Kuulkaas nyt. Mulla alkaa keittää pikkuhiljaa tämä "nykyajan nuoret on hunsvotteja" - vouhotus.
Iltasanomissa oli äänestys, että pitääkö lapset opettaa siivoamaan tarpeeksi nuoressa iässä, joten
vastaukset olivat varsin kirjavia.
Tämä suututti:
Että joku kehtasi yleistää, että nykyajan nuoret (niin että kaikkiko?) ovat patalaiskoja luusereita (tällä tyylillä).
Minä olen lapsesta asti joutunut tekemään kotitöitä ja hoitamaan veljeäni, kun vanhemmat ovat olleet poissa kotoa koulu päälle, ja tiedän että on myös hyvin monia muita samassa jamassa olleita nuoria. Nyt olen 18.
Te 50 v ylöspäin olevat henkilöt, jotka valitatte nuorista niin paljon, ainakin puolet teistä on erittäin huonosti ja suorastaan törkeästi käyttäytyviä ihmisiä. Ei pidä olla niin julmetun kapeakatseinen. Iäkkäämmät ihmiset tunkevat bussin ovesta ja tuuppaavat kasseineen mennessään, aivankuin se bussi ei odottaisi. Tai puskevat inhottavasti kassajonossa kärryillä selkään, mulkoilevat pahasti,
Jos tulet viereeni linjassa, nousen kyllä mielelläni ja annan paikkani sinulle, mutta kas kummaa, nuoremmalle ihmiselle ei tarvitse sanoa kiitosta tai suoda edes pientä hymyä.
Myöskään kaikki me nuoret emme ole mitään energiaporukkaa, kyllä meitäkin väsyttää pitkän koulupäivän jälkeen, ja osa meistä menee vielä töihin koulun jälkeen ansaitsemaan vähän rahaa.
Ollaan me monet kyllä niin laiskoja että. Ja kaiken lisäksi epäkohteliaita.
Että kiitosta vaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
SUORA LAINAUS KIRJOITUKSESTASI: Että joku kehtasi yleistää, että nykyajan nuoret (niin että kaikkiko?) ovat patalaiskoja luusereita (tällä tyylillä).
SIIS JOKU(ELI YKSI HENKILÖ) ILMAISI TUON MIELIPITEEN. KOETA KESTÄÄ SE JA OLLA YLEISTÄMÄTTÄ SITÄ LIIAKSI KOSKEMAAN MUITA.
Suomessa käytetään sanaa ikärasismi, briteillä käsite on ageismi. Se on sävyltään erilainen ja siitä voisi olla meilläkin helpompi löytää ihan vakavia esimerkkejä.
Sielläkin keskustelu alkoi tummaihoisen nuoren kohtelusta rikostutkimuksessa ja todettiin poliisin ja oikeuslaitoksien ohjeisiin ja käytäntöön sisältyvä rasistisuus. Ageismin pääpaino on kylläkin terveydenhoidossa, ei julkisessa liikenteessä tai vanhempien ihmisten kohtelussa. Ageismi on siellä hyvin usein käänteistä. Julkinen terveydenhoito rajautuu ikään perustuen ja myös vastuullisuus ja seuraamukset ovat ikäsidonnaisia. Esimerkki: alaikäinen aseellinen ryöstäjä vapautui vastuusta, puolustaunut vanhus joutui korvaamaan tekijän saamat vahingot. Tässä tapauksessa molemmat olivat valkoisia, korvaus maksettiin kolehdilla varattoman vanhuksen puolesta. Ageismi ja myös rasismi on yhteisön piirre lainsäädännössä, toki myös meidän vanhusten synti. Mea culpa, mea maxima culpa.