Kenraali Erik Heinrichsin muistio 25.1.1946:
"Entinen rajamme Karjalan Kannaksella ei ollut mikään kahden suvereenisen valtion rajaksi sopiva rajalinja, vaan saman valtakunnan pääosan ja siihen liitetyn suuriruhtinaskunnan väliraja. Että tuo raja (Kannaksella) Tarton rauhansopimuksen kautta vahvistettiin Suomen Tasavallan rajaksi Neuvostoliittoa vastaan, on Suomen itsenäistymistä lähinnä edeltäneen kahden vuosisadan historian taustaa vastaan sekä kahden viimeisen sodan opetusten perusteella epäröimättä tunnustettava meille kohtalokkaaksi 'menestykseksi'."
Tuomo Polvinen: J.K. Paasikivi, valtiomiehen elämäntyö, s. 294:
"Heinrichsin mukaan asiaa ei pitänyt ymmärtää niin, että Suomen olisi aihetta tavoitella laajoja tarkistuksia, puhumattakaan Tarton rauhan rajojen palauttamisesta."
Tosiasiana oli pidettävä, kenraali jatkoi, että "edellytyksemme elää rauhassa ja itsenäisenä valtiona Idän suurvallan rinnalla pienenevät samassa suhteessa kuin kaakkoinen rajamme lähenee Pietaria... Jos edellä esitettyjä näkökohtia huomioon ottaen yrittäisi hahmotella Venäjän vastaisen rajamme tarkistusta, ei voida tulla muuhun tulokseen kuin että kaakkoinen rajamme on omassa intressissämme ja riippumatta vaihtelevista konjunktuureista pysytettävä tarpeeksi kaukana Pietarin kaupungista. Lisäksi emme saa toiveajattelussammekaan lähestyä Laatokan rantoja, ei ainakaan ennen kuin tarpeellinen psykologinen pohja todella luottamuksellisille suhteille Neuvostoliiton ja Suomen välillä on määrätietoisella ja paljon aikaa vaativalla työllä luotu."
s.295:
"Jos Moskovan rauhan rajojen tarkistus voisi lopullisessa rauhansopimuksessa tulla esille, olisi kenraalin mielestä syytä ajatella vain ja korkeintaan Viipurin kaupungin palauttamista lähiympäristöineen Suomen yhteyteen. Varsinaiselle Kannakselle ei pitäisi pyrkiä ja Koiviston saaret oli ehdottomasti jätettävä tarkistusohjelman ulkopuolelle."
Mannerheimin mukaan hänen entisen yleisesikuntapäällikkönsä kaavailut olivat turhia, sillä Neuvostoliitto ei koskaan antaisi suostumustaan.
"Entinen rajamme Karjalan Kannaksella ei ollut mikään kahden suvereenisen valtion rajaksi sopiva rajalinja, vaan saman valtakunnan pääosan ja siihen liitetyn suuriruhtinaskunnan väliraja. Että tuo raja (Kannaksella) Tarton rauhansopimuksen kautta vahvistettiin Suomen Tasavallan rajaksi Neuvostoliittoa vastaan, on Suomen itsenäistymistä lähinnä edeltäneen kahden vuosisadan historian taustaa vastaan sekä kahden viimeisen sodan opetusten perusteella epäröimättä tunnustettava meille kohtalokkaaksi 'menestykseksi'."
Tuomo Polvinen: J.K. Paasikivi, valtiomiehen elämäntyö, s. 294:
"Heinrichsin mukaan asiaa ei pitänyt ymmärtää niin, että Suomen olisi aihetta tavoitella laajoja tarkistuksia, puhumattakaan Tarton rauhan rajojen palauttamisesta."
Tosiasiana oli pidettävä, kenraali jatkoi, että "edellytyksemme elää rauhassa ja itsenäisenä valtiona Idän suurvallan rinnalla pienenevät samassa suhteessa kuin kaakkoinen rajamme lähenee Pietaria... Jos edellä esitettyjä näkökohtia huomioon ottaen yrittäisi hahmotella Venäjän vastaisen rajamme tarkistusta, ei voida tulla muuhun tulokseen kuin että kaakkoinen rajamme on omassa intressissämme ja riippumatta vaihtelevista konjunktuureista pysytettävä tarpeeksi kaukana Pietarin kaupungista. Lisäksi emme saa toiveajattelussammekaan lähestyä Laatokan rantoja, ei ainakaan ennen kuin tarpeellinen psykologinen pohja todella luottamuksellisille suhteille Neuvostoliiton ja Suomen välillä on määrätietoisella ja paljon aikaa vaativalla työllä luotu."
s.295:
"Jos Moskovan rauhan rajojen tarkistus voisi lopullisessa rauhansopimuksessa tulla esille, olisi kenraalin mielestä syytä ajatella vain ja korkeintaan Viipurin kaupungin palauttamista lähiympäristöineen Suomen yhteyteen. Varsinaiselle Kannakselle ei pitäisi pyrkiä ja Koiviston saaret oli ehdottomasti jätettävä tarkistusohjelman ulkopuolelle."
Mannerheimin mukaan hänen entisen yleisesikuntapäällikkönsä kaavailut olivat turhia, sillä Neuvostoliitto ei koskaan antaisi suostumustaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minun puolestani tervetuloa!
Näin toteaa Tanner viisi vuotta aiemmin:
"Minulla on omat epäilykseni siitä onko Itä-Karjalan Suomelle saanti nedullista. Se tulee olemaan meille raskas pala kuten kaikki siirtomaat. Siellä on hoidettavana laaja alue, jolla on heikko asutus. Meidän on sitä vaikea asuttaa kun emme nykyistäkään aluettamme jaksa asuttaa. Se on kauttaaltaan kehittymätöntä ja tulee vaatimaan paljon työtä ja varoja."
Ajaton kysymys. Samat argumentit pätevät 65 vuotta myöhemmin. Ikävää on, että siellä tilanne ei ole muuttunut miksikään sitten Tannerin kirjeen.
Asukasmäärää on vaikea lisätä pohjoisilla alueilla.
Tiedämme sen omista kokemuksistamme.