OP-ryhmä kaksinkertaistaa bonukset

Tyytyväinen asiakas

Juuri näin sen täytyy mennä.

OP-ryhmä kaksinkertaistaa bonukset

Syksystä 2007 bonuksia voi käyttää myös Pohjolan vakuutuksiin

Osuuspankit palauttavat jatkossa entistä suuremman osan tuloksestaan omistajajäsenilleen. Bonusten määrä kaksinkertaistetaan vuoden 2008 alkuun mennessä. Syksystä 2007 niitä voi käyttää myös Pohjolan vahinkovakuutustuotteiden hankintaan.

OP-ryhmän jäsenetuajattelussa korostuu jatkossa entistä selkeämmin osuuspankin omistusmuoto ja osuustoiminnallisen yrityksen perusidea.

- OP-ryhmän hyvä tuloskehitys on mahdollistanut paluun osuustoiminnallisille juurille. Olemme kirjanneet strategiaamme tavoitteen tarjota asiakkaillemme pankki- ja vakuutusalan parhaat keskittämisedut. Käytännössä tämä tarkoittaa mm. sitä, että haluamme palauttaa entistä suuremman osan tuloksestamme bonuksina omistajajäsenillemme. Bonukset ovat pankin kiitos pankkiasioinnin keskittämisestä, sanoo Osuuspankkikeskuksen toimitusjohtaja Reijo Karhinen.

Ensimmäisessä vaiheessa bonusten määrä on tarkoitus kaksinkertaistaa. Tavoitteeseen edetään vaiheittain. Vuoden 2007 alusta lukien maksettavien bonusten määrää kasvatetaan vähintään 50 prosenttia. Uudistuva bonusjärjestelmä mahdollistaa myös jo vuonna 2007 osuuspankkikohtaiset lisäbonukset.

Bonuksia maksetaan osuuspankin omistajajäsenille, joiden pankkiasiointi ylittää 5 000 euroa. Mitä enemmän asiakkaalla on esimerkiksi säästöjä, sijoituksia tai lainoja, sitä enemmän hän saa bonuksia.

- OP-ryhmä ei tavoittele tuloksen maksimointia vaan mittaa menestystään ennen kaikkea bonusasiakkaiden sekä osuuspankin ja Pohjolan yhteisasiakkaiden määrän kasvulla sekä yleisellä markkina-aseman vahvistumisella, Karhinen toteaa.

OP-ryhmällä on yhteensä yli 4 miljoonaa asiakasta, joista vain pankkiasiakkaita on 2,4 miljoonaa ja vain vahinkovakuutusasiakkaita 0,8 miljoonaa. Jo asiointinsa keskittäneiden yhteisten asiakkaiden määrä on tällä hetkellä 0,8 miljoonaa. Omistajajäseniä OP-ryhmällä on 1,2 miljoonaa.

Vuonna 2005 OP-ryhmässä jaettiin omistajajäsenille bonuksina 43 miljoonaa euroa, ja tämän vuoden tammi-syyskuussa 36 miljoonaa euroa.

Karhinen korostaa, että osuuspankeissa tuotteiden ja palveluiden hinnat ovat markkinaehtoisia. Bonukset puolestaan ovat osuuspankin palveluiden käytöstä syntyvä lisäetu.

Pankki- ja vakuutusasiansa OP-ryhmään keskittäneet ovat jo päässeet osallisiksi kampanjaluonteisesta keskittämisedusta. He ovat saaneet veloituksetta vuodeksi vakuutuksen koti-irtaimistolleen. Etuus on voimassa tämän vuoden loppuun.
Finanssialan parhaat keskittämisedut

Eniten OP-ryhmän jäsenetuohjelmasta hyötyvät taloudet, jotka ovat osuuspankin bonusasiakkaita ja keskittävät vakuutusasiansa Pohjolaan. He saavat Pohjolan keskittämisedut käyttöönsä jo kahden tuoteryhmän vakuutuksella, kun normaalisti Pohjolan etuasiakkuus edellyttää vakuutuksia kolmesta eri tuoteryhmästä.

Pohjolan etuasiakkaat saavat tuttuun tapaan seitsemän prosentin alennuksen koti-, omaisuus-, liikenne-, tapaturma-, matka- ja autovakuutuksista. Alennus ei edellytä jatkossakaan osuuspankin asiakkuutta. Osuuspankin bonusasiakkaat saavat näistä vakuutuksista vielä lisäetuna kolmen prosentin lisäalennuksen.

Esimerkiksi 160 000 euron pankkiasioinnilla (135 000 euroa lainaa ja 25 000 euroa säästöjä ja sijoituksia) nelihenkiselle perheelle kertyy bonuksia vuodessa 288 euroa. Pankkipalveluja (kortit verkkopalvelusopimukset lainojen palvelumaksut) perhe käyttää vuodessa 156 euron edestä. Tämän kaiken he maksavat bonuksillaan, joita jää tässä esimerkkitapauksessa vielä käyttämättä 132 euroa.

Jos perheellä on vakuutuksia yhteensä 406 euron edestä (kotivakuutus, vastuu- ja oikeusturvavakuutus, tapaturmavakuutukset koko perheelle sekä matkustaja- ja matkatavaravakuutukset), he saavat vakuutuksistaan Pohjolan etuasiakkaan keskittämisalennuksen (28 euroa) ja osuuspankin bonusasiakkaan lisäalennuksen (11 euroa). Bonusten jälkeen perheelle jää maksettavaa 235 euroa.

Esimerkkiperhe säästää vuodessa 327 euroa keskittämällä pankki- ja vakuutusasiansa OP-ryhmään.

9

1389

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • arvaahuka

      mutta jos luet,
      niin mistä olet iloinen,
      siitäkö että hassutetaan ja sidotaan kuten platinabonuksillakin.

      Ja pitää muistaa, op pankin osuuksista saa myös korkoa,
      mutta ne ovat todellista riskisijoitusta.

      Missään vaiheessa ei saa pois kuin noin 1,5 vuoden kuluttua
      ja jos
      pankilla on epäselvyyksiä,
      ne maksetaan aivan viimeisten suoritusten joukossa.

      Niin, kyllä pankkikin voi mennä konkkaan,
      jos se ennustettu lama tulee, ??

      Että’ pankki on kykllä hyvä,
      mutta nuo pankkien bonukset on nappikauppaa.

      • The Guru

        Omassa pankissani osuusmaksu on 100 euroa eli ei juuri mitään. Tälle saan vielä Prime-koron mukaisen VEROTTOMAN tuoton. 100.000 asioinnista saan nyt 118 €uroa bonusta ja jos tuo tuplataan niin se on 236 €. Käytän sen vaikka kotivakuutukseni ja VISA kortin maksuun.

        Et kai oikeasti usko että OP-Ryhmä menee nurin? Pankeista sillä on paras luottoluokitus.


      • tosi paljon
        The Guru kirjoitti:

        Omassa pankissani osuusmaksu on 100 euroa eli ei juuri mitään. Tälle saan vielä Prime-koron mukaisen VEROTTOMAN tuoton. 100.000 asioinnista saan nyt 118 €uroa bonusta ja jos tuo tuplataan niin se on 236 €. Käytän sen vaikka kotivakuutukseni ja VISA kortin maksuun.

        Et kai oikeasti usko että OP-Ryhmä menee nurin? Pankeista sillä on paras luottoluokitus.

        100 000 € ja siitä saat 118 €,

        tuo on prosentin kymmenesosa, 0,001 %,
        jos saat "ylimääräistä" kaksi kymmenysosa prosenttia 0,002 % se tekee tyytyväiseksi.

        Oletko ajatellut, että
        mikä on mahdollinen maksamasi korko,
        tai
        mikä on mahdollinen saamasi korko.

        Minä saan käteisvaralleni 2 x 25 000 €,
        (mm. pikaiseen auton ostoon)
        muualta kymmeniä kertoja enemmän,
        eli saan parempaa korkoa talletukselleni.
        Saan muualta 0,1–0,2 % paremmin


        En pidä enempää samassa pankissa,
        jotta on tallessa mahdollisen pankin kaatumisenkin jälkeen
        ja
        toiseksi, suuremmille summille ei makseta parempaa korkoa.

        Toiseksi voinvertailla maksettuja korkoja.


      • The Guru
        tosi paljon kirjoitti:

        100 000 € ja siitä saat 118 €,

        tuo on prosentin kymmenesosa, 0,001 %,
        jos saat "ylimääräistä" kaksi kymmenysosa prosenttia 0,002 % se tekee tyytyväiseksi.

        Oletko ajatellut, että
        mikä on mahdollinen maksamasi korko,
        tai
        mikä on mahdollinen saamasi korko.

        Minä saan käteisvaralleni 2 x 25 000 €,
        (mm. pikaiseen auton ostoon)
        muualta kymmeniä kertoja enemmän,
        eli saan parempaa korkoa talletukselleni.
        Saan muualta 0,1–0,2 % paremmin


        En pidä enempää samassa pankissa,
        jotta on tallessa mahdollisen pankin kaatumisenkin jälkeen
        ja
        toiseksi, suuremmille summille ei makseta parempaa korkoa.

        Toiseksi voinvertailla maksettuja korkoja.

        Et kai oikeasti väitä että OP:ssa on systemaattisesti huonommat ehdot kuin muissa pankeissa? Heh heh. Itse saan käteisvaroilleni OP-Euro Plus rahastolla hiukan paremman tuoton kuin 3 kk euribor eli en voi valittaa. Mistään tilistä et vastaavaa tuottoa saa.

        Pankkien kaatumisen pelon ei kannata asiointia ohjailla. Suomalaiset pankit eivät mene nurin, johan talletussuojakin kattaa 25.000 euron talletukset ja kukaan järkevä ihminen ei tuollaisia rahoja pidä pankkitilillä.


      • tosi paljon
        The Guru kirjoitti:

        Et kai oikeasti väitä että OP:ssa on systemaattisesti huonommat ehdot kuin muissa pankeissa? Heh heh. Itse saan käteisvaroilleni OP-Euro Plus rahastolla hiukan paremman tuoton kuin 3 kk euribor eli en voi valittaa. Mistään tilistä et vastaavaa tuottoa saa.

        Pankkien kaatumisen pelon ei kannata asiointia ohjailla. Suomalaiset pankit eivät mene nurin, johan talletussuojakin kattaa 25.000 euron talletukset ja kukaan järkevä ihminen ei tuollaisia rahoja pidä pankkitilillä.

        ”Et kai oikeasti väitä että OP:ssa on systemaattisesti huonommat ehdot kuin muissa pankeissa? Heh heh.”
        ------------- Kaikista asioista tässä ei voi puhua,
        eli väitän että tuo ”platinabonukset” ovat pientä hämäystä, kuten muillakin pankeilla joku muu asia.



        ” Itse saan käteisvaroilleni OP-Euro Plus rahastolla hiukan paremman tuoton kuin 3 kk euribor eli en voi valittaa”
        ----------- aivan yleisesti saa 3,5 %, on aivan sama vaikka saisi 4-5 %, verotus sen vielä tasaa.

        OP-Euro Plus rahastoissa on pieni riski ja lopullisen,
        sen todellisen tuoton näkee vasta kun on ottanut rahat pois,
        arvioinut oman työn ja vaivat ja laskenut kulut.





        Juuri tuota asiaa ihmettelenkin,
        miksi ei tyydy tavalliseen pankkikorkoon ja aivan huolettomaan tiliin.

        Miksi pyrkii samaan 1-2 % enemmän kun siitä on ”jossain mielessä vaivoja ja riskejä”

        Jos haluaa parempaa korkoa.
        Miksi ei osta suoraan esim. Pohjola Finland Valueta, saa tuottoa saman katon alta.
        Ja tuollaisia on vaikka kuinka paljon, joka pankissa.


    • oopeli

      Itse olen ollut nyt n. 20 v op omistaja, tuloja ei ole paljoa eikä velkaa. Mutta ei siitä jäsenyydestä ole iloa jos ei ole sitä 5000euroa tilillä tai velkana.

      Tiliasioinnin siirsin nyt ainakin vähäksi aikaa muualle, kun ei ole kilpaiua. toinen pankki sai mitan täyteen jo aiemmin niin jäi sit enää yksi vaihtari. päätin kuitenkin, että saatan vielä avata tilit ophen jos tulee fiilis. ei täysin siltaa poikki jäsenyys on yhä ja säilyykin

      • KULUVERTAILUA!

        OP-pankki oli äskettäin julkistetussa palveluhintavertailussa SELVÄSTI KALLEIN SUOMALAISISTA SUURISTA PANKEISTA.

        Tästä vertailusta löytyy juttua aikaisemmilta sivuilta, kun vähän selailee syys-lokakuun sivuja.

        Näyttää tällaiset hintavertailut purevan hyvin. Selvästi on pankissa tehty johtopäätökset, että nyt on taottava ja pidettävä asiakkaista huolta, ennen kuin katoavat kilpailijapankkeihin.

        Ihmetyttää vaan tämä OP-pankin bonus-systeemi. Miksi ei anneta suoraan oikeita palveluhintoja asiakkaille, niinkuin kaikki muut pankit tekevät.

        Esimerkistä käy vaikka Nordea-pankin internetin kautta tehty laina-anomus, josta ei peritä lainkaan pankin toimituspalkkiota (satojen eurojen arvoinen etu esim. asuntolainoissa) ja sen saa siis heti.

        Milloinkahan OP-pankki pääse rehelliseen hinnoitteluun palvelumaksuissa?
        Tuplabonukset lienee markkinointikikka, joka kestää lyhyen ajan, joten sen hyöty jää olemattomaksi.


      • The Guru
        KULUVERTAILUA! kirjoitti:

        OP-pankki oli äskettäin julkistetussa palveluhintavertailussa SELVÄSTI KALLEIN SUOMALAISISTA SUURISTA PANKEISTA.

        Tästä vertailusta löytyy juttua aikaisemmilta sivuilta, kun vähän selailee syys-lokakuun sivuja.

        Näyttää tällaiset hintavertailut purevan hyvin. Selvästi on pankissa tehty johtopäätökset, että nyt on taottava ja pidettävä asiakkaista huolta, ennen kuin katoavat kilpailijapankkeihin.

        Ihmetyttää vaan tämä OP-pankin bonus-systeemi. Miksi ei anneta suoraan oikeita palveluhintoja asiakkaille, niinkuin kaikki muut pankit tekevät.

        Esimerkistä käy vaikka Nordea-pankin internetin kautta tehty laina-anomus, josta ei peritä lainkaan pankin toimituspalkkiota (satojen eurojen arvoinen etu esim. asuntolainoissa) ja sen saa siis heti.

        Milloinkahan OP-pankki pääse rehelliseen hinnoitteluun palvelumaksuissa?
        Tuplabonukset lienee markkinointikikka, joka kestää lyhyen ajan, joten sen hyöty jää olemattomaksi.

        Osuuspankki on asiakkaitensa omistama ja näköinen. Toisin kuin Ruotsin demareiden omistama Nordea tai tanskalainen Sampo.


      • huomaa
        The Guru kirjoitti:

        Osuuspankki on asiakkaitensa omistama ja näköinen. Toisin kuin Ruotsin demareiden omistama Nordea tai tanskalainen Sampo.

        The Guru luulee ihmeellisiä asioita. Hän luulee joidenkin puolueiden Ruotsissa omistavan pankin. Missä olet oppisi saanut, kun on noin pröystäilevä nimimerkkikin ja aivot solmussa.

        Kai nyt jokainen tietää, että Gurun mainitsemat pankit ovat osakeyhtiöitä. Ne ovat osakkeenomistajiensa omistamia pankkeja. Osakkeita voi jokainen ostaa Helsingin, Tukholman ja Kööpenhaminan pörsseistä jokaisena pörssipäivänä.

        Mitä osuuspankkeihin tulee, niin suuri osa niistä on paikallisia osuuspankkeja, mutta niiden toiminta on aivan samankaltaista kuin liikepankeilla. Ainoa ero on, että osuuspankkien palvelut maksavat palveluhintatutkimuksen mukaan reippaasti enemmän kuin liikepankeissa. OP oli tuossa syksyisessä vertailussa selvästi kallein suurista pankeista.

        Muuta kuin tätä kalleuseroa, on vaikea keksiä muita eroja pankkien toiminnassa. Tämä kalleus on naamioitu kylläkin hyvin bonusjärjestelmän avulla. Siitä ei pirukaan ota selvää, mitä palvelut todellisuudessa maksavat.

        Kai sitä tuottoa pankille pitää lypsää asiakkailta, jotta maajusseja voidaan hyysätä eri tavoin. Kaupunkilaisia OP-pankit tuskin hyysäävät!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      213
      7536
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      58
      2963
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      193
      2367
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1803
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      176
      1752
    6. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      20
      1416
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      75
      1271
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      38
      1173
    9. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      27
      1165
    10. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      50
      1039
    Aihe