Totuus pyhittää

Totuus pyhittää

Suuri pettäjä on kehittänyt useita harhaoppeja vastaamaan niiden mieltymyksiä, jotka hän haluaa johtaa tuhoon. Hänen tavoitteenaan on tuoda seurakuntaan vilpillisiä, uudestisyntymättömiä ihmisiä, jotka edistävät epäilyjä ja epäuskoa. Monet, joilta puuttuu todellinen usko Jumalaan, mukautuvat joihinkin totuuden periaatteisiin, ja heitä pidetään kristittyinä. Siten he voivat tuoda seurakuntaan vääriä oppeja raamatullisina totuuksina. Saatana tietää, että rakkaudessa vastaanotettu totuus pyhittää ihmisen. Siksi
hän yrittää korvata sen väärillä teorioilla, taruilla, toisella evankeliumilla. Alusta pitäen Jumalan palvelijat ovat taistelleet vääriä opettajia vastaan, ei ainoastaan siksi, että nämä olivat turmeltuneita ihmisiä, vaan myös siksi, että he teroittivat ihmisten mieleen sielulle vaarallisia valheita. Ella, Jeremia ja Paavali vastustivat lujasti niitä, jotka käänsivät ihmiset pois Jumalan sanasta. Nämä pyhät totuuden puolustajat eivät suosineet sellaista vapaamielisyyttä, joka pitää oikeaa uskoa merkityksettömänä.
Kristillisessä maailmassa esiintyvien epämääräisten ja mielikuvituksellisten raamatunselitysten ja ristiriitaisten teorioiden avulla suuri vastustajamme pyrkii hämmentämään ihmiset. Kirkkojen epäsopu ja hajaannus johtuu suurelta osin siitä, että Raamattua vääristellään erilaisten suosikkiteorioiden tukemiseksi. Vääriä oppeja tukeakseen monet irrottavat raamatunpaikkoja asiayhteydestään ja todistavat väitteensä jakeen alkuosalla, vaikka loppuosa muuttaisi asian aivan päinvastaiseksi. Käärmeen oveluudella he linnoittautuvat irrallisten lainausten taakse ja puolustelevat niillä turmeltuneita himojaan. Toiset tarttuvat lukuihin ja vertauskuviin tulkiten ne omien mielijohteidensa valossa piittaamatta lainkaan Raamatun todistuksesta ja esittävät sitten päähänpistonsa Raamatun oppina.
Koko Raamattu oppaana
Aina kun Raamattua ryhdytään tutkimaan ilman rukoilevaa, oppivaista mieltä, selvimmätkin kohdat ymmärretään väärin. Ihmisille on annettava koko Raamattu juuri sellaisena kuin se on.
Jumala antoi varman profeetallisen sanan; enkelit ja Kristus itse ilmoittivat Danielille ja Johannekselle, "mitä pian on tapahtuva". Pelastustamme koskevia tärkeitä asioita ei ilmoitettu tavalla, joka hämmentäisi ja johtaisi vilpittömän totuuden etsijän harhaan. Jumalan sana on selkeä kaikille, jotka tutkivat sitä rukoillen.
Vapautta vaatiessaan ihmiset sokaistuvat vastustajan juonille. Hän onnistuu korvaamaan Raamatun ihmisten teorioilla; Jumalan laki syrjäytetään, ja kirkot ovat synnin orjuudessa vaikka väittävät olevansa vapaita.
Jumala on antanut tieteellisten keksintöjen valaista maailmaa. Mutta lahjakkaimmatkin tutkijat menevät harhaan yrityksissään tutkia tieteen ja Jumalan ilmoituksen välisiä suhteita, jos Jumalan sana ei ohjaa heitä.
Inhimillinen tieto on epätäydellistä; siksi monet eivät saa tieteellisiä käsityksiään sopusointuun Raamatun kanssa. Monet hyväksyvät pelkät teoriat tieteellisiksi tosiasioiksi ja luulevat, että Jumalan sanaa on koeteltava sillä mitalla, jota "tiedon nimellä kulkeva valhetieto" antaa. Koska he eivät pysty selittämään Luojaa ja hänen toimintaansa luonnonlaeilla, he leimaavat Raamatun historian epäluotettavaksi. Ne, jotka epäilevät Vanhaa ja Uutta testamenttia, menevät usein askelen pitemmälle ja epäilevät Jumalan olemassaoloa. Hylättyään ankkurinsa he ajautuvat epäuskon karikkoon.
Saatanan petollisuuden mestarinäyte on, että hän johtaa ihmiset esittämään arveluja asioista, joita Jumala ei ole ilmoittanut. Lucifer tuli tyytymättömäksi, koska hänelle ei uskottu Jumalan suunnitelmien kaikkia salaisuuksia, ja saamiinsa tietoihin hän taas suhtautui välinpitämättömästi. Nyt hän yrittää täyttää ihmiset samalla hengellä ja johtaa heidätkin väheksymään Jumalan selviä käskyjä.
058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

usko Jumalaan kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu