voiko olla

Järkyttävää miten kehitysopin kannattajat syöttävät valheita. En ole ennen tiennyt, kunnes löysin erään lehden keskustelukirjoituksen:

"Merkittävää tässä on se, etteivät tutkijat vielä 1980-luvulla uskaltaneet julkisesti kyseenalaistaa tai tutkia sitä, voiko kehitysopin mukainen hidas muuttumisprosessi olla käytännössä edes mahdollista, mutta National Geographic-lehden marraskuun uutispommi tuli kuin tilauksesta tukemaan kehitysopin kannattajien ahdinkotilaa. Kehitysopin opettamiseen liittyvät kiistat tulisivat nyt saamaan uuden käänteen. Puuttuvan renkaan löytyminen tulisi edelleen takaamaan kehitysopin opettamisen tieteellisenä totuutena kaikissa kouluissa. Lähes 150 vuoden etsiminen ja uurastus vihdoin palkittaisiin.

Lehden otsikot ovat suoraa puhetta: "Se on puuttuva rengas maaeläin dinosauruksen ja lentokykyisten lintujen välille. Alkeellisen linnun eturaajat ja dinosaurus-liskon häntä - tämä eläin, joka löydettiin Kiinasta, Liaoningin maakunnasta, on todellinen puuttuva rengas monimuotoiseen sarjaan, joka kytkee dinosaurukset lintuihin".

Mielikuvitusliskolinnulle annettiin nimeksi löytöpaikan mukaan Archaeoraptor liaoningensis. Kiinasta fossiili salakuljetettiin Utahin Monticellon dinosaurusmuseoon, joka maksoi siitä yli 500.000 mk:n hinnan. Artikkeli ilmoittaa tieteellisenä tosiasiana, että: "Voimme nyt sanoa, että linnut ovat theropodeja (dinosauruksia) yhtä varmasti kuin sanomme, että ihmiset ovat nisäkkäitä."

Lehti vaatii, että tieto puuttuvasta renkaasta on levitettävä kaikkialle, "kauppakassista museoiden näyttelyihin". Kuvat ja tiedot uudesta löydöstä tuodaan heti lehden omaan Washingtonissa sijaitsevaan tutkimusmatkailijoiden halliin, jossa sitä käy ihailemassa muutamassa kuukaudessa yli 100.000 uteliasta.

Liskon ja linnun välisellä puuttuvalla renkaalla oli linnun yläosa mutta pyrstön tilalla oli liskon häntä. Tämä oli hyvin mielikuvituksellinen ja satumainen Ostromin tieteellinen luomus, jota kumarrettiin nk. tiedemaailmassa.

MUTTA tiukasti pienessä kehitysoppia kannattavien tiedemiesten piirissä pidetty mielikuvituksellisen liskolinnun todistusaineisto alkoi yllättävän nopeasti säröillä, koska asiantuntijat huomasivat, että fossiilissa oli jotain outoa.

Jotkut tiedotusvälineet, kuten USA Today, epäili julkisesti löydön aitoutta. Siksi museon oli annettava se puolueettomaan tutkintaan.

Yllätys ei ollut suuri, kun todettiin, että fossiili oli taitavasti tehty väärennös!

Liskolinnulla oli linnun yläosa ja liskon häntä. Molemmat olivat kuitenkin eri löytöjä. Ne oli pätevästi liitetty yhteen! Evoluutioteorian kannattajia tulos ei ole vieläkään saanut hylkäämään valheellista evoluutioteoriaansa. Sadut ovat niin mukavia, ja evoluutioteorian kannattajat haluavat lukea vain satuja.

National Geographic-lehti tunnusti väärennöksen maaliskuussa 2000 "Forum"-kirjeenvaihtopalstalla 90 sanan kirjeessä, jonka kirjoitti Xu Xing, tutkija, joka alunperin oli vastuussa löydön alkuperästä.

Näin on aikaisemminkin käynyt. "

Ajatella että vielä tänä päivänä tutkijat VÄÄRENTÄVÄT todisteita huijatakseen ihmiset uskomaan evoluutio hömppäänsä

http://www.luterilainen.com/taustaa/tausta6.htm
20594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

"Ajatella että viellä tänäpäivänä tutkijat väärentävät todisteita,huijatakseen ihmisiä uskomaan evoluuttio hömppään"

Siis ketkä väärensivät?
Tarkennetaan pikkuisen,Kiinassa paikalliset asukkaat etsivät fossiileja ja myyvät niitä tutkijoille,mitä havinaisempi fossiili,sen parempi hinta.
Tässä tapauksessa juuri nämä "löytäjät" väärensivät fossiilin ja möivät sen hyvästä hinnasta tutkijoille.
Kun tutkijat lopulta paljastivat väärennöksen ja antoivat sen julkisuuteen niin miten he huijaavat ihmisiä?
Eikö ole juuri päinvastoin,tiedettä yritetään huijata,mutta tiede yleensä pystyy paljastamaan huijaukset.

Äänestä
  • "Eikö ole juuri päinvastoin,tiedettä yritetään huijata, mutta tiede yleensä pystyy paljastamaan huijaukset."

    Näinhän se on, onneksi huijauksia on murto-osa kaikista löydöistä. Joillakin kyllä tuntuu olevan vaikeuksia luopua huijauksista vaikka tiedemiehet ovat ne paljastaneetkin. Paluxy-joelta esimerkiksi oli aikanaan löytyvinään ihmisen jälkiä dinosauruksen jälkien seasta. Se oli kova juttu kreationistille ja vieläkin löytyy netistä läjäpäin asiaan liittyviä kreationistien sivuja vaikka kyseessä oli erehdys ja siitä seurannut bisnesmielessä tehty jalanjälkien tehtailu. Seuraavassa pätkä omaa vapaahkoa suomennosta:

    "Vuonna 1970 Glen Rosen asukas Wayland Adams esitteli kreationistiryhmälle setänsä Gerorge Adamsin kaiverrustekniikkaa. Aluksi etsittiin sopivan kokoinen kivilaatta (ajan säästämiseksi mieluiten sellainen, jossa jo valmiiksi painaumia) ja sitten työpajaksi valittiin varjoisa paikka puun alta. Jalanjälki kaiverrettiin vasaralla ja taltalla. Pistepuikolla matkittiin sadapisaroiden jälkiä ja sen jälkeen taltan ja pistepuikon jäljet häivytettiin muurahaishapolla. Vanhan vaikutelman aikaansaamiseksi laatta peitettiin sontaan muutamaksi päiväksi ja lopuksi reunoja lohkottiin sen vaikutelman aikaansaamiseksi että laatta oli hakattu irti joen pohjasta."

    http://www.talkorigins.org/faqs/paluxy/wilker5.html

  • Voi reppanaa.

    Äänestä

  • Jep kirjoitti:

    Voi reppanaa.

    sinähän "reppana" panet paremmaksi.

    Äänestä

  • Jep kirjoitti:

    Voi reppanaa.

    sinähän "reppana" panet paremmaksi.

    Äänestä

Tosi hienoja tiedemiesten piirtelemiä värikuvia "löytämästään" liskosta antamassasi linkissä

Kiitos nauruista :)

Äänestä

>>"Merkittävää tässä on se, etteivät tutkijat vielä 1980-luvulla uskaltaneet julkisesti kyseenalaistaa tai tutkia sitä, voiko kehitysopin mukainen hidas muuttumisprosessi olla käytännössä edes mahdollista, mutta National Geographic-lehden marraskuun uutispommi tuli kuin tilauksesta tukemaan kehitysopin kannattajien ahdinkotilaa.>>

Joskus kreationistien materiaali on kyllä ahdistavaa, johtuen sen sisältämästä tietämättömyydestä, itsepetoksesta tai peräti valheellisuudesta. Kyseinen luterilainen.com:in artikkeli on todellinen malliesimerkki tästä.

>>Kehitysopin opettamiseen liittyvät kiistat tulisivat nyt saamaan uuden käänteen. Puuttuvan renkaan löytyminen tulisi edelleen takaamaan kehitysopin opettamisen tieteellisenä totuutena kaikissa kouluissa. Lähes 150 vuoden etsiminen ja uurastus vihdoin palkittaisiin.>>

Tämä ilmeisesti heijastelee kreationistien mantran "Välimuotoja ei ole, välimuotoja ei ole..." jatkuvan toistamisen synnyttämiä fantasioita. Ja katso, se löytyy kuin löytyykin tästäkin artikkelista "Kaikilla on tiedossa se, että kehittymisen vaatimia välimuotoja ei ole koskaan löytynyt." Jos nämä taikasanat lausutaan tarpeeksi monia kertoja niin kenties ne häviävätkin in nihilo.

>>Liskon ja linnun välisellä puuttuvalla renkaalla oli linnun yläosa mutta pyrstön tilalla oli liskon häntä. Tämä oli hyvin mielikuvituksellinen ja satumainen Ostromin tieteellinen luomus, jota kumarrettiin nk. tiedemaailmassa.>>

Kuinka niin mielikuvituksellinen ja satumainen? Ensimmäisillä löydetyillä lintujen varhaisevoluutioon liittyvillä Archaeopteryx suvun lajeilla samoin kuin niillä lukuisilla ennen ja jälkeen Archaeraptorin mm. Kiinasta löydetyillä höyhenellisillä matelijoilla/dinosauruksilla on hännät. Näihin kuuluu myös äskettäin juuri Archaeoraptorin väärän hännän alkuperäisen omistajan löytäneen Xing Xun tutkimusryhmän samaisesta Liaoningin provinssista löytämä samaan Microraptor sukuun kuuluva uusi laji, Microraptor gui.

http://www.nature.com/nsu/030120/030120-7.html

Luterilainen.com:in huuhaa artikkelista löytyy myös toinen kreationisti mantra "[Archaeopteryx] on tarkempien tutkimusten jälkeen kuitenkin todettu vain linnuksi muiden nykyisinkin elävien lintujen joukossa."

>>Liskolinnulla oli linnun yläosa ja liskon häntä. Molemmat olivat kuitenkin eri löytöjä. Ne oli pätevästi liitetty yhteen! Evoluutioteorian kannattajia tulos ei ole vieläkään saanut hylkäämään valheellista evoluutioteoriaansa. Sadut ovat niin mukavia, ja evoluutioteorian kannattajat haluavat lukea vain satuja.>>

Miksi pitäisi? Archaeraptorin merkitys evoluutioteorian suhteen aiempia havaintoja entisestään vahvistavana todisteena oli jokseenkin 0,001 % suuruusluokkaa, vaikka sillä olisi voinut olla suurempaakin merkitystä yksityiskohtien hahmottamisessa. NG:n tai yleensä tavallisen lehdistön popularismi löytöjen suhteen on sitten asia erikseen. Kreationistit eivät kuitenkaan tätä näe koska he "tietävät" että paleontologisia, saati monien muiden tieteenalojen yhdensuuntaisia todisteita evoluution todellisuudesta luonnonilmiönä ei ole eikä tule.

>>National Geographic-lehti tunnusti väärennöksen maaliskuussa 2000 "Forum"-kirjeenvaihtopalstalla 90 sanan kirjeessä, jonka kirjoitti Xu Xing, tutkija, joka alunperin oli vastuussa löydön alkuperästä.>>

NG tunnusti hätiköintinsä, kun se ei odottanut että artikkeli läpäisisi asianmukaisen "peer-review" prosessin, jota se EI läpäissyt ja jonka vuoksi sitä ei julkaistu yhdessäkään tieteellisessä julkaisussa (NG pyrkii yleensä olemaan tieteellinen mutta on joka tapauksessa populaarijulkaisu). NG:n myöhemmin lokakuun 2000 numerossa julkaiseman artikkelin tapahtumien kulusta voi lukea täältä:

"Archaeoraptor Fossil Trail"
By Lewis M. Simons
http://ceirp.cornell.edu/Review/NGArtHlt.html

Alla linkitetyn artikkelin todellinen faktasisältö näyttää pyörivän siinä 5-1 % kieppeillä.
http://www.luterilainen.com/taustaa/tausta6.htm

Yllä olevat kommenttini eivät sisällä paljonkaan siitä todistusaineistosta jota kreationistit nyt varmaankin peräävät, koska toivoisin että he tosiaan lukisivat muutakin kuin vain omaa propagandaansa ilman että tarvitsee aina uudelleen muotoilla tekstiä siitä mistä voi varsinkin englanninkieltä hallitseva lukea netissä lukemattomilla saiteilla paljon laajemmassa, koherentimmassa ja asiantuntevammassa muodossa. Esim. täältä voi lukea hyvän suomenkielisen intron evoluutioteoriaan:

http://www.biomi.org/biologia/evoluutio

Heikki

Äänestä

>>"Merkittävää tässä on se, etteivät tutkijat vielä 1980-luvulla uskaltaneet julkisesti kyseenalaistaa tai tutkia sitä, voiko kehitysopin mukainen hidas muuttumisprosessi olla käytännössä edes mahdollista, mutta National Geographic-lehden marraskuun uutispommi tuli kuin tilauksesta tukemaan kehitysopin kannattajien ahdinkotilaa.>>

Joskus kreationistien materiaali on kyllä ahdistavaa, johtuen sen sisältämästä tietämättömyydestä, itsepetoksesta tai peräti
valheellisuudesta. Kyseinen luterilainen.com:in artikkeli on todellinen malliesimerkki tästä.

>>Kehitysopin opettamiseen liittyvät kiistat tulisivat nyt saamaan uuden käänteen. Puuttuvan renkaan löytyminen tulisi edelleen takaamaan kehitysopin opettamisen tieteellisenä totuutena kaikissa kouluissa. Lähes 150 vuoden etsiminen ja uurastus vihdoin palkittaisiin.>>

Tämä ilmeisesti heijastelee kreationistien mantran "Välimuotoja ei ole, välimuotoja ei ole..." jatkuvan toistamisen synnyttämiä fantasioita. Ja katso, se löytyy kuin löytyykin tästäkin artikkelista "Kaikilla on tiedossa se, että kehittymisen vaatimia välimuotoja ei ole koskaan löytynyt." Jos nämä taikasanat lausutaan tarpeeksi monia kertoja niin kenties ne häviävätkin in nihilo.

>>Liskon ja linnun välisellä puuttuvalla renkaalla oli linnun yläosa mutta pyrstön tilalla oli liskon häntä. Tämä oli hyvin mielikuvituksellinen ja satumainen Ostromin tieteellinen luomus, jota kumarrettiin nk.
tiedemaailmassa.>>

Kuinka niin mielikuvituksellinen ja satumainen? Ensimmäisillä löydetyillä lintujen varhaisevoluutioon liittyvillä Archaeopteryx suvun lajeilla samoin kuin niillä lukuisilla ennen ja jälkeen Archaeraptorin mm. Kiinasta löydetyillä höyhenellisillä matelijoilla/dinosauruksilla on hännät. Näihin kuuluu myös äskettäin juuri Archaeoraptorin väärän hännän alkuperäisen omistajan löytäneen Xing Xun tutkimusryhmän samaisesta Liaoningin provinssista löytämä samaan Microraptor sukuun kuuluva uusi laji, Microraptor gui.

http://www.nature.com/nsu/030120/030120-7.html

Luterilainen.com:in huuhaa artikkelista löytyy myös toinen kreationisti mantra "[Archaeopteryx] on tarkempien tutkimusten jälkeen kuitenkin todettu vain linnuksi muiden nykyisinkin elävien lintujen joukossa."

>>Liskolinnulla oli linnun yläosa ja liskon häntä. Molemmat olivat kuitenkin eri löytöjä. Ne oli pätevästi liitetty yhteen! Evoluutioteorian kannattajia tulos ei ole vieläkään saanut hylkäämään valheellista evoluutioteoriaansa. Sadut ovat niin mukavia, ja evoluutioteorian kannattajat haluavat lukea vain satuja.>>

Miksi pitäisi? Archaeraptorin merkitys evoluutioteorian suhteen aiempia havaintoja entisestään vahvistavana todisteena oli jokseenkin 0,001 % suuruusluokkaa, vaikka sillä olisi voinut olla suurempaakin merkitystä
yksityiskohtien hahmottamisessa. NG:n tai yleensä tavallisen lehdistön popularismi löytöjen suhteen on sitten asia erikseen. Kreationistit eivät
kuitenkaan tätä näe koska he "tietävät" että paleontologisia, saati monien muiden tieteenalojen yhdensuuntaisia todisteita evoluution todellisuudesta luonnonilmiönä ei ole eikä tule.

>>National Geographic-lehti tunnusti väärennöksen maaliskuussa 2000 "Forum"-kirjeenvaihtopalstalla 90 sanan kirjeessä, jonka kirjoitti Xu Xing,
tutkija, joka alunperin oli vastuussa löydön alkuperästä.>>

NG tunnusti hätiköintinsä, kun se ei odottanut että artikkeli läpäisisi asianmukaisen "peer-review" prosessin, jota se EI läpäissyt ja jonka vuoksi sitä ei julkaistu yhdessäkään tieteellisessä julkaisussa (NG pyrkii yleensä
olemaan tieteellinen mutta on joka tapauksessa populaarijulkaisu). NG:n myöhemmin lokakuun 2000 numerossa julkaiseman artikkelin tapahtumien
kulusta voi lukea täältä:

"Archaeoraptor Fossil Trail"
By Lewis M. Simons
http://ceirp.cornell.edu/Review/NGArtHlt.html

Alla linkitetyn artikkelin todellinen faktasisältö näyttää pyörivän siinä 5-1 % kieppeillä.
http://www.luterilainen.com/taustaa/tausta6.htm

Yllä olevat kommenttini eivät sisällä paljonkaan siitä todistusaineistosta jota kreationistit nyt varmaankin jälleen peräävät, koska toivoisin että he tosiaan lukisivat muutakin kuin vain omaa propagandaansa ilman että muiden tarvitsee aina
uudelleen muotoilla tekstiä siitä mistä voi varsinkin englanninkieltä hallitseva lukea netissä lukemattomilla saiteilla paljon laajemmassa, koherentimmassa ja asiantuntevammassa muodossa. Esim. täältä voi lukea hyvän suomenkielisen intron evoluutioteoriaan:

http://www.biomi.org/biologia/evoluutio

Heikki

Äänestä
  • Voisitko antaa hieman tarkennusta väittämääsi:

    Itse olen lukenut tuon jutun jo aikaisemminkin ja ihmettelen kommenttiasi. Luettelen joukon asioita, joita tuo artikkeli sisältää ja toivon sinun oikaisevan kaikki valheelliset väitteet (eli ilmeisesti 95-99% väitteistä).

    En pyydä tätä tarkennusta missään ivallisessa mielessä, vaan tahdon todella tietää mitä väitteesi konkreettisesti tarkoittaa tämän artikkelin suhteen.

    1. Kansainvälisesti laajalevikkinen lehti, National Geographic , julkaisi … artikkelin, jonka mukaan puuttuva rengas dinosauruksen ja linnun välille on vihdoin löytynyt.

    2. Muutamia kuukausia aikaisemmin tiedotusvälineet olivat täyttyneet julkilausumista ja artikkeleista, jotka koskivat Yhdysvaltojen eri osavaltioissa käynnissä olevia kehitysoppiin liittyviä opetusohjelmia.

    3. Kouluviranomaiset olivat vuosia kestäneiden kiistojen ja oikeusriitojen jälkeen pyytäneet asiantuntijoilta julkisesti päteviä todisteita oppikirjoissa oleville väittämille, joiden mukaan eläinlajit olisivat kehittyneet alkeellisista eliölajeista nykyiseksi lajistoksi (makroevoluutio).

    4. Päinvastaisia todisteita oli saatu sekä kokeellisesti (eläinjalostus) että fossiilikertymien kautta. Kaikilla on tiedossa se, että kehittymisen vaatimia välimuotoja ei ole koskaan löytynyt. Kehitysopin puolustajat eivät nytkään voineet osoittaa yhtään todistetta kehitystapahtumien tueksi.

    5. Koulukirjoissa ja ns. tieteisteoksissa on jo vuosikymmenien ajan esitetty vahvana kehityksen todisteena harakan kokoista liskolintua (Archaeopteryx).

    6. Vaikka se vielä on mm. oppikirjoissa kehityksen esimerkkinä, se on tarkempien tutkimusten jälkeen kuitenkin todettu vain linnuksi muiden nykyisinkin elävien lintujen joukossa.

    7. John. H. Ostrom ilmoitti, että lintujen ja liskojen välimuoto oli maassa elänyt pieni ja ketterä petolisko, jolle oli kehittynyt eturaajojen tilalle kärpäslätkiä muistuttavat siiventyngät.

    8. Ja näin tämän uskomuksen mukaan syntyi luonnonvalinnan ja sattuman kautta liskolintu ja edelleen nykyiset lintumme. Koska mitään näyttöä ei tästä puuttuvasta renkaasta ollut, tämä kehitysidea hyväksyttiin oppikirjoihin ja tieteisteoksiin ns. tieteellisenä totuutena vain Ostromin auktoriteetin vuoksi.

    9. Kuitenkin jo vuonna 1983 Ostrom joutui julkisesti toteamaan, että kärpäslätkillä varustettu lisko oli vain hänen mielikuvituksensa tuote. Sen tarkoitus oli vain tukea kehitysopillista koulutusta ja vakuuttaa lukijat siitä, että kaikki on kehityksen tulosta.

    10. Merkittävää tässä on se, etteivät tutkijat vielä 1980-luvulla uskaltaneet julkisesti kyseenalaistaa tai tutkia sitä, voiko kehitysopin mukainen hidas muuttumisprosessi olla käytännössä edes mahdollista.

    Tässähän tuo artikkeli pääpiirteittäin jo tulikin, tai ainakin yli 70% artikkelista. Tämän lisäksi siellä kerrotaan vain se, että noloa paljastumista ei uutisoitu kovinkaan näyttävästi ja loppuosa on viittauksia aikaisempiin väärennös tapauksiin. Näistä väittämistä ilmeisesti vain yksi on totta ja siinäkin on kyse vain puolitotuudesta, vai kuinka mainitsemasi 1-5% pitäisi ymmärtää? Toivon todella ettei vastauksesi ole: ”koska se on kreationistin kirjoitus, niin se on siksi väärä” tai jotain muuta vastaavaa, vaan että osoitat juuri noissa väitteissä olevat virheet perusteluineen.

    Kiitän jo etukäteen.

  • Jaska kirjoitti:

    Voisitko antaa hieman tarkennusta väittämääsi:

    Kiitos asiallisista ja selkeistä kysymyksistä.

    >>Itse olen lukenut tuon jutun jo aikaisemminkin ja ihmettelen kommenttiasi. Luettelen joukon asioita, joita tuo artikkeli sisältää ja toivon sinun oikaisevan kaikki valheelliset väitteet (eli ilmeisesti 95-99% väitteistä).>>

    Vaihtoehtoina olivat myös tietämättömyys ja itsepetos, mutta en ryhdy arvailemaan mistä näistä kulloinkin on kyse.

    >>En pyydä tätä tarkennusta missään ivallisessa mielessä, vaan tahdon todella tietää mitä väitteesi konkreettisesti tarkoittaa tämän artikkelin suhteen.>>

    Pyrin siis omasta puolestani vastaamaan parhaan tietoni ja ymmärrykseni mukaan.

    >>1. Kansainvälisesti laajalevikkinen lehti, National Geographic , julkaisi … artikkelin, jonka mukaan puuttuva rengas dinosauruksen ja linnun välille on vihdoin löytynyt.>>

    Muotoilu on harhaanjohtava. Archaeraptor ei suinkaan ollut ensimmäinen (eikä edes viimeisin) Koillis-Kiinassa sijaitsevasta Liaoningin maakunnasta löydetty höyhenellinen matelija/dinosaurus. Eräs toinen oli jo aiemmin mainitsemani Microraptor, ja muita Protarchaeopteryx, Caudipteryx, Confuciusornis, Sinornithosaurus, Beipiaosaurus ja Sinosauropteryx suvut, joista voi lukea esittelyjä esim. täällä (englanniksi, mutta ohessa on myös valokuvia fossiileista):

    Sinosauropteryx, Protarchaeopteryx, Caudipteryx ja Confuciusornis:
    http://www.peabody.yale.edu/exhibits/cfd/CFDintro.html
    Jokaisesta erikseen:
    http://dinosauricon.com/genera/protarchaeopteryx.html
    http://dinosauricon.com/genera/caudipteryx.html
    http://dinosauricon.com/genera/confuciusornis.html
    http://dinosauricon.com/genera/sinornithosaurus.html
    http://dinosauricon.com/genera/beipiaosaurus.html
    http://dinosauricon.com/genera/sinosauropteryx.html

    Ja sitten on tietysti vanha tuttu Archaeopteryx suku, josta alempana. Jopa "Archaeoraptorin" etuosalla, Yanornis martini nimisellä lajilla oli matelijoiden tapaan hampaat ja kynnet, siitä huolimatta että sillä oli nykylintujen tapaan lyhyt pyrstö, toisin kuin edellä mainituilla.

    http://www.nature.com/nsu/021118/021118-6.html

    >>2. Muutamia kuukausia aikaisemmin tiedotusvälineet olivat täyttyneet julkilausumista ja artikkeleista, jotka koskivat Yhdysvaltojen eri osavaltioissa käynnissä olevia kehitysoppiin liittyviä opetusohjelmia.>>

    Ilmeisesti totta.

    >>3. Kouluviranomaiset olivat vuosia kestäneiden kiistojen ja oikeusriitojen jälkeen pyytäneet asiantuntijoilta julkisesti päteviä todisteita oppikirjoissa oleville väittämille, joiden mukaan eläinlajit olisivat kehittyneet alkeellisista eliölajeista nykyiseksi lajistoksi (makroevoluutio).>>

    Näiltä kouluviranomaisilta ei ilmeisesti edellytetä paljonkaan biologian tuntemusta, muutoin tälläinen pyyntö olisi ollut tarpeeton. Ja muotoilu on jälleen harhaanjohtava, aivan kuin jonkinlainen evolutionistien salaliitto pitäisi todisteita jossain kellarissa piilossa kuin Joseph Smithin kultatauluja ikään. Todisteet ovat täysin julkisia ja niihin voi perehtyä kirjastoissa, museoissa, yliopistoissa ja asiantuntevilla nettisaiteilla. Ne ovat muodossa tai toisessa kaikkien kynnelle kykenevien, lukutaitoisten ja viitseliäitten ulottuvilla. Peruskoulu- tai lukiotasoisissa kirjoissa evoluutioteorian esittely on toki jokseenkin pintapuolista ja toisinaan kustantamojen julkaisemien oppikirjojen laatukin on osittain kyseenalaista, mutta siksi kannattaakin tutustua mahdollisuuksien mukaan myös muuhun alan kirjallisuuteen.

    >>4. Päinvastaisia todisteita oli saatu sekä kokeellisesti (eläinjalostus) että fossiilikertymien kautta. Kaikilla on tiedossa se, että kehittymisen vaatimia välimuotoja ei ole koskaan löytynyt. Kehitysopin puolustajat eivät nytkään voineet osoittaa yhtään todistetta kehitystapahtumien tueksi.>>

    Eläinjalostus osoittaa ainostaan sen että fenotyyppisessä (eliön ilmiasu) variaatiossa on rajoituksia, silloin kun uutta geneettistä variaatiota (via mutaatiot) ei ole populaation geenikantaan syntynyt. Uutta geenimateriaalia tuovia hyödyllisiä mutaatioita täytyy kuitenkin joka tapauksessa välttämättä syntyä, jopa kreationismin puitteissa. Esim. jos oletamme että ihmissuku todella polveutuisi yhdestä ainoasta ihmisparista, joiden yhteinen alleeli(saman geenin eri versiot)maksimi tiettyä lokusta (tietyn geenin paikka kromosomissa) kohti olisi väistämättä tasan neljä, olisi esim. ihmisen immuunipuolustuksesta huolehtivan HLA-geenijärjestelmän geeneistä muodostuva parhaimmillaan jo satoja tunnettuja alleeleja käsittävä kokonaisuus voinut syntyä vain alkuperäisten alleelien mutatoituessa infektiovastustuksemme kannalta hyödyllisillä tavoilla aivan uusiksi alleeleiksi.

    Geenin tunnettujen alleelien määrä | nimi
    ---
    Luokka I:
    266 HLA-A
    **511 HLA-B**
    128 HLA-C
    6 HLA-E
    1 HLA-F
    15 HLA-G
    ---
    Luokka II:
    3 HLA-DRA
    403 HLA-DRB
    23 HLA-DQA1
    53 HLA-DQB1
    20 HLA-DPA1
    101 HLA-DPB1
    4 HLA-DMA
    6 HLA-DMB
    8 HLA-DOA
    8 HLA-DOB
    ---
    6 TAP1
    4 TAP2
    54 MICA

    Yhteensä: 1620 (tammikuu 2003)
    Lähde: http://www.anthonynolan.org.uk/HIG

    Todisteita on todellakin paljon, mutta niitä on paha tiivistää yhdeksi tai kahdeksi nätiksi lauseeksi, kuten uskonnollisessa puheessa on tapana. Mutta "Taustaa" artikkelin maininnan "[E]simerkiksi kalan muuttuminen suden kokoiseksi sorkkaeläimeksi ja siitä edelleen valaaksi..." innoittamana esitän muutamia lyhyitä huomioita kala-sammakkoeläin siirtymävaiheeseen liittyvästä Acanthostega suvusta.

    Acanthostega (363 Mya)
    Vaikka Acanthostegalla oli neljä varpaallista raajaa, mikä tekee siitä selkeästi tetrapodin*, oli sillä kuitenkin poikkeavasti viiden sijaan peräti kahdeksan varvasta, tuoden näin vielä mieleen kalan leveän evän. Ja huolimatta raajoista jotka tekevät sen luokittelemisen varsieväkalaksi mahdottomaksi, kuului se monissa muissa suhteissa vielä kalojen valtakuntaan. Sen kiduskaaret esimerkiksi olivat puolikuun muotoiset (toisin kuin sammakkoeläimillä, joilla ne ovat pyöreät ja toimivat kielihasten kiinnityskohtina), samoin kuin kaloilla, mikä kertoo sen hengittäneen vettä sisäisillä kiduksilla. Sen pyrstöä taas kiersi ylä- ja alapuolella yhtenäinen eväviuhka (Icthyostegalla, joka oli muutenkin selkeämmin sammakkoeläin, sellainen oli vain yläpuolella), muistutuksena sen alkuperästä kalan pyrstöevänä. Koska sen lantio oli hädintuskin kiinni selkärangassa, hartioiden luut kananmunan paksuisia, selkänikamat löyhiä ja kylkiluut lyhyitä, eivät ne olisi mitenkään kyenneet kannattelemaan sen vartalon ja sisäelimien painoa ilmakehän paineessa. Useiden muiden piirteiden ohella nämä osoittavat että Achanthostegaa ei oltu suunniteltu edes ryömimään kuivalla maalla, vaan se oli edelleen täysin vesielämään sopeutunut... niin, mikä se oli?

    Lähde: Carl Zimmer: At the Waters Edge (1999), ss. 90, 91
    Kuvia: http://tolweb.org/tree?group=Acanthostega&contgroup=Terrestrial_Vertebrates

    * maaselkärankaiset

    Viimeisestä lauseesta en tiedä mihin sen on tarkoitus viitata.

    >>5. Koulukirjoissa ja ns. tieteisteoksissa on jo vuosikymmenien ajan esitetty vahvana kehityksen todisteena harakan kokoista liskolintua (Archaeopteryx).>>

    Totta. Syy siihen miksi sitä usein käytetään klassisena esimerkkinä evoluutiosta on erään sen fossiilinäytteen suorastaan taiteellinen kauneus ja selkeys joka tekee sen aseman välimuotoisena lajina erityisen havainnolliseksi jo pelkällä silmämääräisellä tarkastelulla (joskin kirjallisista kuvauksista löytyy myös yksityiskohtia jotka eivät pelkässä valokuvassa välttämättä tule esille, joten niihin kannattaa myös tutustua). Se on siis erityisen hyvä pedagoginen väline ja omaa myös historiallista hohtoa, löytyihän lajin ensimmäinen kokonainen fossiili vain kaksi vuotta "Lajien synnyn" julkaisemisen jälkeen (itse asiassa yksi oli löydetty jo 1855 mutta sitä ei tunnistettu Archaeopteryxiksi ennen kuin vasta yli sata vuotta myöhemmin).

    http://www.talkorigins.org/faqs/archaeopteryx/info.html

    >>6. Vaikka se vielä on mm. oppikirjoissa kehityksen esimerkkinä, se on tarkempien tutkimusten jälkeen kuitenkin todettu vain linnuksi muiden nykyisinkin elävien lintujen joukossa.>>

    Vaikka se todellakin on luokiteltu taksonomisesti linnuksi, kirjoittajan tästä tekemä johtopäätös on virheellinen. Archaeopteryxin lintustatus johtuu taksonomian (eliöiden systemaattisen luokittelun) rajoituksista, jonka puitteissa se on pakko liittää vain joko matelijoiden tai lintujen luokkaan, koska "väliinputoajien" olemassaoloa ei käytännöllisesti syistä voida_luokittelussa_tiedostaa, sillä muutoin eri ryhmiä olisi eliöiden muodostamassa sukupuussa rajattomasti. Se rajakohta mistä uusi "oksa" tai "varpu" alkaa täytyy siis keinotekoisesti vetää liidulla johonkin kohtaan tiettyjen diagnostisten tuntomerkkien perusteella. Linnuilla tälläinen primäärituntomerkki ovat höyhenet, samoin kuin esim. nisäkkäillä nisät ja karvoitus. Joten vaikka A:lla on itse asiassa_enemmän_matelijoiden kuin lintujen piirteitä (sillä ei esim. ollut nokkaa vaan kuono), eli se ei todellakaan ollut "vain" lintu, sen höyhenpeite tuomitsee sen siitä huolimatta lintuboxiin. Ylempänä viittaamani höyhenelliset matelijat/dinosaurukset kuitenkin tekevät höyhenistä tälläisenä lintujen diagnostisena piirteenä ongelmallisen, ja juuri tälläisiä ongelmia evoluutioteoria ennustaa eliöiden luokittelussa ilmenevänkin.

    >>7. John. H. Ostrom ilmoitti, että lintujen ja liskojen välimuoto oli maassa elänyt pieni ja ketterä petolisko, jolle oli kehittynyt eturaajojen tilalle kärpäslätkiä muistuttavat siiventyngät.>>

    Totta, tämä on yksi hypoteesi lintujen lentotaidon kehittymisestä.

    >>8. Ja näin tämän uskomuksen mukaan syntyi luonnonvalinnan ja sattuman kautta liskolintu ja edelleen nykyiset lintumme. Koska mitään näyttöä ei tästä puuttuvasta renkaasta ollut, tämä kehitysidea hyväksyttiin oppikirjoihin ja tieteisteoksiin ns. tieteellisenä totuutena vain Ostromin auktoriteetin vuoksi.>>

    Kuten jo edellä totesin, selkeitä todisteita siitä että linnut ovat kehittyneet matelijoista/dinosauruksista on olemassa, mutta kysymys siitä millaisiksi sopeutumiksi esim. siivet ja höyhenet ovat alunperin kehittyneet, on hypoteettisempaa ja tästä on olemassa erilaisia teorioita (esim. "puusta alas" vs. "maasta ylös" mallit) joiden oikeellisuutta edellä mainittuja fossiileja tutkimalla pyritään selvittämään. Tässä on kenties syytä huomioida se että evoluutioteoria viittaa itse asiassa kahteen eri asiaan. Ensinnäkin se viittaa evoluutioksi kutsuttuun luonnonilmiöön, josta on empiirisiä havaintoja mm. paleontologisesta, geneettisestä ja anatomisesta aineistosta tehtyinä johdonmukaisina ja samaan suuntaan viittaavina päätelminä. Esim. se miksi ihmisellä on ihossaan karvankohottajalihaksia vastaavine pelko/kylmä reflekseineen, vaikka meillä ei (enää) olekaan turkkia joka tekisi niistä hyödyllisiä. Kyse ei ole suorasta havainnosta ihmisen muuttumisesta "alastomaksi apinaksi", mutta kyse on epäsuorasta viitteestä lajimme kehityshistoriaan, joka tulee ymmärrettäväksi parhaiten evoluutioteorian puitteissa. Toisaalta evoluutioteoria viittaa myös siihen satunnaisen geneettisen muuntelun ja luonnonvalinnan yhdessä muodostamaan uusdarwinistiseen mekanismiin, jolla kyseisen luonnonilmiön syntyä pyritään selittämään ja jota tällä hetkellä pidetään parhaana tähän soveltuvana mallina.

    >>9. Kuitenkin jo vuonna 1983 Ostrom joutui julkisesti toteamaan, että kärpäslätkillä varustettu lisko oli vain hänen mielikuvituksensa tuote. Sen tarkoitus oli vain tukea kehitysopillista koulutusta ja vakuuttaa lukijat siitä, että kaikki on kehityksen tulosta.>>

    Olisi mukava tietää mihin tässä viitataan, sillä kyseisessä hypoteesissä on kyse vain eräästä lintujen siipien ja lentotaidon kehittymistä selittämään pyrkivästä mallista ja tämä kysymys on todellakin edelleen avoin ja kiistanalainen. Se tosiasia että linnut ovat kehittyneet matelijoista on jo asia erikseen ja sai tiedemaailman yleisen hyväksynnän jo toissa vuosisadalla, siihen vahvasti viittaavien todisteiden vuoksi, kuten yllä totesin.

    >>10. Merkittävää tässä on se, etteivät tutkijat vielä 1980-luvulla uskaltaneet julkisesti kyseenalaistaa tai tutkia sitä, voiko kehitysopin mukainen hidas muuttumisprosessi olla käytännössä edes mahdollista.>>

    Mihinkähän tämä viittaa?

    >>Tässähän tuo artikkeli pääpiirteittäin jo tulikin, tai ainakin yli 70% artikkelista. Tämän lisäksi siellä kerrotaan vain se, että noloa paljastumista ei uutisoitu kovinkaan näyttävästi >>

    Ensinnäkin 'häpeä' tässä tapauksessa kuului yksinomaan NG:lle ja niille muutamille tutkijoille jotka eivät olleet tarpeeksi tarkkaavaisia tai vilpittömiä ja jotka olivat kyseisen artikkelin takana. Kuten sanottu, löytöä ei julkaistu yhdessäkään todellisessa tiedelehdessä, kuten Naturessa tai Sciencessä. Ja toiseksi siitä kyllä uutisoitiin myös NG:ssä enemmän kuin vain kyseisen kirjeen verran mainitsemassani lokakuun 2000 numeron viisisivuisessa artikkelissa* (joskin "Taustaa" on saatettu kirjoittaa ennen sitä). Ja olennaista lienee myös se että kyseisen komposiittifossiilin väärentäjänä eivät toimineet suinkaan asianomaiset tutkijat, vaan ilmeisesti se tuntematon kiinalainen maanviljelijä jolta ne oli laittomasti ostettu. Kyseiset fossiilit olivat myös itsessään aitoja ja Archaeoraptorin kaltaisia löytöjä oli tehty jo aiemminkin samalta alueelta, joten siinä ei ollut mitään täysin uutta ja mullistavaa (kuten kirjoittaja antaa ymmärtää), mutta liika innostus sen sisältämistä mahdollisuuksista johti lopulta vertaisarvioinnin ja tarkemman analyysin ohittamiseen epätieteellisellä ja mukana olleiden mainetta tahraavalla tavalla.

    * National Geographic, vol. 198, No. 4, October, 2000, pp. 128-132

    >>ja loppuosa on viittauksia aikaisempiin väärennös tapauksiin.>>

    Ja joista esitetyt väitteet eivät ole sen laadukkaampia kuin aikaisemmatkaan ja joista tulee lisää miinusprosentteja.

    >>Näistä väittämistä ilmeisesti vain yksi on totta ja siinäkin on kyse vain puolitotuudesta, vai kuinka mainitsemasi 1-5% pitäisi ymmärtää?>>

    Kyse oli summittaisesta arviosta ja luulen että se osui jokseenkin oikeaan.

    >>Toivon todella ettei vastauksesi ole: ”koska se on kreationistin kirjoitus, niin se on siksi väärä” tai jotain muuta vastaavaa, vaan että osoitat juuri noissa väitteissä olevat virheet perusteluineen.>>

    Ei tulisi mieleenikään ja monelle rivikreationistille tämä tulee todennäköisesti yllätyksenä.

    >>Kiitän jo etukäteen.>>

    Toivon että tästä oli apua.

    Heikki

    Äänestä

"Sadut ovat niin mukavia, ja evoluutioteorian kannattajat haluavat lukea vain satuja."

-Sitähän ne uskovaisetkin tekee.

Äänestä
  • Ilmeisesti et vielä tunne Kristusta etkä ole kokenut Hänen läsnäoloaan etkä muuttavaa voimaansa.

    Äänestä

  • delfiini kirjoitti:

    Ilmeisesti et vielä tunne Kristusta etkä ole kokenut Hänen läsnäoloaan etkä muuttavaa voimaansa.

    Tunnen Kristuksen, ja hänen läsnäolonsa. Olen tuntenut pitkään, ehkä aina. Taidan vaan uskoa häneen "omalla tavallani", en usko jokaista kirkon ja raamatun hölynpölyä. Uskon Jumalaan ja Kristukseen, en kirkko-instituutioon ja "raamatulla päähän lyömiseen". Osaan silti ajatella omilla aivoilla vaikka uskonkin. Juuri tämän takia "oikeat" uskikset taitavat pitää minua "vääräuskoisena"?

    Äänestä

  • hilppa kirjoitti:

    Kirjoitit:

    "Uskon Jumalaan ja Kristukseen"

    Se on oikein. Mutta oleellisinta on usko Jumalaa ja Kristusta. Tällöin teet Jumalan tahdon.

    "Ei jokainen joka sanoo minulle Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun Taivaallisen Isäni tahdon".

    Jos uskot Jumalaan ja Jumalaa, uskot myös Jumalan Sanaa.

    Äänestä

"Sadut ovat niin mukavia, ja evoluutioteorian kannattajat haluavat lukea vain satuja."

-Sitähän ne uskovaisetkin tekee!!

Äänestä

...ei kai kukaan oikea `tiedemies´ ole mitään koskaan "vääretänyt"...eihän...ainakaan mitään raamatun kopion,kopion(ym.!) tekstiin(pulmake lienee selviö?) liittyvää...eihän kukaan varmaankaan ole koskaan,missään,valtakunnan pääjehun tai uskis-pomon tms. painostuksesta muunnellut `jumalan´ sanaa...koska ei sitä voitane ilman jumalallista käskyä mitenkään...pienimmältä osaltaankaan...muuttaa,kö ?!?
DUH !!! Pääliöitä kaikki tyyni !!!
;^D

Äänestä

Kommentoi aloitusta

totta kirjoitti:

Järkyttävää miten kehitysopin kannattajat syöttävät valheita. En ole ennen tiennyt, kunnes löysin erään lehden keskustelukirjoituksen:

"Merkittävää tässä on se, etteivät tutkijat vielä 1980-luvulla uskaltaneet julkisesti kyseenalaistaa tai tutkia sitä, voiko kehitysopin mukainen hidas muuttumisprosessi olla käytännössä edes mahdollista, mutta National Geographic-lehden marraskuun uutispommi tuli kuin tilauksesta tukemaan kehitysopin kannattajien ahdinkotilaa. Kehitysopin opettamiseen liittyvät kiistat tulisivat nyt saamaan uuden käänteen. Puuttuvan renkaan löytyminen tulisi edelleen takaamaan kehitysopin opettamisen tieteellisenä totuutena kaikissa kouluissa. Lähes 150 vuoden etsiminen ja uurastus vihdoin palkittaisiin.

Lehden otsikot ovat suoraa puhetta: "Se on puuttuva rengas maaeläin dinosauruksen ja lentokykyisten lintujen välille. Alkeellisen linnun eturaajat ja dinosaurus-liskon häntä - tämä eläin, joka löydettiin Kiinasta, Liaoningin maakunnasta, on todellinen puuttuva rengas monimuotoiseen sarjaan, joka kytkee dinosaurukset lintuihin".

Mielikuvitusliskolinnulle annettiin nimeksi löytöpaikan mukaan Archaeoraptor liaoningensis. Kiinasta fossiili salakuljetettiin Utahin Monticellon dinosaurusmuseoon, joka maksoi siitä yli 500.000 mk:n hinnan. Artikkeli ilmoittaa tieteellisenä tosiasiana, että: "Voimme nyt sanoa, että linnut ovat theropodeja (dinosauruksia) yhtä varmasti kuin sanomme, että ihmiset ovat nisäkkäitä."

Lehti vaatii, että tieto puuttuvasta renkaasta on levitettävä kaikkialle, "kauppakassista museoiden näyttelyihin". Kuvat ja tiedot uudesta löydöstä tuodaan heti lehden omaan Washingtonissa sijaitsevaan tutkimusmatkailijoiden halliin, jossa sitä käy ihailemassa muutamassa kuukaudessa yli 100.000 uteliasta.

Liskon ja linnun välisellä puuttuvalla renkaalla oli linnun yläosa mutta pyrstön tilalla oli liskon häntä. Tämä oli hyvin mielikuvituksellinen ja satumainen Ostromin tieteellinen luomus, jota kumarrettiin nk. tiedemaailmassa.

MUTTA tiukasti pienessä kehitysoppia kannattavien tiedemiesten piirissä pidetty mielikuvituksellisen liskolinnun todistusaineisto alkoi yllättävän nopeasti säröillä, koska asiantuntijat huomasivat, että fossiilissa oli jotain outoa.

Jotkut tiedotusvälineet, kuten USA Today, epäili julkisesti löydön aitoutta. Siksi museon oli annettava se puolueettomaan tutkintaan.

Yllätys ei ollut suuri, kun todettiin, että fossiili oli taitavasti tehty väärennös!

Liskolinnulla oli linnun yläosa ja liskon häntä. Molemmat olivat kuitenkin eri löytöjä. Ne oli pätevästi liitetty yhteen! Evoluutioteorian kannattajia tulos ei ole vieläkään saanut hylkäämään valheellista evoluutioteoriaansa. Sadut ovat niin mukavia, ja evoluutioteorian kannattajat haluavat lukea vain satuja.

National Geographic-lehti tunnusti väärennöksen maaliskuussa 2000 "Forum"-kirjeenvaihtopalstalla 90 sanan kirjeessä, jonka kirjoitti Xu Xing, tutkija, joka alunperin oli vastuussa löydön alkuperästä.

Näin on aikaisemminkin käynyt. "

Ajatella että vielä tänä päivänä tutkijat VÄÄRENTÄVÄT todisteita huijatakseen ihmiset uskomaan evoluutio hömppäänsä

http://www.luterilainen.com/taustaa/tausta6.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu