Eroa SAK:sta

Nyt on hyvä aika erota SAK:sta. Mitä sitä pienestä palkastaan lahjoittamaan herroille käytettäväksi ties mihin. Kun teet sen heti, jo joulukuun palkasta saat heti käteen enemmän!
3140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eteläranta kympin miehet taitavat olla jo aika epätoivoisia.

Äänestä

Heittäydy Jouluksi totaalisesti työnantajan hyväntahtoisuuden varaan! Onhan Joulu rakkauden juhla ja kapitalistitkin silloin perinteisesti duunaria rakastavasti ajatellen lopettavaa YT-neuvottelut ja irtisanomiset – eiväthän kiinalaiset edes vietä Joulua :)

Onhan tällaisesta perinteetkin:

12.12.2001
Endero Oyj:n YT-neuvottelut päättyvät ja yhtiössä toteutetaan loppuvuoden aikana henkilöstökulujen leikkauksia yhtiön kannattavuuden parantamiseksi.

24.10.2002
YIT Primatel Oy:ssä annettiin viime viikolla esitys yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämiseksi. Neuvotteluissa on tarkoitus käsitellä noin 70 Kiinteistöverkko-liiketoimintaryhmän työntekijän ja toimihenkilön mahdollista lomautus- ja irtisanomistarvetta
Yt-neuvottelut etenevät normaalin yhteistoimintaprosessin mukaisesti ja neuvottelut saataneen päätökseen joulukuussa.

YLEN OHJELMATYÖNTEKIJÄT ry Toimintakertomus vuodelta 2005
Yleisradion koventunut henkilöstöpolitiikka näkyi vuoden 2005 aikana rankkoina yt-neuvotteluina ja henkilöstön irtisanomisina.
Joulukuussa aloitettiin yhtiön kansainvälisen ohjelmahankinnan yhdistämisneuvottelu.

jne. jne. jne. jne. jne. jne. jne. jne. jne. jne. jne. jne. jne. jne. jne.

HYVÄÄ JOULUA!!!!!

Äänestä

Joo, kertokoon joku mitä se sak on saanu duunarille hyvää aikaseksi viime aikoina. Työpaikkoja menee kiinaan ja yt:tä kaydään siitä huolimatta vaikka olisinkin sak:ssa. Ainut seikka, joka pitää kiinni ko. sakissa on työtovereiden painostus. Joukkovoimaa nääs!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei-jäsen enää kirjoitti:

Nyt on hyvä aika erota SAK:sta. Mitä sitä pienestä palkastaan lahjoittamaan herroille käytettäväksi ties mihin. Kun teet sen heti, jo joulukuun palkasta saat heti käteen enemmän!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu