SUOMI = SUOMU

Suomi-nimi tulee kalan suomuista. Suomussalmelaiset ja muut kalastelivat kovasti ja suomustivat kalansa, mikä ei ole lainkaan tarpeen ja pisti siten muiden silmään. Muut rupesivat sitten kutsumaan näitä suomustajia suomulaisiksi ja koko aluetta nimellä Suomui (vrt vieläkin voimassa olevat paikannimet kuten Vitsai), joka sitten länsisuomalastui muotoon Suomi.
Toinen teoria joka voidaan ympätä edelliseen on että sanaa Suomi tarkoittaa suoaluetta, samoin Finlandia joka olisi sama kuin Hvenlandia tai Kvenlandia tai Kvinlandia eli kveenien maa, joka alun perin oli Pohjanlahden perukka. Tämä taas tulee muinaissaksan sanasta hwainio tai hwainoo = alava maa tai suo, joka on vieläkin suomen kielessä muodossa vainio. Siita tulee myös Kainuu. Sanojen samakaltaisuudesta johtuen jotkut luulivat että ao. maa on Kvinland (kvinne, queen) eli naisten maa, mikä kiihdytti saksalaisten sotaherrojen mielikuvitusta (ja housunkaulusta) äärimmilleen. Mutta he löysivät vain laihoja kieroja ukkoja ja muutaman ärjyn lihavan akan jotka myrkyttivät heidät kuoliaaksi kun he pujehtivat pohjanlahden perukalle naisiin. Samanlaisia ärjyviä turpeita naisia Suomenniemi on täynnänsä edelleen.
1160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suomi on alunperin maamme lounaisimman osan asukkaiden itse itselleen antama nimi.

Lounaisinta osaa maastamme sanotaan vieläkin "varsinais-Suomeksi" muistona siitä että se oli kauan sitten Suomi ja siitä itään oli Häme ja siitä itään Karjala.

Amerikan intiaaniheimojen ja eskimoiden itse itseelleen antamat nimet tarkoittavat aina jotain ylpeiltävää asiaa eli "ihmiset" tai "oikeat ihmiset",niinkuin inuit eli eskimo tarkoittaa:

Monet amerikan intianiheimot antoivat myös itselleen nimen joka tarkoittaa esim."rehelliset" tai "todenpuhujat".

Esim.Apassien ja arapahojen omakielinen nimi tarkoittaa "meidän kansa" ja comanchien omakielinen ninmi on "ihmiset".

Näin ollen Lounais-Suomenkin asukkaat antoivat joskus ajanlaskumme alussa itselleen nimen ,joka kuvastaa heidän omasta mielestään parhaiten heidän luonnettaan ja josta nimestä he voivat olla ylpeitä.

KUN LOUNAISEN SUOMEN ASUKKAAT ANTOIVAT ITSE ITSELLEEN HEIMONIMEN SUOMI,ON VARMAA,ETTÄ SE TARKOITTAA JOTAIN JOSTA VOI OLLA YLPEÄ.MIKÄÄN HEIMO EI OLE KOSKAAN EIKÄ MISSÄÄN ANTANUT ITSELLEEN NIMEÄ JOTA TARVITSEE HÄVETÄ

ULKOMAILLA SUOMEA SANOTAAN FINLANDIKSI, ELI SUOMI EI OLE ULKOMAALAISTEN MEILLE ANTAMA NIMI.

HEIMOT JA KANSAT ANTAVAT TOISILLEEN VAIN PILKKANIMIÄ.SUOMI ON LOUNAISEN-SUOMEN ASUKKAIDEN ITSE ITSELLEEN ANTAMA NIMI, ELI SEN TÄYTYY TARKOITTAA JOTAIN JOSTA VOI OLLA YLPEÄ

Suomia tarkoittaa nykysuomen sanakirjan mukaan yhä:piestä,hutkia,ruoskia,peitota,piiskata

On selvää että Lounais-Suomen vallanneen väestön täytyi olla sotaista ja kovaa väkeä ,koska he onnistuvat pitämään hallussaan maamme parhaan asuinalueen.

Lounais-Suomen ilmasto on lauhaa ja maaperä sopii parhaiten viljelyyn ja lähellä on saariston rikkaat kalavedet.

Näin ollen maamme lounaisen osan väestö antoi itselleen joskus 200 luvulla jkr.ylpeän nimen "me suomijat" mikä tarkoittaa "me kovat soturit", jotka olemme voittaneet kaikki jotka ovat yrittäneet vallata maamme

Lounaisen Suomen yrittivät varmasti vallata ruotsalaiset,virolaiset,venäläiset ja hämäläiset
mutta suomijoiksi itseään kutsuva väestö onnistui pitämään alueen hallussaan ja heistä alue sai nimensä ja myöhemmin koko maatamme alettin sanomaan Suomeksi ,eli kovien sotureiden "suomijoiden" maaksi.

Suomalaisethan ovatkin todella maailman kovin soturikansa.Suomalaiset ovat ainoa mailman kansa joka on kahdesti torjunut puna-armeijan täysimittaisen suurhyökkäyksen vuonna 1940 ja vuonna 1944.

Kaikki muut hyökkäykset muualla puna-armeijalta onnistuivat.Vain suomalaiset soturit olivat puna-armeijaa kovempia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Professori kirjoitti:

Suomi-nimi tulee kalan suomuista. Suomussalmelaiset ja muut kalastelivat kovasti ja suomustivat kalansa, mikä ei ole lainkaan tarpeen ja pisti siten muiden silmään. Muut rupesivat sitten kutsumaan näitä suomustajia suomulaisiksi ja koko aluetta nimellä Suomui (vrt vieläkin voimassa olevat paikannimet kuten Vitsai), joka sitten länsisuomalastui muotoon Suomi.
Toinen teoria joka voidaan ympätä edelliseen on että sanaa Suomi tarkoittaa suoaluetta, samoin Finlandia joka olisi sama kuin Hvenlandia tai Kvenlandia tai Kvinlandia eli kveenien maa, joka alun perin oli Pohjanlahden perukka. Tämä taas tulee muinaissaksan sanasta hwainio tai hwainoo = alava maa tai suo, joka on vieläkin suomen kielessä muodossa vainio. Siita tulee myös Kainuu. Sanojen samakaltaisuudesta johtuen jotkut luulivat että ao. maa on Kvinland (kvinne, queen) eli naisten maa, mikä kiihdytti saksalaisten sotaherrojen mielikuvitusta (ja housunkaulusta) äärimmilleen. Mutta he löysivät vain laihoja kieroja ukkoja ja muutaman ärjyn lihavan akan jotka myrkyttivät heidät kuoliaaksi kun he pujehtivat pohjanlahden perukalle naisiin. Samanlaisia ärjyviä turpeita naisia Suomenniemi on täynnänsä edelleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu