Jokainen, joka on liittynyt tai suunnittelee liityvänsä Seitsemännen päivän Adventtikirkkoon kokee erilaisia tuntemuksia tunne-elämässään.
Joistakin kirkkoon kuuluminen tuntuu hyvältä, koska he pääsevät vapaiksi epäraamatullisisata opinkäsityksistä, kuten sunnuntain pyhyys tai sielun kuolemattomuus. Myös innokas Jeesuksen toisen adventin odotus rauhoittaa. Ellen G. Whiten raamatullisista opetuksista pääsee myös osalliseksi, kuin myös adventtikirkon raamatullisesta 28:sta opinkappaleesta.
Toisista saattaa tuntua erikoiselta se, että kirkko opettaa heille Ellen G. Whiten olevan ”Profetian Henki”, tai että Jumala kutsuu adventti seurakuntaa ”jäännösseurakunnaksi”.
Toiset saattavat tuntea itsensä rakastetuksi päästessääm huolehtivaan seurakuntaan ja perhekuntakin alkaa kiinnostua. Monet kokevat näiden kaikkien tunteiden sekoituksen. Jotkut, jotka lähtevät muistakirkoista saattavat olla aluksi hämillään adventtiopetuksen selkeydestä, hehän ovat tottuneet sekaviin oppirakennelmiin.
Toiset saattavat tulla kirkon johtajien tai korkean ammatillisen koulutuksen saaneista perheistä ja jotkut saattavat olla vain tavallisia uusia jäseniä liittyessään kirkkoon.
Olkoot syyt mitkä tahansa päätökseesi liittyä seurakuntaan, niin pidä mielessä se,
että Jumala on johtamassa elämääsi ja haluaa edelleen käyttää sinua totuutensa todistajana.
Liittyminen SPA Kirkkoon lähentää sinua Jumalaan ja Raamattuun.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Sähän olet ihan kuin Ellen, kopioit toisen tekstistä. Kaikkihan me olemme vajavaisia, toiset vaan enemmän!