veren juomisesta, vääräoppisuuksilla joilla tuetaan ja kumataan raamattua jolla yritetään saada aikaan luotettava Jumalan tahto... helvitti on näin sekaisin oleva paikka jotta totuus ei tulisi julki!

Jumala on!
Jeesus on!
Pyhä Henki on!
Saatana on!
Raamattu on väärennös!
Helvetti on! (maanpäällinen, sen kristinusko on näyttänyt noitavainoissakin)
Toivottavasti taivaski on! (epävarmuus vääräoppisuuden seuraus)
Tietous Oikeasta Jumalasta ja Hänen tahdosta! - olkoon tulevaisuuden tavoite.

Antakaa selviä fakta tietoja jos haluatte osoittaa minun olevan väärässä. Nämä, antamani tiedot olen koonnut ja miettinyt eri uskonsuuntien aktivistejä kuunnellessa joten en ole niitä itse keksinyt vaan ne ovat syntyneet minulle tyrkytetyt; väärät tiedot; joille ei ole muuta kuin satanallisuudet kannustajina. On oikein korjata käsityksäni jos olen väärin jonkin kohdan tulkinnut.

Äänestä
  • Väitteestäsi huolimatta Raamattu on totta. Saatana
    on Jumalan luvalla saanut johdatta kadotukseen
    kaikki Raamatun totuudesta luopuneet:

    "Siksi Jumala lähettää (lähetti jo vuonna 90)
    rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen,
    ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole
    uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden."

    Tämän Paavalin kautta annetun ilmoituksen sinetöi
    myös Johannekselle annettu ilmoitus:

    "Jumala näet panee heidät toimimaan oman suunnitelmansa
    mukaisesti. Siksi he myös yksissä tuumin antavat
    kuninkaanvaltansa Pedolle siihen saakka, kun Jumalan sanat toteutuvat."

    Jumalan valittujen kohdalla hänen sanasa toteutuvat
    sinä päivänä, kun hän Henkensä kautta kutsuu jokaisen
    omansa pois näistä lopun ajan porttoseurakunnista,
    Saatanan synagogista. Lue hänen viimeinen kutsunsa: Ilm.18:3-5

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Väitteestäsi huolimatta Raamattu on totta. Saatana

    Ja sekin on totuus että kristinusko on Jumalan ja Jeesuksen nimissä toimiva saatanan palvoja. Ei tarvii muuta kuin tutustua kristinuskon omaan historiaan murhaajana niin totuus selviää.

    Äänestä

  • totuus.... kirjoitti:

    Ja sekin on totuus että kristinusko on Jumalan ja Jeesuksen nimissä toimiva saatanan palvoja. Ei tarvii muuta kuin tutustua kristinuskon omaan historiaan murhaajana niin totuus selviää.

    Sitä olen jo toista vuotta täällä netissäkin
    esille tuonut ja saanut päälleni monen ihmisen vihan.

    Jos tosin on jo aika monta niitäkin, jotka ovat
    totuuden kuullessaan päässeet irti porttoseurakuntien
    valheista, löytäneet ahtaan portin ja saaneet
    kokea miten Kristus heidän sydämensä puhdisti
    ennen kuin antoi sinne sinetiksi totuuden Henkensä.

    Jos tämä ei olisi totta mitä kaikkea Saatana
    ihmisillä Jumalan ja Jeesuksen nimessä teetättää,
    niin olisiko Jeesus tätäkään sanonut:

    "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra',
    pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se,
    joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.

    Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra!
    Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi
    me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi
    teimme monia voimatekoja'.

    Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En
    tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'

    Lue tämän jatkoksi vielä Matt.25:31-46

    kirkkolaitosinstituutiosta Rooman kirkon pohjalta paaveineen ja pakanauskonnoista siirrettyihin sakramenttiriitteihin, voin olla kutakuinkin samaa mieltä. Tämän laitoksen kautta on tapettu ja vainottu kautta vuosisatojen. Mutta kokonaan eri asia on todellinen Kristuksen seurakunta, joka aina on joutunut vainotuksi ja ulkopuolelle leirin samaan aikaan.

    Porttokirkkoepäjumalanpalvelussysteemi perustuu alkujaan muinaiseen Babylonialaiseen uskontoon josta siirtyi äitilapsi-kultti Rooman kirkkoon. Siksi sitä nimitetään maan porttojen ja kauhistuksien äidiksi ilmestyskirjassa.

    Tänäkin päivänä on silti olemassa uskovien seurakunta maailmassa vaikkakaan ei yhden ainoan nimikkeen alla.

    Äänestä

  • m. 12 kirjoitti:

    Olenhan sanonut, että en keskustele enää uudelleen
    kastetun helluntailaisen kanssa totuudesta.

    Miten voi näin yksinkertaisen käskyn rikkoja:
    "Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste", esiintyä
    täällä muka ihmisiä harhaopeista varoittamassa?

    Saman rangaistuksen alla elävät ne, jotka Jumalan
    nimessä ihmisiä tappavat, kuin nekin, jotka
    Jumalan nimessä ihmisiä pettävät muka, uskovien kasteella.

    Eräs helluntailainen evankelista sanoi minulle
    kerran, että tuo (edellä mainittu) inhottava
    raamatunjae meinasi estää häneltä uuden kasteen.

    Meinasi, mutta ei estänyt, koska epäusko oli hänestä
    saanut jo niin vahvan otteen, että totuus sai jäädä.

    Epäusko on Pyhän Hengen pilkan esiaste.

    nielaissut suuresti parjaamasi kirkkoinstituution vesikasteen sakramenttikoukun, jota puolustat vaikka se on sanan vastainen babylonialainen mysteeririitti.

    ei muuta.

    Äänestä

  • m. 12 kirjoitti:

    nielaissut suuresti parjaamasi kirkkoinstituution vesikasteen sakramenttikoukun, jota puolustat vaikka se on sanan vastainen babylonialainen mysteeririitti.

    ei muuta.

    Kristinuskon historia murhaajana todistaa mitä se todellisuudessa on. Kristinuskon uskovaiset ovat niin harhautettuja kuin ihminen voi harhautettu olla.

    Äänestä

  • historia kirjoitti:

    Kristinuskon historia murhaajana todistaa mitä se todellisuudessa on. Kristinuskon uskovaiset ovat niin harhautettuja kuin ihminen voi harhautettu olla.

    olivatpa he kerran tai kaksi kertaa kastettuja -
    kolmasti kastettujakin olen tavannut.

    Mitä useampi kaste sen syvempi epäusko.

    Siksi Jeesus kutsuukin oman pois näistä
    porttoseurakunnista: Ilm.18:3-5

    Äänestä

  • historia kirjoitti:

    Kristinuskon historia murhaajana todistaa mitä se todellisuudessa on. Kristinuskon uskovaiset ovat niin harhautettuja kuin ihminen voi harhautettu olla.

    varmasti yhtä suuria konnantöitä tehneet kautta historian ja tekevät edelleenkin, turha leimata kristinuskoa yksistään. Maailmanhistoria on täynnä kauheuksia, mutta Jeesus kehotti rauhaan kaikkien kanssa, myös vihollisia pitää rakastaa!

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Olenhan sanonut, että en keskustele enää uudelleen
    kastetun helluntailaisen kanssa totuudesta.

    Miten voi näin yksinkertaisen käskyn rikkoja:
    "Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste", esiintyä
    täällä muka ihmisiä harhaopeista varoittamassa?

    Saman rangaistuksen alla elävät ne, jotka Jumalan
    nimessä ihmisiä tappavat, kuin nekin, jotka
    Jumalan nimessä ihmisiä pettävät muka, uskovien kasteella.

    Eräs helluntailainen evankelista sanoi minulle
    kerran, että tuo (edellä mainittu) inhottava
    raamatunjae meinasi estää häneltä uuden kasteen.

    Meinasi, mutta ei estänyt, koska epäusko oli hänestä
    saanut jo niin vahvan otteen, että totuus sai jäädä.

    Epäusko on Pyhän Hengen pilkan esiaste.

    asiallinen. Miksi leimaat hänet panetellen seurakuntaa? Jeesus kastaa tulella!

    Äänestä

  • on aivan kirjoitti:

    asiallinen. Miksi leimaat hänet panetellen seurakuntaa? Jeesus kastaa tulella!

    keskustella asiallisesti totuudesta?

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    keskustella asiallisesti totuudesta?

    Aivan yhtä helposti kuin kerran kastetunkin. Totuus ei siitä muuksi muutu. Sisältö on tärkein. Muoto- ja kertaseikat tulevat kaukana perässä.

    Äänestä

Täytyy muistaa että olemme vain ihmisiä ja meidän tietomme on vajavaista. Ei voi ajatella niin että yksi klikki ymmärtää kaiken kristinuskosta ja oikein, ja muut eivät mitään. Järkevämpää on ajatella että jokaisessa suuntauksessa ymmärretään asiasta osa, ja jokaisessa on myös harhakäsityksiä, niin ihmisillä kuin ryhmilläkin. Eihän tieteessäkään eikä missään inhimillisessä tiedossa ole sataprosenttisia totuutta, vaan tieteen tieto uusiutuu ja muuttuu koko ajan. Näistä syistä johtuen kristittyjen ryhmien tulisi elää enemmän sovussa ja korostaa Jeesuksen itsensä sanoja ja tekoja ja jättää se toisten syyttely ja moite vähemmälle. Jokainenhan voi lukea Raamattua ja itse, ei pidä olla liian hyväuskoinen hölmö, voi kuunnella pelkästään saarnaajia ja pappeja ja lukea nettikirjoituksia, mutta aina pienellä varauksella. Kaikki mikä vie kohti Kristuksen todellista tuntemista on kuitenkin hyvästä. Risti kuvaa sitä suurinta rakkautta, mitä voi olla: antaa henkensä toisen puolesta. Missä korostetaan lähimmäisenrakkautta ollaan lähempänä totuutta.

Äänestä
  • Kyllä sen ihminen sielussaan ymmärtää, ettei ettei Jumalan sanaa levitetä tappamalla niinkuin kristinusko meillekkin tuotiin. Joten selvää saatanallisuutta se on Jumalan ja Jeesuksen nimissä. Kristinuskon historiassa on satojen miljoonien ihmisten murhat joita Jumala ei ole määrännyt vaan saatana teettänyt.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kristinuskolta kirjoitti:

Tuhansia kristinuskon suuntia vääntää järkyttävää valetta hyväuskoisille ihmisille jotka vielä maksavat siitä että saavat valheita uskoa!
Eivätkö kristinuskon uskovaiset tajua, että tuhannet kristinuskon suunnat eivät voi olla oikeassa vaan korkeintaan yks heistä jos edes sekään sillä kristinuskon oma historia esimerkiksi murhaajana todistaa, etteivät he Jumalaa palvele vaan saatanaa Jumalan ja Jeesuksen nimissä.
Totuus esiin, ja ristin (joka on murha-aseen tunnus) kumartaminen ala-ikäisen osalta lailla kiellettävä niin ehkä vähitellen saadaan rikollisuuskin vähemmäksi yhteiskunassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu