sääliksi

...varsinkin näin Joulun alla niitä Jehova lapsia, jotka eivät itse voi valita Joulun viettotapaa. Siis vanhemmat hoi! antakaa lastenne valita vapaasti!!
4240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itsekin lapsesta asti Jeh. tod. perheessä kasvaneena, voin sanoa kokemuksesta, etteivät lapset suinkaan kärsi. Heille on selitetty, miten joulu on pakanallinen ja kaupallinen juhla, johon ei haluta osallistua. Kunnioitetaan Jeesusta ..ei vauvana, vaan Kristuksena, lunastajana, hallitsijana!!
Lahjoja saimme tosi paljon, ja ilman synttäriä, nimpparia ja joulua..vain koska meitä rakastettiin itsenämme.
Mua ois kauhistuttanut, ja ikuinen trauma jäänyt, jos ois pakotettu joulunviettoon.
Meillä oli se tosi rauha sydämessämme. Kiitos vanhemmillemme!

Äänestä
  • syntymästään lähtien joutuu aivopesu perheeseen.
    Jehovalapsille murrosikäisinä tyypillistä asioiden kyseenalaistaminen, niinkuin muillekkin ns. normaali nuorille. Mutta Jehova nuorille selitetäänkin (lue uhkaillaan), että erota voi, mutta sitten ei enää ruokailla samassa pöydässä! Siis todella järkyttävää!
    Ja kukapa lapsi/nuori haluaisi eroon omasta turvaympyrästään.
    Näin on todella helppo hallita ja manipuloida läheisiään.

    Äänestä

  • soturi. Nostan hattua aivopesun tehneille kavereillesi.

    Äänestä

  • varsinainen kriikki kirjoitti:

    soturi. Nostan hattua aivopesun tehneille kavereillesi.

    Totta vain joka sana. Samoin, kuin samankaltainen systeemi vanhan DDR:n ajoilta, että omat perheenjäsenetkin voivat kavaltaa, niin omat lapset tai vanhemmat, naapurit, sukulaiset jne. mikäli poikkeavat lahkon säännöistä.

    Miksi kiellätte tosiasiat? Kerrotte, että kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen, mutta totuus onkin jotain muuta...sillä vapaaehtoisuuskin voidaan toteuttaa niin monella eri tavalla;-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


käy kirjoitti:

...varsinkin näin Joulun alla niitä Jehova lapsia, jotka eivät itse voi valita Joulun viettotapaa. Siis vanhemmat hoi! antakaa lastenne valita vapaasti!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu