Nainen ja auto

70-luvulla kaikki oli vielä yksinkertaista ja helppoa. Autot olivat miesten juttuja, eikä niihin tullut sellaisia mystisiä vikoja kuten nykyään.

Tänä päivänä on hyvin yleistä, että myös naiset ajavat autoilla. Tähän on tultu, koska moraali on rappeutunut alimmalle mahdolliselle tasolle; nythän naiset saattavat joissakin seurakunnissa päästä jopa kirkkoherroiksi!

Kun yhdistetään kaksi niinkin monimutkaista tuotetta kuin nainen ja auto, niin arvaahan sen mitä siitä seuraa. Ne eivät tule toimeen keskenään. Siinä tulee lommoja, joko naisen sieluun tai (yleensä) auton pelteihin. Ja syy on - ainakin naisen mukaan - useimmiten auton.
- "Se ei totellut mua, vaikka mä kuinka huusin sille..."

Nainen syyttää autoa siitä, että se pitää "tyhmää ääntä". Auton omistaja, jos on mies, löytää pienen tarkastelun jälkeen sille tyhmälle äänelle kyllä syyn, ja se voi olla esimerkiksi kiven päälle peruuttamisen takia vaurioitunut pakoputki, tai viimeiset kolme päivää ajon aikana päällä ollut käsijarru. Naisen mielestä vika on kuitenkin auton, koska se on uskaltanut kiukutella pikkuasioiden takia.

Toisaalta, olisihan se kohtuutonta vaatia että nainen huomioisi kaikki pienet - tai isommat - kivenmurikat silloin kun hän peruuttaa. Peilit ovat huulipunan ja silmämeikkien tarkastusta varten, ei niitä ole tehty minkään typerien kivien tarkkailuun!

Pieni peltilommo auton takakulmassa on todistettavasti aiheuttanut jopa avioeroja. Mies laskee rahojaan, ja miettii ääneen että mitähän tuonkin korjaaminen taas tulee maksamaan. Nainen (joka sen auton siihen kiveä tai mäntyä päin peruutti) ihmettelee, että "Eikö sua ollenkaan kiinnosta että miltä minusta tuntuu?" Ja vahvistaa sitten vielä tuntemuksensa: "Ajattele jos naapurin Maija olis sen nähnyt!"

Tiedetään myös, että yksi avioero on syntynyt auton tankkausoperaation johdosta. Mies ajoi Datsuninsa bensiinimittarin viereen, ja sanoi vaimolleen että "Tankkaa sinä, niin minä käyn sillä aikaa paskalla". Miehen tullessa asialtaan, oli nainen jo kassalla ja vaati miestä maksamaan laskun. Ilmeni, että Datsuniin oli tankattu 40 litraa naftaa. Mies hermostui: "Mistä helvetistä sinä siihen nyt naftaa kerkesit tankkaamaan?" Johon nainen - suupielet itkuun vääntyen - että "No kun siinä toisessa mittarissa oli paljon nätimpi kahva".

Erikseen on vielä mainittava nämä autourheilunaiset, nämä Jenni Dahlmanit ja muut jotka uskovat autokilpailujen olevan sitä että haalareihin pukeutuneet lippalakkipäiset koltiaiset pyörivät tv-kameroiden edessä esittelemässä upeita daamejaan ja hyppäävät välillä autoihinsa sen verran että käyvät asioillaan - varmaankin palkkansa kuittaamassa tai jossain.

Nainen ja auto. Sigmund Freud olisi aikanaan kirjoittanut aiheesta yli 1000 -sivuisen analyysin.
Edellyttäen, että aihe olisi tuolloin ollut yhtä ajankohtainen kuin tänä päivänä.

Eri asia ovatkin sitten kiihkomieliset feministit. Heitä tämä juttu ei käsittele, mutta hehän ovatkin naisen vartaloihin syntyneitä miehiä, sen vuoksi pukeutuvat kuten miehet, leikkauttavat hiuksensa kuten miehet, ovat meikkaamatta kuten miehet ja tietysti rakastavat naisia kuten miehet.
23713
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Nainen tuli varaosaliikkeeseen ja ilmoitti pöyhkeästi tarvitsevansa autoonsa uuden 710:n.
No varaosaliikkeen pojat miettivät päänsä puhki että mitä helvettiä se oikein tarkoittaa.
Nainen oli tietysti tuohtunut varaosamyyjien "ammattitaidottomuudesta" ja vaati johtajan paikalle jolle nokka pystyssä rupesi latelemaan miten ammattitaidotonta porukkaa tässä puljussa on töissä kun eivät osaa yhtä 710:aa hänelle myydä!
Johtajakaan ei tietenkään tajunnut mikä helvetti on 710 joten naista pyydettiin piirtämään osa paperille.
Nainen piirsi n. 10cm halkaisijaltaa olevan ympyrän jonka keskelle hän kirjoitti sen 710:n.
Varaosamyyjät ratkesivat nauramaan kun huomasivat että kyseessähän on öljyntäyttökorkki, öljykorkin pinnalla luki tietenkin OIL joka toisinpäin katsottuna näyttää 710:lta :D
Mahtoikohan nainen tajuta edes hävetä...

Äänestä

Ennen oli kaikki tosi iisiä. Polkupyörät olivat naisten menopeli, eikä niihin tullut mystisiä vikoja, niinkuin nykyään, kun fillarista on tullut miesten kulkuväline. Syystä siitä, että naiset ajavat perheen autoa, kun vihdoinkin kaiken sovinismin keskellä, tai siitä huolimatta, ovat havainneet, kuinka mukava paikasta toiseen siirtymäväline se on, varsinkin kurjalla säällä! Palataanpa polkupyörään ja mieheen ;) Mies pitää kamalaa narinaa siitä, kun ketjut löystyvät ja kumit puhkeilee :) Ja tietysti se on sen alla makaavan munamankelin syy, että niin käy! Miehet kun kuolastavat, pää mihin suuntaan kulloinkin, misukoiden perään, niin ei katsota mihin kuoppaan tai kiveen ajetaan! Miesten maailma on ihmeellinen, kaksi niin yksinkertaista kapinetta, kuin mies ja polkupyörä, eikä silti tule toimeen keskenään:))

Äänestä
  • Tiedät hyvin, että miestä siihen polkupyöränkin kunnossapitoon on aina tarvittu :)

    " Mies pitää kamalaa narinaa siitä, kun ketjut löystyvät ja kumit puhkeilee :) Ja tietysti se on sen alla makaavan munamankelin syy, että niin käy! "

    Tuollainen kuvaamasi asenne ei vaan ole miehille tyypillistä, vaikka kuinka haluaisit. Mies kun on rationaalinen olento, eikä anna "tunneälyn" häiritä johdonmukaisuutta. :) Accept it women.

    Äänestä

  • Smile kirjoitti:

    Tiedät hyvin, että miestä siihen polkupyöränkin kunnossapitoon on aina tarvittu :)

    " Mies pitää kamalaa narinaa siitä, kun ketjut löystyvät ja kumit puhkeilee :) Ja tietysti se on sen alla makaavan munamankelin syy, että niin käy! "

    Tuollainen kuvaamasi asenne ei vaan ole miehille tyypillistä, vaikka kuinka haluaisit. Mies kun on rationaalinen olento, eikä anna "tunneälyn" häiritä johdonmukaisuutta. :) Accept it women.

    Minä sen polkupyörän korjaan, milloin insinööri on käytännön duunia ymmärtänyt ;)) Mies on ilmeisesti niin rationaalinen olento,että on hävinnyt johdonmukaisuus tunneälyn mukana :) Tosin tietty poikkeuksiakin ehkä löytyy, kokemukseni on rajallinen :)

    Äänestä

  • ex-fillaristi kirjoitti:

    Katso nyt mitä kirjoitit:

    " Minä sen polkupyörän korjaan "

    " Tosin tietty poikkeuksiakin ehkä löytyy, kokemukseni on rajallinen :) "

    Sinä olet se poikkeus. Naisillehan saa yleensä opettaa jakoavaimenkin käyttöä, etteivät käytä sitä vasarana :) Niin se vain on, eikä muuksi väittämällä muutu.

    Äänestä

  • Heppu kirjoitti:

    Sitä täällä niin mahdottomasti esiintyvää yleistämisen "syntiä"! Vaikka en tunne polkupyöränkorjaustaitoisia,-tai haluisia miehiä, en voi väittää, etteikö niitä yhtään olisi, enhän tunne kaikkia miehiä ;)) Vaikka paljon silloin fillariaikana niitä tapasinkin :))

    Menin katsomaan polkupyöräkorjaamojen henkilökuntaa. Kiersin kaikki Helsingin korjaamot. Niitä oli yhteensä 29 kappaletta. Jokaisessa oli korjaajana mies, samoin työn vastaanottajana. Näin kyllä naisiakin korjaamolla, he olivat joko asiakkaina tai kalenterissa seinällä. Asiakkaina olevilla naisilla oli enemmän vaatetta päällä kuin kalentereissa olevilla naisilla, joten en voinut verrata heitä kovin tarkasti. Yhteistä heillä oli kuitenkin se, että he seisoivat korjaamon miesten edessä joko avuottoman tai viekoittelevan näköisenä. Ja hyvä niin. :) Empiirinen tutkimus paljasti siis karun totuuden, pyöriä korjaavat pääosin vain miehet. Sinä pyörääsi korjaavana naisena olet poikkeus, joten varmasti tarvitset poikkeuksen mieheksesikin....Ja hyvä niin :)

    Äänestä

..loistavasti pistää autoja romuks ja samoin jalankulkijoita. Miehet on hyviä KUOLEMAAN.

Äänestä

...feministit eivät siis voi olla naisellisia, pitkähiuksisia, huoliteltuja ja heteroita? Aika outoa, minä en kai sitten ole feministi kun olen noita kaikkia... niin ja tiedoksi, minulla on ajokortti enkä ole vielä hankkinut autooni lommon lommoa tai tankannut väärää ainetta tankkiin...

Äänestä
  • sinä upea nainen, joka rakastat miestä (hetero kun olet), olet pitkähiuksinen, huoliteltu ja vielä hallitset tekniikankin! Jos sinulla ei kaiken hyvän lisäksi ole persoonallisuushäiriötäkään (lue muualta aiheesta), joka saa naisen tai miehen (tilastojen valossa useammin naisen) käyttäytymään tunteiltaan ailahtelevasti, epäjohdonmukaisesti ja arvaamattomasti, olet oikea aarre! Namipala, kiinnostava ja viehkeä NAINEN! Kumpa kaltaisiasi olisi enemmän!

    Äänestä

  • vastaukseeni sinulle otsakkeella WAU...

    Kirjoitin: " Eri asia ovatkin sitten kiihkomieliset feministit jne..." Tarkoitin ilmaisulla kiihkomielinen samantyyppistä fanattisuutta, jota esiintyy ääriliikkeissä. Eli en edes tarkoittanut, etteikö feministi voisi olla sitä jota olet. Mutta ne kiihkoilijat. Kiihkomielisyys ja fanatismihan tunnetusti sumentaa aina järjen käytön jollakin osa-alueella ja jollakin tavoin.

    Äänestä

  • Smile kirjoitti:

    sinä upea nainen, joka rakastat miestä (hetero kun olet), olet pitkähiuksinen, huoliteltu ja vielä hallitset tekniikankin! Jos sinulla ei kaiken hyvän lisäksi ole persoonallisuushäiriötäkään (lue muualta aiheesta), joka saa naisen tai miehen (tilastojen valossa useammin naisen) käyttäytymään tunteiltaan ailahtelevasti, epäjohdonmukaisesti ja arvaamattomasti, olet oikea aarre! Namipala, kiinnostava ja viehkeä NAINEN! Kumpa kaltaisiasi olisi enemmän!

    Se vaan kertoilee sulle mitä haluat kuulla, sillä ei ole totuuden kanssa mitään tekemistä

    Äänestä

  • Smile kirjoitti:

    vastaukseeni sinulle otsakkeella WAU...

    Kirjoitin: " Eri asia ovatkin sitten kiihkomieliset feministit jne..." Tarkoitin ilmaisulla kiihkomielinen samantyyppistä fanattisuutta, jota esiintyy ääriliikkeissä. Eli en edes tarkoittanut, etteikö feministi voisi olla sitä jota olet. Mutta ne kiihkoilijat. Kiihkomielisyys ja fanatismihan tunnetusti sumentaa aina järjen käytön jollakin osa-alueella ja jollakin tavoin.

    Että fanaattisuus ei koskaan ole hyvä asia. Se rajoittaa näköalaa ja tekee ihmisestä ahdasmielisen.

    Äänestä

Naisten ajamat pikkukolhut johtuvat siitä, etteivät miehet anna naisten ajaa tarpeeksi paljon yhteisellä autolla.
Äijät tuppaavat itsensä väkistenkin rattiin.

Ja muutenkin - minä olen nainen joka ajaa aivan upeesti autoa ja rakastan sitä.
Osaan vaihtaa renkaat ja kontrolloida öljyt.
Sitäpaitsi olen kiinnostunut autoista, aivan kuten tietokoneestakin.'

Olet ajastasi jälessä, ukkoseni.

Äänestä
  • Sinä olet poikkeus joka vahvistaa säännön sananlaskun mukaan.

    Äänestä

  • Smile kirjoitti:

    Sinä olet poikkeus joka vahvistaa säännön sananlaskun mukaan.

    Ja mä oon varma siitä ettei sulla ole edes ajokorttia.

    Äänestä

  • Pipsa kirjoitti:

    Ja mä oon varma siitä ettei sulla ole edes ajokorttia.

    Mulla taisi olla ajokortti jo kun sinä synnyit :) Ja miksi pitää kiivastua tuon kaltaisista pakinoista nainen ja auto :) Aika hyvinhän se kuvaa asiaa, vaikkakin huumorin valossa, vielä nykyaikanakin.

    Osa heitoista on tottakin. Juttelin kerran erään autoasentajalinjan opettajan kanssa. Hän sanoi, että tytöille pitää opettaa asioita ihan toisella tavalla. Siinä missä 9 poikaa kymmenestä osaa kouluun tullessaan käyttää työkaluja ja tuntee ne, on tyttöjen tulo alalle tiennyt muutosta opetukseen. Nykyisin täytyy ainakin tytöille 9:lle kymmenestä opettaa erikseen ihan perustyökalujen käyttöäkin, jotka valtaosa pojista hallitsevat.

    Mitä hävettävää tai pahaa siinä on? Ovathan miehetkin paljon tumpulampia jossain muissa asioissa. Esim. kampaajalinjan pojat joutuvat opettelemaan paljon enemmän aluksi, kun heillä ei yleensä ole valmiiksi saman tason tietoa kosmetiikasta kuin tytöillä. Samoin vuosikymmeniä työelämässä eri aloilla olleena voin todeta, että joissakin suorittavissa töissä miehet on keskimäärin etevämpiä, joissakin naiset. Esim. tarkkuutta ja näppäryyttä vaativiin hommiin ei meinaa millään miesten kourat taipua, vaikka heitä välillä niihin pyrkiikin. Naisilla taas tuntuu pinna kestävän ja taidot kehittyvän niihin paljon paremmin. Sen vuoksi lienee niin, että esim. elektroniikan ja hienomekaniikan kokoonpanossa on enemmän naisia, kun taas miehet tekevät samalla palkalla rakennusapumiehen hommia yleisemmin.

    No ei ole tosiaankaan nuo jutut toisiinsa verrattavia.
    Kyllä nainen varmasti sopii automekaanikoksi jos on sen alan valinnut.
    Typerää sössöttämistä.

    Äänestä

  • Naistenmies kirjoitti:

    No ei ole tosiaankaan nuo jutut toisiinsa verrattavia.
    Kyllä nainen varmasti sopii automekaanikoksi jos on sen alan valinnut.
    Typerää sössöttämistä.

    Miksei jutut olleet toisiinsa verrattavissa? Kyllä nykyisin pojatkin käyttävät lisääntyvässä määrin kosmetiikkaa siinä missä tytöt kiinnostuvat autoista. Mutta molemmat ovat vielä alkumetreillä tuossa asiassa.

    Ja tuon ammattikoulukuvion tiedän tarkkaan, kun ala on tuttu. Asia on kuten kerroin tuossa ylempänä. Voit sanoa, että se on typerää sössöttämistä, mutta se on tämän päivän tilanne amiksissa noin yleisesti ottaen. Face the facts! Ei se asia siitä muutu, vaikka selität että se on typerää sössöttämistä, jota se ei ole. Se nyt on vain arkitotuus.

    Alalla olen minäkin ja tiedän mistä puhun.Sössötät.

    Äänestä

  • Automekaanikkonainen kirjoitti:

    Alalla olen minäkin ja tiedän mistä puhun.Sössötät.

    Jos nyt satut olemaan joku trasselijussi, kuten kirjoituksessasi ilmoitit, et voi tietää asiaa läheskään niin laajasta perspektiivistä kuin minä, joka olen nähnyt satoja ja taas satoja opiskelijoita sekä kymmeniä opettajakolleegoja. Jos et usko, mene haastattelemaan alan opettajia muutamiin kouluihin. Molemmat väitteeni osoittautuvat oikeaksi, vaikka sinua kiukuttaakin se asia.

    Ei tuollainen ole mitenkään tieteellisesti pätevä tutkimus.
    Olet naurettava.

    Äänestä

  • Napu kirjoitti:

    Ei tuollainen ole mitenkään tieteellisesti pätevä tutkimus.
    Olet naurettava.

    Ensinnäkin sinä menet heti henkilökohtaisuuksiin. Kukahan on naurettava?

    Toiseksi ei kaikkeen tarvitse tieteellisesti pätetevää tutkimusta. Emme voisi elää lainkaan, jos sitä edellytettäisiin kaikkien mielipiteiden muodostamisesta. Enkä minä ole väittänytkään, että se olisi tieteellisesti pätevään tutkimukseen perustuva väite. Minä olen vain kertonut omasta sekä opettajakollegojen kokemuksista ammatillisen koulutuksen saralla ja kertonut siitä, kuinka laajan oppilas- ja opettajamäärän tuo kokemus kattaa. Kyse on siisä satojen ja taas satojen oppilaiden kohdalla olevasta kokemuksesta sekä kymmenien opettajakollegojen kanssa tehdystä vertailusta. Yhteinen kokemuksemme on, että;

    - valtaosalle tytöistä, jotka tulevat autoasentajakoulutukseen, pitää opettaa sellaisten työkalujen käyttöä ja tuntemusta, jotka ovat valtaosalle pojista tuttuja ja itsestään selviä. Tämä perustuu siis vain muutaman tuhannen oppilaan otantaan ja muutaman kymmenen opettajan kokemukseen.

    - Valtaosalle kampaaja/kosmetologioppilaiksi tulevista pojista joudutaan selittämään paljon enemmän perusteita ja työvälineiden alkeita, jotka ovat tytöille paljon tutumpia.

    sinun "typerys" ja "naurettava" kommenttisi ovat mielestni aika ala-arvoisia ja sivistymättömiä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Smile kirjoitti:

70-luvulla kaikki oli vielä yksinkertaista ja helppoa. Autot olivat miesten juttuja, eikä niihin tullut sellaisia mystisiä vikoja kuten nykyään.

Tänä päivänä on hyvin yleistä, että myös naiset ajavat autoilla. Tähän on tultu, koska moraali on rappeutunut alimmalle mahdolliselle tasolle; nythän naiset saattavat joissakin seurakunnissa päästä jopa kirkkoherroiksi!

Kun yhdistetään kaksi niinkin monimutkaista tuotetta kuin nainen ja auto, niin arvaahan sen mitä siitä seuraa. Ne eivät tule toimeen keskenään. Siinä tulee lommoja, joko naisen sieluun tai (yleensä) auton pelteihin. Ja syy on - ainakin naisen mukaan - useimmiten auton.
- "Se ei totellut mua, vaikka mä kuinka huusin sille..."

Nainen syyttää autoa siitä, että se pitää "tyhmää ääntä". Auton omistaja, jos on mies, löytää pienen tarkastelun jälkeen sille tyhmälle äänelle kyllä syyn, ja se voi olla esimerkiksi kiven päälle peruuttamisen takia vaurioitunut pakoputki, tai viimeiset kolme päivää ajon aikana päällä ollut käsijarru. Naisen mielestä vika on kuitenkin auton, koska se on uskaltanut kiukutella pikkuasioiden takia.

Toisaalta, olisihan se kohtuutonta vaatia että nainen huomioisi kaikki pienet - tai isommat - kivenmurikat silloin kun hän peruuttaa. Peilit ovat huulipunan ja silmämeikkien tarkastusta varten, ei niitä ole tehty minkään typerien kivien tarkkailuun!

Pieni peltilommo auton takakulmassa on todistettavasti aiheuttanut jopa avioeroja. Mies laskee rahojaan, ja miettii ääneen että mitähän tuonkin korjaaminen taas tulee maksamaan. Nainen (joka sen auton siihen kiveä tai mäntyä päin peruutti) ihmettelee, että "Eikö sua ollenkaan kiinnosta että miltä minusta tuntuu?" Ja vahvistaa sitten vielä tuntemuksensa: "Ajattele jos naapurin Maija olis sen nähnyt!"

Tiedetään myös, että yksi avioero on syntynyt auton tankkausoperaation johdosta. Mies ajoi Datsuninsa bensiinimittarin viereen, ja sanoi vaimolleen että "Tankkaa sinä, niin minä käyn sillä aikaa paskalla". Miehen tullessa asialtaan, oli nainen jo kassalla ja vaati miestä maksamaan laskun. Ilmeni, että Datsuniin oli tankattu 40 litraa naftaa. Mies hermostui: "Mistä helvetistä sinä siihen nyt naftaa kerkesit tankkaamaan?" Johon nainen - suupielet itkuun vääntyen - että "No kun siinä toisessa mittarissa oli paljon nätimpi kahva".

Erikseen on vielä mainittava nämä autourheilunaiset, nämä Jenni Dahlmanit ja muut jotka uskovat autokilpailujen olevan sitä että haalareihin pukeutuneet lippalakkipäiset koltiaiset pyörivät tv-kameroiden edessä esittelemässä upeita daamejaan ja hyppäävät välillä autoihinsa sen verran että käyvät asioillaan - varmaankin palkkansa kuittaamassa tai jossain.

Nainen ja auto. Sigmund Freud olisi aikanaan kirjoittanut aiheesta yli 1000 -sivuisen analyysin.
Edellyttäen, että aihe olisi tuolloin ollut yhtä ajankohtainen kuin tänä päivänä.

Eri asia ovatkin sitten kiihkomieliset feministit. Heitä tämä juttu ei käsittele, mutta hehän ovatkin naisen vartaloihin syntyneitä miehiä, sen vuoksi pukeutuvat kuten miehet, leikkauttavat hiuksensa kuten miehet, ovat meikkaamatta kuten miehet ja tietysti rakastavat naisia kuten miehet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu