käsikirjoitus elämästään, jota elää, senkus katselis sivuja eteepäin ja toimisi sen mukaan. Sanoisi niitä sanoja, lauseita joita siinä lukisi. Pystyisi katsomaan eteenpäin valmiiksi toimisiko oikein vaiko väärin ja kummin se sitten olisi, mutta kun tarvitsisi se käsikirjoitus olla toisenkin ihmisen elämästään. Sitä kun ei tiedä etukäteen oikeita ratkaisuja. Ratkaisuja asialle/asioille joita ole itse edes pyytänyt. Valvonut lukuisia öitä miettien, kuinka toimisi oikein ja lopultakin luullut ja päätynyt oikeaan ratkaisuun tulee vastaan uusia, joita miettimään ja kun ei ole ennalta sitä käsikirjoitusta, josta vilkaista, niin ei tiedä ja kuinka väärin mennä kirjoittamaan toiselle käsikirjoitusta, jota toinen ei ole tilannut. Siitä huolimattakaan, ettei itse tilannut, mutta päätyi oikeaan ratkaisuun omalta kannaltaan, vaikkakin tiesi toisen kannan asiasta. Sitä valvoo öitäkin ja pyörittelee päivisikin asiaa mikä on oikein ja mikä väärin. Sitä tekee ratkaisun taas ilman ennalta luettua käsikirjoitusta ja lopulta tullakseen päätepisteeseen, jossa paljon olisi sanoja ja lauseita käytettävänään, mutta sitä kadottaakin kaikki. Ei löydä sanoja ei lauseita. Sattuu itseään, kun toinenkaan ei tiedä mitä sanoisi, eikä mikä oikeasti olisi oikein ja mikä väärin. Kumpikaan ei osannut harjoitella etukäteen. Ei tiennyt näin tapahtuvaksi, kun puuttui se saatanan käsikirjoitus, josta lukea etukäteen ja jota muuttaa semmoiseksi, kuin itselleen ja toiselleen parhaimmaksi sopisi. Kuinka tyhjältä tuntuu, kuin kaikki sanat ja kirjaimet olisi käytetty, kuinka puuduttavalta, kuin olisi maratoninjuossut ja se perkeleen käsikirjoitus, jota ennalta lukea, se puuttuu edelleenkin ja vielä on päivä, jolloin molemmat sitä tarvitsisi....
Kunpa olisi
Danskuu
8267
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
et käsikirjoitus on olemassa,kun huolehtii turhaan asioista,,ja sit ne kuiteski järjestyy kuin itsekseen,, omista järkeilyistä riippumatta.
hetkellä kyllä ei tuolta tunnu. Varsinkin kun ajattelee toisen näkökantaa, kuin olisi varastanut toisen elämän..
aatellu monta kertaa...turhaa sitä asioista on etukäteen murehtia kun ne järjestyy aina jollaki tavalla ihan niinku itekseen...no tietyissä asioissahan joutuu valitsemaan, mutta valitseeko sitä aina oikein...
filosofian ja uskonnon puolelle..minä ainakin uskon siihen,että meidän jokaisen elämän kässäri on kirjoitettu jo ennen syntymäämme..meiltä itseltämme lupaa kysymättä..
ne mahtaa olla? Miksi ei saada lukea niitä sitten? Pohjimmiltaan minustakin tuntuu siltä, mutta tällä hetkellä tuntuu siltikin toiselta, mut elämää se on, ei sen ihmeellisempää
lukea etukäteen elämällemme määrätyn käsiksen,voisi olla niinkin,ettei se kelpaisikaan meille.Onhan se toisaalta jännempikin elää näin,kun ei tiedä,mitä seuraava päivä tuo tullessaan:)
teksti on...
Se olis niin helppoa
jos olis se käsikirjoitus...ja onhan se kaikilla.
Sitä kässäriä pitää päivittää matkanvarrella
silloin ei mene metsään
niin pahasti.
tämän muistan tuon lopun tekstistäsi ja sanon näin "katosku siinä, nyt kävi silleesti, että mulla oli sen vertas kiire, että unohdin päivittää elämänikässäriä, jonka seurauksena sun elämäskässäriin tuli viruksia, sen johdosta kässäris muuttui, kuten munkin, joo, silleen siinä pääs käymään..." Oikeesti aikuisten huumori kaukana tästä, mutta alkoi väkisinkin hymyilyttää :))