Helluntailaisuus kuuluu ilmiönä 1900-luvulle, vaikka siinä esiintyviä ilmiöitä on esiintynyt aiemminkin kristillisissä liikkeissä, kuten kveekarismissa. Nykyään helluntailaisia on maailmassa yli 100 miljoonaa ja liike kasvaa nopeasti, varsinkin Etelä-Amerikassa.
Helluntailaisuuden perustajana pidetään Charles Fox Parhamia (1873-1929). Hänen opillisena taustanaan oli evankelikalismi ja adventisimi. Vuonna 1901 Kansasin Topekassa tapahtui Pyhän Hengen vuodattaminen, joka huipentui kielillä puhumiseen. Tuon tapahtuman johdosta Parham loi helluntailaisuuden opinkappaleet, joihin sisältyi Pyhän Hengen kaste. Myöhemmin hän puhui myös kielillä puhumisesta tuon tapahtuman merkkinä. Kielillä puhuminen oli hänen mukaansa merkki Kristuksen toisesta tulemisesta. Parham erotettiin Azuza Streetin seurakunnasta hänen osoittauduttuaan rasistiksi, eikä häntä enää hyväksytty helluntailiikkeen johtoon.
Parham sekoitti keskenään ksenolalian , kielilläpuhumisen ja glossolalian , käsittämättömän kielentuottamisen. Helluntailaisuuden uskonharjoittamiseen kuuluu glossolalia, jumalallinen parantaminen, yhdessä lauletut virret ja kuorolaulut. Sen sijaan kielillä puhumista ei juuri esiinny. Helluntailaisuudessa on myöhemmin myönnetty Parhamin eksegeettinen virhe.
Toinen merkittävä tapahtuma helluntailaisuuden historiassa oli Azuza Streetin herätys. Herätyksen teologinen tausta oli Parhamin opetuksissa. Herätyksestä tuli alkuperäisen helluntailaisuuden symboli ja se antoi oikeaksi katsottua tietoa liikkeen historiasta ja sen pyhistä miehistä. Herätys oli siinäkin mielessä merkittävä, että se ylitti roturajat: mustat ja valkoiset toimivat yhdessä liikkeessä. Myöhemmin rotuerottelua korostava suuntaus kuitenkin vahvistui liikkeessä. Joka tapauksessa, Azuza Streetin herätystä voidaan pitää monet helluntailaisen kirkkokunnan alkujuurena. Monet teologit hakivat herätyksestä kokemuksen ja sanomaa mukaansa Eurooppaan asti.
Helluntailaisuus nivoutui yhteen 1900-luvun alun fundamentalistisen liikkeen kanssa. Vuosina 1901-1950, ”helluntailaisuuden ensi aallossa”, syntyi paljon helluntailaisia kirkkokuntia ja seurakuntia. ”Helluntailaisuuden toinen aalto” syntyi 1960-luvun alussa, kun armolahjoja kerrottiin esiintyneen kaikissa suurissa kirkkokunnissa etelän baptisteista roomalaiskatoliseen kirkkoon asti. Monet ”uushelluntailaisen” herätyksen kokeneista ihmisistä kuitenkin pysyivät oman kirkkokuntansa jäseninä. 1970-luvun lopulla liikkeen piirissä koettiin hajaannusta, kun syntyi yhä uusia ja pienempiä seurakuntia, jotka rakentuivat itsenäisten saarnaajien ympärille. Tätä vaihetta on kutsuttu ”helluntailaisuuden kolmanneksi aalloksi”.
Helluntailaisuuden ”neljännen vaiheen” muotoutumista tarkastelevat tutkijat uskovat, että helluntailaisuuden kolme eri vaihetta mahdollisesti yhtyvät. Tämä johtuu siitä, että on syntynyt uskonnollisia juhlia ja tapahtumia joissa ovat mukana niin perinnäiset helluntailaiset, uudistusliikkeen kannattajat, uusien kirkkojen jäsenet ja sellaiset evankelikaalit, joilla ei ole erityistä karismaattista viiteryhmää. Esimerkkinä tästä ovat Suomessakin näkyneet ”Jeesus-marssit”. Helluntailaisuus on kuitenkin erittäin epäyhtenäinen uskonnollinen liike, joten sen tulevaisuuden ennustaminen on hyvin vaikeaa: vain sen vaikutuksen ja merkityksen laajenemista voidaan pitää varmana.
Lisätietoja: http://en.wikipedia.org/wiki/Pentecostalism
Helluntailaisuuden perustajana pidetään Charles Fox Parhamia (1873-1929). Hänen opillisena taustanaan oli evankelikalismi ja adventisimi. Vuonna 1901 Kansasin Topekassa tapahtui Pyhän Hengen vuodattaminen, joka huipentui kielillä puhumiseen. Tuon tapahtuman johdosta Parham loi helluntailaisuuden opinkappaleet, joihin sisältyi Pyhän Hengen kaste. Myöhemmin hän puhui myös kielillä puhumisesta tuon tapahtuman merkkinä. Kielillä puhuminen oli hänen mukaansa merkki Kristuksen toisesta tulemisesta. Parham erotettiin Azuza Streetin seurakunnasta hänen osoittauduttuaan rasistiksi, eikä häntä enää hyväksytty helluntailiikkeen johtoon.
Parham sekoitti keskenään ksenolalian , kielilläpuhumisen ja glossolalian , käsittämättömän kielentuottamisen. Helluntailaisuuden uskonharjoittamiseen kuuluu glossolalia, jumalallinen parantaminen, yhdessä lauletut virret ja kuorolaulut. Sen sijaan kielillä puhumista ei juuri esiinny. Helluntailaisuudessa on myöhemmin myönnetty Parhamin eksegeettinen virhe.
Toinen merkittävä tapahtuma helluntailaisuuden historiassa oli Azuza Streetin herätys. Herätyksen teologinen tausta oli Parhamin opetuksissa. Herätyksestä tuli alkuperäisen helluntailaisuuden symboli ja se antoi oikeaksi katsottua tietoa liikkeen historiasta ja sen pyhistä miehistä. Herätys oli siinäkin mielessä merkittävä, että se ylitti roturajat: mustat ja valkoiset toimivat yhdessä liikkeessä. Myöhemmin rotuerottelua korostava suuntaus kuitenkin vahvistui liikkeessä. Joka tapauksessa, Azuza Streetin herätystä voidaan pitää monet helluntailaisen kirkkokunnan alkujuurena. Monet teologit hakivat herätyksestä kokemuksen ja sanomaa mukaansa Eurooppaan asti.
Helluntailaisuus nivoutui yhteen 1900-luvun alun fundamentalistisen liikkeen kanssa. Vuosina 1901-1950, ”helluntailaisuuden ensi aallossa”, syntyi paljon helluntailaisia kirkkokuntia ja seurakuntia. ”Helluntailaisuuden toinen aalto” syntyi 1960-luvun alussa, kun armolahjoja kerrottiin esiintyneen kaikissa suurissa kirkkokunnissa etelän baptisteista roomalaiskatoliseen kirkkoon asti. Monet ”uushelluntailaisen” herätyksen kokeneista ihmisistä kuitenkin pysyivät oman kirkkokuntansa jäseninä. 1970-luvun lopulla liikkeen piirissä koettiin hajaannusta, kun syntyi yhä uusia ja pienempiä seurakuntia, jotka rakentuivat itsenäisten saarnaajien ympärille. Tätä vaihetta on kutsuttu ”helluntailaisuuden kolmanneksi aalloksi”.
Helluntailaisuuden ”neljännen vaiheen” muotoutumista tarkastelevat tutkijat uskovat, että helluntailaisuuden kolme eri vaihetta mahdollisesti yhtyvät. Tämä johtuu siitä, että on syntynyt uskonnollisia juhlia ja tapahtumia joissa ovat mukana niin perinnäiset helluntailaiset, uudistusliikkeen kannattajat, uusien kirkkojen jäsenet ja sellaiset evankelikaalit, joilla ei ole erityistä karismaattista viiteryhmää. Esimerkkinä tästä ovat Suomessakin näkyneet ”Jeesus-marssit”. Helluntailaisuus on kuitenkin erittäin epäyhtenäinen uskonnollinen liike, joten sen tulevaisuuden ennustaminen on hyvin vaikeaa: vain sen vaikutuksen ja merkityksen laajenemista voidaan pitää varmana.
Lisätietoja: http://en.wikipedia.org/wiki/Pentecostalism
Vastaukset 2
Vanhimmat
jeesus marssi ei ole helluntailainen liike, vaan siinä on paljon eri kirkkokunnista mukana, esim radio dei yhtenä pääjärjestäjänä on hyvin luterilaismielinen
Raamattu kokonansa.
jk. toisin kun esim ev-lut tunnustuskirjoineen ja epäraamatullisina sakramentteina.