"Toivoisin sinunkin muistelevan
päiviä kesämme kaunehimman,
aurinko hymyili suloisemmin
rinnallas armahin kun astelin.
Kauan tuo kesämme kestänyt ei,
pois halla sen kukkaset vei.
Kesästä jäljelle jäi muisto vain,
polttava kaipuu nyt on rinnassain.
Ken muistoja mielessään kantaa,
paljon hän voi omistaa.
Ei niitä voi toiselle antaa,
ne syömehen kätkeä saa.
Kun saapuu syys, niin lehdet puiston
se hehkumaan saa loistoaan,
kuin ikävyys, mi kauniin muiston
voi synnyttää, vaikk` suru jää.
Hetken lehdet nuo vielä hehkuu,
on loisto tuo jo viimeinen.
Ovat muistojemme lehdet kuolleet;
ne mennessään vei tuulonen..."
(Joseph Kosman laulusta "Kuolleet lehdet")
Heli! Jos luet nämä rivit, tiedät, miten suuri
on minun kaipuuni.
Minä sain vain muutaman helteisen heinäkuun päivän, mutta ne hetket muuttivat minun elämäni.
Tiedän, että olen sinua niin paljon vanhempi, tiedän, että haaveilen turhia, mutta haluan elää tässä kuvitelmassani.
Joka kerran, kun näen sinut etäältäkin, tuntuu minusta kuin olisin tuntenut sinut joskus aikaisemminkin, vaikka todellisuudessa havaitsin sinut vasta viime kesänä.
Minulla on vain yksi toive:
Saisinpa jutella kanssasi kahden kesken, kaikessa rauhassa!
Ehkä se toive ei tule koskaan toteutumaan, mutta silti elättelen sitä toivetta.
Sitä odottaessani haaveilen siitä, että sinä jonakin päivänä hymyilet jälleen minulle, kuten hymyilit viime kesänä...
päiviä kesämme kaunehimman,
aurinko hymyili suloisemmin
rinnallas armahin kun astelin.
Kauan tuo kesämme kestänyt ei,
pois halla sen kukkaset vei.
Kesästä jäljelle jäi muisto vain,
polttava kaipuu nyt on rinnassain.
Ken muistoja mielessään kantaa,
paljon hän voi omistaa.
Ei niitä voi toiselle antaa,
ne syömehen kätkeä saa.
Kun saapuu syys, niin lehdet puiston
se hehkumaan saa loistoaan,
kuin ikävyys, mi kauniin muiston
voi synnyttää, vaikk` suru jää.
Hetken lehdet nuo vielä hehkuu,
on loisto tuo jo viimeinen.
Ovat muistojemme lehdet kuolleet;
ne mennessään vei tuulonen..."
(Joseph Kosman laulusta "Kuolleet lehdet")
Heli! Jos luet nämä rivit, tiedät, miten suuri
on minun kaipuuni.
Minä sain vain muutaman helteisen heinäkuun päivän, mutta ne hetket muuttivat minun elämäni.
Tiedän, että olen sinua niin paljon vanhempi, tiedän, että haaveilen turhia, mutta haluan elää tässä kuvitelmassani.
Joka kerran, kun näen sinut etäältäkin, tuntuu minusta kuin olisin tuntenut sinut joskus aikaisemminkin, vaikka todellisuudessa havaitsin sinut vasta viime kesänä.
Minulla on vain yksi toive:
Saisinpa jutella kanssasi kahden kesken, kaikessa rauhassa!
Ehkä se toive ei tule koskaan toteutumaan, mutta silti elättelen sitä toivetta.
Sitä odottaessani haaveilen siitä, että sinä jonakin päivänä hymyilet jälleen minulle, kuten hymyilit viime kesänä...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.