Meller väitteet

Palstalle on joku lähettänyt jo jonkun aikaa Leo Mellerin väitteitä adventtikirkkolaisia vastaan.

Laitan tähän vastaukset kaikkiin Mellerin syytöksiin, niin tästä voi jokainen lukea.
Meller väitteiden lähettäjäkin.

En ole jaksanut niihin yksitellen vastata, kun yleensä moisia lähettävät 1-3 samaa henkilöä ja vaikka kuinka vastaisi, niin ttistavat aina samat syytökset, eli eivät halua tutkia ja ymmärtääkään.

Siunausta
jari laurila

Leo Meller ja Ellen White

Tässä muistiossa tarkastellaan väitteitä, joita Kipinä-lehden päätoimittaja ja Kuva ja Sana kustannusliikkeen toimitusjohtaja Leo Meller esittää kahdelle kasetille tallennetussa puheessaan marraskuussa 1999.
Kuvan ja Sanan julkaisemien kasettipuheiden otsikkona on "Ellen White, eksyttäjä ja väärä profeetta."
Seuraavassa pyritään kommentoimaan ja korjaamaan Mellerin esittämiä viitteitä siinä järjestyksessä kuin ne kasettipuheessa esiintyvät. Kunkin asiaotsikon jälkeen esitetään ensin kursivoituna lyhyesti Mellerin väite, ja sen jälkeen sitä koskeva oikaisu.

1. Profetoimisen armolahja:

Väite:
”Adventistit sanovat, että profetian henkilahja lopunajan kristikunnassa tarkoittaa vain yhtä ainutta asiaa, Ellen G. White -nimistä naista, jonka toimintaa nimitetään profetian hengeksi. Adventistit uskovat, että profetoimisen armolahja toimii, mutta heillä profetian armolahja rajautuu käytännössä Ellen Whiteen.”

Vastaus:
- Nimitys ”profetian henki'” perustuu Ilmestyskirjan sanoihin (19:10) "Jeesuksen todistus on profetian henki." (VKR) Tämä merkitsee, että Jeesus todistaa seurakunnalle profetian välityksellä. Tähän tekstiin viitaten James White (Ellenin puoliso) korosti, että profetian olennaisena sisältönä on todistus Jeesuksesta Kristuksesta (Life Sketches, 1880 ed., s.335, 336). Tämän raamatullisen ja Kristus-keskeisen tulkinnan kanssa ei tietenkään ole ristiriidassa se, että termiä 'profetian henki' tai 'profetoimisen Henki' sovelletaan paitsi profetoimisen lahjan ilmenemiseen seurakunnassa yleensä, (1. Kor. 12:4, 7-11, 28; 14:1; Ef. 4:11-14) myös lopun aikana ja adventtiliikkeessä erityisesti Ellen Whiten elämässä ja toiminnassa.

Profetoimisen armolahjan rajaaminen Ellen Whiteen on tietenkin väärin. Hän ei ollut profetian henki, mutta profetian henki vaikutti hänessä, ja valaisi hänen ymmärrystään. Jos puhuttaessa profetian hengestä tarkoitetaan Ellen Whitea tai hänen toiminnassaan ilmennyttä profeetallista lahjaa, tällöin on raamatulliselle käsitteelle annettu oma erityismerkityksensä. Puhummehan esimerkiksi Tasavallan presidentistä tarkoittaessamme Suomen Tasavallan presidenttiä. Kaikki suomalaiset tietävät ketä tarkoitamme. Mutta jos olemme jossakin muussa tasavallassa, meidän on täsmennettävä sanontaamme. Silloin puhumme presidentti Ahtisaaresta tai kuka kulloinkin on presidenttinä. Samoin adventtiseurakunnan piirissä saatetaan johonkin Ellen Whiten kirjoitukseen viitattaessa sanoa, että profetian henki sanoo ”niin ja niin.” Adventtiseurakunnan omassa keskuudessa aina silloin ymmärretään mitä tarkoitetaan. Yksinkertaisinta ja täsmällisintä olisi kuitenkin sanoa, että Ellen White kirjoittaa ”niin ja niin.”

Jotkut saattavat ihmetellä, miksi adventtiliike profetian lahjaa arvostavana herätysliikkeenä suhtautuu yleensä varsin kriittisesti henkilöihin, jotka kertovat ilmestyksistään, ja esiintyvät profeettoina tai henkilahjojen kanavina. Siihen on ainakin kolme hyvää syytä. Ensinnäkin Raamattu kehottaa arvostelemaan henkiä ja profeettoja. Toiseksi Raamattu varoittaa vääristä profeetoista, ja kehottaa olemaan uskomatta kaikkia henkiä. (1 Kor 14:29, 1 Tess 5:20-21) Kolmanneksi: Keskuudessamme on vaikuttanut, ja vaikuttaa yhä profetian henki. Tiedämme, miten korkeatasoista on se sanoma, mitä Jumala profetian Hengen kautta antaa. Niille, jotka ovat tutustuneet profetian Hengen innoittamiin sanomiin ei kelpaa mikä tahansa.

Ellen White kirjoittaa Suuri taistelu -kirjansa johdannossa (s.15) "Henkeä ei annettu - eikä sitä koskaan voidakaan antaa - syrjäyttämään Raamattua, sillä kirjoitukset sanovat selvästi, että Jumalan sana on se mitta, jolla kaikki muut opetukset ja kokemukset on mitattava. Apostoli Johannes sanoo: ”Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan” (1. Joh. 4:1)

Muutamaa viikkoa ennen Ellen Whiten kuolemaa adventtikirkon seurakuntalehden Review and Heraldin päätoimittaja F .M. Wilcox käsitteli pääkirjoituksessaan Ellen Whiten elämässä vaikuttanutta profetian Hengen lahjaa. Hän kirjoitti: "Emme pidä sisar Whitea erehtymättömänä. Hän ei ole koskaan väittänyt olevansa sitä. Hän on erehtyväinen, kuolevainen nainen, ja hänen - kuten tämän kirjoittajan ja lukijoidenkin on pelastuakseen turvauduttava Herran Jeesuksen Kristuksen ansioihin ja armoon. Ellen G Whiten tehtävänsä on ollut kiinnittää ihmisten huomio Kristukseen, ihmisten Vapahtajaan, ja johtaa heitä tutkimaan ahkerammin totuuden sanaa, Raamattua. Kaikessa toiminnassaan hän on korottanut Jumalan sanaa, ja kehottanut lähimmäisiään pitämään Raamattua ja Hengen ohjausta neuvonantajanaan."

2. David Koresh

Väite:
”David Koresh perusti opetuksensa Ellen Whiten profetioihin, ja erääseen Ellen Whiten ennustukseen, jossa annetaan ymmärtää, että joku tällainen voideltu tulee ennen kuin Jeesus saapuu takaisin.”

Vastaus:
- Vernon Howell, joka 21 vuotiaana oli elämäntapojensa ja opillisten harhojensa vuoksi erotettu Tylerin adventtiseurakunnasta Texasissa, liittyi Wacon kaupungin lähellä sijainneeseen Mount Cannel-keskukseen, jossa hän julistautui profeetaksi, alkoi käyttää itsestään nimeä David Koresh, ja lopulta väitti olevansa uudelleen ihmiseksi tullut Jeesus Kristus, joka valmistautui Harmaggedonin taisteluun.
Hänen elämänsä ja opetuksensa oli täydellisessä ristiriidassa Raamatun, Ellen Whiten ja kaiken kristillisyyden kanssa. Ellen White ei ole ennustanut minkään "tällaisen voidellun" tulemista ennen Jeesuksen tuloa. Sen sijaan hän kyllä Jeesuksen tavoin varoitti vääristä messiaista ja vääristä profeetoista.

3. Mellerin selitys plagioinnista

Väite:
”Eräs toimituksemme jäsen on matkalla Washingtonin kaupungissa joutunut tilanteeseen, jossa tuntematon traktaattien jakaja oli pistänyt hänen käteensä lentolehtisen, joka vieläkin on arkistossamme.
Siinä on erittäin kaunis kuvaus evankeliumin perustotuuksista, siihen liittyvää kuvitustakin, mutta ei mitään mainintaa siitä, kuka on sen painanut, missä se on julkaistu, ei mitään tällaista. Tämä teksti liikkui toimituksessamme viisi- kuusi vuotta. Sen lähteitä ja taustoja pyrittiin selvittämään, mutta niitä ei koskaan saatu selville. Niin toimituksemme eräänä kertana käännätti sen suomen kielelle, ja pisti sen Kipinä-lehteen. Emme tienneet, että teksti oli adventistien julkaisu. - Kiittäkööt itseänsä, jos julkaisevat aineistoa, josta ei selviä, kuka julkaisija on.”

Vastaus:
- Kysymyksessä on adventtikirkon amerikkalaisen These Times -lehden huhtikuun numerossa 1978 julkaistu William G. Johnssonin artikkeli "Whose Cross Did He Bear?"
Lehdessä esitel1ään artikkelin kirjoittaja, joka silloin toimi Uuden testamentin professorina Andrews Universityssä ja on nykyisin adventtikirkon seurakuntalehden Adventist Reviewn päätoimittaja. Lehden julkaisutiedoissa mainitaan lehden kustantajaksi seitsemännen päivän adventistien kustannusliike. Suomen Adventtikirkon Nykyaika-lehti julkaisi Johnssonin artikkelin suomennoksen pääsiäisen kaksoisnumerossaan 3-4/1979. Vuotta myöhemmin Kipinä-lehti julkaisi numerossa 4/1980 saman artikkelin omana hieman lyhennettynä suomennoksena. Artikkelin kirjoittajaksi oli merkitty Leo Meller. Mies kääntää/käännättää adventistiteologin syvällisen kirjoituksen Jeesuksen ristin merkityksestä, liittää sen loppukappaleisiin muutaman rivin pituisen henkilökohtaisen kommentin, ja varustaa artikkelin omalla nimellään ilman pienintäkään viittausta kirjalliseen lähteeseensä!
Tällaista tavataan nimittää plagioinniksi eli kirjalliseksi varkaudeksi. Asia ei muutu miksikään, vaikka Mellerin kertomus nimettömästä traktaatista pitäisikin paikkansa. Vai katsooko Meller moraaliseksi oikeudekseen julkaista omissa nimissään kirjoituksia, joiden tekijää hän ei tiedä? Rehellisempi tapa on merkitä tekstin yhteyteen: kirjoittaja tuntematon.

4. Jeesuksen tulemuksen päivän ja hetken ilmoittaminen

Väite:
”Jeesus sanoo: "Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä" (Matt. 24:36). Mutta Ellen White kirjoittaa: "Kuulimme Jumalan äänen -julistavan meille Kristuksen tulemisen päivän ja hetken" (Hengellisiä kokemuksia, s. 17). Kumpaa me uskomme? Uskommeko naisprofeettaa, joka väittää, että Jeesuksen tulemukseen mennessä taivaasta kuuluu ääni, joka julistaa päivän ja hetken, koska Jeesus tulee takaisin. Mutta Jeesus sanoo, että siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin. Siksi hän jatkaa - vähän edempänä, jakeessa 42: "Valvokaa, sillä ette tiedä minä päivänä teidän Herranne tulee." Jos siis
   tämä olisi totta, mitä Ellen White väittää, niin valvomisen tarve katoaisi seurakunnalta. Tässä on ensimmäinen ristiriita Raamatun ja Ellen Whiten välillä.”

Vastaus:
- Edellä lainatussa kohdassa Ellen White kuvailee ensimmäistä näkyään. Kuten mainitun kohdan selityksessä (HK 335-336) huomautetaan, hän kirjoitti henkilönä, joka näyssä oli läsnä näkemässä ja kuulemassa sellaista, mikä todellisuudessa tapahtuisi vasta tulevaisuudessa. "Näyn jälkeen hän kykeni palauttamaan mieleensä paljon näkemästään, mutta hän ei pystynyt muistamaan sellaista, mitä ei ollut tarkoitettu i1moitettavaksi. Niinpä hän sai näyssä kuulla Jumalan äänen julistavan 'Kristuksen tulemisen päivän ja hetken' (s. 17, vrt. s. 40, 316, 317; tämä tapahtuu juuri ennen Kristuksen tuloa). Hän kirjoittaa kuitenkin tästä myöhemmin:

"'Minu11a ei ole vähäisintäkään tietoa ajasta, minkä Jumalan ääni ilmoitti. Minä kuulin kun tuo hetki julistettiin, mutta näyn päätyttyä minulla ei ollut mitään muistikuvaa ilmoitetusta ajankohdasta.' - Kirje 38, 1888, julkaistu kirjassa Selected Messages I, s. 76."

Ellen Whiten näyn ja Jeesuksen sanojen välillä ei ole mitään ristiriitaa. Jeesuksen tulemuksen päivää ei tiedä kukaan, ei myöskään White, vaan Isä yksin. Jos hän sen näkee hyväksi ilmoittaa kansalleen juuri ennen Kristuksen tuloa, hänellä toki on oikeus se tehdä. Jeesuksen sana ei sitä kiellä.

5. Ellen G White, ja kirjalliset lähteet

Väite:
”Keskustelu Ellen Whiten kirjallisista lähteistä lähti liikkeelle Walter Rean kirjasta The White Lie. Kirjassa käsitellään kaikki Ellen G. Whiten merkittävimmät opukset, rinnastetaan niissä olevaa tekstiä, jonka pitäisi olla profetian hengen sanelemaa, muihin hänen käyttämiinsä kirjoihin. Rea osoittaa, miten sadat, sadat, sadat ja jälleen sadat Ellen Whiten tekstit ovat suoranaista plagiaattia erilaisista kirjoista. Ellen Whiten kirjastossa oli 1500 kirjaa. Hän oli sen aikaisen tiedon Varassa. Mitä sanoo Arthur White, Ellenin pojanpoika, Whiten kirjallisen perikunnan johtaja? "On totta; että tutkimus on osoittanut Ellen Whiten käyttäneen kirjallisuutta laajemmin kuin kirkon johto ja hänen kirjallisen jäämistönsä hoitajat ovat olleet tietoisia." Nöyrä mies, joka tunnustaa, että isoäiti 'huijasi '... Mikä tahansa onkin se henki,
joka ohjaa Ellen Whitea tällaista tekemään, ei se henki ainakaan ole totuuden Henki.   ”

Vastaus:
- Meller tekee vääriä johtopäätöksiä Ellen Whiten kirjallisia lähteitä koskevien tutkimusten tuloksista. Mistään ”huijauksesta” ei ole missään vaiheessa ollut kysymys. Kun Ellen kertoi ensimmäisistä 1840 luvulla saamistaan näyistä (hän oli 17-vuotias saadessaan ensimmäisen näkynsä 1844), hänen kertomansa ei luonnollisestikaan perustunut mihinkään kirjallisiin lähteisiin. James White oli oikeassa sanoessaan, että hän "ei ole voinut oppia niitä kirjoista, koska noita ajatuksia ei ole kirjoissa" (Life Sketsches [1880], s. 328, 329).
Vuonna 1847 julkaistussa kirjasessa A Word to the 'Little Flock' s. 22 James White torjuu väitteen, jonka mukaan Ellenin näyt eivät olisi peräisin jumalallisesta lähteestä, vaan perustuisivat hänen aiemmin omaksumiinsa käsityksiin ja opetuksiin. James osoittaa, että Ellenin ensimmäiset näyt olivat päinvastoin ristiriidassa hänen itsensä- samoin kuin hänen uskonystäviensä omaksumien näkemysten kanssa. Näyt sisälsivät ”uutta valoa,” joka rohkaisi ja auttoi tuota pientä ryhmää tutkimaan Raamattua, ja löytämään siitä oman aikansa ja paikkansa Jumalan suunnitelmissa.

Myöhempinä vuosikymmeninä Ellen White näki yhdeksi Jumalalta saaduksi tehtäväkseen kirjoittaa sekä seurakunnalle että suurelle yleisölle kirjoja, joissa Raamatun sisältämä pelastussanoma ja pelastushistoria esitettäisiin helposti ymmärrettävällä mutta vaikuttavalla tavalla. Näyissä hänelle paljastettiin Kristuksen ja Saatanan välisen suuren taistelun pääpiirteet, ja monia yksityiskohtia tuosta taistelusta. Hänen elämässään ja näyissään vaikuttanut profetian henki ei kuitenkaan sanellut hänelle, miten hänen piti kirjallisessa muodossa ilmaista saamansa sanomat. Niinpä hän kirjaa Suuri taistelu kirjoittaessaan käytti useita historiateoksia, kuten hän kirjansa johdannossa 1888 ilmoittaa:

"Ne suuret tapahtumat, jotka ovat kuuluneet uskonpuhdistuksen kehitykseen menneinä aikoina, ovat historiallisia ilmiöitä, jotka protestanttinen maailma hyvin tuntee ja yleisesti myöntää tosiksi.
Tätä historiaa olen esittänyt lyhyesti, kirjan tarkoituksen mukaisesti, koettaen tiivistää esitettävät asiat niin suppeaan muotoon kuin se on niiden oikean ymmärtämisen kannalta ollut mahdollista.
Muutamissa tapauksissa, milloin joku historiankirjoittaja on käsitellyt tapahtumia siten, että niistä saa lyhyen, mutta laajasisältöisen yleiskuvan asiasta, tai on esittänyt yhteenvedon tapahtuman yksityiskohdista tarkoituksenmukaisella tavalla, olen lainannut hänen sanojaan. Eräissä yhteyksissä ei täsmällistä lähdettä ole merkitty, koska lainauksien tarkoituksena ei ole tähdentää asianomaisen kirjoittajan arvovaltaa, vaan koska hänen lausuntonsa on sujuva ja voimakas esitys aiheesta. Esittäessäni niiden kokemuksia ja näkemyksiä, jotka jatkavat uskonpuhdistustyötä omana aikanamme, olen samoin käyttänyt heidän julkaistuja teoksiaan (mt. s. 18).

Se seikka, että Ellen White lainasi teoksissaan myös muita kirjallisia lähteitä, on ollut yleisesti tiedossa jo toista sataa vuotta. Sen sijaan vasta 1980-luvulta lähtien suoritettu tutkimus on osoittanut hänen käyttäneen kirjallisuutta laajemmin kuin on tiedetty. Walter Rean kirja The White Lie on - kuten nimestäkin voi päätellä - sarkastinen yritys leimata Ellen White valehtelijaksi.
Kirja hämmentää lähinnä niitä, jotka Rean tavoin ovat uskoneet, että oikea profeetta kirjoittaa sana sanalta Hengen sanelun mukaan voimatta valita itse sanojaan, puhumattakaan siitä, että profetoimisen armolahjan saanut henkilö voisi lainata toisten kirjoituksia. Tällöin on ymmärretty väärin profeetallisen lahjan luonne. Jesaja ja Miika, jotka olivat toistensa aikalaisia, käyttivät joko yhteistä kirjallista lähdettä, tai sitten jompikumpi lainasi toisen tekstiä (vrt. Jes. 2:2-4 ja Miika 4: 1-3). Matteuksella, Markuksella ja Luukkaalla on paljon yhteisiä kohtia. Luukas viittaakin lähdetutkimuksiinsa, vaikka ei kerrokaan niistä tarkemmin eikä ilmoita lähteitään. (Luuk l :1-4)
On selvää, että Ellen White on kirjailijana hyvässä seurassa.

Mellerin lainaama adventistitutkija Donald McAdams (Spectrum vol. 10, number 4, maaliskuu 1980, s. 34) toteaa Suuri taistelu -kirjan kahdesta uskonpuhdistuksen historiaa käsittelevästä luvusta (luvut 6 ja 14): "Ellen White ei ainoastaan lainannut kappaleita sieltä ja täältä lukiessaan, vaan itse asiassa hän seurasi historiankirjoittajien esitystä sivu sivulta, jättäen pois paljon aineistoa mutta käyttäen heidän esityksensä järjestystä, joitakin heidän ideoistaan ja usein heidän sanojaan. Tutkimissani esimerkeissä en ole löytänyt hänen tekstissään mitään historiallista tosiasiaa, jota ei olisi mainittu näiden (historiankirjoittajien) teksteissä." Ellen White ei siis käyttänyt tekstiä sellaisenaan, vaan juuri siten kuin hän johdannossa ilmoitti.

Sama mies, Donald Me Adams, joka edustaa lähdetutkimuksen alalla korkeinta akateemista tasoa, kirjoitti vähän myöhemmin adventtikirkon seurakuntalehdessä (Adventist Review ; 25.12.1980) seuraavaa:

"Kirkkomme johtajat ansaitsevat täyden tunnustuksen siitä avoimesta ja ennakkoluulottomasta tavasta, jolla he ovat suhtautuneet lisääntyneeseen tietoon siitä, että Ellen White (valikoiden lyhensi paljon aineistoa muilta kirjoittajilta. Henkilönä, joka on tutkinut Ellen Whiten suhdetta muihin kirjailijoihin, ja jolla on ollut tilaisuus istua Walter Rean tutkimuksia tarkastelleessa toimikunnassa, voin vakuuttaa, että uusi todistusaineisto ei ole luonteeltaan uskoa tuhoavaa. Joidenkin seitsemännen päivän adventistien saattaa olla tarpeellista oikaista käsitystään inspiraatiosta, mutta meidän ei tarvitse eikä meidän tulekaan hyljätä sitä kallisarvoista lahjaa, minkä Jumala on antanut seurakunnalle -Ellen Whiten elämässä ja palvelustyössä ilmennyttä profetian lahjaa."

Ellen White luki paljon, ja suositteli seurakuntalaisten luettavaksi samoja kirjoja, joita hän itsekin luki ja käytti kirjoituksissaan. Tekijänoikeuksia koskevan lainsäädännön tuntijana arvostettu lakimies Vincent L. Ramik totesi lausunnossaan, että Ellen Whiten tapa käyttää kirjoissaan muiden kirjoittajien tekstiä ei loukannut kenenkään tekijänoikeutta. "Ei ollut mitään estettä sille, että Ellen White saattoi käyttää toisten ajatuksia. Ei ole edes järkevää odottaa jonkun kirjoittavan teologisesta aiheesta tutkimatta, mitä siitä ovat sanoneet edeltäjät samoin kuin aikalaisetkin."

Käytettyään 300 tuntia Ellen Whiten- sekä hänen kriitikkojensa (mm. Walter Rean) kirjojen lukemiseen, Ramik, joka itse on katolilainen, sanoi Adventtiairut -lehdessä 26. 11. 1981 julkaistun laajan haastattelun lopussa: "Minua ei henkilökohtaisesti hämmennä ajatus, että Juma1a on saattanut innoittaa häntä valitsemaan jotakin jostakin tietystä kirjasta, jossa se on kirjoitettuna paremmin kuin hän itse olisi asian ilmaissut. Loppupäätelmässäni toteaisin, että kysymys on uskosta. Minulla ei ole vaikeuksia ottaa hänen kirjoittamaansa vastaan uskon asiana. Merkittävintä on sanoma, eivät sanat ja lauseet, joita White käytti. Hänen kirjoituksensa ovat vaikuttaneet minuun syvästi henkilökohtaisesti. Niillä on ollut uudistava vaikutus. Toivon arvostelijoidenkin havaitsevan tämän."

Tähän mennessä suoritetut tutkimukset ovat osoittaneet, että Ellen Whiten käyttämät lainaukset ovat määrältään vähemmän kuin 2 prosenttia hänen julkaistusta kirjallisesta tuotannostaan. Suomen Adventtikirkon viikkolehdessä (vuoden 1992 loppuun Adventtiairut, vuoden 1993 alusta Nykyaika) on julkaistu runsaasti artikkeleita, joissa on käsitelty Ellen Whiten kirjallisia lähteitä.

6. Blancon raamattuparafraasi

Väite:
”Adventistit ovat julkaisseet Jehovan todistajien tapaan Raamatun, jossa teksti on muokattu siten, että se on sopusoinnussa heidän oppiensa kanssa. Ensimmäinen painos julkaistiin nimellä The Clear Word Bible (selkeäsanainen Raamattu). Toisessa painoksessa nimi oli lyhennetty muotoon The Clear Word (selkeä sana). Kirjan on painanut adventtikirkon tunnettu kustantamo Review and Herald.”

Vastaus:
- Kysymyksessä on adventistiteologin Jack Blancon yksityisenä harrastuksenaan laatima selittävä parafraasi Raamatusta. Parafraasi tarkoittaa tekstin laajennettua ja selventävää mukaelmaa. Suomeksikin on julkaistu Kenneth N Taylorin laatiman rapafraasin pohjalta ”Elävä Uutinen.”
Blancon teos on tavallista vapaampi ja selittävämpi parafraasi.
Väärinkäsitysten välttämiseksi sen nimestä toisessa painoksessa poistettiinkin sana ”Raamattu.”
Alaotsikkona on "an expanded paraphrase of the Bible" eli laajennettu Raamatun parafraasi.
- Esipuheen alussa ilmoitetaan: "Tämä ei ole uusi Raamatun käännös, vaan Raamattua selittävä parafraasi."
Teos ei ole Review and Heraldin kustantama eikä julkaisema, vaikka se onkin painettu Reviewn kirjapainossa.

.Adventist Review julkaisi 6.4. 1995 ilmestyneessä numerossaan voimakasta kritiikkiä Clear Word parafraasista. Sekä arvostettu adventistitutkija Sakae Kubo (jonka Meller mainitsikin aivan oikein) että Adventist Review -lehden päätoimittaja William G. Johnsson (jonka artikkelin Jeesuksen rististä Meller julkaisi omissa nimissään Kipinä-lehdessään) arvostelevat ankarasti Blankon yksityisyritystä nimenomaan siitä, että joku voi erehtyä pitämään sitä Raamattuna. Johnsson kirjoittaa: "The Clear Word menee pitemmälle kuin parafraasi. Blanco pistää tekstiin omia tulkintojaan: toisinaan hän lisää, toisinaan ottaa pois, toisinaan tarjoaa Ellen Whiten kirjoituksiin perustuvia kommentteja, toisinaan liittää tekstiin muista raamatunkohdista peräisin olevia ajatuksia, toisinaan hän yksinkertaisesti värittää tekstiä niin, että saa sen sanomaan mitä hän haluaa sen sanovan. The Clear Word on parafraasin ja kommentaarin yhdistelmä. Missään mielessä sitä ei voida pitää Raamatun oikeana ja tarkkana käännöksenä.

Tässä kohdin Mellerin kritiikki oli poikkeuksellisesti paikallaan. Seitsemännen päivän adventistit eivät ole koskaan valmistaneet omaa raamatunkäännöstä.

7. Saatana vapahtajana

Väite:
”Adventtiliikkeessä saattaa joku ressukka olla jopa vuosia liikkeen sisällä ennen kuin hän tajuaa- tai kenties ei koskaan herää tajuamaan- minkälaisen harhan viemänä hän tuossa kirkossa on. Adventtiliikkeen olemus on eksytys, mutta liikkeen sisällä on kristittyjä siitä syystä, että he eivät tiedä, mitä liike opettaa.
Adventistien vapahtaja itse asiassa ei ole Jeesus vaan Saatana.”

Vastaus:
- Mitä tähän voisi sanoa muuta kuin todeta, että Meller on tuolla yhdellä lauseella paljastanut joko täydellisen tietämättömyytensä adventtiliikkeen opetuksesta tai sitten syyllistynyt herjaukseen, jonka kohteena eivät olekaan adventistit vaan Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus.

Ilmeisesti ja toivottavasti ensimmäinen vaihtoehto on oikea.
Tuskin hän muuten olisi omassa lehdessään ja omissa nimissään julkaissut Jeesuksen rististä artikkelia jonka oli kirjoittanut kansainvälisen adventtiliikkeen johtajan seurakuntalehden päätoimittaja.
Parhaaksi vastaukseksi Mellerin karmeaan väitteeseen sopinee katkelma edellä mainitusta adventistiteologin artikkelista sekä alkukielellä, että Mellerin suomennoksena:

"'He himself bore our sins in his body on the tree, that we might die to sin and live to righteousness. By his wounds you have been healed' (l Peter 2:24). -
"The entire New Testament teaches that Christ died for our sins, not or his own. Jesus is God's Lamb 'who takes away the sin of the world' (Joh. 1 :29). He is God' s Expiation for sins, received by faith as a free gift (Romans 3:21-25). He is God's Visdom, whose cross is foolishness to the Greeks and a stumbling block to the Jews but divine power to save all who believe (1 Corinthians 1: 18-25)." William Johnsson.

”(Kristus) itse kantoi meidän syntimme ruumiissansa ristinpuuhun' (1 Piet. 2:24). - 
"Uuden testamentin eheä opetus on, että Kristus kuoli meidän syntiemme edestä. Jeesus on Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin (Joh. 1 :29). Hän on Jumalan syntiuhri, joka uskon kautta hyväksytään elämäämme ilmaisena, vapaana armon verisenä lahjana. (Room. 3 :21-25) Risti on Jumalan viisautta, olkoonkin, että se on pakanoille hullutusta ja juutalaisille loukkauskivi, kompastuksen kallio. Risti on yhtä kuin jumalallinen, pelastava voima kaikille, jotka uskovat." - Leo Meller.

Ehkä Mellerin olisi hyvä lukea myös, miten hänen eksyttäjäksi ja vääräksi profeetaksi nimittämänsä Ellen White kuvailee Jeesuksen ristinkuoleman merkitystä:

"Kun kova huuto' Se on täytetty' kaikui Kristuksen huulilta, papit hoitivat parhaillaan virkaansa temppelissä. Oli iltauhrin aika. Kristusta kuvaava karitsa oli tuotu teurastettavaksi. Pappi on juuri teurastamaisillaan uhrin, mutta veitsi putoaa hänen hervottomasta kädestään, ja karitsa pelastuu. Vertauskuva on kohdannut vastakuvansa Jumalan Pojan kuolemassa. Suuri uhri on annettu. Tie kaikkein pyhimpään on avattu. Uusi elävä tie on valmistettu kaikille.
Tästä lähtien Vapahtaja toimii pappina ja puolustajana taivaitten taivaassa. Oli ikään kuin elävä ääni olisi puhunut temppelissä oleville: -Nyt loppuvat kaikki uhrit syntien puolesta. Jumalan Poika on tullut sanansa mukaan 'Katso, minä tulen- kirjakääröön on minusta kirjoitettu; -tekemään sinun tahtosi, Jumala.' 'Oman verensä kautta' Hän meni 'kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.' (Hepr. 10:7; 9: 12)." Aikakausien Toivo, s. 729.

8. Oikean profeetan tuntomerkkejä

Väite:
”Onni Määttänen käsittelee kirjassaan Herran sanansaattaja (s. 60) oikean profeetan tuntomerkkejä: "Jeesus puhuessaan profeetoista antoi selvän merkin, jolla voimme erottaa oikeat ja väärät toisistaan:
”Heidän hedelmistään te tunnette heidät.” Tämä ei pidä paikkaansa. Profetia ei kuulu Hengen hedelmiin, vaan se kuuluu Hengen lahjoihin. Profeetat erotetaan niistä sanoista, joita he julistavat. Jos profeetan sanat eivät pidä yhtä Raamatun sanan kanssa, hän on väärä profeetta.”

Vastaus:
- Onni Määttänen lainasi Jeesuksen sanoja vääristä profeetoista. (Matt 7: 16) "Heidän hedelmistään te tunnette heidät" sanoi Jeesus.
Mellerin mukaan Jeesuksen sanat eivät pidä paikkaansa. Meller katsoo tietävänsä paremmin kuin Jeesus? Tai ehkä hän on epähuomiossa sekoittanut Määttäsen ja Jeesuksen sanat. Ilmeisesti Meller haluaa oikaista Määttästä korostaessaan, että profeetan sanojen on pidettävä yhtä Raamatun sanan kanssa. Meller ei huomaa, että Määttänen on korostanut samaa asiaa jo pari sivua aiemmin: Määttänen; "-Varmin osoitus profeetan aitoudesta on siinä, että hänen opetuksensa on yhtäpitävää Jumalan sanan ja erityisesti kymmenen käskyn lain kanssa" (s. 58).
Kannattaisi ensin tutkia ja vasta sitten hutkia !

9. Veden juominen:

Väite:
”Meller viittaa ravitsemusta koskevien Ellen Whiten ohjeiden kokoomateokseen; Counselds on Diet and Foods, jonka sivulla 420 annetaan ohjeita veden nauttimisesta ruokailun yhteydessä. Esittelemättä
tarkemmin neuvon sisältöä Meller tiivistää: "Vettä ei saa juoda ruoan kanssa. " Hän toteaa nykyisen tieteen kehottavan nauttimaan nestettä. "Jopa ennen kuin alat syödä, sinun pitää juoda! Mutta White sanoo: Ei pidä juoda vettä. "

Vastaus:
- Ei hän sentään kieltänyt vettä juomasta!
Kyseessä olevassa kohdassa hän kirjoittaa mm. näin: "Monet tekevät virheen juomalla kylmää vettä ateriansa yhteydessä. Kun vettä juodaan aterian aikana, se vähentää sylkirauhasten eritystä; mitä kylmempää vesi on, sitä haitallisempaa se on mahalaukulle. Kun aterian aikana juodaan jäävettä tai jäistä virvoitusjuomaa, ruoansulatus keskeytyy kunnes vatsalaukku on lämmennyt riittävästi voidakseen jatkaa työtään. - Syö hitaasti, ja anna syljen sekoittua ruokaan. Mitä enemmän nestettä nautitaan aterioinnin yhteydessä, sitä vaikeammaksi käy ruoan sulatus, sillä nesteen on ensin imeydyttävä. - Mutta puhtaan veden nauttiminen vähän ennen ateriaa tai sen jälkeen on kaikki, mitä luonto tarvitsee janon sammuttamiseksi. Älä koskaan nauti teetä, kahvia, olutta, viiniä tai mitään väki juomaa. Vesi on paras mahdollinen neste elimistön kudosten puhdistamiseen" (Review and Herald 29.7. 1884).

10. Liharuoka:

Väite:
”White sanoo myöskin, että ne, jotka syövät lihaa, eivät pääse taivaaseen.”

Vastaus:
- Meller ei ilmoita lähdettä koska sellaista on vaikea löytää.
Ellen White korostaa liharuoan haittoja kasvisruokaan verrattuna etenkin siksi, että eläinten sairaudet lisääntyvät. Missään hän ei sano, että lihaa syövät eivät pääse taivaaseen. Vuonna 1909 Ellen White kirjoitti yhteenvedon tapaan terveysuudistuksesta ja mainitsi siinä yhteydessä myös liharuoan käytön. Käsikirjoitus luettiin pääkonferenssin kokouksessa 31.5. 1909, ja se on julkaistu kirjassa Todistusaarteita III, s.344-355. Ellen White kirjoittaa mm. näin: "Emme määritä mitään tarkkaa linjaa, jota ruokavaliossa olisi noudatettava, mutta sanomme kuitenkin, että maissa, missä on runsaasti hedelmiä, viljaa ja pähkinöitä, liharuoka ei ole oikeata ruokaa Jumalan kansalle."

11. Synti ja sairaus:

Väite:
”White sanoo (Counsels on Health s. 37) "lt is a in to be sick. "On synti olla sairaana.”

Vastaus:
- Meller lainaa vain virkkeen alkuosan, ja saa siten väitteen tuntumaan kohtuuttomalta. Virke kuuluu kokonaisuudessaan: "On synti olla sairas, sillä kaikki sairaus on seurausta synnistä, rikkomuksesta." Toisin sanoen: -Jos maailmassa ei olisi syntiä, ei olisi sairauttakaan. Sairas ei suinkaan ole välttämättä itse syypää sairauteensa. Olemme kaikki syntisiä, ja siksi olemme kaikki myös enemmän tai vähemmän sairaita. Ellen Whiten opetuksesta synnin ja sairauden suhteista ks. esim. Aikakausien Toivo, s. 453.

12. Masturbaation haittavaikutukset

Väite:
”Ellen White opettaa, että itsensä tyydyttäminen eli masturbaatio aiheuttaa selkäsairautta, kasvaimia, aivohalvausta, syöpää, munuaissairauksia, keuhkosairauksia, mielen sairauksia ym. White lainasi sen ajan kirjoista, mitä opetettiin itse tyydytyksestä ja sanoi: Jumala ilmoittaa minulle, että asia on näin. Kun kysyin Kirjatoimesta sitä Whiten pientä kirjasta, jossa tätä aihetta käsitellään, sain kuulla, että semmoista kirjasta ei ole koskaan ollut olemassakaan. Kysyin samaa Yhdysvalloissa adventistien suuressa kirjakeskuksessa, eikä sielläkään tiedetty siitä kirjasta mitään. Mutta käsikirjoitusosastolla löysin kopion tästä vanhasta kirjasta, jota sanottiin myytävän "vain adventistipastoreille". Minulla on nyt tämä kirja ja se on jännittävää lukemista, etenkin kun tietää, että se on tullut taivaasta, niin kuin adventistit uskovat.”

Vastaus:
- Leo Mellerin etsimä kirjanen on nimeltään An Appeal to Mothers. Tämä 64-sivuinen vihkonen julkaistiin huhtikuussa 1864, yhdeksän kuukautta sen jälkeen, kun Ellen White oli saanut ensimmäisen laajan terveyskysymyksiä koskevan näyn. Kirjasessa käsitellään pääasiassa itsetyydytystä, josta käytetään nimityksiä 'self-abuse', 'solitary vice', 'self-indulgence', 'secret vice' jne. Ellen White ei käyttänyt termiä; ”masturbaatio.”
Ellen Whiten kirjoittama teksti kattaa sivut 5-34; kirjasen jälkiosa sisältää sitaatteja lääketieteen edustajien kirjoituksista. Tämä kirjanen painettiin uudelleen ensimmäisenä jaksona 1870 ilmestyneessä 272-sivuisessa kirjassa A Solemn Appeal. Ellen Whiten kirjoittamat sivut kirjasesta An Appeal to Mothers on julkaistu liitteenä 127 -sivuisessa julkaisussa A Critique of the Book Prophetess of Health, prepared by the staff of The Ellen G. White Estate, 1976.
Keskeisin osa itsetyydytystä koskevista Ellen Whiten kirjoituksista on julkaistu seuraavissa teoksissa: Testimonies for the Church II, s. 346-353 (Todistusaarteita I, s. 239-245), 360-362, 390-411, 468-471, 481-483; Child Guidance, s. 439-456.

Herbert E. Douglass on käsitellyt Ellen Whiten lausuntoja masturbaatiosta teoksessaan Messenger of the Lord. The Prophetic Ministry of Ellen G. White (pacific Press, 1998) s. 493, 494. Hän huomauttaa ensinnäkin siitä, että Ellen White ei väittänyt masturboinnin haittavaikutusten toteutuvan kaikkien kohdalla. Hän ei myöskään väittänyt, että useimmat masturbointia harrastavat joutuisivat kokemaan pahimpia mahdollisia haittoja. Vaikka nykyisen yleisen käsityksen mukaan itsetyydytys on normaalia ja terveellistä, eikä siitä näin ollen tarvitse tuntea syyllisyyttä, on joidenkin tutkijoiden mukaan mahdollista, että usein toistuva masturbointi aiheuttaa elimistössä sinkin puutostilan, mistä vuorostaan voi olla haitallisia seurauksia immuunijärjeste1mälle, joka suojelee elimistöä taudinaiheuttajilta. (Carl C. Phieffer, Zinc and Other Micronutrients [Keats Publishing, Ine., 1978], s. 45; David F. Horrobin, Zinc [St. Albans, Vitabooks, Ine.], s. 8.) Alberta Mazat Loma Linda Universitystä muistuttaa monografiassaan (Masturbation, Biblical Researeh Institute), että "on myös syytä muistaa, että monet muutkin Ellen Whiten lausunnot näyttivät liioitelluilta ja epärealistisilta kunnes tieteellinen tutkimus osoitti ne oikeiksi."

13. Rotujen tasa-arvo:

Väite:
”Ellen Whiten mukaan vedenpaisumuksen edellä ihmiset harjoittivat yhdyntää eläinten kanssa, ja näin syntyi 'sub-human species and races` ” puoli-inhimillinen rotu.” Ellen White oli oman aikansa orjayhteiskunnan ihminen, joka motivoi orjuutta sen kautta, että orjat eivät ole ihmisiä. Afrikkalaiset orjat eivät ole ihmisiä. Ne ovat jotakin eläimen ja ihmisen väliltä. Tämän opin perusteella Amerikan etelä- valtiolaiset pitivät orjia kuin eläimiä plantaaseillaan. Ellen White omaksuu opetusta, joka sotii kaikkea Jumalan sanassa olevaa totuutta vastaan. Miten järkyttävää on ajatella, että adventistiressukat uskovat tällaisen naisen olevan Jumalan profetiassa!”

Vastaus:
- Ellen Whiten kirjoituksissa ei esiinny sanontaa ”sub-human species.”
On myös kiistanalaista, mitä hän tarkoitti sanoilla "amalgamation of man and beast". Hän ei missään puhu ihmisen ja eläimen välisestä yhdynnästä. Hän ei myöskään missään sano, että afrikkalaiset orjat eivät olisi ihmisiä, tai että mustat olisivat eläimen ja ihmisen sekasikiöitä, kuten Meller väittää.
Ellen White ei missään ole opettanut eikä hyväksynyt ajatusta, että jokin rotu olisi toista alempiarvoinen.

"Jumala ei hyväksy mitään kansallisuus-, rotu- eikä luokkaeroja. Hän on koko ihmiskunnan Luoja. Kaikki ihmiset ovat yhtä perhettä luomisen perusteella, ja kaikki ovat yhtä myös lunastuksen perusteella. - Kristuksessa ei ole juutalaista eikä kreikkalaista, ei orjaa eikä vapaata. Kaikki pääsevät lähelle hänen kalliissa veressään (Gal. 3:28; Ef 2:13)." - Ellen G. White, Kristuksen vertaukset s. 285.

14. Keskustelu luopioiden kanssa:

Väite:
”Adventisti ei saa keskustella luopioiden kanssa, vaikka luopio olisi oman perheenjäsen. Tämä johtuu siitä, että Ellen Whiten opetuksissa sanotaan, että Jeesus ei rukoile kenenkään toisen puolesta kuin adventistin puolesta. Kun joku jättää adventismin, hänestä on tullut henkilö, jonka puolesta Jeesus ei enää rukoile.”

Vastaus:
- Täysin perättömiä ja käsittämättömiä väitteitä!

15. Langenneita enkeleitä ja taivaan enkeleitä:

Väite:
”Adventtiliikkeessä sekoitetaan langenneita enkeleitä sellaisiin yhteyksiin, joissa me evankeliset kristityt tunnustamme Kristuksen herruuden, joka ajaa pois pimeyden.. Kuuntelepa esim. Ellen Whiten tekstiä Aikakausien Toivo -kirjasta s. 636: "Kun uskovaiset kokoontuvat ehtoollisen viettoon, siellä on saapuvilla näkymättömiä sanansaattajia. Joukossa voi olla joku Juudas, ja jos niin on, on siellä myös pimeyden ruhtinaan lähettiläitä, sillä he seuraavat kaikkia, jotka kieltäytyvät antautumasta Pyhän Hengen johdettaviksi. Nämä näkymättömät vieraat ovat läsnä jokaisessa sellaisessa tilaisuudessa." Kun me kokoonnumme Herran pöydän äärellä evankelisessa kristillisyydessä, me emme kokoonnu varoittaen toinen toistamme siitä, että hei täällä on nyt valtavasti piruja myöskin läsnä.”

Vastaus:
- Tässä on tyypillinen esimerkki siitä, miten Meller käyttää lähteitään saadakseen aikaan halutun vaikutelman.
Halutessaan osoittaa, että adventistien ehtoollisen vietossa on näkymättöminä vieraina läsnä lähinnä pimeyden enkeleitä, hän jättää lukematta lauseen: "Taivaan enkeleitä on myös saapuvilla." Siten seuraava lause - "Nämä näkymättömät vieraat - " - saadaan viittaamaan vain pimeyden lähettiläisiin, vaikka Ellen Whiten sanat näkymättömistä vieraista tarkoittavat ensisijaisesti taivaan enkeleitä!
Alaarvoista ja harhaanjohtavaa demagogiaa mitä pyhimmästä aiheesta.

Ellen White kirjoitti samalla aukeamalla, josta Meller jätti lukematta olennaisen tärkeän lauseen, mm. näin: "Juuri näissä omissa asetuksissaan Kristus kohtaa kansansa, ja antaa sille läsnäolollaan voimaa.
Ehtoollinen voidaan jakaa kelvottomin sydämin ja käsin, ja kuitenkin Kristus on siellä itse palvelemassa lapsiaan. - Osallistuessaan opetuslastensa kanssa leivästä ja viinistä Kristus sitoutui heidän lunastajakseen. Hän antoi heille uuden liiton, jonka kautta kaikki, jotka ottavat hänet vastaan, tulevat Jumalan lapsiksi ja Kristuksen kanssaperillisiksi. Tämän liiton kautta heille kuuluivat kaikki siunaukset, jotka taivas saattoi antaa tätä ja tulevaa elämää varten. Tämä liitto oli vahvistettava Kristuksen verellä. Ja tämän sakramentin nauttimisen oli määrä pitää opetuslasten mielessä se ääretön uhri, joka on annettu jokaisen yksilön puolesta koko langenneen ihmiskunnan jäsenenä." - Aikakausien Toivo, s. 637.

16. Kirjat kestävät tutkimuksen:

Väite:
”Seurakuntalehdessä The Review and Herald 26.7. 1906 Ellen White kirjoitti: "Nämä kirjat, jotka välittävät opetuksen, jonka Herra on antanut minulle kuluneiden 60 vuoden aikana, sisältävät valoa taivaasta ja kestävät kaiken tutkimuksen. " - No, White ei tuntenut tietokoneita, joita nyt on voitu käyttää hänen kirjallisten lähteidensä tutkimiseen. Hänen omat sanansa todistavat hänet valehtelijaksi, vääräksi profeetaksi ja harhauttajaksi. Hän heittää meille pallon ja sanoo: katsokaa ja tutkikaa kestävätkö sanani 100-prosenttisen koetuksen. Kestävätkö ne?”

Vastaus:
- Edellä olemme jo todenneet, että Ellen Whiten kirjojen sanoma kestää tutkimuksen sekä niiltä osin, joissa hän käytti apunaan historiallista tai muuta lähdeaineistoa, että niiltä osin, joissa hän itse muotoili sanomansa kirjallisen asun. Etsiessään ristiriitaisuuksia tai virheitä, kriitikot tulkitsevat usein väärin hänen tarkoitustaan, eivätkä ota huomioon, mitä hän on samasta asiasta esittänyt muussa yhteydessä laajemmin. On myös muistettava, että seitsemännen päivän adventistit eivät väitä häntä erehtymättömäksi enempää kirjoitustensa kuin elämänsäkään osalta.
Ellen White sanoi itsestään: "En ole koskaan väittänyt olevani erehtymätön. Jumala yksin on erehtymätön. Hänen sanansa on tosi, ja hänessä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa" (Selected Messages 1, s.37).

17. Ellen White spiritistimeedio?

Väite:
”Adventismi opettaa sielun kuolevaisuutta. Kaikki kuolleiden ilmestymiset kuuluvat heidän mukaansa spiritualismin piiriin. Adventismissa sanotaan selkein sanoin: varokaa, pysykää erossa kaikesta siitä, mikä on spiritualistista uskonnollisuutta. Spiritualistiseen uskonnollisuuteen kuuluvat esim. ruumista poistumiset, matkat henkimaailmassa jne. Ja nyt rakkaat adventistiystävät: yllätys yllätys, tiesittekö että Ellen White adventtikirkon tämän päivän kriteerien mukaisesti oli spiritualisti? Hän kertoo itse:
"Työskennellessäni 3. marraskuuta 1890 Salamancassa (N.Y.) ja seurustellessani rukouksessa Jumalan kanssa yön tunteina, minut otettiin ulos itsestäni ja siirrettiin kokoustilaisuuksiin eri osavaltioissa, joissa esitin nuhtelevan ja varoittavan todistuksen" (Life Sketches, s. 319). Ellen White oli siis Salamancassa, mutta hänet siirrettiin ulos ruumiistaan, (out of body experience, ruumiistapoistumiskokemus,) ja hän ilmestyi kuin kummitus konsanaan siellä ja täällä, ja opetti ja korjasi veljiä heidän asioissaan. Hän kertoi käyneensä Battle Creekissä vastuuta kantavien miesten kokouksessa, "ja minä kuulin, miten nuo läsnäolijat esittivät epäystävällisessä hengessä näkemyksiä ja vaativat toimenpiteitä, jotka täyttivät mieleni pelolla ja surulla". Battle Creek (Michigan) oli adventisteille tärkeä paikka tuohon aikaan, siellä oli mm. sairaala ja paljon muuta. (Sieltä myös lähti liikkeelle herra Kellogg, joka päätyi Chicagoon ja oli meedio, niin kuin esikuvansa Ellen White. Kellogg kanavoi Urantia-kirjan. Tulette lukemaan mielenkiintoisen luvun kirjastani adventtikirkon taustasta ja vaikutuksesta Urantia-kirjan syntymiseen, joka on Uuden aikakauden Raamattu.) Siis Ellen White kertoo, miten hän suorittaa ruumiin ulkopuolisia (out of Boby) matkoja henkimaailmassa, ja kokee tällaisia asioita. Tänä päivänä kaikki adventtikirkon julistajatkaan eivät tunne ja tiedä tätä taustaa Ellen Whiten omissa kirjoituksissa. Minulla sattuu olemaan äänitetty puhe, joka on pidetty adventtikirkon kampanjassa Helsingissä , jossa puhutaan spiritualistisen maailman ilmiöistä. Siellä ohimennen sanotaan, että esimerkiksi se on Saatanasta, kun ihmiset sanovat että he irtautuvat ruumiistaan, ja siirtyvät paikasta toiseen. Kyseinen adventtikirkon pappi on nimeltä mainittuna kirjani yhdessä luvussa, jossa puhutaan Ellen Whitesta. Hyvä, että adventtikirkosta Suomessa löytyy joku, joka uskaltaa sanoa, että se on saatanallista touhua, kun täti Ellen lentelee valtion rajojen ylitse, vaikka hänen ruumiinsa lepää New Yorkissa!”

Vastaus:
- Lyhyesti muutamia tosiasioita ja kommentteja edellä esitetyn johdosta:
1. - Meller on oikeassa siinä, että seitsemännen päivän adventistit uskovat ihmisen olevan syntiinlankeemuksen tähden kuolevainen. Kuolleet ovat kuolleita. Raamatun vastainen oppi, jonka mukaan kuollessaan ihminen jatkaa välittömästi elämäänsä henkimaailmassa, on spiritismin perusharha. Ikuinen elämä on Jumalan armolahja niille, jotka uskovat Kristukseen. Kuolemattomuus saadaan ensimmäisessä ylösnousemuksessa. Toista ylösnousemusta seuraa viimeinen tuomio, ja toinen eli ikuinen kuolema, josta ei ole ylösnousemusta. Usko sielun luontaiseen kuolemattomuuteen on perustana sille hirvittävälIe saatanalliselle opille, jonka mukaan Jumala kiduttaa kadotukseen tuomittuja ikuisesti helvetin tulessa.

2. -Meller käyttää virheellisesti sanaa spiritualismi englanninkieliseen tapaan. Suomen kielessä spiritualismilla on kaksi eri merkitystä: -Filosofiassa sillä tarkoitetaan käsitystä, jonka mukaan todellisuus on luonteeltaan henkinen; teologiassa spiritualismilla tarkoitetaan käsitystä, jonka mukaan välitön yhteys Jumalaan on tärkeämpi kuin Raamattu ja sakramentit.
Spiritismi taas tarkoittaa uskoa, jonka mukaan kuolleet todellisuudessa elävät, ja että on mahdollista saada yhteys vainajien henkiin (ks. Suomen kielen
perussanakirja).
Spiritismi, jonka edeltäjinä ovat olleet erilaiset okkultistiset käsitykset, syntyi Yhdysvalloissa 1848 ja levisi nopeasti Eurooppaan, myös Pohjoismaihin. Tärkeinä on pidetty ns. meedioita, joilla on katsottu olevan erityinen kyky välittää yhteyksiä henkimaailmaan" (WSOY:n Iso Tietosanakirja, 9. osa, Porvoo, 1997, haku sana spiritismi).

3. -Ellen White vastusti spiritismiä sen syntyhetkestä alkaen. Hänelle ilmoitettiin 24.3. 1849 näyssä, että siihen liittyvät ilmiöt olivat "saatanallisen voiman aikaansaamia" (Hengellisiä kokemuksia, s.49). Seuraavana vuonna (24.8. 1850) hän sai näyn, jossa ilmoitettiin spiritistisen liikkeen leviävän nopeasti. Sen piiriin kuuluvilla "olisi valta tehdä ihmeitä, niin että saisivat tultakin taivaasta putoamaan maahan ihmisten nähden" (emt., s. 67-69; 98-100). Väite, jonka mukaan Ellen White oli itse spiritisti, tuntuu aika kaukaa haetulta, kun edellä todetun lisäksi lukee, mitä hän vuosikymmeniä myöhemmin kirjoitti:

"Usko siihen, että kuolleiden henget palaavat palvelemaan eläviä, on valmistanut tietä nykyaikaiselle spiritismille. - Miten ne, jotka uskovat ihmisen tietoisuuteen kuolemassa, saattaisivat torjua kirkastettujen henkien välittämän ”jumalallisen valon?” Tässä on pyhänä pidetty kanava, jonka välityksellä Saatana toimii. Langenneet enkelit esiintyvät henkimaailman sanansaattajina. Pimeyden ruhtinas pystyy esittämään ihmisille heidän kuolleiden ystäviensä näköisiä hahmoja. Väärennös on täydellinen, ällistyttävän tarkka. Monet saavat lohtua käsityksestä, että heidän rakkaansa ovat taivaan ilossa. Vaaraa aavistamatta he kuuntelevat 'eksyttäviä henkiä ja pahojen henkien opetuksia.” (Suuri taistelu, taskupainos, s. 351).

4. -Salamancan kokemuksessa oli kysymys näkytilasta, johon Ellen White keskellä yötä temmattiin. Tuossa näyssä hänelle näytettiin, mitä joissakin neuvottelukokouksissa tapahtui. Hänen annettiin näyssä kuulla, mitä niissä puhuttiin. Ellen White ei suinkaan ilmestynyt 'kummituksena' noihin tilaisuuksiin, ei edes kotikaupungissaan Battle Creekissä.
Jos Meller olisi tutkinut tarkemmin, mitä hänen käyttämiensä sitaatti en (Life Sketches, s. 310, 319) välissä kerrotaan, hän olisi saanut vakuuttavan todisteen Ellen Whiten elämässä ilmenneen profetoimisen lahjan aitoudesta. Kerrottakoon se nyt tässä lyhyesti yhtenä tyypillisenä esimerkkinä siitä, miten Herra käytti Ellen Whitea sanansaattajanaan;

- Salamancan näky Battle Creekin kokouksesta annettiin 3.11.1890, kuten Mellerin käyttämässä sitaatissa mainitaan. Monissa eri tilaisuuksissa seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana Ellen White viittasi tuohon näkyyn Battle Creekin osalta, mutta aina jokin esti häntä kertomasta siitä tarkemmin.
Neljä kuukautta myöhemmin, maaliskuussa 1891, pidettiin Battle Creekissä pääkonferenssin kokous. Sapatti-iltapäivänä 7.3. Ellen White puhui kokouksen osanottajille siitä, miten tärkeää oli julistaa rohkeasti Jumalan sanassaan Raamatussa antamaa ajankohtaista sanomaa. Pari kertaa puheensa aikana hän alkoi kertoa Salamancassa saamastaan näystä, mutta kummallakin kerralla hän epäröi ja jätti kertomuksen kesken, ja jatkoi muilla ajatuksilla.
lltatilaisuuden jälkeen pääkonferenssin esimies O.A. Olsen kysyi Ellen Whitelta, aikoiko tämä osallistua seuraavana aamuna pidettävään saarnaajien kokoukseen. Ellen White vastasi aikovansa jättää tuon varhaisen klo 5.30 alkavan kokouksen väliin.

Sunnuntaiaamuna kävellessään kokoukseen W.C. White huomasi äitinsä asunnon ikkunassa valoa ja päätti käydä katsomassa, miten äiti voi. Ellen White kertoi, että enkeli oli herättänyt hänet kolmelta, ja kehottanut häntä menemään saarnaajien kokoukseen kertomaan, mitä hänelle oli näytetty Salamancassa neljä kuukautta aikaisemmin. Hän oli pukeutunut nopeasti ja kirjoittanut kahden tunnin ajan.

Pääkonferenssin esimiehen havaittua Ellen Whiten saapuneen kokoukseen vastoin odotuksia, hän sanoi "Olemme iloisia nähdessämme sinut, sisar White. Onko sinulla meille sanoma tänä aamuna?" "On todellakin," hän vastasi. Sitten hän kertoi, miten hänet oli aamuyöllä herätetty, jotta hän voisi valmistautua esittämään veljille, mitä hänelle oli Salamancassa näytetty. Ellen White kertoi sitten yksityiskohtaisesti, mitä hän oli Salamancassa saamassaan näyssä nähnyt ja kuullut Battle Creekissä pidetystä neuvottelusta. Hänen lopetettuaan pääkonferenssin esimies oli hämmentynyt, koska hän ei ollut kuullut tuollaisesta neuvottelusta mitään. Hänen ei kuitenkaan tarvinnut odottaa kauan selitystä. Kohta muutamat veljet nousivat ja kertoivat olleensa mukana tuossa Ellen Whiten juuri kuvaamassa salaisessa neuvottelussa. Se oli kokoontunut kustannusliikkeen tiloissa myöhään edellisenä iltana, ja päättynyt yhden maissa yöllä, pari tuntia ennen kuin enkeli oli herättänyt Ellen Whiten kertomaan, mitä hänelle oli neljä kuukautta aiemmin näytetty tuosta neuvottelusta. Kaikki neuvottelussa mukana olleet todistivat, että Ellen Whiten kertomus siitä oli kaikkia yksityiskohtia myöten oikea. Näin profetoimisen lahja osoitti luotettavuutensa, ja auttoi adventtiliikettä pysymään oikeassa suunnassa.

5. -John Harvey Kellogg (1852-1943) aloitti James ja Ellen Whiten rohkaisemana 21-vuotiaana lääketieteen opintonsa Bellevue Hospital Medical Collegessa New Yorkissa. Hänestä kehittyi huomattava lääkäri ja terveysuudistaja. Hänen johdollaan Battle Creekin Sanitariumista kasvoi maankuulu terveyskeskus. Vuosisadan vaihteessa laitoksessa oli 700 potilaspaikkaa, ja henkilökuntaa 1000.
Kohta vuosisadan vaihteen jälkeen Kellogg joutui ristiriitaan adventtikirkon johdon kanssa yrittäessään saada hallintaansa adventtikirkon kaikki lääkintälaitokset, joiden kanssa hän oli toiminut yhteistyössä. Hän alkoi myös levittää panteistisia käsityksiä, joita sisältyi hänen julkaisemaansa kirjaan The Living Temple. Hän joutui näin ristiriitaan myös Ellen Whiten kanssa. Tämä vetosi häneen kirjeillään, ja varoitti häntä jatkamasta tiellä, joka johtaisi hänet eroon adventtikirkosta. Vetoomukset eivät kuitenkaan auttaneet, ja 1907 Battle Creekin seurakunta erotti hänet jäsenyydestään. Vain muutamat Kelloggin lähimmistä ystävistä seurasivat häntä.
Urantia-kirjan hämärään syntyhistoriaan madollisesti kytkeytyvät entiset adventistit, Kellogg mukaan luettuna, ovat vain osoituksena siitä, että Raamatun arvovaltaa korostava adventtiseurakunta torjuu jyrkästi Urantia-seuran edustamat epäraamatulliset, joiltakin osin spiritistisetkin aatteet.

I
f
18. Ruusujen tuoksua ja hopeista valoa:

Väite:
”Ellen White asui Salamancassa vierailunsa aikana veli Hicksin kotona. Mentyään maanantai-iltana 3.11. 1890 huoneeseensa ja polvistuttuaan rukoukseen vuoteensa ääreen hän tunsi huoneessa ruusujen tuoksua. Katsottuaan ympärilleen saadakseen selville, mistä tuoksu tuli, hän näki huoneen olevan täynnä
'soft, silvery light', pehmeää hopeista valoa (Life Sketches, s. 310). Sitten hän saa näyn, josta edellä jo kerrottiin. Mellerin mukaan spiritualististen (spiritististen) henki-ilmiöiden yleisin tapa on se, että kun erilaiset plasmat materialisoituvat meedion ympärillä, väri on hopeinen ja useimmiten pehmeä, makea ruusun tuoksu täyttää meedion huoneen.”

Vastaus:
- Spiritistiset pimeyden henget jäljittelevät tietenkin parhaansa mukaan jumalallisia henkivoimia, "tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi" (2. Kor. 11: 14). Siksi profeettoja ja ilmestyksiä ei tule arvostella mahdollisten ulkonaisten ilmiöiden perusteella, vaan on katsottava, ovatko ne sopusoinnussa Jumalan sanan kanssa. On muuten mielenkiintoista todeta, että edellä mainittu Salamancan kokemus on ainoa, jonka yhteydessä Ellen Whiten kirjoituksissa mainitaan ruusujen tuoksu ja hopeinen valo. Tuossa tilanteessa, ennen näkytilaan siirtymistään, Ellen White välittömästi parani häntä vaivanneesta vilustumisesta ja kurkkukivusta.

19. Jerusalemin jälleenrakentaminen:

Väite:
”Ellen White ennusti väärin, ettei vanhaa Jerusalemia milloinkaan jälleenrakennettaisi.”

Vastaus:
- Kirjassa Hengellisiä kokemuksia (s. 86) oleva maininta liittyy käsityksiin, joiden mukaan ennen Kristuksen tuloa Jerusalem jälleenrakennettaisiin Vanhan testamentin ennustusten mukaisesti uudistetun Israelin pääkaupungiksi.
Ellen White torjui käsitykset maanpäällisestä tuhatvuotisesta valtakunnasta. Raamatun profeettojen ennustukset Jerusalemin loistavasta tulevaisuudesta eivät toteudu siten, että vanha Jerusalem jälleenrakennetaan, vaan siten, että Jumalan rakentama uusi Jerusalem laskeutuu taivaasta maan päälle (Dm. 21).

20. White elossa Jeesuksen tullessa?

Väite:
”Ellen White sanoo, että hän ei kuole vaan elää, kun Jeesus tulee. (Hengellisiä kokemuksia, s.18-19)”

Vastaus:
- Ellen White varmasti uskoi nuorena ja vanhempanakin Jeesuksen tulon olevan niin lähellä, että hän olisi elossa Jeesuksen tullessa. Missään kirjoituksissaan hän ei kuitenkaan kerro saaneensa vahvistusta tälle käsitykselle.
Hänen kuvaukseensa ensimmäisestä näystään, jossa hänelle näytettiin Jeesuksen tulo ja siihen liittyviä tapahtumia, ei merkinnyt ennustusta siitä, että hän olisi elossa Jeesuksen tullessa. Näyssään hän tietenkin oli elossa, eihän hän muuten olisi voinut nähdä näkyään! Sama koskee näkyjä, joissa hänelle näytettiin menneisyyden tapahtumia. (Paavalikin näyttää uskoneen olevansa elosssa Jeesuksen tullessa: 1. Tess.4:15.)

21. Englanti hyökkää Yhdysvaltojen kimppuun?

Väite:
”Ellen White ennusti 1862, että Englanti hyökkää Yhdysvaltojen kimppuun Pohjois-Amerikan sisällissodan (1861-65) yhteydessä.”
(Testimonies voI. 1, s. 259).

Vastaus:
- Väite perustuu Ellen Whiten kirjoitukseen, jossa hän käsittelee tilannetta Yhdysvaltain jakauduttua kahtia etelävaltioihin ja pohjoisvaltioihin, mikä johti sisällissotaan.
Kirjoituksessaan Ellen White puolustaa voimakkaasti etelävaltioiden orjien oikeutta vapauteen, ja tuomitsee jyrkin sanoin orjiin kohdistuneet sortotoimet. Kirjoituksen lopulla hän valittaa jakautuneen kansakunnan heikkoutta, ja pohtii mitä tapahtuisi, jos Englanti julistaisi sodan Yhdysvaltoja vastaan.
"-Jos Englanti ajattelee sen kannattavan, se ei epäröi hetkeäkään käyttääkseen tilaisuutta voimansa osoittamiseen, ja kansakuntamme nöyryyttämiseen.
Kun (jos) Englanti julistaa sodan, kaikilla kansoilla on omat etunsa ajettavina, ja seurauksena on yleinen sota, ja yleinen sekasorto."
Viimeinen virke on edellä olevan tekstiyhteyden valossa tulkittavissa kuvaukseksi siitä mahdollisuudesta, että Englanti julistaa sodan. Yksiselitteistä ennustusta sodan julistamisesta tekstissä ei ole.
- Hyvä esimerkki siitä, miten kriitikot tarttuvat halukkaasti pienimpäänkin mahdolliseen syyhyn, jolla voisivat leimata Ellen Whiten vääräksi profeetaksi.

22. Jeesuksen tulon läheisyys:

Väite:
”Kirjassa Hengellisiä kokemuksia (s.66-67) annetaan ymmärtää, että Jeesus palaa takaisin muutamassa kuukaudessa, että "aikaa on enää ainoastaan hyvin vähän jäljellä". Vuonna 1856 enkeli ilmoitti Ellen Whitelle, että jotkut silloin eläneet ovat elossa Jeesuksen tullessa.” (Testimonies Vol 1, s.131, 132)
Ennustukset ovat osoittautuneet vääriksi.

Vastaus:
- Ehkä paras kommentti siihen tosiasiaan, että Jeesus ei ole vielä tullut takaisin (vaikka Jeesus itsekin ilmoitti Johannekselle tulevansa pian, Ilm. 22:7, 12,20) on seuraava Ellen Whiten lausunto: "Jumalan enkelit esittävät ihmisille osoitetuissa sanomissaan, että aika on hyvin lyhyt. Sillä tavoin se on aina esitetty minulle. On totta, että aika on jatkunut pitempään kuin odotimme tämän sanoman alkuaikoina. Vapahtajamme ei ole ilmestynyt niin pian kuin toivoimme. Mutta onko Herran sana pettänyt? Ei suinkaan!
Tulee muistaa, että sekä Jumalan lupaukset että uhkaukset ovat ehdollisia" (Käsikirjoitus 4, 1883).

23. Orjuuden lakkaaminen ja Kristuksen tulemus:

Väite:
Orjuus lakkautettiin Amerikan sisällissodassa viime vuosisadalla, mutta Ellen Whiten profetian mukaan Jeesus tulisi ennen kuin orjuus lakkautetaan Amerikan mantereella. Hengellisiä kokemuksia, s. 40.

Vastaus:
- Väitteen tueksi viitataan Jeesuksen tulemusta kuvaavaan näkyyn: "Näin hurskaan Orjan nousevan riemullisena ja voitokkaana ravistaen sitovat kahleensa, samalla kun hänen jumalaton isäntänsä joutui hämmennyksen valtaan tietämättä mitä tehdä."
Ellen White ei mainitse tässä yhteydessä mitään siitä, että näyssä kuvattu orja olisi ollut Amerikan mantereella.
Maailmassa on orjia tälläkin hetkellä. "Orjuus on tuomittu mm. YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa 1948; mutta orjuutta esiintyy kuitenkin vielä mm. eräissä islaminuskoisissa maissa." (WSOY:n Iso Tietosanakitja, 1996, hakusana Orjuus).

24. Ellen White Saturnuksella?

Väite:
Rouva White kohtasi Henokin joko Jupiterilla tai Satumuksella. "Herra on suonut minun nähdä muita maailmoita. Minulle annettiin siivet, ja enkeli seurasi minua kaupungista paikkaan, mikä oli valoisa ja viehättävä" (Hengellisiä kokemuksia, s. 45). Ensinnä hän lähtee ruumiista ilman siipiä, mutta nyt kun hän lähtee toiselle planeetalle, hän tarvitsee siivet! Kas kun ei happinaamaria! "Sitten minut vietiin
maailmaan, jolla oli seitsemän kuuta Siellä näin hyvän vanhan Henokin, joka oli muutettu" (emt. s. 46). Uskokaa tai älkää! Jos tahdotte nähdä kirjan, niin tulkaa Patmos-taloon.

Vastaus:
- Muutama lyhyt kommentti;

1: - Ellen White ei mainitse nimeltä Jupiteria enempää kuin Saturnustakaan. Se oli tähtitiedettä harrastaneen merikapteeni Joseph Batesin arvelua hänen kuultuaan mainittavan planeetasta, jolla oli seitsemän kuuta (nykytiedon mukaan Jupiterilla on 16 ja Saturnuksella mahdollisesti 20 kuuta.)
On mahdollista, että näyssä ei ollutkaan kysymys meidän aurinkokuntaamme kuuluvasta planeetasta.
2: -Profeetat näyttävät suosivan siipiä kulkuvälineinä - varsinkin pitkillä matkoilla (vrt. Jes. 40:31). Happinaamaria Ellen White ei tarvinnut, koska hän todistettavasti ei hengittänyt näkytilan aikana.

Mellerin mainostamaa kirjaa Early Writings on saatavissa suomenkielisenä laitoksena Hengellisiä kokemuksia kustannusliike Kirjatoimesta Tampereelta.

25. Peruukki ja mielisairaus:

Väite:
Ellen White sanoo, että meillä on eläinten ruumiinosia aivoissamme, ja jos näiden aivojen päälle pistetään peruukki, niin tuloksena on mielisairaus naisen aivoissa. Review and Herald 17.10. 1871.

Vastaus:
- Ensinnäkin väite, että Ellen White olisi sanonut ihmisellä olevan "eläinten ruumiinosia aivoissa" perustuu englanninkielisen tekstin väärinymmärtämiseen. Edellä viitatussa Reviewn artikkelissa mainitaan "the lower or animal organs of the brain". Kysymys ei todellakaan ole aivoissa olevista eläinten ruumiinosista, niin kuin Meller on ymmärtänyt, vaan aivojen alemmista osista vastakohtana aivojen korkeammille tasoille.
Tuohon aikaan oli naisten keskuudessa muotia mitä erilaisimmista materiaaleista valmistetut raskaat hiuslaitteet, jotka vaikuttivat haitallisesti aivojen verenkiertoon, ja saattoivat aiheuttaa vakaviakin sairauksia.
Niissä käytettiin epäterveellistä lyijyäkin usein, ja päälaiteet saattoivat painaa jopa 10 kg. Kun näistä ongelmista puhuttiin julkisesti, ja asiaa käsiteltiin myös lehdistössä, Ellen White halusi varoittaa naisia tuollaisesta järjettömästä muotivirtauksesta. Tästä samoin kuin muistakin edellä mainituista asioista on saatavissa yksityiskohtaisempaa tietoa Internetistä, Ellen G. White Estaten
koti sivuilta osoitteesta

26. Pelastusvarmuus:

Väite:
Ellen White kirjoittaa kirjassaan Kristuksen vertaukset s. 108 seuraavaa: "Olkootpa Vapahtajan vastaanottaneet miten vilpittömästi kääntyneitä tahansa, ei heitä koskaan pitäisi opettaa sanomaan tai tuntemaan olevansa pelastettuja.”
Tämä kuulostaa kauhealta ennen kaikkea sen Uuden testamentin tekstin valossa, joka puhuu siitä, että "me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään" (1. Joh. 3: 14). Johannes kirjoittaa edelleen: "Tämän kaiken olen kirjoittanut teille, Jumalan Poikaan uskoville, jotta tietäisitte, että teillä on iankaikkinen elämä" (1. Joh. 5:13).

Vastaus:
- Yhteydestään irrotettu lause ei anna oikeata kuvaa kirjoittajan tarkoituksesta. Ellen Whiten esityksen taustana on huoli siitä, että kääntynyt ja pelastuksen uskossa vastaanottanut luottaa itseensä, eikä pysy jatkuvasti Kristuksen yhteydessä. Ellen White yhtyy Johanneksen opetukseen, mutta hän muistuttaa myös Paavalin sanoista: "Meidät on pelastettu, se on varma toivomme. Mutta toivo, jonka jo näkee täyttyneen, ei enää ole toivo. Kukapa toivoo sellaista, minkä jo näkee!" (Room. 8:24).
Kristillinen toivo perustuu siihen, mikä on jo tapahtunut, Kristuksen sovituskuolemaan. Mutta toisaalta toivo kohdistuu myös siihen, mikä vielä on edessäpäin, Kristuksen toiseen tulemukseen. Olemme lopullisesti pelastettu ja vasta Kristuksen tulemuksen päivänä.

"Meillä on elävä Vapahtaja. Hän ei ole Joosefin uudessa haudassa; Hän on noussut kuolleista ja mennyt taivaaseen jokaisen uskovan sielun sijaisena ja vakuutena. 'Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta' (Room. 5: 1). Syntinen vanhurskautetaan Jeesuksen ansioiden tähden, ja tässä Jumala tunnustaa ihmisen puolesta maksettujen lunnaiden riittävyyden. Kristuksen kuuliaisuus ristinkuolemaan asti on panttina siitä, että Isä hyväksyy katuvan syntisen. Sallimmeko siis itsemme elävän kalvavassa (epätietoisuudessa - väliin epäillen, väliin uskoen, uskoen ja epäillen? Jeesus on panttina siitä, että Jumala hyväksyy meidät. Hän ei hyväksy meitä siksi että meillä itsellämme olisi joitakin ansioita, vaan siksi, että uskomme Herramme vanhurskauteen." - Ellen G. White, Signs of the Times, 4.7. 1892.

"Meidän on Nikodeemuksen tavoin oltava halukkaita pääsemään iankaikkiseen elämään samalla tavalla kuin suurin syntinen. Pelastus on vain Kristuksessa, eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman' (Ap.t. 4: 12).
Uskon kautta otamme Jumalan armon vastaan, mutta usko ei ole Vapahtaja. Se ei ansaitse mitään. Se on käsi, jolla tartumme Kristukseen, ja omaksumme hänen ansionsa pelastuksena synneistä." - Ellen G. White, Aikakausien toivo, s. 155.

27. Kristus ainoa syntiemme kantaja:

Väite:
Adventistit uskovat, että Jeesus vain väliaikaisesti tällä hetkellä kantaa meidän syntimme. Saatana kantaa meidän syntimme lopullisesti. Kyllä minä tiedän, miten adventistit tämän selittävät: Saatanan päälle asetetaan syyllisyys. Mutta Raamattu sanoo, että meidän syntimme olivat Jeesuksen päällä. Hän on kantanut ne kerta kaikkiaan. Kaikki Raamatussa tähtää Jeesukseen, häneen, josta Johannes sanoo: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!"

Vastaus:
Sinä et näytä tietävän, mitä adventistit uskovat. En ole koskaan kuullut adventistien opettavan, että Jeesus vain väliaikaisesti tällä hetkellä kantaa meidän syntimme, kuten väität.
Jos haluat tietää, mitä adventistit opettavat syntiemme kantamisesta, lue uudelleen se William Johnssonilta lainaamasi artikkeli rististä.
Lue myös Jes. 53 :4-6, jonka tekstin jätit pois omasta versiostasi. Saatana ei sovita meidän syntejämme. Jeesus sovi
4328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Huomasitko Jarlaun, kun vähän aikaa sitten, ehdotin sun hotellille uutta nimeä?

Äänestä

Täynnä sellaista asiaa, joka on vastoin kristinuskossa hyväksyttyä.

Mikä tuossa on siten kerrottu, että se olisi paremmin kristinuskoon hyväksyttävissä?
Selvityksesi oikein vilisi adventitien opinkäsityksiä jotka eivät ole kristinuskoon hyväksyttyjä mielipiteitä.
Olet jo niin sisästänyt adventismin että et huomaa niitä näköjään itse.
Sinun esitelmäsi oli yhtälailla vaikea hyväksyttäväksi kuin oli asia alunperinkin.

&&&- Esipuheen alussa ilmoitetaan: "Tämä ei ole uusi Raamatun käännös, vaan Raamattua selittävä parafraasi." &&&&
Kukaan kristitty ei voi pitää noita adventistisia ilmaisuja tuossa kirjassa "RAAMATUN SELITYKSENÄ".
Ne ovat yhä yhtä tuomittavia ja kuvaavat yhtälailla sitä väärää jota adventismissa on aina arvosteltu. Eihän tuo asia miksikään muutu sinun kommentoinnillaan.
Asia on ihan yhtä väärä muista syistä kuin Mellerin arvostelun vuoksi. Tuo väärän arvostelu tietenkin voidaan kertoa tuhannella (ja jopa ylikin) eri tavalla, ja sinä esität arvostelun yhtä TAPAA kotaan. Perustava periaate on kuitenkin se, että tuo kirja kommentteineen on räikeää vääryyttä oli sen nimenä SLVÄKIELINEN RAAMATTU tai jari laurilan ihmeelliset seikkailut nettipalstalla.

Äänestä

Sinun väitteilläsio ei ole päätä eikä häntää.
Mistä muuten niitä keksit?
Olisi kivaa tietää?

Äänestä
  • Aloittaja

    En lähettänyt väitteitä, vaa vastasin väitteisiin miten asiat todellisuudessa ovat.
    Vastaukset on kirjoittanut yli 40 vuotta oppiamme tutkinut henkilö.
    En ole niitä itse kirjoittanut.

    Siunausta
    jari laurila

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7129034 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu