Tuomio

Monesti saa kuulla herätysliikkeissä olevia uskovia kohtaan kohdistettua kritiikkiä tuomiosta; "ei saa tuomita". Tuomitseminen on ikäänkuin pahinta syntiä mitä on olemassa. Lisäksi ahdistukset jotka johtuvat ties mistä syistä luetaan uskonnollisuuden ahdasmielisyyden syyksi. Eikä sitä aina voi kieltääkään.

Mutta entä sitten jos kaikki vääryys ihmisten kesken hyväksyttäisiinkin? Silloin ei olisi ainoastaan tuomioitsijoita vaan myös oman käden oikeuden toteuttajia. Välinpitämättömyys onkin suurinta vihanpitoa, koska se osoittaa kuinka vähän ihminen välittää lähimmäisestään ja siitä kuinka häntä kohdellaan. Oikeustaistelijoita on vieläkin keskuudessamme.

Tuomio kohdistuukin Jumalan sanan mukaan ennenkaikkea tekoihin eikä niinkään persoonaan. Kääntykää pahoilta teiltänne tarkoittaa; luopukaa vääryyden tekemisestä ja pahojen tekojenne puolustamisesta. Eikä tuomio ole siinä suinkaan lopullinen, se on vaan viittaus että palaaminen Jumalan armoon on nyt vielä mahdollista. Mutta ellei siihen suostuta, tuomitaan lopulta persoonakin. Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä.

Kaste joka vanhassa liitossa näkyy vertauskuvana esim. israelilaisten kulkuna punaisen meren poikki. Vesi pelastaa, mutta miten ja minkä? Siinä vesi erottaa Jumalan kansan sitä vainoavasta ja murhanhaluisesta faaraon sotajoukosta. Se mikä oli pelastukseksi israelilaisille oli tuhoksi egyptiläisille. Faarao sotajoukkoineen hukkuu, mutta israelilaiset pelastuvat. Samoin tässä sanan julistavassa tuomiossa meidän pahuutemme (ihmisen perisynti, tekosynnit) tuomitaan, mutta sielu pelastetaan, uusi Jumalan luoma ihminen säilyy, mutta vanha kuolee.

Ja jos olemme rehellisiä ja ajattelemme sanaa armo, niin tulemme sellaiseen johtopäätökseen, että vain tuomittu voidaan armahtaa. Eihän tuomiota langeteta ilman pitäviä todistuksia, syytöntä ei voida tuomita muttei häntä liioin tarvitse armahtaakaan.

Uskovan ei siksi tarvitse pelätä tuomiota koska hän tietää pelastuvansa armosta eikä ansiosta, mutta jos itseään armahdettuna pitävä ei halua tulla paljastetuksi tai tulla tuomituksi, hän sillä itse todistaa ettei hän ole rakentamassa armon varaan vaan ansion varaan ja tuomio on oikea. Miksi pitää varjella omia tekosiaan jos kerta vain armo merkitsee? Eihän ole tähän päivään keksitty vielä mitään parempaa keinoa poistaa kaikki ansio ihmiseltä kuin se, että hän joutuu itsessään perikatoon ja on itsessään syntinen ja tuomittu.

Oikeastaan on niin, että mitä perusteellisemmin tuomitaan sen kirkkaammin armo loistaa ja nähdään ettei Jumala rakasta moraalisesti onnistuneita, vaan hän haluaa armahtaa todellisia roistoja. Tällainen sanoma vapauttaa yrittämisen pakosta ja jatkuvasta varuillaan olosta ja suo sielulle ja omalletunnolle mahdollisuuden levätä ainoastaan armon varassa.

Mitähän pahaa tällaisessa tuomiossa on? Eikö ahdistus tule pikemminkin epävarmuudesta ja epätietoisuudesta omasta tilastaan ja siitä mitä Jumala meistä lopulta ajattelee? Mitä tässä maailmassa enemmän valitellaan kuin epäoikeudenmukaisuutta ja vääryyttä ja vaaditaan oikeutta, mutta sen ei kuitenkaan sallita tapahtua? Ristiriitaista ja ahdistavaa?
1112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Juuri näin!

Emme ole pelastettuja "nerokkuutemme" tai "näppäryytemme" ansiosta ,vaan ainoastaan Jumalan suuresta ARMOSTA! Jeesuksen sovitustyön ansiosta!jossa KAIKKI meidän yrittämisemme "riisutaan" pois ja jäljelle jää ainoastaa - Jumalan ARMON vastaanottaminen!

Mitä enemmän myönnämme syyllisyyttämme Jumalan edessä,sitä suuremmin ja kirkkaammin Jumalan ARMO LOISTAA edessämme! Halleluja!Kiitos Jumalalle Hänen suuresta ARMOSTAAN!

Siunausta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Armon kirkas valo kirjoitti:

Monesti saa kuulla herätysliikkeissä olevia uskovia kohtaan kohdistettua kritiikkiä tuomiosta; "ei saa tuomita". Tuomitseminen on ikäänkuin pahinta syntiä mitä on olemassa. Lisäksi ahdistukset jotka johtuvat ties mistä syistä luetaan uskonnollisuuden ahdasmielisyyden syyksi. Eikä sitä aina voi kieltääkään.

Mutta entä sitten jos kaikki vääryys ihmisten kesken hyväksyttäisiinkin? Silloin ei olisi ainoastaan tuomioitsijoita vaan myös oman käden oikeuden toteuttajia. Välinpitämättömyys onkin suurinta vihanpitoa, koska se osoittaa kuinka vähän ihminen välittää lähimmäisestään ja siitä kuinka häntä kohdellaan. Oikeustaistelijoita on vieläkin keskuudessamme.

Tuomio kohdistuukin Jumalan sanan mukaan ennenkaikkea tekoihin eikä niinkään persoonaan. Kääntykää pahoilta teiltänne tarkoittaa; luopukaa vääryyden tekemisestä ja pahojen tekojenne puolustamisesta. Eikä tuomio ole siinä suinkaan lopullinen, se on vaan viittaus että palaaminen Jumalan armoon on nyt vielä mahdollista. Mutta ellei siihen suostuta, tuomitaan lopulta persoonakin. Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä.

Kaste joka vanhassa liitossa näkyy vertauskuvana esim. israelilaisten kulkuna punaisen meren poikki. Vesi pelastaa, mutta miten ja minkä? Siinä vesi erottaa Jumalan kansan sitä vainoavasta ja murhanhaluisesta faaraon sotajoukosta. Se mikä oli pelastukseksi israelilaisille oli tuhoksi egyptiläisille. Faarao sotajoukkoineen hukkuu, mutta israelilaiset pelastuvat. Samoin tässä sanan julistavassa tuomiossa meidän pahuutemme (ihmisen perisynti, tekosynnit) tuomitaan, mutta sielu pelastetaan, uusi Jumalan luoma ihminen säilyy, mutta vanha kuolee.

Ja jos olemme rehellisiä ja ajattelemme sanaa armo, niin tulemme sellaiseen johtopäätökseen, että vain tuomittu voidaan armahtaa. Eihän tuomiota langeteta ilman pitäviä todistuksia, syytöntä ei voida tuomita muttei häntä liioin tarvitse armahtaakaan.

Uskovan ei siksi tarvitse pelätä tuomiota koska hän tietää pelastuvansa armosta eikä ansiosta, mutta jos itseään armahdettuna pitävä ei halua tulla paljastetuksi tai tulla tuomituksi, hän sillä itse todistaa ettei hän ole rakentamassa armon varaan vaan ansion varaan ja tuomio on oikea. Miksi pitää varjella omia tekosiaan jos kerta vain armo merkitsee? Eihän ole tähän päivään keksitty vielä mitään parempaa keinoa poistaa kaikki ansio ihmiseltä kuin se, että hän joutuu itsessään perikatoon ja on itsessään syntinen ja tuomittu.

Oikeastaan on niin, että mitä perusteellisemmin tuomitaan sen kirkkaammin armo loistaa ja nähdään ettei Jumala rakasta moraalisesti onnistuneita, vaan hän haluaa armahtaa todellisia roistoja. Tällainen sanoma vapauttaa yrittämisen pakosta ja jatkuvasta varuillaan olosta ja suo sielulle ja omalletunnolle mahdollisuuden levätä ainoastaan armon varassa.

Mitähän pahaa tällaisessa tuomiossa on? Eikö ahdistus tule pikemminkin epävarmuudesta ja epätietoisuudesta omasta tilastaan ja siitä mitä Jumala meistä lopulta ajattelee? Mitä tässä maailmassa enemmän valitellaan kuin epäoikeudenmukaisuutta ja vääryyttä ja vaaditaan oikeutta, mutta sen ei kuitenkaan sallita tapahtua? Ristiriitaista ja ahdistavaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu