Ajatusleikki;jos Jeesus ilmestyisi jollekulle uskovaiselle antaen käskyn seurakunnalle ilmoittaa jonkin asian.
Uskoisimmeko häntä ?.
Uskoisimmeko häntä ?.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jumalan Sana pysyy.
Älkää jokaista henkeä uskoko. Neuvoo Raamattu.
Koetelkaa henget ovatko ne Jumalasta.
Mikä Jeesuksen hengessä olisi vikana ?.
Luulisin, ettei nimim. "aina" varmaan tarkoittanut, että Jeesuksen hengessä olisi jotain vikaa. Jeesushan on Jumala, ja siten Jumalan henki on yhtä kuin Jeesuksen henki, ja Jeesuksen henki on yhtä kuin Jumalan henki.
Mutta kuitenkin on olemassa myös sellaisia henkiä, jotka eivät ole Jumalan henki. Ja myös nämä henget voivat antaa ilmoituksia ja aiheuttaa muita vaikutuksia, joita erehdyksessä voidaan pitää Jumalan vaikutuksina. Eilen luin lehdestä katolisesta pahojen henkien poisajajasta, joka kertoi, että joskus pahat henget voivat jopa saada ihmisen puhumaan kielillä. Eli ilmoitukset pitää tarkkaan koetella Jumalan sanan valossa voivatko ne olla Jumalasta. Jos ne sotivat Jumalan sanaa vastaan, niin silloin ne eivät voi missään tapauksessa olla Jumalasta.
Minä uskoisin ehkä,ensin puntaroituani asiaa,onko se ihan oikein.
Raamatussahan Jeesus juuri kuolemansa jälkeen ilmestyi ekax naiselle ja se kun meni tästä kertomaan toisille että "minä näin Herran"niin opetuslapset miehet ei uskoneet!!Miesten piti myös nähdä itse sitten,oliko se näin,korjaa jos on virheitä.Sitte Jeesushan ilmestyi sadoille ihmisille,miksi Hän ei ilmestyisi tänäänki?Minä uskoisin kun sanoma olisi oikeantuntunen ja onhan tätä tapahtunutkin.
God bless you!
tämä minulta jäi pois että ei ole puhettakaa ettenkö uskoisi,ilmestyyhän itse Jeesus omiaan vielä noutamaan ja sitte tästä tietokoneen äärestä ponkaistaan tuuliin ja pilviin ja nämä jää kaikki tänne,siinä onkin mietittävää.
Amen!
Älä usko. Se ei ole Jeesus. Luuk. 21:8. Jeesus on sanonut, että hän tulee seuraavan kerran vasta viimeisenä päivänä. Luther näki Jeesus ilmestyksen, ja heitti tätä mustepullolla.
Mormoonit ovat mielestäni "hyvä" esimerkki siitä, että pitää olla varovainen näkyjen suhteen. Varsinainen ilmestys alkaa kohdasta 16.
http://www.mapkirkko.fi/kh/ote1.html
"Minulle vastattiin, etten saa liittyä yhteenkään niistä, sillä ne olivat kaikki väärässä, ja minulle puhuva Persoona sanoi, että kaikki niiden uskontunnustukset olivat kauhistus hänen silmissään"
Kieltäisikö Jeesus omat opetuksensa? Lusifer & Kumpp Oy on ahkera keksimään keinoja ihmisen vieraannuttamiseksi Jumalasta. Nämä epelit löytävät jokaisesta heikon lenkin ja tarttuvat kaksin käsin siihen. Jos ei pahalla, niin sitten hyvällä (esiintymällä hyvänä, mutta sen erottaa Pyhästä Hengestä). Niiden toimet pitää havaita ajoissa, eikä mennä suin päin mukaan.
Kanan ytavoin oli sokea hänkin näki ja uskoi;niin syntyi yksi ristikansan legenda ;Paavali joka tunsi vapahtajansa ja mestarinsa , sittemmin kyllä paisui että jakeli lupia tehdä sitä sun tätä
Kuitenkaan uskoaan ja näkyään hylkäämättä hän Aabrahamin helmoihin väsyneenä vaipui lepäämään.
Paavali tuli aidosti synnin tuntoon enkelin puhuteltua häntä. Hänelle ei jäänyt epäselväksi oliko kyseessä Jumalan vai Saatanan lähettämä enkeli. Tämä henki ei ruvennut kumoamaan Raamattua, vaan nuhteli häntä kristittyjen murhaamisesta. Demoni ei olisi näin tehnyt. Päin vastoin käskenyt jatkaa samaan malliin, kenties jopa kannustanut.
Palatakseni Mormooniuskon perustajan ilmestykseen. Hänhän kertoi nähneensä Jumalan ja Jeesuksen. Käsittääkseni Mooses on ainoa ihminen joka on nähnyt Jumalan. Hänkin etäältä ja takaa päin. Miksi? Ihminen kuolisi jos näkisi Jumalan läheltä. Moosekseltakin paloi kasvot. Mormooniusko olisi tyrehtynyt heti alkuunsa jos näkijä olisi todella kohdannut Jumalan.
/