Tässä tarinassa kerrotaan samasta päivästä neljästä eri näkökulmasta. On traagista loppua ja on onnellisempaa loppua...
OSA I
Kerron teille hyönteiselämästä,
uteliaan kärpäsen päivästä tästä.
Kärpäslätkän taitavasti väistän,
koska joka suuntaan silmilläni näen.
Jätänpä nyt tuvan väen
ja kohti navettaa suuntaan.
Tunnen tuoksun makean, houkuttelevan,
navetan katosta näen sen lähteen roikkuvan.
Sielläpä meitä on muitakin solkenaan,
joten ei muuta kuin sekaan vaan!
Hei, mitä kummaa,
en jalkojani enää ollenkaan irti saa,
on paperi kovin tahmeaa.
Tässäkö oli eloni tie,
räpistely kaikki voimani vie...
OSA II
Kerron teille hyönteiselämästä,
työläismuurahaisen päivästä tästä.
Hei, katsokaa, kuinka aherran,
pitkiä matkoja päivittäin vaellan
ja oman korteni kekoon kannan.
Tänään näin kudelman kummallisen,
hämmästyttävän symmetrisen.
Sitä tarkemmin tutkia halusin,
niinpä ylös pensaanvartta kapusin...
OSA III
Kerron teille hyönteiselämästä,
taitavan hämähäkin päivästä tästä.
Minulla on silmiä neljin kappalein ::-)
Nyt olen matkalla verkollein...
Hei, tänään kävi hyvä tuuri,
sillä muurahainen satimeeni tarttui juuri!
OSA IV
Kerron teille hyönteiselämästä,
iloisen sittisontiaisen päivästä tästä.
"Kotini on linnani" kuuluu sanonta
ja minut kompostista voit tavata.
Olen otus pieni, vilkasliikkeinen,
tämäpä on iloni jokapäiväinen:
Odotan huivipäistä muoria,
joka tuo minulle perunankuoria.
Joskus saan myös munankuoria,
joiden liukkaalla pinnalla lipsuttelen.
Keltuaisen ja valkuaisen
rippeet jalkani sotkevat;
hyvältä ne sentään maistuvat
ja vaihtelua menuuni tuovat.
Mahani on täynnä hyvää safkaa,
jälleen jaksan taivalta jatkaa.
Tunkiolla tallustan,
kartanoani katsastan.
Täällä on yleensä kaikki hyvin,
mutta paheksuntani on mitä syvin,
kun jokin alue hapeton on
ja metaanin löyhkä sanoin kuvaamaton.
Hei, tänään tapahtui myös jotain uutta,
sillä hieman ennen kello iltakuutta
löysin hienon lantapallon,
johon tein itselleni oman kolon.
Eipä tässä muuta tällä kertaa...
Ei ole lantapallolleni vertaa,
täällähän mukavasti uinuu
kun aurinko maillensa painuu.

Vastaukset 31
Vanhimmat
NO MUTTA SOHVI!!! :))))))
Tämä oli todella todella hieno ja aivan upeasti ositettu ja kerrottu!!!!! Olen sanaton näin upean runon edessä, tämä oli todellinen päivän piristys :)))))
Kiitos *muiskiss* :)
NO MUTTA ZIPPO!! :-)))
Sehän oli täyttä pelleilyä tämä runo ;-) Arvaa, mistä inspiraatio löytyi; olisikohan ollut lauantain tapahtumista ;-) Oma mönkijäiseni, koipalleroni *muiskiiiissss*
:-))))))))))))))))))
MUTTA SOHVI :))))))))))))))))))))
Linnani on kotisi, sanoi jo kauan aikaa sitten ritari linnanneidolle ;) Oma selkäydinmurskani, oma lintulaudan huojuva tilheni!
*mmmmuiiiskiiiisssssuuukkoopusss*
MUTTA ZIPPO!!! :-))))))))))))) Oooohhh... Etpä taida enää olla pyörtynyt *huooh...* :-)
Oma koti kullan kallis,
oma linna turhan kallis...
Onneksi Ritari minut mennen tullen hurmasi,
linnanneidon *mmmmuiskiiiissss* kelpasi ;-)
Ajatella, että hyönteistarina ei tullut näkyville ennen kuin olin laittanut parikin viestiä sinne tyttölapsen keskustelunavaukseen?!
= NO MUTTA SOHVI :))))))))))))))))))))
En ole pyörtynyt enää... Zippo pyytää nousulupaa pilviin... :)
ei ole kotini linna ihan
silti sain linnaneidon mahtavan
jolle *mmmuissskiss* on pakko antaa
ihanuudellaan minut suruista parantaa :)
Tää taas tuntuu tökkivän huolella
seuraava viesti näkyy vasta tod. näk. aamupuolella
sitä odotellessani laskeen varpaat ja sormet=20 tuli noista
laskin uudestaa, taas tuli kahdeksantoista.
enpäs sanonutkaan ;-)
NO MUTTA ZIPPO, NMZ!!!!
Nousulupa pilviin myönnetty, sanoi lennonjohto ;-) Ohutta yläpilveä odotettavissa, hahtuvapilveä neulapohjoisessa... Olet Fouga Magisterin luottopilotti... ;-)
NO MUTTA SOHVI :)))
Selvä, Zippo kuittaa.... tuosta palleropilven läpi.... nyt kaksoiskierre ilman lisähappea *vrrrrouummm vrrrooooom*... pitäisikö hakea tuo neito kyytiin....?
NO MUTTA SOHVI!
MUTTA ZIPPO!!! :-))))) Ilman muuta minut haet kyytiin! *malttamattomana hyppii tuulipussin alla* *huiskuttelee pitsinenäliinalla*
Lennonjohto kutsuu hävittäjäpilottia: "Fouga Magister, NMZ, kuuluuko? Kiitorata vapaa kunhan Aeroflot rullannut pois alta... Selvä PYY ja tilhi, laskeutumislupa annettu... Vaihda ihmeessä radiotaajuutta, sieltä tulee R.E.M.... :-)))))))))))))))
*lentosuukko*
NO MUTTA SOHVI :)))))))) *Kaartaa kohti Sohvia ja nappaa ikkunasta Sohvin mukaan* Nyt mennään.... *vrrruuuuuummmmmm*
Vaihdetaan vaihdetaan "dingdong... äänimerkki" eiei väärä... "HE-HE-HE-HE" aahhh.... mitä? no ei sitten.... *virittelee ratiota" "shiny happy people.." Jesss jeesss *pomppii penkillä* :)))))
*pilvilentosuukko*
TERVETULOA vaan sanon NO MUTTA SOHVI!!!!! Eihän kai se nyt niitä piirrustuksiani nää??? Kohta Osama tulee entistä sekopäisempänä takaisin ;) Siellä ne tikkulinnanneitoni kuvat karua luolaa kaunistaa, joskus tuhansien vuosien päästä ihmetellään alkukantaisen apinan piirrustuksia! Onneksi en nimeäni kirjoittanut, kirjoitin vain huuhaa sinne :)
Missä onkaan tuo ihmeellinen kameli?? Se joka täälläkin seikkaili nukkuen sinun sohvalla *mmmuiskiisss* :)
HEI!!! Taas se tilhi lintaudallani hörppii juomaa
Toivottavasti se ei minua huomaa
Kuinka nopeasti se kiskookaan
Ei taida täyttyä ollenkaan?
Nyt tilhi ihmeellinen jo horjuu
Muiden lintujen pääsyn torjuu
Kuinka onnellisesti tilhi hymyileekään
Koska tuon ihanan linnun uudestaa nään? :)
Katso vain muumio-elokuva niin näet lantapalleroiden pyörittäjiä ;) Ehken kerro enempää ettei jännitys mene mutta se on ihan hyvä leffa joskin tosiaan ei ehkä ihan herkimmille tarkoitettu. Muumin paluuta en ole nähnyt joten siitä on osaa mitään kertoa. Itsevaltiaat on välillä todella hauska, parhaiten jäi mieleen kun Sauli Niinistö yhdessä jaksossa sanoi ”ota tästä vitonen ja soita jollekin jota kiinnostaa”. Se on jo aika tyly kommentti. Onhan se tosiaan kilttiä verrattuna jenkkien vastaaviin mutta ehkä parempi niin kenties. Kumma sitten että jenkeissä joissakin asioissa ollaan todella tarkkoja, varsinkin seksin suhteen mutta erilainen kulttuuri joka maassa.
Bermudan kolmiosta täytyisi ehdottomasti ottaa enemmän selvää, se aihe on kiinnostava kuin mikä. Ehkä jotain todella outoa siellä on mutta mitä? Selityksiä tuskin koskaan saadaan mutta sehän vain tekee asiasta todella mielenkiintoisen. Voidaan kyllä lähteä paikankin päälle asiaa tutkimaan tiedonhaluisina ;) Tulee vain mieleen että onko se kuitenkin vain paikka jossa olosuhteet on vaikeat mutta ihmisten mielikuvituksissa se on jotenkin aavemainen ja mysteerinen paikka?
Lohikäärmet, nuo tulta syökesvät hirviöt, ovat myös todella mielenkiintoinen juttu! Kylläpä maailmaan mysteereitä mahtuu kun tarkemmin ajattelee, tuntuu kuin ei tietäisi mitään ja ei sitäkään kunnolla. En itse kyllä usko että olisi ollut tulta syöksevä otus, uskon että se on ”kehittynyt” jostain muusta isosta eläimestä ihmisen mielikuvituksessa. Olet kauniita sanoja sylkevä hopeakylkikäärmeeni :) Syöksyn miekan kanssa kohti lohikäärmettä ja sivallan luulot pois isltä ja palaan aaahh, niin hurmaavan linnaneidon syleilyyn hänen kauniisti hymyillessä *mmuiskisss* :)))))) Kiinasssa niillä on todellakin ollut suuri merkitys ja tässä aiheeseen liittyen mielenkiintoinen linkki:
http://www.saunalahti.fi/~lpsf/dragons.htm
Voivoi…. Olet taas syyllistynyt laittomuuksiin, oma rikoksenuusijani :) Selitys oli suorastaan mahtava mutta poliisit ei tosiaan välttämättä ymmärrä tällaisian selityksiä ;) Minäkin suorastaan lensin ilman siipiä kun sinun viestisi luo oli kiire, se avautui kuin satukirja joka tempaa mukaansa heti ensisanoista eikä sen lukemista voi lopettaa :) Onnellinen satu jossa onnellinen loppu :)
Se oli tosiaan kauhea tapahtuma, niin lähelle kuitenkin pääsivät maata ja sitten… :( Kaikista kauheinta oli se kun kertoivat että astronauttien palasia löytyy sieltä täältä, todella järkyttävä uutinen. Varmaan aika upea näky tuo punainen salama, oliko sen alkuperästä tai miten se syntyy, mainintaa ollenkaan? Tietysti sitä voisi netsitä kaivaa tietoa siitäkin. Aika paljon mielenkiintoista mahtuu maailmaan, täytyy ostaa muutama mappi ja kerätä netistä tietoa kaikista ja joskus oikein rauhassa lueskella niitä. Paljon varmaan selviää mutta paljon jää selviämättä, luulen minä.
Pienenä kevennyksenä kerrottakoon että aamulla katselin töllöä niin siellä kerrottiin Sapporosta jossa oli aivan uskomattoman hienoja ja upeita lumiveistoksia, oli oikein kunnon linnoja (deja vu;). Aikamoinen projekti sellainen linna varmasti on, mutta hienoja todellakin oli :)
Shiny happy people… Fougan matkustaja laulaa pilotin säestäessä… vapaana lentelemme pirkin taivasta läpi hahtuvapilvien, läpi palleropilvien, läpi sinisen kauniin taivaan ja niin onnellisina :) Se on tosi hyväntuulinen kappale, saa iloiseksi ja Fougan kuvat mieleen :) *Kytkee Sohvin piuhan takaisin* ;)
Olet herkkien hetkien tulkkini huuhaassa :)
Truman show:ta en olekkaan nähnyt joten sen voisi ainakin katsoa, Jim Carrey on tehnyt monta hyvää elokuvaa jos kohta huonojakin. Ace Venturat on todella hauskoja, oletko nähnyt niitä? Hyviä nauruleffoja on todella vähän mutta Ace Venturat on hauskoja kaikkine hörhöilyineen. Hmmm.. pitäisiköhän ne katsoa taas….
Sitten tie vie kysymysten ihmeelliseen maailmaan:
1. Teetkö usein heräteostoksia? Jos teet, millaisia?
Aijai… olet selvästikin haksahtanut kaikenlaisiin turhuuksiin ;) Noh, tulee sitä itsekin syyllistyttyä heräteostoksiin, tämä subbari oli sellainen ja luulen että naapuritkin huomasivat sen ;) Ei sitä usein tule hairahdettua mutta aina välillä huomaa jotain kivaa niin on pakko sitten ostaa. Välillä jotain astioita, joskus ihan yleishyödyllisiä juttuja jne. Mitään kalliita heräteostoksia ei sentään tule tehtyä. Joskus tekisi mieli ostaa jotain mutta tulee kuitenkin jätettyä se rauhaan. Olet huuhaan houkuttelivin heräteostos :))))
2. Nyt kun täällä huuhaallekin on perustettu koulu niin mitä sinä haluaisit opettaa/opiskella? Ei tarvitse olla oikea kouluaine?
Vastasinkin tähän jo sen otsikon alle kerran mutta ehkä se vastaus unohdetaan ;) Opiskella haluiaisin juuri näistä bermudan kolmiosta ja muista selittämättömistä jutuista, silloin pysyisi mielenkiinto yllä eikä unohtaisi niin helposti kaikkea ;) Niillä tunneilla pysyisi hereilläkin. Sitten voisi opiskella vaikka elämän tarkoitusta, suuria syvällisiä kysymyksiä. Opettaa voisin hmm… jaa’a… ehkä huuhaata? ;) Itseasiassa aika paha kysymys, voisin opettaa kauniiden sanojen merkitystä ja niiden käyttöä. Tai sitten voisin opettaa kuinka selvitä maailmasta tyhjällä päällä ;) Varsinaisista aineista ei oikein mikään muu tule mieleen kuin välituntien pito. Olet open oma lellikki… *mmmusikiiss* :)
Sitten vakavana hyppään kysymystesi pariin jotka on mielenkiintoisia ja jotenkin niin henkilökohtaisia *katselee kummissaan iloisena hymyilevää ihmeellistä naista* :)
1) Oletko jo tilannut Art Houselta kirjan/kirjoja tai ainakin valinnut mitä haluaisit?
En ole vielä mutta katsellut olen ja yksi mielenkiintoisimmasta on tämä sinunkin tilaamasi ”Mustia aukkoja madonreikiä ja aikakoneita”, se tosiaan vaikuttaisi lukemisen arvoiselta ja sisältää varmasti kaikkea mielenkiintoista tietoa. Toinen joka vaikuttaa todella mielenkiintoiselta on ”Vulkanus - Suuri planeetanmetsästys”, ainakin kirjan esittely lupaa paljon. Täytyy vakavissaan harkita josko tilaisi nuo, sen varran mielenkiintoisilta vaikuttaa. Kiitos muuten linkistä :)
2) Mites se runokirja...? NIIN ja se aikaraja oli muuten tammikuun loppu *mmmmuiskiiiisss* Runoileva Ritarini ;-)
Niinhän se oli…. Ensi vuoden tammikuu, eikö me niin sovittu??? Voi mun kanssa… mä en saanut sitä luettua, jotenkin ei ole viime aikoina huvittanut lukea ;) Lupaan kyllä tehdä asian eteen pikapuolin jotain, taisipa kirjakaupan esitekkin tulla joten jospa sieltä BONGAISI jonkun mielenkiintoisen kirjan. *Mmuiskiiisss* Taiteilijasydäminen neitonen :)
3) Kuvittele, että olisit oikeasti keskiajan ritari. Millaiset/mitkä olisivat "värisi" ja minkälaisia kuvioita asusta löytyisi? Mielikuvitus laukkaamaan.. Niin ja minkävärinen uljas hevosesi olisi?
Ohhoh, mikä kysymys! Minun värini olisi sininen jossa olisi kirkas tähti ja asuistesta voisi löytyä tyylikkään yksinkertaisia kuvioita, vaikka lohikäärmeen kuva selästä ja joitain kiinankielisiä sanoja, ne on muuten aika upeita kun ne oikein sommitellaan. Sitten miekkaani olisi kaiverrettu jotain esim. kukka, aurinko ja muita iloisia asioita ja kilpeeni olisi kaiverrettu ihanan linnaneidon kuva runon kera :) Hevonen on tietysti valkoinen, uljas ja puhdassydäminen :)
4) Siirretäänkö tämä keskustelu tuonne "Hyönteiselämää"-otsikon alle?
Hmm… en tiedä jaksaisko siitä siirtyä… katsotaan nyt…. *mmmuiskisss* :)
Kokeillaan taas jotain udella eli tässä:
1. Miten meidän linnassamme olisi? Kuvittele mitä kaikkea siellä voisikaan olla…
2. Jos olisit pomo niin mitkä viisi kysymystä kysyisit työtä hakevalta? Siis jotain muuta kun yleensä kysytään…
3. Minkälaista kohtelua olet saanut virastoissa ja pankeissa, onko ollut ikäviä kokemuksia vai hyviä?
Torstaita ihanaa neitoni linnan :))))))
sinulle Shiny Happy People-kappaleen :-) *broadcasting* Fougalla lennämme Bermudalle kolmion arvoitusta tutkimaan, oi Tiedonhaluinen Taivaltaja Talven Tuiskujen :-) Fougassa hevosvoimia riittää, mutta miten käy yhden kanssa...
Odottelen korkealla linnan tornissa,
katse kaukaisuudessa...
Tuolta saapuu Ritari,
huuhaaturnajaisten sankari,
poikki tasankojen
ja yli tuntureiden
hurjaa laukkaa lumenvalkoisella hevosellaan.
Ei se ole arabialainen
eikä andalusialainen,
vaan se on mitä kaunein löytö Lipizzan laitumilta.
Nyt on laskettava alas silta
yli vallihaudan.
Kaiken muun unohdan
ja kiireissäni tuolinkin kaadan.
Ilma on tyyni ja tyven,
mutta ihanasti sekaisin kompassini sisäinen :-)
Tervehdys *mmmmmuiskisss* Mikä on hevosen nimi? *taputtelee hevosta* Eikö sillä vielä ole nimeä? No, jos sallit niin annan sille nimeksi Baleno, mikä on italiaa ja tarkoittaa Salamaa :-)
Valkoisesta Salamasta punaiseen salamaan. Siitä en kyllä valitettavasti osaa sanoa muuta kuin sen mikä oli edellisessä viestissä.. Hesarissa oli ihan lyhyt juttu, jossa ei mainittu mitään punaisen salaman syntytavasta. Kaipa kyseessä on vielä tutkimusten alla oleva ilmiö.
Mitä mieltä muuten olet ukkosesta ja salamoista? Monia ukonilmat pelottavat, mutta minusta ne ovat mahtava luonnonnäytelmä. Kunhan vaan saa olla sisätiloissa ja ihailla taivaalla risteileviä salamoita, laskea sekunteja.. WAU!
Uskomattomia ilmiöitä ovat nämä pallosalamat. Niistä on kuullut/lukenut hurjia juttuja. Sellainen saattaa tulla sisään taloon savupiipusta, kiertää kerran huoneen ja mennä ulos samaa tietä. Eteen ei ole hyvä jäädä...
Vähäisen sähköiskun olen muuten saanut hevosaitauksen sähköaidasta ja on sekin melkoinen "tujaus". Hetken aikaa on "sekaisin kuin hiuspehko taifuunissa" ;-)
Hmmm, Santiago... Missäköhän todellakin on viisas, pitkäripsinen kamelimme? Ei ole näkynyt, ei kuulunut vähään aikaan.. Hei, ettei vaan kippari olisi ottanut sitä mukaansa? Kipparihan lupasi siitä huolehtia, sillä Tarja keittää liian vahvaa kahvia herkkävatsaiselle kamelille juotettavaksi ;-) Puhumattakaan siitä, että antaa muutenkin huonoja vaikutteita; ethän unohda Karpaasikerhon tapahtumia ;-)
Oi... *muistelee* Ihan innostuin jouluna runoilemaan kun Kauppatorin rannassa sen uljaan näyn BONGASIN: kippari ja tilkkutäkillä peitelty Santiago laivan kannella :-) Kiitos jouluseurastasi jälleen kerran, kultainen :-)
Tässä jälleen deja vu...
***TÄYSIKUU***
öiselle taivaalle saapuu
ja tienoon valaisee kauttaaltaan
ihmeellisellä loistollaan.
Hymyn huulille tuo
ihan kuin kaikki kauniit sanasi nuo :-)
Todellakin olisit hyvä opettamaan kauniiden sanojen merkitystä ja niiden käyttöä *lämmin halaus* :-)
Olet suosikkiopeni.. *mmmmuiskissss* Saanko kympin käytöksestä ;-)
Tavallisina arkipäivinäkin voi tapahtua erikoisia sattumia... What a Funny World ;-) Nimittäin olemme puhuneet aikakoneista ja viime perjantaina Hesarin NYT-liitteessä oli juttu aikamatkailusta! Siihen oli haastateltu tähtitieteilijä Leena Tähtistä, joka oli mennyt opiskelemaan tähtitiedettä ihan vain nimensä vuoksi. Tai hän etsi lähinnä opiskeluelämää ja tähtitiede sattui kuulostamaan mielenkiintoiselta.
Tässä vähän yhteenvetoa jutusta. Periaatteessa aikamatkailusta tuli mahdollista vuoden 1915 jälkeen, jolloin Albert Einsteinin suhteellisuusteoriat muuttivat käsityksen ajasta. Aikaa ei enää pidetty suoraviivaisena ja koskemattomana vaan se liitettiin yhteen avaruuden kanssa. Avaruus on kolmiulotteinen ja aika yksiulotteinen. Nämä yhdistämällä saadaan tulokseksi neliulotteinen aika-avaruus, jossa aika luikertelee avaruuden poimuissa. Einstein osoitti, että massa voi muokata aika-avaruutta, esim. aurinko tai musta aukko voi venyttää siihen monttuja. Tästä seuraa, että aika-avaruutta voi käsitellä niinkin, että siihen syntyy suljettu aikasilmukka. Aikasilmukalla pääsisi aikamatkalle. Tieteellinen
aikakone ei siis ole kone, vaan se on tie, vääntynyt aika avaruus. Tämä on perusperiaate, mutta miten matkustaminen konkreettisesti tapahtuisi? Suhteellisuusteoriaan erikoistunut Kip Thorne keksi, että aika-avaruuden läpi voisi oikaista madonreikää pitkin. Madonreikä on aika-avaruudessa sijaitseva tunneli, jonka kummassakin päässä on musta aukko. Thorne oivalsi, että madonreiän toista päätä pyörittämällä saadaan aikaan aikaero päiden välille. Sitten vain madonreikään ja aikamatkalle!
Aikadilataatio - madonreikiä pyörittämällä syntyvä aikaero - on perusfysiikkaa, mutta ongelmia riittää: 1) Madonreikien olemassaoloa ei ole vielä todistettu, 2) Ei ole myöskään keksitty ainetta, joka pitäisi madonreiän auki ja poistaisi sen kummassakin päässä olevan mustan aukon vetovoiman ja 3) Ei ole selvillä, mistä saataisiin niin paljon energiaa, että madonreikä saataisiin pyörimään hurjalla vauhdilla.
No niin, olipas tähtitieteellistä tekstiä, nyt on kyllä siirryttävä muihin juttuihin.. Lohikäärmeisiin. Kiitos linkistä :-))))))) Tultasyöksevästä hirviöstä tuli muuten mieleen yksi mielestäni hienoimmista kohtauksista elokuvissa. Tässä ei kyllä ole lohikäärme kyseessä, vaan liekehtivä hevonen ja ratsastaja, joka oli Robin Williamsin esittämän henkilön harhanäky elokuvassa Fisher King. Se on erikoinen, mutta hyvä elokuva, vaikka siinä onkin yksi kauhea ampumiskohtaus.
Ace Venturoita en ole nähnyt, mutta ne itse asiassa tulevat Neloselta huhtikuussa, joten pitänee katsoa. Yksi hyvä elokuva pitää myös mainita: Sinisilmä-Mickey 12.5., jossa Hugh Grantin esittämä taidevälittäjä tutustuu mafiaperheeseen. Se on sellainen komedia ja mielestäni hauska. Elokuvissa olen nähnyt.
NIIN ja vielä sellainen muistutus, että tänään klo 21 tulee Neloselta Vuosi nuoruudestani. Hesarista luin, että Angelina Jolie oli saanut Oscarin roolisuorituksestaan, joten ihan oikein muistin silloin kun tästä elokuvasta kerroin.
Sittenpä kysymyksiin hyppään kuin nuori varsa laitumella ojan yli ;-)
1. Miten meidän linnassamme olisi? Kuvittele mitä kaikkea siellä voisikaan olla...
Aloitetaan sisäpihalta, jolle siltaa pitkin yli vallihaudan saavutaan. Lipputangossa liehuu lippu Ritarini väreissä tottakai *mmmmuiskisss* Sisäpiha ei ole pelkkää kiveystä vaan siellä on multaa ja vehreää nurmeakin, josta hevonen saa maistella hurjan laukan jälkeen :-) Talli on siellä sisäpihalla tai siis "karsina", jonka ovi on kaksiosainen niin, että yläosan voi avata ja hevonen saa kurkistella ulos. Sisäpihalla on myös kirjekyyhkyn lakka.. Hmm, eikös niin sanota kyyhkysten kodeista? Tikkataulukin sisäpihalla on ;-)
Niin ja mitäpä löytyy sisätiloista.. Seinillä on tietysti koristeina hevosaiheisia tauluja, mutta ennenkaikkea vierailijoiden mielenkiinto kohdistuu upeisiin kiinalaisiin lohikäärmeaiheisiin ryijyihin. Aidot turkkilaiset matot ovat nekin lohikäärmeaiheisia samoin kuin tuolien pehmusteet. Huonekalut ovat muuten tummia, kenties mahonkia, sillä jotenkin valkoista sisustusta linnaan ei osaa kuvitella. Takka on tottakai, siellä kampelat ja muut kalat paistuvat maukkaiksi :-) Leivinuuni on myös ehdoton kunnon perunarieskojen ja aurajuustosarvien paistamiseksi :-)
Linna on tottakai harmaakivestä rakennettu, ei kovin suuri. Torneja on neljä kappaletta, yksi jokaisessa pääilmansuunnassa.
Etelätornissa on kirjasto. Sieltä löytyvät paitsi klassikot "Luolamiehen Käsikirja" ja "Angoraluppakorvakanin hoito-opas" ;-) myös kaikki mielenkiintoiset Art Housen tiedekirjat ja monia kirjoja lohikäärmeistä. Mikäli linna olisi nykyajassa, kirjastossa olisi ilman muuta internet-yhteys ja musiikkikeskus.
Pohjoistornissa on biljardipöytä ;-) Jälleen deja vu.. Biljardin peluuta yrittäisimme opetella ja minä olisin varovainen, ettei se valkoinen pallo putoaisi pussiin ;-)
Länsitornissa odottelen Ritariani katsoen kohti auringonlaskua, joka tuntureiden huiput punaa ja niiden varjot tasangoilla pidentää... Niin ja Itätornissa näkee aamuauringon nousevan tuntureiden huippujen takaa. Kanervikossa poro kuljeskelee ja voipa siellä nähdä pupujussinkin hyppelevän kelottunutta kuusta kiertäen.. ;-)
2. Jos olisit pomo niin mitkä viisi kysymystä kysyisit työtä hakevalta? Siis jotain muuta kun yleensä kysytään...
1) Onko lasisi puolityhjä vai puolitäysi?
Klassikko, jolla on kai tarkoitus saada tietoa ihmisen ajatusmaailmasta, onko hän optimisti vai pessimisti. Itse sanoisin, että lasi on puolitäysi, mikäli en tykkää juomasta. Lasi on puolityhjä silloin, kun tykkään juomasta - harmittaa, että se on kohta lopussa etenkin, jos ei ole mahdollisuutta saada lisää..
2) Puhutko/laulatko/vihelteletkö itseksesi?
Öööh... Itse asiassa oli aikomus kysyä tätä sinulta, mutta en oikein kehdannut... ;-) Itsestäni täytyy sanoa, että kyllä puhun ajoittain itsekseni; EN bussissa tms. yleisellä paikalla, mutta esim. työpaikalla. Saatan selitellä omia töitäni ääneen, kai selkeyden vuoksi.. Joku kyllä saattaa olla kuulemassa, mutta aina hän ei ollenkaan tiedä, mitä oikein olen tekemässä. Sittenpä ei voi muuta kuin hymyillen sanoa, että puhuin itsekseni enkä sinänsä odota vastausta (ja taas ollaan kummissaan ;-) Joskus tulee vihelleltyä, jos olen hyvällä tuulella. Laulamista en niinkään harrastele, en edes suihkussa (naapurit kuulisivat, kun kylppärin seinissä on huono äänieristys..).
3) Milloin ja kenelle olet viimeksi kirjoittanut kirjeen käsin?
Kysymys, joka yllättäisi tällä AIKAkaudella, jolloin kirjallinen viestintä tapahtuu tekstiviesteillä, sähköposteilla, keskustelupalstoilla ja chateissa. Toisaalta on ihanaa saada joltakin käsin kirjoitettu kirje; lapsena tuli kirjeenvaihtoa harrastettua. Niin, milloin viimeksi kirjoitinkaan käsin kirjeen.. Se oli pari viikkoa sitten kun lähetin siskolleni joitakin mielenkiintoisia lehtileikkeitä. Kirje ei pitkä ollut, mutta kuitenkin.
4) Kysyisin jonkin ajankohtaisen kysymyksen.. Esim. työnhakijan mielipiteen jostain päivänpolttavasta aiheesta, vaikkapa nyt Irakin mahdollisesta sodasta tai Pohjois-Korean tilanteesta. Menisi vähän politikoinniksi..
5) Pelaatko pingpongia? Otetaanko erä? ;-)
3. Minkälaista kohtelua olet saanut virastoissa ja pankeissa, onko ollut ikäviä kokemuksia vai hyviä?
Tulee lyhyt vastaus, sillä mitään ikäviä kokemuksia ei ole vaan palvelu on ollut aina ihan kohteliasta ja asiallista. Näissä kummassakaan ei kyllä oikeastaan tule asioitua, pankkiasiatkin hoituvat automaatilla.
Nyt ei tule varsinaisia kysymyksiä, mutta voithan vastata noihin ylläoleviin, paitsi nr. 4 voit jättää väliin ;-)
OIKEIN HYVÄÄ SUNNUNTAIN JATKOA ja alkavaa viikkoa sinulle!!
*mmmmmuiskissss*
:-)
Fougalla lennellen, shiny happy peoplen soidessa, lähestymme Bermudan kolmiota joka eteemme salaisuutensa levittää, oi tiedonhaluinen taiteilijasieluinen tyttö :) Bermudan salaisuus on.... Jatkuu seuraavassa numerossa.
Saavun linnaan Balenon lentäessä yli niittyjen
Ylitti joen suuren sen
Alas silta laskeutuu
Katse tiukasti eteen, vallihautakin unohtuu
Siellä neitoni ryntää vastaan meidät ottamaan
*mmuisskiss* tervehdyksenä saan
Baleno rauhallisena neidon käsittelyssä on
On siinä hevonen aivan uskomaton
Menemmekö linna sisään, kysyn
Saan palkaksi nätin hymyn
Suuntaamme kohti linnan aulaa
Siellä iloisena tilhi katossa laulaa… :)
Salamoita on todella hieno katsella, se on upea näky kun se valaisee koko taivaan. Ei ole ukkosen pelkoa minulla mutten kyllä vapaaehtoisesti uloskaan jää. Viime kesänähän kuoli se nuori mies kun ukkonen iski lähelle :( Olen muuten nähnyt yhden kotivideon jossa oli kuvattu ukkosen iskemää taloa sisältä ja aikamoinen kaaos oli siellä. Onneksi talon asukas joka oli jo eläkeläisnainen, oli mennyt aittaan turvaan ukkosta kuten aina ennekin ja se oli todellakin viisas teko näin jälkeenpäin ajateltuna, huonosti olisi käynyt. On niissä salamoissa ja pallosalamoissa uskomaton voima, ei sitä pysty käsittämään.
Sähköiskun olen saanut minäkin (ja sen kyllä huomaa) nimittäin joskus lapsena vedin telkkarin johdon pois seinästä mutta töpselistä lähtikin vain muovisuoja päältä ja tyhmä lapsi kun olin niin otin kiinni suoraan raudasta ja silloin tuli kunnon tälli! Onneksi ei mitään vakavampaa käynyt. On niitä pienempiäkin iskuja tullut montakin kertaa vaikka mistä, jopa tietokoneista ;)
Niin, Santiagon seikkailut kiinnostaisi kovasti, missä menee tuo kyttyräselkäinen ihme eläin joka Suomen talvessakin pärjäsi? Toivotaan että Santiago on kipparin mukana ja he viettävät jossain kaukana hauskaa koko rahan edestä :) Kummaa että politiikot eivät alkuunkaan osanneet käyttäytyä karpaasikerhossa, kaikkea törkeää tekivät ;) Ei niitä voi unohtaa… Oli ne hauskoja iltoja kun kipparin kanssa kerhoa pystyssä pidettiin. KIITOS itsellesi jouluseurasta, silloin oli todella mukavaa :)
Kiitos, en nyt tiedä olisinko niin hyvä opettamaan niiden merkitystä mutta se olisi ainakin haasteellinen tehtävä :) *mmuisskiiss* Kymppi tuli suosikkioppilaani! :) Tais koulukuviokin kuivua kokoon kuin karpaasikerho, kiitos näiden muutamien sankareiden. Olishan se hienoa kun olisi vaihtoehto koulu mielenkiintoisine aineineen. Ehkä perustamme sellaisen seuraavaksi?
Tuo aikakone on todella mielenkiintoinen juttu ja siitä varmaan puhutaan läpi ihmishistorian, luulen minä. Kuinkahan se on oikeasti, voisiko sitä todellakin ajassa matkustaa taaksepäin? Se tuskin selvinnee meidän elinaikana mutta mistäpä sitä tietää että jos joku löytää ratkaisun avaimet. Sittenhän voidaan ihmetellä osaavatko alienit matkustaa myös ajassa.
Nyt täytyy tunnustaa että se ”vuosi nuoruudestani” jäi osittain katsomatta joten en voi aivan täyttä arviota antaa mutta se oli aika pitkälle sitä mitä kerroit aikaisemmin. Mielenkiintoinen oli joskaan ei ehkä aivan minun makuun kuten varoittelit :) Fisher kingiä ja Sinisilmä-Mickeytä en ole nähnyt, en taida olla nähnyt oikein mitään elokuvaa ;) Yhden elokuvan muistan aina, eli sinisen laguunin jossa oli nuori Brooke Shields, oletko nähnyt sitä? Se oli varsin hyvä elokuva hienoine maisemineen.
Kysymysten luvattuun maailmaan seuraavaksi:
1. Miten meidän linnassamme olisi? Kuvittele mitä kaikkea siellä voisikaan olla...
Aika laaja-alainen kysymys kieltämättä… Ensiksi kantaisin linnaneitoni sinne yli vallihaudan, suuret puiset portit avaten ja linnan isoimpaan huoneeseen isoon puiseen sänkyyn hellästi pudottaen :) Pihalla on todellakin talli hevosille ja iso kaivo josta saadaan raikasta lähdevettä. Lippu kuuluu linnaan olennaisena osana ja se on iloisen värinen kertoen tämän linnan olevan ystävällismielinen paikka eikä ollenkaan sotaisa. Linnan piha on yleensä kivisen karu mutta tehdään tällä kertaa myönnytys ja annetaan pihalla olla kukkia kaikenlaisia ja kaikenvärisiä, ainakin ruusupensaat sitä koristaa :) Sisällä on toinen toistaan upeampia tauluja, erilaisista maisemista ja tietenkin hevosista *mmuiskiss*. Linnaan tottakai kuuluu erilaiset ryijyt, kaadettujen lohikäärmeiden kuvat niitä koristaa. Karhuntalja takan edessä muistuttaa hurjista metsästyseikkailuista. Tottakai linnan huonekalut on tummia, ei oikein sopisi kirkkaat tai nykyiset muotivärit sinne. Keittiökalustekin on todella jykevää tekoa, ei edes linnanneito saa sitä kaadettua ;) Kirjasto on todellakin ehdoton pitkine hyllyineen jotka on kirjoja täynnä, sisältäen mm. “karkaavan elohopean” ja tottakai romanttisen keskiajan romaanin “muiskiss ja mies putosi tuolilta” sekä “kuinka pingpongia heitetään”. Olisi se muuten hieno saada niitä vanhoja kirjoja itselleen, taitavat olla todella arvokkaita. Tottakai kirjastossa olisi myös maapallo sekä seinällä latinankielisiä viisauksia kehystettyinä. Keittiössä olisi kunnon kiviuuni missä kaikki kalaruuat ja jokapäiväinen tuore leipä paistettaisiin. Sitten linnassa olisi ritarihaarniskoita tietenkin tuomassa aitoa linnan tunnelmaan. Tottakai tornit olisi joka nurkassa ja niitä avautuisivat upeat maisemat, paljon metsää ja vettä. Kenties jostain näkyisi salaperäisen oloinen tilhi lentelevän ;)
2. Jos olisit pomo niin mitkä viisi kysymystä kysyisit työtä hakevalta? Siis jotain muuta kun yleensä kysytään...
Aahhh.. pomona olisi kiva olla… TÖIHIN TÖIHIN… Noohh, näitä voisi kokeilla:
1. Kuvaile niitty ja sen viereiset alueet?
2. Saat rahoituksen tutkimukseen, mitä tutkisit ja miksi?
3. Kerro viisi syytä herätä aamulla?
4. Miten teet maailmasta paremman paikan?
5. Missä nyt olisit kaikkein mieluiten?
Vastaathan näihin niin sitten vastaan minäkin ja yritän samalla kertoa mitä näillä kysymyksillä ajoin takaa :)
Nyt pomon hommista haalareihin ja armottoman Sohvin kuulusteltavaksi:
1) Onko lasisi puolityhjä vai puolitäysi?
Tämä todellakin riippuu siitä mitä lasissa on mutta tällaisessa tilanteessa on todellakin paras sanoa puolitäysi, antaa tottakai positiivisen vaikutelman. Olisikohan tällaista kysymystä jopa jossain kysyttykin?
2) Puhutko/laulatko/vihelteletkö itseksesi?
En ainakaan laula, se on varma se. Tottakai joskus muutaman sanan sanoo hiljaa itsekseen jos jotain lukee tai yrittää saada mieleensä ja ehkä vihelleltyäkin tulee mutta harvoin. Tämä on aika mielenkiintoinen kysymys mutta miten tulkita vastaukset? Onko se hyvä vai paha jos mumisee itsekseen tai laulaa suihkussa? Liika yksinpuhelu on varmaankin pahasta.
3) Milloin ja kenelle olet viimeksi kirjoittanut kirjeen käsin?
Hmmm…. Siitä on aikaa enemmän kuin paljon sillä eipä tule kirjeitä kirjoitettua ollenkaan, muutenkin perinteiset kirjeet on kadonneet aika lailla. Ja siksi toiseksi, käsialassani ei kauheasti hurraamista ole, on parempi vain koneella kirjoitan. En tosiaankaan muista milloin olisin kirjeen kirjoittanut, aikaa siitä ainakin on. Tässäkin on mielenkiintoista se kuinka vastausta pitäisi tulkita. Tarkoittaa se että paljon kirjoittaa käsin sitä että on luova ja osaa kirjallisen ilmaisun?
5) Pelaatko pingpongia? Otetaanko erä? ;-)
Joo, heitetään vaan erä pingpongia, katsotaan kumpi saa enemmän napakymppejä ;)
3. Minkälaista kohtelua olet saanut virastoissa ja pankeissa, onko ollut ikäviä kokemuksia vai hyviä?
Sama juttu minullakin, pelkästään hyviä ja myönteisiä kokemuksia. Monesti kuulee vaikka minkälaisia juttuja mutta luulen että kohtelu riippuu siitä miten itse käyttäydyt siellä. Jotkut riehuu pienemmästäkin asiasta ja väsynyt virkailija ei jaksa enää sitten teeskennellä iloista. Niin se on, metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan.
Sainko paikan siivouskomerossanne mopin paikallaanpitäjänä? ;)
Vietähän hauska ilta ja palaillaan *lämmin halaus* :))))))

runoileva Ritarini *mmmmuiskisss* :-) Hieno runo. Vielä jos linnan sisustuksesta jatkan, niin haarniskojen vieressä olisi valurautaisia kynttelikköjä ja ilman muuta katossa olisi kristallikruunuja (jotka eivät todellakaan omaan asuntooni sopisi..). Vanhat kirjat ovat kyllä jo sellaisenaan aarteita ja varmasti rahallisestikin arvokkaita. Niitä on paljon isäni lapsuudenkodissa kun pappa oli eläessään innokas lukemaan. Vanhimmat taisivat olla ihan 1800-luvun lopulta. Kielikin on melko lailla muuttunut niistä ajoista.
Kirjoista television puolelle. Sinisen laguunin olen nähnyt ja olihan siinä ihan hienoja maisemia. Muistan vieläkin sen päivän, kun ala-asteikäisiä lapsia siskoni kanssa olimme, pari serkkua oli kylässä ja tuon elokuvan kävimme lainaamassa Esson huoltoasemalta. Toisen kerran näin sen sitten vanhempana.
Hmm, mitähän muuta on lapsena tullut TV:stä katsottua... Yksi suosikki oli Pieni talo preerialla; se oli mielestäni ihana, kai siitä kaikki pikkutytöt tykkäsivät. Äitikin kyllä sitä katsoi. Äskettäin muuten Hesarin mielipidepalstalla joku ihmetteli, miten nykyään lähes kaikki TV:n lastenohjelmien sankarit ovat poikia.. No, enpä osaa itse tuohon sanoa juuta enkä jaata kun en lastenohjelmia niinkään katso ;-)
Kyllä maailma on muuttunut kun ajattelee, että itse tutustui internettiin vasta aikuisiällä, mutta nykyään se on tuttu jo varmaan kaikille ala-asteikäisille lapsille ja tietysti kännykätkin heillä on. Saman ikäisenä huippujuttu oli elektroniikkapeli :-) Siskoni muuten kertoi, että hän oli joskus hakusanalla etsinyt eri hevostalleja internetistä ja sivut olivat tuoneet eteen nuorten tyttöjen perustamien virtuaalitallien sivuja. Mikä huvittavinta, niistä ei aluksi edes päällisin puolin ollut huomannut, että kyseessä on keksitty paikka. Siskoni oli niitä katsonut ja vähitellen tietenkin huomannut, että jokin niissä mättää.. Pikkutytöillä on virtuaalihoitohevosiakin, oikeiden lisäksi. Itselläni oli ala-asteen lopuilla oma hoitohevonen, todella tärkeä se kyllä oli. Lauantaisin tosin vaan kävin tallilla.
Nyt Zippo kerron yhden hassun jutun, jonka perjantaina tein. Olin työpaikallani ja eri huoneessa käymässä, kun sieltä piti hakea jotain tavaraa. Siellä ei ollut ketään paikalla, mutta pöydällä oli käsipaperi ja punainen tussi.. En voinut välttää kiusausta.. NO MUTTA ZIPPO!! En sentään niitä itselleni ottanut, en ole kleptomaanikko vaan piirsin KUKAN siihen käsipaperiin ja jätin niille sijoilleen :-)))) Punainen kukka, jossa oli kuusi terälehteä, varsi ja kaksi lehteä. Kukaan ei nähnyt minua eikä kuullutkaan kun en vihellellyt.. ;-) On siinä ihmettelemistä sillä, joka ne löytää, että kuka kumma arjen taiteilija on jättänyt ystävänpäiväyllätyksen ;-) HEI laitan tänään myös uuden keskustelunavauksen, siinä on sananlasku, joka käytökseni selittää.. ;-) Alkaa nimittäin tämä "Hyönteiselämää" jo olla kaukana menneisyydessä kun vieläpä noita tyhjiä viestejä on sivukaupalla. Miksei Zuza poista niitä, huhuu Zuza??? Luetkohan tätä..?
Siirryn vielä avaruusjuttuihin. Hesarin tiedesivuilla oli tänään juttu Map-luotaimen mittauksista. Map mittaa maailmankaikkeuden kosmista taustasäteilyä tuottaen arvoja, joista voi laskea, laajeneeko universumi ikuisesti, hidastuuko sen laajeneminen vai kiihtyykö se. Mapin tiedot viittavat siihen, että salaperäinen pimeä energia kiihdyttää maailmankaikkeuden laajenemista. Map kiertää Aurinkoa Kuun takana, suojassa häiritsevältä säteilyltä. Mapin arvion mukaan vain neljä prosenttia maailman aineesta on meille näkyvää, loput pimeää. Tämähän vahvistaa toteamuksen, että olemme pieniä hippusia maailmankaikkeudessa. Deja vu.. :-)
Vielä kertaukseksi edellisen viestini tekstiä. Madonreikä on siis aika-avaruudessa sijaitseva tunneli, jonka kummassakin päässä on musta aukko. Suhteellisuusteoriaan erikoistunut Kip Thorne oivalsi, että madonreiän toista päätä pyörittämällä saadaan aikaan aikaero päiden välille. Sitten vain madonreikään ja aikamatkalle!
Yhdessä viestissäsi oli linkki lohikäärmeaiheiseen kirjallisuuteen ja siellä oli mainittu Anne McCaffreyn kirja, jossa kerrotaan Pernin lohikäärmeistä: "Ihmisten siirtokunta Maasta on kauan sitten asettunut Pern-planeetalle, jonka riesana on samaa aurinkoa epäsäännöllisellä (!) radalla kiertävä Punainen Tähti. Tämän harhailevan naapurin tullessa lähelle, putoaa Pernin taivaalta parasiittisia "lankoja", jotka polttavat kaiken orgaanisen, mihin osuvat. Niiden tuhoja torjuakseen ovat ihmiset kehittäneet symbioottisen suhteen planeetan alkuperäisasukkaiden, suurten lentävien liskojen kanssa, jotka palavaa kaasua uloshengittämällä pystyvät tuhoamaan langat ilmassa. Pernin lohikäärmeillä on lisäksi hyödyllinen kyky oikaista haluamaansa kohtaan ajassa ja paikassa pimeän tyhjyyden kautta".
Tässä viimeisin lause sai aikaan kummallisen mielleyhtymän madonreikiin.. Päädyin täysin loogiseen johtopäätökseen eli kristallinkirkkaasti: Pernin lohikäärmeet ilmiselvästi ovat löytäneet madonreiät :-)
Tämä eräänlaisena johdantona runooni, joka syntyi keskiyöllä. Kaikenlaista tuo yö mielen pinnalle :-) Ystävänpäivää ajatellen tämä kyllä on hiukan myöhässä.. Minulle tyypillistä sarkasmia/ironiaa tästä ei löydy ja Lohikäärmekin on kiltti. Tämän voi tulkita lähinnä tosielämän ja vertauskuvallisen sadun sekoituksena, vaikka ei tämä todellisuuteen perustukaan, runo mikä runo. No, mitäpä analysoin sen enempää, sattuupa vaan olemaan vähän "normaalista tyylistäni" poikkeavaa tekstiä.
Kohtasin murheen, alakulon,
pelkäsin sammuvan liekkini palon.
Tunsin mustaan aukkoon pudonneeni,
yhteyden muuhun olevaiseen kadottaneeni.
En kuitenkaan yksin ollutkaan
vai oliko kaikki unta vaan?
Hassulta tiedän tämän teistä kuulostavan,
mutta keltaisen Lohikäärmeen kuulin minulle puhuvan!
Lohikäärmeen viisaan ja hyvän,
jolla oli lämmin sydän.
Olento ihmeellinen haavoihini hellästi puhalsi
ja korvaani kuiskasi:
"Ethän pimeyteen telakoidu,
ympäröivältä maailmalta kokonaan piiloudu?
Sinua tahdon auttaa,
matka kanssani voisi ilahduttaa.
Menkäämme yhdessä kohti uutta aikaa,
ystävyyden taikaa.."
Niin minä Lohikäärmeeltä kysyin,
muotoilin omatkin sanani värssyin.
Mietteeni riimittelin,
inspiraation siihen tietä tuntematonta ammensin:
"Kuinka voin korvata kaiken tämän,
sytytit jälleen kipinän elämän?
Mitä voin tehdä vuoksesi,
jotta saisin jäädä luoksesi?"
Siihen Lohikäärme vastasi,
sanansa näin muovasi:
"Oikealla tiellä, ystäväni, jo olet,
kun noin pohdiskelet.
Näinhän asia on: Itsekkäästi et voi ajaa vain omia etujasi,
toisen odotuksia huomioimatta pyrkiä toteuttamaan toiveitasi.
Ethän ainoastaan vaadi ja pyydä,
sillä se alkaisi nopeasti ystävyyttä syödä".
"Poimi kirkkaimmat helmet ehjäksi helminauhaksi,
kokoa irralliset palat ihanaksi palapeliksi.
Siis muista kauniita sanoja lausua ja hymyä antaa
sekä oma kortesi kekoon kantaa,
niin silloin kuljemme kohti purppuraista taivaanrantaa,
kohti sateenkaarta
ja elämän meren yhteistä saarta.
Erilaisina, mutta ystävinä,
sinä ja minä
käännämme uuden lehden,
toisiamme tukien taivalta tehden :-)
Sellainen hempeily tällä kertaa :-) Sittenpä asialinjalle eli siirryn edellisen viestin kysymyksiini, joita pomona esittäisin työnhakijalle. Vastaukset niihin saattaisivat kyllä olla hyvin "moniarvoisia" vai miten sen sanoisi.. Ajan takaa, että niiden tulkinta voisi todellakin olla hieman hankalaa. Varminta tosiaan on vastata, että lasi on puolitäysi, koska se antaa positiivisen vaikutelman kuten sanoit. Hmmm... Puolityhjä lasi puolestaan voisi osoittaa, että työnhakija on paitsi pessimisti myös kenties alkoholisti ;-) Luovuutta ja taiteellisuutta varmaan osoittaisivat suihkussa laulaminen ja se, että kirjoittelee käsin kirjeitä. Eri asia sitten on, minkä alan pomo olisin.. Haluaisinko luovia ja taiteellisia alaisia vai tiukalla asialinjalla pysytteleviä? Nyt menee vaikeaksi, parempi vastailla Zippo-pomon kysymyksiin ;-) Oii.. *jännittää*; saapa nähdä miten haastattelu menee.. Saankohan paikan pingpong-pallojen poimijana työpaikan virkistyskeitaalla ;-)
1. Kuvaile niitty ja sen viereiset alueet?
Sallinet jälleen pienen aikahypyn *loikkaa kepeästi menneisyyteen* sillä mitään en voi sille, että tästä tuli mieleen kysymyksesi elämästä tienä. Tulin vastanneeksi näin: "Hyppy pois tutulta ja turvalliselta tieltä saattaa kyllä houkutella. Voihan siellä olla ihana niitty" :-) Joten nyt tähän kysymykseen eli miltäpä niityllä näyttää?
Niityn vierellä kulkee siis tie. Se ei ole asfaltoitu vaan se on soratie, jonka pinta kesällä on ns. "pyykkilautaa" eli painaumia ja kuoppia vuoron perään (jousitukset kovilla ;-) Pertsa ajelee korjatulla Toyotallaan tietä pitkin hiekka pölisten, samoin Pertsan naapuri Land Roverillaan, jonka perässä olevassa trailerissa Mansikki ammuu ;-) Saimmepa karkulaisen kiinni... *muistelee hurjaa seikkailua* Olet huuhaan cowboy ;-)
Tietä reunustaa ojanpenkka, jossa horsmat ja lupiinit kukkivat ja siellä mullassa Henkka ja Elsa mussuttelevat ;-)
Niin ja itse niitty.. Se on tietenkin rehevän vehreä ja luonnontilassa. Mitä kasveja löytyykään niityltä? Erilaisia heiniä, niittyleinikkejä, kissankelloja, koiranputkia, valkoapilaa, puna-apilaa.. Olet niityn neliapila, jonka sattumalta löysin ja mukaan matkalleni poimin :-)
Hyönteiselämä niityllä on tottakai vilkasta. Perhosia, kärpäsiä, ampiaisia ja kimalaisia lentelee siellä ja leppäkerttu heinänkortta ylös kiipeää.. "Tunkkia nostettaessa on muistettava suuri illuusio leppäkertun pilkkujen lukumäärästä" Deja vu ja toinen heti perään *mmmmmuiskiiissss* :-)
Niitty on sen järven rannalla, johon Pertsan VALTAISA kala karkasi (deja vut eivät ota loppuakseen ;-) Lähempänä järveä on risuaita ja sen tosella puolella niitty muuttuu lyhytkasvuisemmaksi rantaniityksi, jossa lehmät saavat ajoittain laiduntaa. Järven rannalla on punainen venevaja ja puulaituri, jossa soutuvene keinahtelee. Rantavedessä kasvaa ulpukoita. Järven selällä lipuu joutsenpariskunta, joka vuodesta toiseen on uskollinen toisilleen ja järvelle.
Järveltä takaisin niitylle. Sen toisella puolella on viljavainio; Pertsan naapuri kasvattelee ohraa, jonka jyvät ovat EU:n direktiivit täyttäviä mallikappaleita ;-) Vastakkaisella puolella niittyä on metsä ja se ei ole ollenkaan synkkä, sillä tämä vastaus on aurinkoinen kuin kaunein kesäpäivä :-) Metsä on valoisa koivikko, jossa valo lehvästön läpi maahan asti siivilöityy. Koivujen runkoihin on laitettu linnunpönttöjä. Metsässä kuuluu linnunlaulu; siellä lentelevät mm. pingpongsieppo ja tilhi ;-) Syksyllä metsästä löytyy kantarelleja.
Taivas niityn ja sen viereisten alueiden yläpuolella on pilvetön ja siellä Fougalla lentelemme kohti Bermudaa suunnaten, Shiny Happy Peoplen radiosta soidessa :-)
2. Saat rahoituksen tutkimukseen, mitä tutkisit ja miksi?
Varmaan kyseeseen tulisi jokin luontoaihe ja sellainen tutkimuskohde, että pääsisin matkustamaan kauas lämpimään paikkaan ja saisin tehdä töitä ulkona. Esimerkiksi merihevosten tutkiminen voisi olla mielenkiintoista, ehkä kuitenkin joutuisin sukeltamaan ja mitäköhän siitä tulisi..."pul-pul" ;-) Merihevoset ovat kiehtovia ja kauniita otuksia, niitä on aika paljon erinäköisiä. Voisin keskittyä tietyn alueen yksilöihin ja tutkia niiden elämää vuoden ajan, ehkäpä peräti antaisin nimiä joillekin ;-) Tutkimuksen tuloksena olisi hieno luontodokumentti.
Tässä linkki meren ihmeelliseen maailmaan, on muitakin eläimiä kuin merihevonen:
http://www.lammerlaw.com/photos/ss20.html
3. Kerro viisi syytä herätä aamulla?
1) Tässä ensin ei-niin-syvällinen vaan ihan yksinkertaisesti aamiainen ja Hesari. Olen ihminen, joka tykkää syödä aamiaisen ja siinä samalla on kiva silmäillä Hesarista päivän tapahtumat. Hesaria ei kyllä arkiaamuisin ehdi kunnolla lukemaan..
2) Minulla on työ, joka on tärkeää ja jossa tunnen olevani tärkeä. Tosin välillä tulee pohdittua alan vaihtoa, mutta se ei ole tämän hetken murhe.. Hienoa on, että tietää mihin päivittäin menee, sillä siitä tulee tietty rytmi elämään, vaikka normaali arjen aherrushan on kyseessä. Välillä haluaisi irrottautua, mutta se on taas oma juttunsa..
3) On olemassa mukavia ihmisiä ja ystäviä, jotka välittävät. Yksin ei tarvitse taivaltaa ja on kiva odotella viestejä muiden kuulumisista sekä tietenkin odotella sinun pitkiä viestejäsi huuhaalla *mmmuiskiss* :-) Samoin on kiva kertoa muille omia kuulumisiaan.
4) Harrastukset ym., kaikki mitä on päivän varalle suunnitellut.
5) Edelliseen vastaukseen viitaten: suunnitelmia tulee ilman muuta tehtyä, mutta itse asiassa mikä vaan ns. tavallinen päivä voisi osoittautua unohtumattomaksi jonkin ihan pienenkin, yllättävän jutun, sattuman vuoksi. Tällaista jos muistaa odotella ja ajatella positiivisesti niin siinä on hyvä syy herätä. Tietenkin toivoa sopii, että kyseessä on positiivinen asia.. Niin ja kevät lähestyy, mitä tuokaan tullessaan?
4. Miten teet maailmasta paremman paikan?
Suuresti ei pieni ihminen voi vaikuttaa maapallon tapahtumiin. Arkielämän kulutustottumuksissaan voi tehdä joitain valintoja, jotka ovat luonnon kannalta hyviä jne. Ennen kaikkea kannattaa keskittyä lähipiiriinsä ja pieniin, mutta merkitseviin eleisiin, jotka antajalleen eivät maksa mitään, mutta ilahduttavat saajaa. Kauniit sanat ja hymy tottakai :-) Kannattaa myös yrittää olla avuksi aina kun voi, jos suinkin osaa auttaa.
5. Missä nyt olisit kaikkein mieluiten?
Siellähän minä, linnan itätornissa Ritarini kanssa auringonnousua ihailemassa perunarieskojen tuoksun levitessä kiviuunista täyttämään koko linnan ;-)
Itse asiassa.. No, nyt on jo pimeä ulkona, mutta päivällä olisi ollut kiva olla talvisessa metsässä maastoretkellä, vaikkapa islanninhevosella :-) Oli kyllä ihanan aurinkoinen ilma.
Niin, tulin edellä todenneeksi, että pimeä on jo ja kello paljon. Olit taas keksinyt hyviä kysymyksiä; mielenkiinnolla odottelen vastauksiasi niihin. Nyt on vähän huono omatunto kun en itse laita kysymyksiä, mutta nälkä on ja pää yhtä tyhjä kuin mahakin ;-)
Tähän lopuksi toivottelen vielä
HYVÄÄ LAUANTAI-ILLAN JATKOA!!
:-)
Siis v-a-u-t-s-i. MIKÄ lahjakkuus!!!! Kauniita oli lorut, jokaikinen. Mitä verbaalista räiskintää. Jees. Hienoa,upeeta, mahtavaa...
Jos itse pystyisin tuohon en olisi läheskään NÄIN..öö..tota..kovakourainen lyyli...mut jotenkinhan sitä pitää itteensä..."toteuttaa"
*ojentaa sohville kultaisen pokaalin* - oleppa hyvä ja tässä sitten kukat.
mutta älähän nyt ihan ylisanoihin innostu.. HYVÄÄ ILTAA jälleen, lauantaina viimeksi tavattiin :-)
Oi... *hämillään vastaanottaa palkinnot* Humppalulla, olet lämminsydäminen ihminen ja mainio persoona tällä palstalla :-)
ja lehmät ne lentää...
Ei ole hyönteisilläkään helppoa ei! Tuossa oli ideaa:)
yhä olen huuhaassa kiinni kuin kärpänen tahmapaperissa ;-) mutta nyt tosiaan on lopeteltava..
myöntää, että huuhaa on kyllä ikäänkuin tahmapaperi... Ei sille mitään mahda:)
Sohvi, olet taas tavoittanut maiseman, joka hipelöi sieluani. Kiitos sinulle. Runosi ovat erinomaisia!
Oli muuten sinultakin hyvä runo se "Maurille", ihan totta :-) Otin sen talteen itselleni, toivottavasti et pahastu ;-) Hauska sitten vanhempana muistella: "Oi niitä huuhaa-aikoja"... No henkisesti en kyllä aio vanhentua koskaan *käsi sydämellä lupaa ikuisesti sisäisen lapsen säilyttää*
:-)))))))))
*hali*
Saammehan nauttia runoistasi vastakin? Tämä palsta täyttyy paskasta, mutta seasta versoo silloin tällöin sinun kauniita ajatuksiasi.. Toivottavasti jaksat kirjoitella tänne edelleen! *halaa lämpimästi*
Ja muista, jokaisessa meissä asuu pieni teini, toisilla se on vaan pienempi kuin muilla!
Ja tähän väliin:
Muikku onneaan koittaa,
koukkua kiiltävää pyydystää
mutta voi! kalakukkoon kapsahtaa!
Kohta, voi kohta; ruiskuori napsahtaa.
ja hali aina lämmittävät :-)) Kiitos runostakin *hih* :-)
Huuhailuni tulevaisuus on oikeastaan vähän kysymysmerkki kun työhommat kutsuvat ja muutenkin "kevät keikkuen tulevi" - muita juttuja tiedossa :-) Huuhailu on jo nyt harventunut ja runoilun jatkumisesta on vaikea sanoa mitään.. Inspiraatio runon kirjoittamiseen on mysteeri, sanat tulevat tietoisuuteen tietä tuntematonta ja tulevaisuus on yhtä lailla arvoitus. Let`s see how it goes :-)
Nyt muuten näyttää siltä, että tämä palsta täyttyi tyhjästä kun joku "fiksu lanta-aivo" pitää hauskaa; siis tarkoitan noita tyhjiä viestejä.. Sohvia nyt kovasti ärsyttää, aijai.... ;-)
ja hali aina lämmittävät :-)) Kiitos runostakin *hih* :-)
Huuhailuni tulevaisuus on oikeastaan vähän kysymysmerkki kun työhommat kutsuvat ja muutenkin "kevät keikkuen tulevi" - muita juttuja tiedossa :-) Huuhailu on jo nyt harventunut ja runoilun jatkumisesta on vaikea sanoa mitään.. Inspiraatio runon kirjoittamiseen on mysteeri ja tulevaisuus yhtä lailla arvoitus. Let`s see how it goes :-)

Proxy Error jälleen... Saisinko tällä ongittua edellisen viestin näkyville?
eivät viestit nyt kulje ollenkaan..........
eivät viestit nyt kulje ollenkaan..........
alkaa jo..... ARRRGH!!!
oi miksi ei viestini näy?????