Kuvitellaan,,,

että naapurissa asuu riskit ja rikkaat Venäläisen veljekset.No nämä pojat sitten vievät osan sinulle kuuluneesta omaisuudesta.Voimassa et heille pärjää ja juuri muutkaan eivät toivo riitaa heidän kanssaan koska vastustajille saatetaan laittaan vaikka kutituspulveria paidan alle.Se mihinkä Venäläisen poikien valta ja voima perustuu on voima(sotilasmahti)talous(öljy yms)kohtalaisen isot kaverit(usa)jo edellä mainituin syin.Lisäksi koko perheesi tarvitsee Venäläisen tontilla olevien yritysten vero rahoja ja ja muutoinkin Venäläisten työllistävää vaikutusta.Eikön anneta nyt sen karjalan olla,,,.
5172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suomalainen ei pelkää ruskipoikaa päinvastoin.Sinunlaiset lapaset juoksevat karkuun jo kun naapurin villakoira vähän älähtää.Karjalan asia on edeleen oikeasti selvittämättä.Neuvostoliiton ihmisoikeusrikkomukset joihin tämä karjalan ryöstö kuuluu on selvittämättä.Saksan sotarikokset käytiin aikanaan läpi ja he ovat pyytäneet anteeksi oman diktaattorinsa hirmutekoja mutta tuo itänaapuri ei sitä ole vielä tähnyt.Sivistykset mitta on tunnustaa omat virheensä ja toimia niin että ne saadaan korjattua.Venäläiset ovat täällä vieraana eivät pomoina joten ota ihan huoleti.Venälästen aika ei ollut mitään ruusuilla tanssimista jos luet historiaa.Minä luulen että sinulle on luettu niitä 70 pesukonekirjoja joissa kerrotaan kuinka kaikki hyvä tulee idästä.Minä vaan en ole sieltä mitään hyvää nähnyt tulevan päinvastoin.Spasipa sano.....

Äänestä
  • Ei pelkää suomalainen ruskipoikaa ei,jostain syystä sieltä vaan tultiin pois ajetuksi,,,niin se tuo historia ainenkin väittää.Ja mitä siihen hyvään tulee niin kuka sen tuon Suomen itsenäisyyden muuten lopulta ratkaisi,liekkö jollain Leninillä ollut asian kanssa jotakin tekmistä?Mitä taas tulee anteeksi pyyntöihin niin kerroppa nyt yksi esimerkki jostakin sodasta jossa voittajat olisivat pyydelleet anteeksi tekemisiään?Ja toisalta jos tahdotaan pyydellä anteeksi eilisen syntejä ja luvattomia toimia niin kysyppä vaikka Saamelaisilta olisiko heillä mitä mielen päällä.Se on muuten Putin tulossa lähiaikoina Tarjalle kylään ja odotan mielenkiinnolla teidän kaikkien toiveiden esille ottamista.Kannatusta Karjalan palautuksella lienee niin paljon että asiaa tultaneen käsittelemään ainenkin päivän verran.Saattaa tosin olla että asia voi unohtuakkin mutta taitaa Suomesta viellä sen verta löytyä revanssi henkeä että oatte pois sen Karjalan vaikka voimalla,vastassahan ei ole kuin todennäköisesti maailman yksi vahvimmista armeijoista,saattaapi tehdä kipiää.

    Äänestä

  • Ei pelkää suomalainen ruskipoikaa ei,jostain syystä sieltä vaan tultiin pois ajetuksi,,,niin se tuo historia ainenkin väittää.Ja mitä siihen hyvään tulee niin kuka sen tuon Suomen itsenäisyyden muuten lopulta ratkaisi,liekkö jollain Leninillä ollut asian kanssa jotakin tekmistä?Mitä taas tulee anteeksi pyyntöihin niin kerroppa nyt yksi esimerkki jostakin sodasta jossa voittajat olisivat pyydelleet anteeksi tekemisiään?Ja toisalta jos tahdotaan pyydellä anteeksi eilisen syntejä ja luvattomia toimia niin kysyppä vaikka Saamelaisilta olisiko heillä mitä mielen päällä.Se on muuten Putin tulossa lähiaikoina Tarjalle kylään ja odotan mielenkiinnolla teidän kaikkien toiveiden esille ottamista.Kannatusta Karjalan palautuksella lienee niin paljon että asiaa tultaneen käsittelemään ainenkin päivän verran.Saattaa tosin olla että asia voi unohtuakkin mutta taitaa Suomesta viellä sen verta löytyä revanssi henkeä että oatte pois sen Karjalan vaikka voimalla,vastassahan ei ole kuin todennäköisesti maailman yksi vahvimmista armeijoista,saattaapi tehdä kipiää.Mitä tulee siihen hameknkaaseen niin osta iso pakka,aika moni lienee sitä mieltä että Karjalan palautus on turhaa.

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    Ei pelkää suomalainen ruskipoikaa ei,jostain syystä sieltä vaan tultiin pois ajetuksi,,,niin se tuo historia ainenkin väittää.Ja mitä siihen hyvään tulee niin kuka sen tuon Suomen itsenäisyyden muuten lopulta ratkaisi,liekkö jollain Leninillä ollut asian kanssa jotakin tekmistä?Mitä taas tulee anteeksi pyyntöihin niin kerroppa nyt yksi esimerkki jostakin sodasta jossa voittajat olisivat pyydelleet anteeksi tekemisiään?Ja toisalta jos tahdotaan pyydellä anteeksi eilisen syntejä ja luvattomia toimia niin kysyppä vaikka Saamelaisilta olisiko heillä mitä mielen päällä.Se on muuten Putin tulossa lähiaikoina Tarjalle kylään ja odotan mielenkiinnolla teidän kaikkien toiveiden esille ottamista.Kannatusta Karjalan palautuksella lienee niin paljon että asiaa tultaneen käsittelemään ainenkin päivän verran.Saattaa tosin olla että asia voi unohtuakkin mutta taitaa Suomesta viellä sen verta löytyä revanssi henkeä että oatte pois sen Karjalan vaikka voimalla,vastassahan ei ole kuin todennäköisesti maailman yksi vahvimmista armeijoista,saattaapi tehdä kipiää.Mitä tulee siihen hameknkaaseen niin osta iso pakka,aika moni lienee sitä mieltä että Karjalan palautus on turhaa.

    Mitäpä luulet aikooko kukaan lähteä sotimaan?Ei todellakaan! Vuonna 2006 ei pitäisi sotia enää olla olemassakaan.Mitä tulee tuohon väittämääsi naapurin armeijasta voi todeta että siellä pahin uhka on omat joukot.Venäjän armeijan moraali on ihan oma lukunsa.Miten heikosti heidän nyt käymänsä kahakat ovat heille menestystä tuoneet.Afkanistanista ja Tsetseeniasta on nähty vain tappioita ja surua.Heidän energiansa olisi paras käyttää oman maan nostamiseen suosta.Venäjän ainoa tie eurooppaan kulkee luottamuksen saavuttamisen tiellä.Venäjän olisi en neuvostoliiton perillisenä selvitettävä sen ihmisoikeusrikkomukset ym.Luottamuksen kerran menettänyt joutuu sitä kovalla työllä jälleen saavuttamaan.Politiikan korulauseista huolimatta ei Venäjään ehkä kuitenkaan niin paljoa vielä luoteta.Historia on sellainen asia että se ei muutu miksikään mutta tulevaisuuteen voi vaikuttaa.Kuka olisiuskonut että baltian miehitys loppuu ? Aika harvat mutta näin vaan kävi.

    Äänestä

  • Peace Jack kirjoitti:

    Lahjoittele sinä rantatonttejasi sinne mihin haluat. Älä sure jos toiset uskaltavat rantatonttejaan kysellä. Jos siitä tulee sota, niin olisi se tullut vähemmästäkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rantatontti Uuraassa kirjoitti:

että naapurissa asuu riskit ja rikkaat Venäläisen veljekset.No nämä pojat sitten vievät osan sinulle kuuluneesta omaisuudesta.Voimassa et heille pärjää ja juuri muutkaan eivät toivo riitaa heidän kanssaan koska vastustajille saatetaan laittaan vaikka kutituspulveria paidan alle.Se mihinkä Venäläisen poikien valta ja voima perustuu on voima(sotilasmahti)talous(öljy yms)kohtalaisen isot kaverit(usa)jo edellä mainituin syin.Lisäksi koko perheesi tarvitsee Venäläisen tontilla olevien yritysten vero rahoja ja ja muutoinkin Venäläisten työllistävää vaikutusta.Eikön anneta nyt sen karjalan olla,,,.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu