Lenin koulun

!!!!!!!!!!!!!!!

On mielenkiintoinen ohjelma ja 37 min pitkä.

Kyllä Suomi parka oli rämhettynyt kun tuollaiset isänmaan petturit, oikeat punikkipaskat, piti valita maan johtovirkoihin esim. ministereiksi.

Pitkä lista nimiä tuli esiin. Mitään sensaatiomaisen uutta tuossa ei ole varsinkaan alan harrastajalle, mutta esim. kolme sotien jälkeistä ministeriä oli punakoulun käyneitä. Otto-Villen tyttö Hertta Kuusinen muun muassa. Samaten puna-Valpon johtajana sodan jälkeen kokeillut Aaltonen, jonka Leino laittoi virkaan. Leinohan oli sittemmin Hertan ex mies.

http://www.poliisi.fi/poliisi/supo/home.nsf/pages/9F37CB71B9358D04C2256BE900432BDF

PUNAINEN VALPO ELI VALPO II

Kun välirauhansopimus syyskuussa 1944 solmittiin, oli selvää, että uusi tilanne edellytti muutoksia valtiollisessa poliisissa. Varsinaisiin toimenpiteisiin oli kuitenkin mahdollista ryhtyä vasta kun valtaan tuli uuden suunnan hallitus J. K. Paasikiven johdolla. Valtiollisen poliisin uudistamisen tapa alkoi hahmottua valvontakomission Zhdanovin ja ministeri Yrjö Leinon tapaamisessa 26. tammikuuta 1945. Maaliskuun puolivälissä valvontakomission painostus alkoi rajuna kohdistua juuri valtiollisen poliisin toimialalle. Erityisesti saksalaisten vakoilijan Kyrren pako Valpon suojista oli asekätkennän huonon tutkinnan ohella tärkein sisäinen tekijä siinä prosessissa, joka johti punaisen Valpon nopeaan ja kivuttomaan syntyyn.

Uudeksi päälliköksi tuli etsiskelyjen ja kieltäytymisten jälkeen Otto Brusiin, entinen sosialidemokraatti, joka oli lähellä kommunisteja. Heti virkaan astuttuaan Brusiin antoi uudet ohjeet, joiden mukaan valvonnan päähuomio piti kohdistaa välirauhansopimuksen nojalla lakkautettujen järjestöjen maanalaiseen ja muuhun toimintaan, mutta siihenastiseen pääkohteeseen eli vasemmistojärjestöihin ei saanut puuttua, ellei niissä ilmennyt terroristisia ryhmiä.

Laitokseen ryhdyttiin heti pestaamaan uutta väkeä, Sisäministeri Leino ehdotti valtiolliseen poliisiin uutta ylimääräisen apulaispäällikön virkaa ja siihen Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtajaa Aimo Aaltosta. Heti seuraavana päivänä Leino määräsi Aaltosen valtiollisen poliisin päällikön sijaiseksi varsin lavein valtuuksin. Käytännössä Aaltonen oli Valpon todellinen johtaja aina maaliskuuhun 1947, jolloin hän joutui eroamaan SKP:n sisäisistä syistä. Uusi henkilökunta rekrytoitiin SKP:n organisaation kautta. Varsinainen muutos ajoittui elokuuhun. Erinäisten vaiheiden jälkeen kaikki toimistopäälliköiden paikat yhtä lukuunottamatta päätyivät skp-läisille. Henkilökunnan kokemattomuuden vuoksi 'punaisen Valpon' toiminnalle olivat ominaisia epävarmuus, horjuvuus ja monenlaiset virheet, jotka korostuivat tutkittavien juttujen laajuuden (asekätkentä) vuoksi. Vielä epäpätevyyttäkin merkittävämpi tekijä oli se, että Valpo jäi omaksi saarekkeekseen eikä sille toisin kuin edeltäjälle löytynyt juurikaan tukea oikeuslaitoksesta sen paremmin kuin muusta virkakoneistosta.

Kun Erkki Tuominen tuli Valpon päälliköksi ja Risto Hölttä apulaispäälliköksi (vakinaisesti vasta maaliskuusta 1948) punainen Valpo pääsi pahimmista ylilyönneistään. Miehet olivat oikeustieteellisen koulutuksen saaneita ja jo ennen Valpoa virkamiehinä toimineita. Mutta heidän ottaessaan ohjakset Valpon peli oli jo pelattu. Heti SKDL:n kärsittyä vaalitappion ja jouduttua vallasta syrjään uusi sosialidemokraattinen hallitus valmisteli Valpon lakkauttamisen. Ratkaisu astui voimaan vuoden 1949 alusta.

(Teksti on lyhennetty Kimmo Rentolan artikkelista teoksesta "Turvallisuuspoliisi 75 vuotta")