Pelastusliivit soutuveneisiin, hyvä juttu?!

Katselin Hesarin nettisivuilta, että 11 kansanedustajaa on tehnyt aloitteen vesiliikennelain muuttamisesta. Aloitteen mukaan _kaikissa_ veneissä ja muissa vesikulkuneuvoissa on jatkossa oltava pelastusliivit tai vastaavat välineet kaikille mukana olijoille.

Pysähdyin hetkeksi miettimään asiaa, aluksi tietysti piti sitä omassa mielessä vastustaa, mutta kuitenkin päädyin lopulta olemaan samalla kannalla. Jos joku ei edelleenkään halua käyttää, niin lakia toki voi rikkoa aivan kuten handsfreen käyttöpakkoa autossa. Eipä jää laittamatta sen takia liiviä päälle, "ettei niitä soutuveneessä tarvita". Hyvä näin.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lakialoite haluaa pelastusliivit pakollisiksi myös soutuveneisiin/1135223119468
4807
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

juttu. Mutta eihän liivit tarvitse olla päällä. Niiden pitää olla saatavilla eli jossain lokerossa tai lattialla.
Itse pidän tosin hyttiveneessä sisälläkin liivejä, kun on sellaiset takkiliivit koko porukalle.

Äänestä
  • Itse veneilen vain tuollaisella köyhän miehen Sun Busterilla, kavereille oon antanu ohjeeksi että liivit on päällä aina kun mun veneellä liikutaan. Ihan hyvä että laki kehittyy.

    Äänestä

Mutta en luule, että ehdotuksessa tarkoitetaan "pelastusliivejä" vaan kelluntaliivit varmaan riittäisivät. Niitä on mukava pitää yllä ehkä pahoja helteitä lukuunottamatta. Järkevä veneilijä siis on jo tähän astikin käyttänyt liivejä. Minusta muissa pienveneissä ne ovat yhtä itsestäänselvät kuin meillä melojilla. Vastustan silti pakkoja periaattessa, mutta kun joukossamme on vettyneitä puupäitä...

Äänestä

Hysteeristen naisten touhuja(sieltä ne kansanedustajat varmaan ovat).Heitteleppä virveliä pelastusliivit päällä heinäkuun helteillä.Kaikkea ne naiset keksivät miesten elämänlaadun huonontamiseksi.Ja jotkut miehet vielä äänestävät niitä.On se itsetuhovietti toisilla miehillä kova.Sääliksi käy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jamias Nikolaos kirjoitti:

Katselin Hesarin nettisivuilta, että 11 kansanedustajaa on tehnyt aloitteen vesiliikennelain muuttamisesta. Aloitteen mukaan _kaikissa_ veneissä ja muissa vesikulkuneuvoissa on jatkossa oltava pelastusliivit tai vastaavat välineet kaikille mukana olijoille.

Pysähdyin hetkeksi miettimään asiaa, aluksi tietysti piti sitä omassa mielessä vastustaa, mutta kuitenkin päädyin lopulta olemaan samalla kannalla. Jos joku ei edelleenkään halua käyttää, niin lakia toki voi rikkoa aivan kuten handsfreen käyttöpakkoa autossa. Eipä jää laittamatta sen takia liiviä päälle, "ettei niitä soutuveneessä tarvita". Hyvä näin.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lakialoite haluaa pelastusliivit pakollisiksi myös soutuveneisiin/1135223119468

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu