Uskonnot

kansoja. Hyvä esimerkki viime ajoilta on Libanon. Siellä riitelevät kristityt ja muslimit. Riitelykään ei riitä, vaan pitää tappaa vastapuolen poliitikkoja.

Pohjois-Irlannissa sentään taidetaan saada ohut rauha aikaiseksi. Sen pysyvyydestä ei ole mitään takeita. Ja siellä taistelevat siis kristinuskon kaksi suuntausta. Olkoonkin, että nimellinen syy vihanpitoon on Britannian valtapeli.

Hollannissa, Ranskassa ja monessa muussa EU- maassa muslimien ja kristittyjen erimielisyydet ovat kärjistyneet autojen poltteluksi, eikä ruumiiltakaan ole vältytty.

Kaikissa noissa tapauksissa ja kymmenissä muissa, uskonnot ovat vähintäänkin sivuosassa.

Missä on uskontojen suvaitsevaisuus?? Se näyttää puuttuvan tasapuolisesti kaikilta uskonnoilta.
398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

armoilla? No, huh-huh!

Äänestä
  • keksit?? Enhän puhunut siitä mitään.

    Puhuin Libanonin uskonnollisten ryhmittymien välisestä vihanpidosta.
    Se tosiasia, että Syyria ja Israel sotkeentuvat tunnetusti Libanonin asioihin, ei kuulu tähän aiheeseen mitenkään.

    Helluntailaiset ovat tunnetusti yliherkkiä Israelista (luvatusta kansasta :)) puhuttaessa. Tuosta sen taas näkee. Heh.

    Äänestä

  • Israelin kirjoitti:

    keksit?? Enhän puhunut siitä mitään.

    Puhuin Libanonin uskonnollisten ryhmittymien välisestä vihanpidosta.
    Se tosiasia, että Syyria ja Israel sotkeentuvat tunnetusti Libanonin asioihin, ei kuulu tähän aiheeseen mitenkään.

    Helluntailaiset ovat tunnetusti yliherkkiä Israelista (luvatusta kansasta :)) puhuttaessa. Tuosta sen taas näkee. Heh.

    puheeksi. Hmm ... ymmärsit väärin, en ole ollenkaan yliherkkä. Päinvastoin. Minusta Israelin valtion perustaminen oli paha virhe aikanaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jakavat kirjoitti:

kansoja. Hyvä esimerkki viime ajoilta on Libanon. Siellä riitelevät kristityt ja muslimit. Riitelykään ei riitä, vaan pitää tappaa vastapuolen poliitikkoja.

Pohjois-Irlannissa sentään taidetaan saada ohut rauha aikaiseksi. Sen pysyvyydestä ei ole mitään takeita. Ja siellä taistelevat siis kristinuskon kaksi suuntausta. Olkoonkin, että nimellinen syy vihanpitoon on Britannian valtapeli.

Hollannissa, Ranskassa ja monessa muussa EU- maassa muslimien ja kristittyjen erimielisyydet ovat kärjistyneet autojen poltteluksi, eikä ruumiiltakaan ole vältytty.

Kaikissa noissa tapauksissa ja kymmenissä muissa, uskonnot ovat vähintäänkin sivuosassa.

Missä on uskontojen suvaitsevaisuus?? Se näyttää puuttuvan tasapuolisesti kaikilta uskonnoilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu