Ohdake

Olen utelias, veikkaan että olet nainen?
7326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

henkilö nimeltä ohdake on nainen. On kertonut lisäksi opiskelevansa teologiaa Helsigin yliopistolla. On erittäin kiinnostunut JT uskosta koska hänellä on JT sukulaisia. Ohdake kirjoittaa asiaa ja esittää hyviä kysymyksiä, vaikka hänen tyylinsä onkin aika "rankka" :)

Äänestä

Aivan. Olen ollut nainen siitä saakka kun kasvoin tytöstä aikuiseksi. :)

Galleriasivuni on taas vaihteeksi auki. Tosin siellä on lähes samat asiat kuin edellinen vastaaja jo ehtikin kertoa.

Äänestä
  • Käytän tätä tilaisuutta antaa vilpittömät kiitokset sinulle, Ohdake, että kirjoitat asiallisesti, teet teräviä huomioita, annat ajattelemisen aihetta ja puolustat ihmisyyttä.

    Sinun uskosi näyttää merkitsevän sinulle kaikkea sitä, mitä itse epätoivoisesti odotin omalta uskoltani Jehovan todistajana. 30-vuotisen todistajaurani jälkeen olen menettänyt uskoni rakastavaan Jumalaan. Minun Jumalalleni mikään ei riittänyt, vaan aina piti tehdä enemmän. Minun Jumalaltani ei saanut ikuisen elämän toivoa pelkästä armosta, vaan se piti ansaita veren maku suussa.

    Äänestä

  • monet kiitokset kirjoitti:

    Käytän tätä tilaisuutta antaa vilpittömät kiitokset sinulle, Ohdake, että kirjoitat asiallisesti, teet teräviä huomioita, annat ajattelemisen aihetta ja puolustat ihmisyyttä.

    Jumalan armo on voimassa sinua varten vielä
    tänäkin päivänä. Hän rakastaa sinua, ja kolkuttaa
    sydämesi ovelle, avaa sydämesi Jeesukselle,
    nytkään ei ole myöhäistä. Moni ihminen on varmaan
    pettynyt Jumalaan, koska ovat joutuneet harhaan
    väärän opetuksen takia. Pettymys kohdistuu
    kuitenkin väärään osoitteeseen, Jumala ei ole
    tehnyt meille kenellekään mitään pahaa, hänestä
    ei löydy mitään vääryyttä. Jeesuksen uhrikuolema
    todistaa Jumalan suuresta rakkaudesta meitä
    kohtaan. Hän ei halua, että yksikään hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän. Miksi siis
    epäillä tuota rakkautta, nyt kun vielä on
    armon aikaa jäljellä, miksi viivytellä, huomisesta
    kukaan ei tiedä. Ole rohkealla mielellä, älä
    epäröi anna Jeesuksen tulla elämääsi.

    Äänestä

  • monet kiitokset kirjoitti:

    Käytän tätä tilaisuutta antaa vilpittömät kiitokset sinulle, Ohdake, että kirjoitat asiallisesti, teet teräviä huomioita, annat ajattelemisen aihetta ja puolustat ihmisyyttä.

    Sinun uskosi näyttää merkitsevän sinulle kaikkea sitä, mitä itse epätoivoisesti odotin omalta uskoltani Jehovan todistajana. 30-vuotisen todistajaurani jälkeen olen menettänyt uskoni rakastavaan Jumalaan. Minun Jumalalleni mikään ei riittänyt, vaan aina piti tehdä enemmän. Minun Jumalaltani ei saanut ikuisen elämän toivoa pelkästä armosta, vaan se piti ansaita veren maku suussa.

    >>Minun Jumalalleni mikään ei riittänyt, vaan aina piti tehdä enemmän. Minun Jumalaltani ei saanut ikuisen elämän toivoa pelkästä armosta, vaan se piti ansaita veren maku suussa.>>

    Jos olet jo käyttänyt elämästäsi 30-vuotta todistajana, niin miten olisi, jos käyttäisit yhden päivän elämästäsi ja kokeilisit ottaa suoraa yhteyttä Jeesukseen?

    Petri Laaksosen laulun sanoin:

    "Tahtoisin toivoa sinulle,
    mitä en itse voi antaa:
    saakoon rakkaus Jumalan
    sinua sylissään kantaa."

    Nämä säkeet sinua ajatellen. Anna Jeesukselle mahdollisuus ja pyydä syntejäsi anteeksi, kiitä Jeesuksen sovitustyöstä ja ota hänet vastaan elämäsi Herraksi.

    Hän antaa levon sielullesi, voimaa antaa anteeksi niille, jotka kenties ovat sinua satuttaneet. Hän voi luoda sinut uudeksi. Uusestisyntyminen ei ole vain 144000 etuoikeutetun lahja, vaan se on mahdollisuus jokaiselle, joka haluaa ottaa sen vastaan.

    Armosta - ei itse ansaitsemalla.

    Siunausta sinulle. Rukoilen puolestasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

en heitä arpaa kirjoitti:

Olen utelias, veikkaan että olet nainen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu